Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Minä ostin eilen palkkioksi nt-ultrasta bodyn ja housut, molemmissa toki kissoja

Ehkä rakenneultran jälkeen voisi tehdä lisää ostoksia. Pinnasänky onkin jo katsottuna, sillä se on perintökalu jossa jopa oma isäni on nukkunut (ja minä myös).
 
En ollut aikonut ostaa mitään vielä hetkeen, mutta ku tuli hyviä vastaan kirpparilla. :grin
Kestovaippoihin ostin lisää imuja, kun eivät muuten riitä kahdelle käyttäjälle. :)
 
Mutta kun oli niin halpa ja ajattelin että saahan sen myytyä eteenpäin jos meillä ei tulekaan tarvetta. Nyt pidän kyllä itseni taas kurissa ainakin siihen ultraan asti :smiley-angelic006
Tätä mäkin on toistellu, vaihtelevalla menestyksellä :biggrin.
 
Hei onko kellään kokemusta sellaisesta vauvan ensisängystä/sivusängystä? Perhepetimeininki tälleen muokattuna kiinnostaisi, en halua omaan isoon pinnikseen heti pientä nukuttaa ja ihan viereen nukuttaminen kauhistuttaa. Jos on kokemusta, oisko suositella mikä ois hyvä sänky tai viritelmä? Meillä myös ahdas makkari eli siksi sellainen pienempi sänky alkuun kuulostaisi juuri sopivalta :happy:

Eipä sillä että kiire olisi (rv8+5), mutta olen ajatellut hiljalleen alkaa tehdä hankintoja, jotta myös kustannukset jakautuvat kuukausien välille tasaisesti. Tässä samalla kun rakennetaan taloa, pitää myös budjettia miettiä laughing6

Muita hankintoja tulossa: Stokke TrippTrapp new born istuimella, turvakaukalo, Björn Born sitteri, yhdistelmävaunut, itkuhälytin. Aattelin että näillä ns isommilla hankinnoilla pärjää aika on pitkälle. Ehkä Vaavi sänky vuokralle.. Onko kellään siitä kokemusta? Siihen sais pienen päikyille ja vois kuljetella mukana. Sit toki vaatteet yms. tilpehöörit, mut en ajatellu heti hurahtaa esim. leikkimattoihin tms. Hoitopöydän virkaa tulee varmaan toimittamaan kodinhoitohuoneen tasolle asetettu alusta, jos mahtuu. Ois lavuaari vieressä ja pyykkikori kans.

Mitkä on teidän must hankinnat ja sellaiset, mitä ette kaipaa tai aio hankkia? :)
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on ikean muistaakseni toiseksi edullisin pinnasänky jossa ei ole laskettavaa reunaa. Mutta vauva tulee olemaan kolmas siinä nukkuja. Otan siis toisen reunan pois ja kiinnitän sängyn 4 ruuvilla kiinni meidän sänkyyn. Hyvin on pysynyt sängyt kiinni toisissaan. Ei osata kummatkaan nukkua vauva välissämme mutta imetyksen ja yöheräilyjen takia hyvä että vauva on vieressä.

Nuo tavaroiden valmiiksi ostamiset on ihan hyviä, kunhan muistaa että jotku lapset eivät ikinä suostu olemaan esim sitterissä tai rintarepussa tms. Onneksi nykyään second hand on suosittua jos jää käyttämättä/ vähälle käytölle.
 
Hei onko kellään kokemusta sellaisesta vauvan ensisängystä/sivusängystä? Perhepetimeininki tälleen muokattuna kiinnostaisi, en halua omaan isoon pinnikseen heti pientä nukuttaa ja ihan viereen nukuttaminen kauhistuttaa. Jos on kokemusta, oisko suositella mikä ois hyvä sänky tai viritelmä? Meillä myös ahdas makkari eli siksi sellainen pienempi sänky alkuun kuulostaisi juuri sopivalta :happy:

Eipä sillä että kiire olisi (rv8+5), mutta olen ajatellut hiljalleen alkaa tehdä hankintoja, jotta myös kustannukset jakautuvat kuukausien välille tasaisesti. Tässä samalla kun rakennetaan taloa, pitää myös budjettia miettiä laughing6

