Esittelyketju

Daiya

Varmaotteinen viestittelijä
Toukokuun äidit 2019
Lokakuiset 2021
Hei,

Ajattelin, että olisiko kiva kirjoitella lyhyesti esittelyä täällä kirjoittavista? Jokainen kertoo toki sen verran kuin mukavalta tuntuu, monesti toki mukavampi sitten tulevassa salaisessa ryhmässä enemmän kertoa :) mutta mikäli haluaa, niin tänne voi kirjoitella itsestään ja taustoistaan!

Itse olen 35-vuotias, samoin mies, ja toisen lapsen odotus olisi nyt lupaavalla alulla. Esikoinen meillä on syntynyt 2019, ja on ihanan nauravainen ja suhteellisen helppo lapsi ollut (ainakin tähän saakka). Tämä raskaus on ollut erityisen toivottu myös sen vuoksi, että meillä toisen lapsen odotus alkoi jo kertaalleen viime kesänä, mutta jouduimme nt-ultran löydosten ja tarkempien tutkimusten jälkeen päätymään raskauden keskeytykseen. Eli osui niin sanotusti prosentit kohdalleen.. :facepalm: Tästä toipuminen on ollut yllättävän haastavaa, mutta nyt vihdoin onneksi näyttää, että uusi raskaus ainakin sai alkunsa, toivotaan vielä että pysyisi mukana loppuun asti :)
 
Heippa!

Olen 30v ja mies 32v, meillä on esikoinen 02/19. Esikoista tehtiin vuosi, siihen kuului yksi kkm ja km, se vuosi oli muutenkin aivan paska. Mutta sitten vihdoin poika sai alkunsa.
Ensimmäiset 4kk pojan syntymän jälkeen olivat helppoja mutta sitten alkoi refluksi ja allergiavaivat. Vuosi siitä oli älyttömän rankka, nukuin pahimmillaan vartin pätkissä koko yön, ainakin kk. Heti kun poika alkoi vähän nukkumaan niin hiipi mieleen ajatus toisesta lapsesta vaikka vauva vuonna ajattelin että 5v on ihan ok ikäero:hilarious: Jännittää ja pelottaa tosi paljon että meneekö tämä raskaus loppuun asti, oireet on erilaisia mutta ihan selviä kyllä.
Aloitin juuri tammikuussa sairaanhoitajaopinnot, hieman nolona menen ensikuussa HOPS-keskusteluun miettimään miten pitkälle opiskelen ja millainen tauko tulee opintoihin:p:rolleyes::nailbiting: Tämä raskaus alkoi yk2 kierukan poiston jälkeen.
 
Heips kaikille!
Olen 36 vuotias ja esikoista odotan. Jännän äärellä siis! Taustalla yksi varhainen km, kävin siis lyhyesti jo elokuisissa kääntymässä. Olemme onnekkaita, meillä tärppäsi uudestaan suoraan km jälkeen. Eli peukut ja varpaat pystyyn että pikkuinen pitää tällä kertaa tiukasti kiinni :happy:
 
Hei! Olen 29v ja mies 30v. Meillä on ennestään 9/18 syntynyt tyttö. Välissä yks yllätus plussa joka päätyi keskenmenoon 2019. Lasketun ajan perusteella kuuluisin tuonne syyskuisten puolelle la 30.9 mutta esikoinenkin meni 12 vkr pitkäksi, niin eiköhän tästäkin lokakuinen tule :D
 
Heips!

