Raskaaksi 2019

Kun munasolut tyhjennetään, niistä ei muodostu keltarauhasta. Ja kun et ota progea tukilääkkeenäkään, ei kehossa ole mitään joka ylläpitäisi limakalvoa, joten uusi kierto alkaa nopeasti. Monilla punktiota seuraava kierto on sitten pitempi, mutta jos sulla jo siihen saadaan PAS tehtyä niin ei odottelua kuitenkaan ihan mahdottomasti tule.
Ei mene ihan näin. Kyllä niistä keltarauhaset muodostuu. Jos ei muodostuisi, pitäisi progesteronitukea jatkaa viikolle 10-12 asti, kuten lääkkeellisessä pakastealkiosiirrossa, lääkkeellisessä kierrossahan ei keltarauhasta tosiaan muodostu. Tuoresiirrossa keltarauhaset kyllä muodostuvat, mutta jarrupiikit ovat jo sotkeneet hormonien toimintaa sen verran, että progesteronitukeakin tarvitaan, mutta tuki yleensä lopetetaan jo plussauksen jälkeen.

Uteliaampi voi lukea tieteellisempää selitystä englanniksi vaikkapa täältä (koko teksti on pdf-linkin takana):
https://www.rbmojournal.com/article/S1472-6483(14)50063-6/fulltext
 
Jukkis ja Sofia oliko molemmilla lyhyet kaavat? Ja muutkin lyhyen kaavalaiset saa vastata että millaisella annoksella gonal meni (tai vastaava lääke)? Jos aikataulut natsaa niin oletan että mun punktio olisi toukokuussa (tai kesäkuussa) ja jos tulee hyperi niin siirto eli pas menee elo-syyskuuhun :nailbiting:

Joo lyhyt. Mulla gonalia 150
 
Huhhu maha on tälläin iltasin kyllä kamalan kokonenen.. En tiedä miten pystyn oleen töissä vielä keskiviikon ja torstain :bored:

Mun piti työhousun nappia pitää auki kun turvotti nii paljon, tsemppiä! Pyysitkö muuten etukäteen vapaaksi loppuviikon vai joudutko nyt jotenkin sumplimaan töissä? :)
 
Jukkis ja Sofia oliko molemmilla lyhyet kaavat? Ja muutkin lyhyen kaavalaiset saa vastata että millaisella annoksella gonal meni (tai vastaava lääke)? Jos aikataulut natsaa niin oletan että mun punktio olisi toukokuussa (tai kesäkuussa) ja jos tulee hyperi niin siirto eli pas menee elo-syyskuuhun :nailbiting:

Gonal meni 150 ky, ja hyperin riski oli ja siksi sijaislääkäri sanoi seurantaultrassa ettei lähtisi tuoresiirtoon. Oma lääkäri päätti kuitenkin tilanteesta punktion ja siirtopäivän näkymän ja mun olojen perusteella toisin. Toivottavasti pääset kuitenkin siirtoon ennen kesätaukoa! :)
 
Mulla oli gonalia 100 yksikköä. Amh mulla tosiaan se yli 16, joten tuonkin kokoinen annos oli vähän riski. Yli 20 follia tuli eikä tuoresiirtoa.

Mun ymmärryksen mukaan on aika harvinaista että pas tehdään heti punktion jälkeiseen siirtoon, varsinkaan jos on ollut hyperi. Mieluummin antavat kropalle aikaa toipua ennen siirtoja. Siinä mielessä tuossa sun skenaariossa kesäsulku ei siis menisi ns. hukkaan.
 
Mun piti työhousun nappia pitää auki kun turvotti nii paljon, tsemppiä! Pyysitkö muuten etukäteen vapaaksi loppuviikon vai joudutko nyt jotenkin sumplimaan töissä? :)

Punktiostahan saa sairaslomaa sen 3pv niin oon sit vaan pois töistä :) yritän ehkä keskiviikon ja torstain sumplia ettei tarvis mennä töihin :bookworm:

Oliko sulla mitään mielialan vaihteluita? Oon ollut kun mikäkin murrosikänen pissaliisa:nailbiting: välillä vois huutaa ja raivota ja si taas vähän itkee :facepalm:
 
Mulla oli gonalia 100 yksikköä. Amh mulla tosiaan se yli 16, joten tuonkin kokoinen annos oli vähän riski. Yli 20 follia tuli eikä tuoresiirtoa.

Mun ymmärryksen mukaan on aika harvinaista että pas tehdään heti punktion jälkeiseen siirtoon, varsinkaan jos on ollut hyperi. Mieluummin antavat kropalle aikaa toipua ennen siirtoja. Siinä mielessä tuossa sun skenaariossa kesäsulku ei siis menisi ns. hukkaan.