Muita hankintoja tulossa: Stokke TrippTrapp new born istuimella, turvakaukalo, Björn Born sitteri, yhdistelmävaunut, itkuhälytin. Aattelin että näillä ns isommilla hankinnoilla pärjää aika on pitkälle. Ehkä Vaavi sänky vuokralle.. Onko kellään siitä kokemusta? Siihen sais pienen päikyille ja vois kuljetella mukana. Sit toki vaatteet yms. tilpehöörit, mut en ajatellu heti hurahtaa esim. leikkimattoihin tms. Hoitopöydän virkaa tulee varmaan toimittamaan kodinhoitohuoneen tasolle asetettu alusta, jos mahtuu. Ois lavuaari vieressä ja pyykkikori kans.

Mitkä on teidän must hankinnat ja sellaiset, mitä ette kaipaa tai aio hankkia? :)

Meillä oli ihan pinnasänky alusta alkaen, mutta nukutettiin aluksi joko vaunukopassa tai äitiyspakkauksessa että ei olisi niin valtava sänky. Se pinnasänky tulee kuitenkin jossain kohtaa tarpeelliseksi (jos ei aio pelkästään perhepedillä mennä), niin tuommoinen väliaikaisratkaisu tulee hinnaltaan halvimmaksi. Me käytettiin tätä ns pienennettyä sänkyä ensimmäiset 2 kuukautta suunnilleen, mutta meillä syntyi kuukauden etuajassa pienikokoisena. Eli täysiaikaisena ja normaalikokoisena tuommoinen tarve on n ensimmäisen kuukauden vain.
 
Ensimmäinen hankinta oli ehkä vähän tylsästi vakuutus :grin
Muuta ei olekaan vielä tullut hankittua. Ehkä nyt lupaavan nt-ultran jälkeen uskaltaa jo vähän alkaa vertailla istuimia ja vaunuja.
 
Saako kysyä mistä otitte vakuutuksen? Täällä sama mietinnässä..
 
If taitaa olla ainoa ,joka antaa vakuutuksen ennen rakenneultraa.:scratch Korjatkaa jos joku muukin yhtiö antaa.
 
Tein virheen ja rupesin katselemaan jo vaunuja ja turvakaukaloita ja ihastuin niin paljon Cybexin Priamiin ja siihen liitettäviin osiin, että tekisi jo mieli käydä jossain liikkeessä hypistelemässä.
Muutaman kuukauden jos vielä malttaisi kuitenkin odotella...
 
Itse himoitsen niitä myös! Mutta hinta kyllä on aika suolainen... Muutama päivä sitten Ratinan kauppakeskuksessa Treellä kuljin Wauva-kaupan ohi ja heillä noita ikkunassa esillä. Mies sai kiskoa eteenpäin. :grin
 
Mun ystävällä on Cybexin Priamit ja valitteli, että ovat tosi kylmät. Ei pysty oikein pakkasella nukuttamaan vauvaa ulkona. En sitten kysellyt tarkemmin, että mistä luulee sen johtuvan.
 
Mun veli sai vauvan joulukuun alussa ja heillä on Priamit. Ja kuulemma (ainakin tällä ~3kk kokemuksella) aivan parhaat ja kuulemma kannatti vertailla ja kaivaa kuvetta :grin

Ite en niin välitä niiden ulkonäöstä... Käyttökokemuksia ei oo.
 
Hei onko kellään kokemusta sellaisesta vauvan ensisängystä/sivusängystä? Perhepetimeininki tälleen muokattuna kiinnostaisi, en halua omaan isoon pinnikseen heti pientä nukuttaa ja ihan viereen nukuttaminen kauhistuttaa. Jos on kokemusta, oisko suositella mikä ois hyvä sänky tai viritelmä? Meillä myös ahdas makkari eli siksi sellainen pienempi sänky alkuun kuulostaisi juuri sopivalta :happy:

Eipä sillä että kiire olisi (rv8+5), mutta olen ajatellut hiljalleen alkaa tehdä hankintoja, jotta myös kustannukset jakautuvat kuukausien välille tasaisesti. Tässä samalla kun rakennetaan taloa, pitää myös budjettia miettiä laughing6

