Raskausajan ravinto (vitamiinit ym)

Sylvikki

Kommentoinnin ninja
Elokuiset 2021
Heinäkuiset 2024
Kuinka tarkasti olette huomioineet erilaisia suosituksia: foolihappo, D-vitamiini jne?

Noudatan itse lähes vegaanista ruokavaliota, jonkin verran käytän maitotuotteita (lähinnä esim juustoja salaateissa tai pizzan päällä), mutta monet maitotuotteet olemme vaihtaneet kaurapohjaisiksi, lihaa, kanaa tai kalaa en syö ollenkaan. Erityisruokavalion takia ravintoasiat ovat mietityttäneet erityisen paljon, vaikka olen noudattanut sitä vuosia ilman ongelmia.

Foolihapon merkityksestä en tiennyt ennen kuin soitin neuvolaan kuudennella raskausviikolla. Olin toki sitä ennenkin käyttänyt vegaaneille tarkoitettua multivitamiinivalmistetta, jossa foolihappoa on edes puolet raskausajan saantisuosituksesta. Toisaalta sitä saa myös täysjyväviljasta ja monista kasviksista, joita käytän päivittäin.

No, neuvolan suosituksesta aloin syödä raskausajan multivitamiinivalmistetta. Siinä kuitenkin on B12-vitamiinia huomattavasti vähemmän kuin tuossa aiemmassa vegaanivalmisteessa, joten sitä farmaseutin opastuksella otin vielä lisäksi rinnalle. B12-valmisteissakin hämää, että niissä on moninkertainen määrä saantisuositukseen nähden, mutta tästä olen lukenut, että liittyy vitamiinin monimutkaiseen imeytymiseen ja ettei yliannostusta käytännössä ilmeisesti voi saada.

D-vitamiinin kanssa pähkäilen Suomen aika alhaista saantisuositusta, 10 migrogrammaa. Olen syönyt ennen raskautta enemmän (vähän vaihdellen 20-50 µg), mainitsin tästä neuvolaan soittaessa ja kysyin onko suuremmasta määrästä haittaa, johon vastattiin, että "suosituksille on syynsä". Olen kuitenkin ymmärtänyt, että monet lääkäritkin kritisoivat saantisuositusta ja monessa maassa ne ymmärtääkseni ovat korkeammat. Olen lukenut, että 100 µg asti per päivä olisi turvallinen annos.

Olisi kiinnostavaa kuulla muiden mietteitä näistä :confused004 Neuvolasta sanottiin, että palataan näihin ensimmäisellä käynnillä, joka tammikuun puolivälissä. En kuitenkaan malttaisi odottaa, kun nyt kuitenkin jo 6+3 virallisen laskelman mukaan meneillään. Lähinnä nyt mietin, uskaltaako tuota D-vitamiinia jatkaa entiseen tapaan, tuo 10 µg tuntuu niin pieneltä!!
 
Jostain luin, että varsinkin talvella pitäisi syödä (raskaanakin) D :tä ainakin tuo 50. Itse syön 50 ja lisäksi mama-vitamiinia. Kyseisessä jutussa minkä luin, oli että voi olla haittaa jos ei saa tarpeeksi D-vitamiinia raskaana. Täytyykin etsiä se linkki tähän
https://yle.fi/uutiset/3-7530197

Ja tämän lisäksi syön 1mg foolihappoa päivässä, ilmeisesti tuon 1mg lisän voin jättää rv12 jälkeen pois. Foolilisä reuman takia.
*Muoks, lukikin että ainakin 10 D pitää syödä, mutta talvella voi enemmänkin. Mitähän haittaa sitten liiasta voisi olla :bored:
 
Onpa alhainen toi D-vitamiinin suositus! Asun ulkomailla ja täällä suositellaan 20 mikrogramman annosta ja tosiaan tohon 100 mikrogrammaan asti pitäis olla raskaana olevillekin turvallista. Tietty nää riippuu aina monesta tekijästä, mut silti kuulostaa tosi matalalta toi 10 mikrogrammaa.
 
