Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Oon kans miettinyt näitä nukkumiskuvioita. Tällä hetkellä ajattelen, että haluan vauvan ns. sivuvaunuun sängyn viereen. Eli ei perhepetiä mutta vauva lähellä, että on helppo imettää yöllä. Mietin, että onko toimiva vaan ihan perus pinnasänky, mistä yksi laita alas/irti ja kiinni meidän sänkyyn. Tuntuisi turhalta ostaa sellainen erityinen sivuvaunu, jota ei sitten pysty käyttämään kuin tietyn aikaan. Pinnasänky menisi kuitenkin pidemmän aikaa.

Sitten oon miettinyt, että tarvisko olla jokin kori/kehto, missä vauva voisi nukkua päivällä olkkarissa ja muutenkin tässä alueella, missä eniten vietetään aikaa. Unipesä voisi olla vaihtoehto, mutta niistä luin, että niissä on tukehtumisriski. Semmonen kori ois tosi ihana :happy: Mutta onko järkevää ostos?

meillä on nukuttu nimenomaan sängyssä kiinni olleessa pinnasängyssä. Ei sillon ns vie tilaa vanhemmilta mutta helpottaa imetystä. Esim ku mulla on sektiot takana, niin oli todella ihanaa vaan siirtää lapsi lähemmäs ilman nousemista ja imettää siinä.

yritin esikoiselle sellaista korisänkyä minkä sain ystävältä lainaan, mutta ei tykännyt olla siinä. Pääasiassa nukkuneet sohvalla tyynyllä tuettuna tai sylissä tai kun alko liikkumaan niin omassa sängyssä. Ja lattialla oleskelivat paljon peiton päällä, mutta ei nukkuneet siis siinä..
 
Tilasin pari viikkoa sitten setin valkoisia bodeja (bodyja?) kun askartelin yhdestä kangasväreillä tulevan isän työunivormun kopion hänelle synttärilahjaksi. Siitä tulikin varsin onnistunut :grin
Kummitytön äiti lähetti myös pari kassillista lakanoita ja äp-makuupussin (sellaisen 2017-vuoden pöllökuvioisen), mutta muita tavaroita ei vielä ole hankittuna.
 
Oon kans miettinyt näitä nukkumiskuvioita. Tällä hetkellä ajattelen, että haluan vauvan ns. sivuvaunuun sängyn viereen. Eli ei perhepetiä mutta vauva lähellä, että on helppo imettää yöllä. Mietin, että onko toimiva vaan ihan perus pinnasänky, mistä yksi laita alas/irti ja kiinni meidän sänkyyn. Tuntuisi turhalta ostaa sellainen erityinen sivuvaunu, jota ei sitten pysty käyttämään kuin tietyn aikaan. Pinnasänky menisi kuitenkin pidemmän aikaa.

Sitten oon miettinyt, että tarvisko olla jokin kori/kehto, missä vauva voisi nukkua päivällä olkkarissa ja muutenkin tässä alueella, missä eniten vietetään aikaa. Unipesä voisi olla vaihtoehto, mutta niistä luin, että niissä on tukehtumisriski. Semmonen kori ois tosi ihana :happy: Mutta onko järkevää ostos?
Meil esikoisen kanssa oli pinnis sivuvaununa. Olihan siinä vähän säätöä, että normipinniksen sai aseteltua niin. Mut tykkäsin kyllä pikkuvauva-aikana. Nyt aattelin et koitetaan ainaki alkuun et vauva nukkuu pinniksessä mun vieressä, mutta niin että mahun nousemaan sängyn vierestä eli pinnis olis siinä vieressä, mut ei kiinni sängyssä. Onks tarpeeks vaikeesti selitetty :grin Jos meil ei olis pinnistä valmiina niin haluisin semmosen pienemmän korisängyn tms.

Ja tykkäsin esikoisen kanssa kun perintökehto oli alakerrassa olkkarissa, niin siihen sai vauvan laskettua ja joitaki kertoja nukkukin siinä. En haluis nyt sitä kehtoa ollenkaan kun pelkään et esikoinen keikauttaa vauvan sillä... mutta on Vaimolle tärkeä niin kaippa sille pitää taas tilaa olkkariin tehä :rolleyes: Unipesästä lukenu samoja juttuja ja esikoisella ei ollutkaan. Nyt kuitenki löytyy jemmasta kun ostin veljentytölle halvalla kirpparilta, mutta olivatki sit ehtineet itekin jo ostaa ni jätin meille. Aattelin et kai siinä voi ihan pienenä vähän pitää kun ei osaa kääntyä reunoille. Mut ei kuitenkaan nukuttaa siihen tai mitään.
 
