Kesäkuussa kerroin neljän hengen opiskeluryhmällemme, joihin olen tutustunut tammikuussa opintojen alettua. Emme siis ole niin läheisiä, joten oli "turvallista" kertoa. Kevättalven lähipäivillä tuli paranneltua maailmaa parin viinipullon avulla ja juteltuakin, että toinen lapsi jossain kohtaa haaveissa ja kesäkuussa sitten jo kieltäydyin kohteliaasti ja olin vesilinjalla niin kyllähän sieltä heti tuli kyselyä! Olivat oikein iloisia uutisista. Hyviä tyyppejä niin vähän voi vaihtaa kuulumia. En nyt kuitenkaan liikaa viitsi kuormittaa vauvajutuilla.
Läheisille kertomista taas olen pantanut, koska noh viimeksi vastaanotto etenkään oman sukunipuolelta ei ollut mikään ylitsepursuava. He olivat kaikki iloisia uutisesta, mutta meidän suvussa vain ei oikein tajuta tällaisia juttuja. Joulunpöytään kun oltiin asettumassa juoksin isän perään ja kerroin uutisesta. Sielä taisi tulla asiallinen "hieno juttu". Sitten kun pöydässä kerroin hänen avopuolisolleen ja muulle seurueelle ei kukaan oikein edes onnitellut. Jatkettiin siinä sitten jouluruoan syömistä...
Äidilleni kun annoin ultrakuvan käteen ja kysyin kenen kuva tämä on niin niin veikkasin ihan vakavalla naamalla, että mun miehen ja kesti aika pitkään tajuta, että tulevan lapsenlapsen kuva se siinä. Hänellä on sairauksia, joten ei aina niin jaksa keskittyä ja on myös superjuoruilija, joten hänelle voi kertoa vasta kun tieto on kaikille julkista!!!
Miehen puolelta reaktio oli onneksi tuolloin sellainen kuin elokuvissa; syöksyttiin halaamaan ja onnittelemaan. Taisi siinä aina niin virallinen appiukkokin herkistyä. Anoppi on pikkukakkosesta kysellyt jo pitkään. Vuosi sitten jo sanoin, että kyllä luultavasti jossain kohtaa toista toivotaan. Välissä sitten aina heittänyt sutautuksia "ettei tulisi kovin pitkä ikäeroa sisaruksille". Tarkoittanut toki aina hyvää, mutta itse pyrin olemaan aina kovin sensitiivinen näissä jutuissa. Ehdimme itsekin tätä plussaa yrittämään yli vuoden.
Läheisille kertomista taas olen pantanut, koska noh viimeksi vastaanotto etenkään oman sukunipuolelta ei ollut mikään ylitsepursuava. He olivat kaikki iloisia uutisesta, mutta meidän suvussa vain ei oikein tajuta tällaisia juttuja. Joulunpöytään kun oltiin asettumassa juoksin isän perään ja kerroin uutisesta. Sielä taisi tulla asiallinen "hieno juttu". Sitten kun pöydässä kerroin hänen avopuolisolleen ja muulle seurueelle ei kukaan oikein edes onnitellut. Jatkettiin siinä sitten jouluruoan syömistä...
Äidilleni kun annoin ultrakuvan käteen ja kysyin kenen kuva tämä on niin niin veikkasin ihan vakavalla naamalla, että mun miehen ja kesti aika pitkään tajuta, että tulevan lapsenlapsen kuva se siinä. Hänellä on sairauksia, joten ei aina niin jaksa keskittyä ja on myös superjuoruilija, joten hänelle voi kertoa vasta kun tieto on kaikille julkista!!!
Miehen puolelta reaktio oli onneksi tuolloin sellainen kuin elokuvissa; syöksyttiin halaamaan ja onnittelemaan. Taisi siinä aina niin virallinen appiukkokin herkistyä. Anoppi on pikkukakkosesta kysellyt jo pitkään. Vuosi sitten jo sanoin, että kyllä luultavasti jossain kohtaa toista toivotaan. Välissä sitten aina heittänyt sutautuksia "ettei tulisi kovin pitkä ikäeroa sisaruksille". Tarkoittanut toki aina hyvää, mutta itse pyrin olemaan aina kovin sensitiivinen näissä jutuissa. Ehdimme itsekin tätä plussaa yrittämään yli vuoden.