Täällä Turkulainen kohta 32 vuotta 9/18 esikoisen äiti. Toista ei vielä ollut suunnitteilla mutta plussa oli silti iloinen uutinen! ( ainakin äidille ) Vähän jännittää miten sitä riittää kahdelle pienelle ja ajatukset hajoilee välillä kun esikoinen niin rakas ja en haluaisi häneltä viedä parrasvaloja ns. Noh, kai nää on normaali tunteita ja niistä muutkin selvinneet

Innolla odotan mitä syksy tuo tullessaan jos pikkuinen pysyy mukana vain!❤️
 
Olen 28 vuotias ja esikoista odotamme mieheni ja yhteisen koiramme kanssa. Mielellään kerron sit salaisessa ryhmässä lisää itsestäni :happy: me ollaan yritetty viime toukokuusta asti ja ehdin käydä kääntymässä nopeasti heinäkuisissa, mutta silloin tuli varhainen km. Tämä raskaus vaikuttaa onneksi "vahvemmalta" kuin viime raskaus :smiley-bounce012
 
Muokattu viimeksi:
29 v kolmen lapsen äiti. Lapset -11, -15 & -17 syntyneet.

Meille tämä lokakuinen olisi meidän ensimmäinen yhteinen lapsi. :happy:

Kierukan jätimme pois viime kesäkuussa, raskaaksi tulin elokuussa kunnes meni kesken varhaisessa vaiheessa.
Nyt sitten taas tässä ollaan ja toivotaan että kaikki menee loppuun asti hyvin. :happy:
 
Moikka!

Olen 32 vuotias, mies 35. Asustellaan Porvoossa ja tämä ois sitten kolmas pikkunen meille. Miehelle iski vauvakuume ennen minua, höpötti koko viime syksyn ja alkutalven, että tytär tarvii kaverin, miten ois, haha. Nyt sitte ajattelin, että noh, eihä niistä lapsista ole kuin iloa ja heti ekasta tärppäs. Vanhempi lapsi on kunnon teini 13v... ja pienempi on 5 vuotias. :)
 
Moi!

Täällä ensikertalaiset, minä 35 v ja mies 36v. Tampereella asustellaan.
Kovin odotettu pikkuinen, yritimme puoli vuotta.
Turhautuminen oli vaivannut jo parisen kuukautta, mikä vaikutti yrittämiseenkin. Suht vähällä yrittämisellä kuitenkin tärppäsi ja olimme kovin yllättyneitä :hello2 5 testiä tein pitkin viikkoa, että uskoin :nailbiting:
Epäluulo vaivaa kuitenkin edelleen; en tiennyt, että eka ultra menee niin pitkälle, että pitäisi malttaa odottaa vielä pari kk. Eka neuvolakin vasta 22.2, missä ilmeisesti vaan höpötellään:dontknow No mutta, tsemppiä kaikille :thumleft
 
Sori painoin ensin vahingossa jotain ihme arviota, tarkotus oli kyllä tykätä ja yritin ainaki korjata :hilarious: se on kyllä pitkä aika odotella sitä ekaa virallista ultraa. Moni käy varmaan just sen takia yksityisellä varhaisultrassa, mutta toki se on monesti hintavaa ja ei takaa mitään. Joskus neuvolassa voidaan koittaa kuunnella sydänääniä ennen ultraa, mutta kaikkialla eivät sitä tee, koska niitä ei välttämättä löydy vielä kovin aikaisin ja sitten voi tulla vaan turhaa huolta. Mutta onhan tää yhtä odottelua ja kun ei voi tietää oikein varmaksi mitään :nailbiting:
 
Joo tämä odottelu on kyllä vaikeeta! Oon niin innostuvaa sorttia, ettei malttais olla aloillaan! Täytyy nyt vaan ajankuluksi lukea aiheen tiimoilta näitä foorumeita, somea, kirjoja ja kuunnella podeja :happy093
 
Helou.