Mä hommasin nyt sitterin kun sattui edullisesti löytymään. Halusin ehdottomasti baby björnin sitterin kun se todettiin esikoisen kanssa hyväksi. Mutta kamala millä hinnoilla niitä myydään käytettynä, eikä niitä kovin paljon ole edes tarjolla. Eli pakko oli tarttua kun löytyi niin edullisesti :) Yritän pidättäytyä ostamasta vauvanvaatteita vielä ennen rakenneultraa.

Sit pitäis jossain vaiheessa ostaa 120cm runkopatjasänky, koska meinataan tehdä nukkumisjärjestelyt niin että minä nukun nykyisessäalakerrassa työhuoneessa (tulevassa vauvanhuoneessa) vauvan kanssa niin että pinnasänky sivuvaununa. Mies ja esikoinen nukkuvat ylhäällä omissa huoneissa. Me ollaan niin herkkäunista porukkaa kaikki, että todettiin tällaisen olevan paras ratkaisu. Esikoisen kanssa oltiin ihan loppu molemmat kun neiti nukkui vaan 2-4 tunnin pätkissä ja kun heräsi alkoi huuto samantien täysillä eikä niin että vauva olisi antanut pieniä signaaleita alkavasta nälästä. Itse en saanut enää jossain vaiheessa edes nukuttua ollenkaan koska sitä jäi yliväsyneillä aivoilla odottamaan että kohta se taas herää kuitenkin huutamaan ja yritti olla valmiina reagoimaan ennen kun kamala huuto alkaa että mies edes saisi vähän nukuttua kun kävi kuitenkin töissä ja työvuorotkin oli sillon 12 tunnin mittaisia.
 
Paikallisessa kirppisryhmässä joku myi kivan näköistä vauvanvaatepakettia niin kävin sen sitten hakemassa. Siinä oli sopivan sukupuolineutraaleja vaatteita joten uskaltauduin.
 
Vanhemmilta lapsilta on säästössä oikeastaan kaikki tavarat. Joitain vaatteita on tullut lahjoitettua ystäville, mutta muuten kaikkea löytyy.

Turvakaukalo on kyllä pakko uusia, kun vanha alkaa olla kymmenen vuotta vanha. Toivon, että löytyy samalla kiinnityksellä toimiva, sillä vanhan sai nostettua suoraan autosta saman merkkisten vaunujen pyöräosan päälle, mikä oli lyhyemmillä kauppareissuilla ihan kätevää.
 
Luonnonharjasharja, jota kuvailtiin tekstissä mm. näin: "nuorten eläinten hellävaraiseen totuttamiseen päivittäiseen turkinhoitoon" :grin. Oikeasti harja oli siis kaupan päällinen lemmikkituotekaupasta. Tarkoitus ei ole antaa vauvan imeskellä tai syödä harjaa, joten en näe syytä, miksen käyttäisi sitä vauvalle, ihan vastaaviahan ne lastentarvikkeenakin myytävät on.
 
Ostin hirmusatsin flanuja. Nyt tekisi kovasti mieli niitä vähän tuunata kauneilla pääliskankailla joihin näpsy tarttuisi. Ehkä jotain lisäimujakin niihin voisi ommella. Ostin myös paljon kuorivaippoja niihin, eikä sitten näpsyä edes tarvitse. Enemmän kuitenkin tykkäisin villavaippahousuja käyttää.
 
Jos ei tulekaan flanuja tuunattua niin vinkkinä et maalarinteippi toimii tosi hyvin kiinnitykseen. :grin
Mä olen myös tykännyt villahousuja käyttää enemmän, mut tarvitsevat tosiaan silloin flanut kiinnityksen.
 
Joo, olen lukenut, että maalarinteippiä käyttävät.:grin Kuulostaa aika hassulta.:joyful: Toinen mistä luin oli lapastenpidike. Sellaiset meille tuli -19 äitiyspakkauksessa, eivätkä kertaakaan ole olleet missään käytössä, niin joutaisivat kyllä.:oops:
 
Tuplarattaat + vaunukoppa, on myös ainoa hankinta vieläkin
 
Takaisin
Top