Muita hankintoja tulossa: Stokke TrippTrapp new born istuimella, turvakaukalo, Björn Born sitteri, yhdistelmävaunut, itkuhälytin. Aattelin että näillä ns isommilla hankinnoilla pärjää aika on pitkälle. Ehkä Vaavi sänky vuokralle.. Onko kellään siitä kokemusta? Siihen sais pienen päikyille ja vois kuljetella mukana. Sit toki vaatteet yms. tilpehöörit, mut en ajatellu heti hurahtaa esim. leikkimattoihin tms. Hoitopöydän virkaa tulee varmaan toimittamaan kodinhoitohuoneen tasolle asetettu alusta, jos mahtuu. Ois lavuaari vieressä ja pyykkikori kans.

Mitkä on teidän must hankinnat ja sellaiset, mitä ette kaipaa tai aio hankkia? :)

Meillä on tuollainen pikkupinnasänky, josta saa laidan pois ja ollaan pidetty kiinni meidän sängyssä. Muistaakseni noin 40cm leveä ja normi pinnasänkyä lyhyempi myös. Mahtunut hyvin nukkumaan ekat 5-6kk.

Helppo kipata vauva siihen öisin syömisen jälkeen, kun ei tarvitse nostella laitojen yli tai nousta itse sängystä. Ja on kiva, kun vauva on ihan vieressä, mutta kuitenkin omassa sängyssään. Oon tykännyt! Taisi olla Jollyroomista tuo meidän, mutta muualtakin varmasti löytyy.
 
Äp-pakkauksen käyttämätön unilelu kotiutui viimeksi.
 
Meillä on tuollainen pikkupinnasänky, josta saa laidan pois ja ollaan pidetty kiinni meidän sängyssä. Muistaakseni noin 40cm leveä ja normi pinnasänkyä lyhyempi myös. Mahtunut hyvin nukkumaan ekat 5-6kk.

Helppo kipata vauva siihen öisin syömisen jälkeen, kun ei tarvitse nostella laitojen yli tai nousta itse sängystä. Ja on kiva, kun vauva on ihan vieressä, mutta kuitenkin omassa sängyssään. Oon tykännyt! Taisi olla Jollyroomista tuo meidän, mutta muualtakin varmasti löytyy.

Kiitos kokemuksesta! Just sellaista olen miettinyt.
 
Täällä mietinnässä millainen nukkumapaikka vauvalle hommataan. Meillä on kehto tallessa kun äiti halusi sen säästää, mutta pinnasängyn oon myynyt. Tosin meidän kuopus ei nukkunut pinnasängyssä koskaan (refluksi, allergikko, atopiaa) niin mietin kannattaako sitä edes hommata. Ja meillä on makkari yläkerrassa, niin jos siellä pitää tuota kehtoa,niin alakertaan pitäisi kehitellä joku nukkumapaikka missä voi päivisin nukkua. Paitsi jos tulee sisaruksiinsa, niin nukkuu vaan sylissä ja kantorepussa.
 
Oon kans miettinyt näitä nukkumiskuvioita. Tällä hetkellä ajattelen, että haluan vauvan ns. sivuvaunuun sängyn viereen. Eli ei perhepetiä mutta vauva lähellä, että on helppo imettää yöllä. Mietin, että onko toimiva vaan ihan perus pinnasänky, mistä yksi laita alas/irti ja kiinni meidän sänkyyn. Tuntuisi turhalta ostaa sellainen erityinen sivuvaunu, jota ei sitten pysty käyttämään kuin tietyn aikaan. Pinnasänky menisi kuitenkin pidemmän aikaa.

Sitten oon miettinyt, että tarvisko olla jokin kori/kehto, missä vauva voisi nukkua päivällä olkkarissa ja muutenkin tässä alueella, missä eniten vietetään aikaa. Unipesä voisi olla vaihtoehto, mutta niistä luin, että niissä on tukehtumisriski. Semmonen kori ois tosi ihana :happy: Mutta onko järkevää ostos?
 
Takaisin
Top