Meidän lapsettomuuslääkäri sanoi että talvella voi ihan hyvin vetää D-vit 80mikrogrammaa. Olen tässä hoitopolun aikana pitänyt sellaista n. 60 mikrogramman annosta (1kpl tabuja 30) eli kaksi per päivä. Kunhan ei saa muista vitamiineista lisäksi liian isoa annosta. Mulla on foolihappona Donaferty jossa on vain Myo-inositoli 4 g, alfalaktalbumiini 100 mg, foolihappo 400 mikrog. Ei muita livättyjä vitamiineja. Sekä edelleen syön Ubiqinonia 100mg per päivä. Ubiqinonin ja tämän uuden foolihapon vaihdoin tässä syksyllä. Tiedä sitten onko suotuisasti auttanut tulemaan raskaaksi. Syksyä ennen mulla oli mamma multivitamiini, missä sekä D :t sekä foolihapot. Omegat lopetin, kun sain trombosyyttisistä testeistä tuloksen, että on vuotoherkkyyttä ja omegat ohentaa vielä verta.
 
Mulla käytössä ollut yrityksen alusta asti mamamonivitamiini, omega ja erikseen vielä 1mg foolihappolisä, jota syön sairauden vuoksi raskauden loppuun saakka.
 
Mulla sama, tai siis varmaan eri sairaudet, mutta muistelin että sain lopettaa foolilisän rv12 :scratch täytyy kysyä vielä neuvolasta, tietäiskö he, siis varmistella.
 
Mä olen vuosia syönyt solgarin folaattia ~1000ug:n annosta, hiukan vaihdellen sen mukaan mitä iherbistä olen saanut tilattua. Sen rinnalla on ollut saman firman b12. Näitä aloin ottamaan pms-vaivoihin ja koin silloin apua niistä.

Edellisen raskauden jälkeen (ja aikana) tuli raudanpuute, joten siihen on mennyt obsidan. Mikä on nyt ollut tauolla, ylävatsavaivat äityivät. Ajattelin aloitella solgarin gentle ironin tässä lähipäivinä pienellä annoksella tukemaan raskautta.

Raudanpuutteen ohella testattiin myös D-vit arvot, oli hävyttömästi alakanttiin. Nyt siis syön D-vitamiinia myöskin sen 50ug /pvä.

Ja iltaisin menee magnesium ~400mg, hiukan riippuen mitä tablettia otan. Joitakin merkkejä joutuu ottamaan enemmän.

Semmoinen setti :), loput yritän saada kasaan monipuolisella sekaruokavaliolla.
 
Kuinka tarkasti olette huomioineet erilaisia suosituksia: foolihappo, D-vitamiini jne?

Noudatan itse lähes vegaanista ruokavaliota, jonkin verran käytän maitotuotteita (lähinnä esim juustoja salaateissa tai pizzan päällä), mutta monet maitotuotteet olemme vaihtaneet kaurapohjaisiksi, lihaa, kanaa tai kalaa en syö ollenkaan. Erityisruokavalion takia ravintoasiat ovat mietityttäneet erityisen paljon, vaikka olen noudattanut sitä vuosia ilman ongelmia.

Foolihapon merkityksestä en tiennyt ennen kuin soitin neuvolaan kuudennella raskausviikolla. Olin toki sitä ennenkin käyttänyt vegaaneille tarkoitettua multivitamiinivalmistetta, jossa foolihappoa on edes puolet raskausajan saantisuosituksesta. Toisaalta sitä saa myös täysjyväviljasta ja monista kasviksista, joita käytän päivittäin.

No, neuvolan suosituksesta aloin syödä raskausajan multivitamiinivalmistetta. Siinä kuitenkin on B12-vitamiinia huomattavasti vähemmän kuin tuossa aiemmassa vegaanivalmisteessa, joten sitä farmaseutin opastuksella otin vielä lisäksi rinnalle. B12-valmisteissakin hämää, että niissä on moninkertainen määrä saantisuositukseen nähden, mutta tästä olen lukenut, että liittyy vitamiinin monimutkaiseen imeytymiseen ja ettei yliannostusta käytännössä ilmeisesti voi saada.