Itse olen 29v ja puoliso 28. Lapsia meillä on kaksi ja sit löytyy karvajalkoja, koira ja kaksi kissaa. Meillä kans puoliso on vauvakuumeillu ties kuinka kauan, itse sitten viime vuoden lopussa kun ympäriltä tuli vauvauutisia joka puolelta :grin Meidän vanhimmat lapset on syntynyt -13 ja -15, tulee aika isot ikäerot. Meidän nuorin on myös vauvakuumeillut ja innolla odotan miten tytöt ottavat vauvauutiset vastaan :)
 
Esittelen salaisessa ketjussa tarkemmin, mutta 34-vee ensiraskaus, asun pk- seudulla. Mies samanikäinen ja innolla odotellaan, pysyykö kyytiläinen matkassa :Heartbigred Salaa toiveikas, mutta ei uskalla vielä liikaa innostua. Toisaalta ei ole mitään pelkotiloja, vaan aika hyvä fiilis. Kärsimätöntä tämä odottelu :cheers
 
:smiley-bounce016:smiley-bounce016
Moi!

Täällä ensikertalaiset, minä 35 v ja mies 36v. Tampereella asustellaan.
Kovin odotettu pikkuinen, yritimme puoli vuotta.
Turhautuminen oli vaivannut jo parisen kuukautta, mikä vaikutti yrittämiseenkin. Suht vähällä yrittämisellä kuitenkin tärppäsi ja olimme kovin yllättyneitä :hello2 5 testiä tein pitkin viikkoa, että uskoin :nailbiting:
Epäluulo vaivaa kuitenkin edelleen; en tiennyt, että eka ultra menee niin pitkälle, että pitäisi malttaa odottaa vielä pari kk. Eka neuvolakin vasta 22.2, missä ilmeisesti vaan höpötellään:dontknow No mutta, tsemppiä kaikille :thumleft
Feel you, sis! :smiley-bounce016
 
Joo tämä odottelu on kyllä vaikeeta! Oon niin innostuvaa sorttia, ettei malttais olla aloillaan! Täytyy nyt vaan ajankuluksi lukea aiheen tiimoilta näitä foorumeita, somea, kirjoja ja kuunnella podeja :happy093
Amen! :cool05
 
Heips kaikille!
Olen 36 vuotias ja esikoista odotan. Jännän äärellä siis! Taustalla yksi varhainen km, kävin siis lyhyesti jo elokuisissa kääntymässä. Olemme onnekkaita, meillä tärppäsi uudestaan suoraan km jälkeen. Eli peukut ja varpaat pystyyn että pikkuinen pitää tällä kertaa tiukasti kiinni :happy:
Hurjasti tsemppiä - meille kaikille :Heartred:Heartred
 
Moikka!!

Jahka tuo suljettu ryhmä saadaan tulille, ni siellä enempi Täytän tänä vuonna 37 vuotta, mies on alta 40 (en oikeesti muista ikää :D ). Meidän esikoinen on ekaluokkalainen.

viime kesäkuusta asti yritetty ja nyt eka tärppi. Jännittää!!!
 
Heips!
Minä olen kohta 32v ja meillä ennestään -16 syntynyt lapsi. Mielellään kerron sitten salaisessa ryhmässä enemmän itsestäni :oops: esikoisesta kirjoittelin täällä paljon ja ryhmästä tuli tärkeä tukiverkko, kirjoteltiin synnytyksen käynnistyessäkin foorumilla :grin Meillä ehkäisy lopetettiin syyskuun lopussa ja ekasta kierrosta tärppäsi, mutta meni kesken, nyt sitten yk 3 sai tämä alkunsa ja nyt ollaan pidemmällä kun keskenmenneestä ja muutenkin eri tunnelmissa. Jännittää silti tosi paljon enkä malttaisi odottaa että pääsee sinne rv 12 asti :Heartred Mun laskujen mukaan la olisi syyskuun lopussa, neuvolan laskun mukaan lokakuun alussa joten täällä ollaan :love7
 
Hei, täällä 28v odottaja, tänään tein testin kun oli menkat pari päivää myöhässä, nyt rv 4+3. Meillä ennestään lapsi joka täyttää kolmen viikon päästä 5v. Tätä uutta raskautta yritettiin saada alulle alkaen 12/2019, eli aika kauan meni. Mut onnistuttiin :Heartred mielellään salaisella puolella vaan puhuisin enemmän.
 
Takaisin
Top