Mitäs jos ei oo hyperiä? Tehtiinkö sulle lääkkeelliseen vai omaan kiertoon siirto? Mä en vaan kestäisi sitä kun mun tuurilla se osuu just sillain että sitä siirtoo ei voi tehdä ku vklp se si ois :facepalm:
 
Gonal meni 150 ky, ja hyperin riski oli ja siksi sijaislääkäri sanoi seurantaultrassa ettei lähtisi tuoresiirtoon. Oma lääkäri päätti kuitenkin tilanteesta punktion ja siirtopäivän näkymän ja mun olojen perusteella toisin. Toivottavasti pääset kuitenkin siirtoon ennen kesätaukoa! :)

Paljonko sulla sit oli muniksia? :) tuskimpa mulla niin hyvä tuuri käy että kävis samanlailla mutta mielenkiinnosta :)
 
Punktiostahan saa sairaslomaa sen 3pv niin oon sit vaan pois töistä :) yritän ehkä keskiviikon ja torstain sumplia ettei tarvis mennä töihin :bookworm:

Oliko sulla mitään mielialan vaihteluita? Oon ollut kun mikäkin murrosikänen pissaliisa:nailbiting: välillä vois huutaa ja raivota ja si taas vähän itkee :facepalm:

Ei mulla oikeestaan, olin aika omissa oloissa ja stressasin etukäteen sitä että lähteekö mikään hedelmöittymään yms. Sit vasta punktion jälkeen rupesin kitisemään miehelle urakalla:grin:grin
 
Mitäs jos ei oo hyperiä? Tehtiinkö sulle lääkkeelliseen vai omaan kiertoon siirto? Mä en vaan kestäisi sitä kun mun tuurilla se osuu just sillain että sitä siirtoo ei voi tehdä ku vklp se si ois :facepalm:

Jos ei oo hyperiä ni tehdään tuoresiirto. Ellei sitten ole jotain muuta syytä miksi halutaan pakastaa kaikki solut, esim alkiodiagnostiikka. Mulla tehtiin PAS täysin lääkkeelliseen kiertoon, koska oma kierto ei toimi ja aikaisempien kokemusten perusteella myös pelkkä oi saa mulla liikaa folleja kasvamaan.
 
Hei, kyselen välistä sulta. Oliko sulla zumenon lääkkeenä? Jos oli, niin tuliko sulla mitään ihmeempiä sivuoireita? Toki tää on yksilöllistä mutta mielenkiinnosta kyselen
 
Oli joo zumenon ja terolut. En muista että mulla olisi mitään oireita ollut, mutta mulle niitä myös tosi harvoin tulee yhtään mistään lääkkeistä.
 
Joo, kiitti! Pianhan sen sit näkee:sorry: mua tälleen päänsärky ihmisenä aina stressaa uudet lääkkeet
 
Paljonko sulla sit oli muniksia? :) tuskimpa mulla niin hyvä tuuri käy että kävis samanlailla mutta mielenkiinnosta :)

22 follia, jossa 20 solua. Muistaakseni se sijaislääkäri puhu jostain 25 follista ultrassa mut ehkä ei laskenu niin tarkasti tai sit pari oli punktiossa vielä niin pieniä ettei tyhjennetty (?)
 
Ompa kumma että pääsit kuitenkin sit siirtoon :rolleyes: voi kumpa meilläkin kävis tollai että lääkäri päättää sittenkin että päästään siirtoon :p
 
Kantaa oli nyt tullu kirjoitus eilisestä ultrasta, kaikki pakkaseen ja suunnitellaan siirtoa heti seuraavaan LUONNOLLISEEN kiertoon.. Nyt alan sitten ressaamaan että mun tuurilla se on just vääränä päivänä se ovis plus :nailbiting:
 
Niinpä, oma lääkäri sanoi että mun oma olo punktion jälkeisinä päivinä on tärkein minkä perusteella arvioi pääseekö siirtoon. Ja olo oli ihan ok koko ajan. Onni myös ettei tullut sitä hyperiä vaikka raskauskin alkoi.
 
Kantaa oli nyt tullu kirjoitus eilisestä ultrasta, kaikki pakkaseen ja suunnitellaan siirtoa heti seuraavaan LUONNOLLISEEN kiertoon.. Nyt alan sitten ressaamaan että mun tuurilla se on just vääränä päivänä se ovis plus :nailbiting:

Elä ressaa, vaikka ymmärrän! Mullakin oli suunnitelma että luonnolliseen kiertoon, mutta yksi kierto meni ohi ma ovisplussan takia ja luultavasti menisi tää seuraavakin. Sit sain päättää että lääkkeillä vai kokeillaanko vielä luonnolliseen.. Kyllä ne asiat siitä järjestyy:Heartred ei oo vielä kp1, sais kyllä jo alkaa!
 
Ajattelin tulla kertomaan, etten ole kadonnut minnekään. Lueskelemassa olen käynyt, mutta en ole jaksanut kirjoitella mitään. Minulla on sellainen lopen kyllästynyt olo tämän yrittämisen suhteen. Olenkin siis keskittynyt enimmäkseen kaikkeen muuhun mahdolliseen.

Uutena vuotena päästiin uuteen kotiin vihdoin. Ja tämä on kyllä vielä ihanampi kuin olin katsoessa ajatellut. :love7 Hyvääkin siis kuuluu.

Meidän hoidot on taas jatkuvassa tässä vähitellen. Aloitan primolutit sunnuntaina ja sitten kolmas päivä on eka ultra ja pistosten aloitus. Tutusti lyhyellä kaavalla mennään siis.

Sofia: älä stressaa suotta vielä tässä vaiheessa niitä siirtoja. Minulla on tehty kaikki siirrot omaan kiertoon eikö yhtään osunut väärälle päivälle vaikka sitä jännitin. Eiköhän ne anna sitten lääkkeillä avitusta jos meinaa aina osua viikonloppuun siirtopäivät.
 
Takaisin
Top