Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Anoppi siis tietää hoidoista (hän oli mulle tukena ja iltavahtina kun olin tampereella punktiossa), mun perhe ei tiedä.
Lisäksi paras ystävä ja mun molemmat veljet tietää. Muille kerrotaan ehkä varhaisultran jälkeen tai myöhemmin, mennään vähä "go with the flow" meiningillä. 
Ja toisaalta en kyllä halua muutenkaan kertoa esikoiselle vielä näillä keskenmenoriskeillä. Tammikuussa, kun sain keskenmenon, olin todella iloinen siitä, ettei esikoinen vielä tiennyt raskaudesta. Oli ihan tarpeeksi kamalaa ilman, että olisi vielä joutunut näkemään esikoisen surun lisäksi.
Puolison kanssa sovittiin, että muille kerrotaan sitten kun on varmempaa. Tilanne siis se, että molempien puolelta tämä meidän pikkunen (koitan olla lisäämättä lievesanoja "mahdollinen pikkuinen" "jos kaikki menee hyvin" jne. ja luottaa tähän) on sitten eka lapsenlapsi, niin ei haluta kertoa ku vasta kun ollaan varmoja
omille sisaruksille tekisi tosi kovasti mieli jo kertoa, mutta odotetaan siihen varhaisultraan ainakin.Päädyttiin nyt kertomaan. Mies tuli esikoisen kanssa mukaan moikkaamaan, ennen kuin lähtivät kauppareissulle. Tuntu mukavammalta kertoa, ku molemmat oltiin paikalla. Vaik ennen sitä jahkattiin kyl, et noh kerrotaanko vielä vai eiMä oon tapaamassa tänään parasta kaveria ja mennään ravintolaan syömään. Usein otetaan ruuan kanssa aina viiniä. Sinänsä joku yksittäinen kerta ilman ei olis ihmeellistä, mutta kun hän tietää yrityksestä, niin kyl siinä varmaan sit heti tulee se oooo joko joko
Ja en haluu kyl valehdella, mut ei jotenkin kertominenkaan tunnu viel hyvältä. Enkä yhtään tajua kyl miks. En osaa mitenkään selittää sitä. Viimeks kerroin hänelle ja monelle muullekin heti.Outoa.
Mä kerroin esikoisesta mun äidille ja kummitytölle niin, että järjestin kummitytölle aarteenetsinnän/tehtäväkimaran. Viimeinen tehtävä oli avata kassakaappi, jossa oli sitten ultrakuvat. Tehtävissä oli muistaakseni jotain laskutehtäviä tyyliin 3kk+6kk=??? jotka vähän johdatteli tulevaa mummoa jo aiheen äärelle.Meillä on perhe juhannuksena kokoontumassa mökille ja mekin ajateltiin mennä. Meillä ois juhannuksena jo varhaisultra + eka neuvola käyty, mä haluaisin ehkä jotenkin hauskalla tavalla kertoa mun perheelle tästä raskaudesta, vaikka ei siinä kohtaa aivan vielä turvallisilla viikoilla olla. Tuleeko kellekään mitään kivaa tapaa mieleen miten vois kertoa? Mä oon vähän sellainen kujeilija, että sellaista pientä kieroilua olisi hauska liittää kertomiseen.
Yks mitä pohdin ois alkoholiton skumppa mulle ja lapsille ja muille aikuisille ihan holillinen, sit jos teippaisin pulloon etiketiksi ultrakuvan ja katsotaan kuka huomaa ensin ja millainen kohtaus siitä tulee.![]()