D-vitamiinin kanssa pähkäilen Suomen aika alhaista saantisuositusta, 10 migrogrammaa. Olen syönyt ennen raskautta enemmän (vähän vaihdellen 20-50 µg), mainitsin tästä neuvolaan soittaessa ja kysyin onko suuremmasta määrästä haittaa, johon vastattiin, että "suosituksille on syynsä". Olen kuitenkin ymmärtänyt, että monet lääkäritkin kritisoivat saantisuositusta ja monessa maassa ne ymmärtääkseni ovat korkeammat. Olen lukenut, että 100 µg asti per päivä olisi turvallinen annos.

Olisi kiinnostavaa kuulla muiden mietteitä näistä :confused004 Neuvolasta sanottiin, että palataan näihin ensimmäisellä käynnillä, joka tammikuun puolivälissä. En kuitenkaan malttaisi odottaa, kun nyt kuitenkin jo 6+3 virallisen laskelman mukaan meneillään. Lähinnä nyt mietin, uskaltaako tuota D-vitamiinia jatkaa entiseen tapaan, tuo 10 µg tuntuu niin pieneltä!!
Tästä sellaisia mietteitä, että jos sulla on monipuolinen vegaaniruokavalio, niin ei varmaankaan kannata olla huolissaan siitä folaatin myöhäisestä aloittamisesta. Jos sulla on normaali imeytyminen, niin saat varmaankin ruuasta jo aika paljon folaattia. Hyvä silti että nyt olet sen aloittanut, kannattaa jatkaa :).
Näistä kaikki muut ovat vesiliukoisia, paitsi D. Eli yliannoksen vaaraa ei ole. D-vitamiinista olen myös kuullut että 100ug olis maksimi mitä ei kannata ylittää. Neuvolan työntekijöillä on omat ohjeistukset, jotka varmasti perustuvat tarkkaan tieteelliseen työhön. Mutta silti on luvallista tehdä siitä poikkeavia päätöksiä oman kroppansa suhteen. Jokainen on kuitenkin viimekädessä itse vastuussa omasta ja sikiönsä hyvinvoinnista.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä menee multivitan raskaus ja imetys sekä kalsiumlisä. En juurikaan käytä maitoa, joten siitä kalsiumlisä. Tuossa multivitan raskaus ja imetys-tabletissa on pikkusen reilusti foolihappoa, niin oon sillä menny koko yritysajan eli suht pitkään.
Jos neuvolaan asti päästään, niin siellä saa varmaan sitten lisäohjeet lisäravinteiden suhteen.
Muuten ruokavaliona semmonen perustavisruoka. Joskus menee tietty herkkuja ja roskaruokaa, mutta pääosin normaalia kotiruokaa.
 
Tästä sellaisia mietteitä, että jos sulla on monipuolinen vegaaniruokavalio, niin ei varmaankaan kannata olla huolissaan siitä folaatin myöhäisestä aloittamisesta. Jos sulla on normaali imeytyminen, niin saat varmaankin ruuasta jo aika paljon folaattia. Hyvä silti että nyt olet sen aloittanut, kannattaa jatkaa :).
Näistä kaikki muut ovat vesiliukoisia, paitsi D. Eli yliannoksen vaaraa ei ole. D-vitamiinista olen myös kuullut että 100ug olis maksimi mitä ei kannata ylittää. Neuvolan työntekijöillä on omat ohjeistukset, jotka varmasti perustuvat tarkkaan tieteelliseen työhön. Mutta silti on luvallista tehdä siitä poikkeavia päätöksiä oman kroppansa suhteen. Jokainen on kuitenkin viimekädessä itse vastuussa omasta ja sikiönsä hyvinvoinnista.

Joo, yleisesti yritän olla liikoja stressaamatta. Tottakai on hyvä huomioida, erityisesti erityisruokavaliolla, mutta ettei kuitenkaan mene liian stressailuksi. Tässä maassa – ja maailmalla edelleen – on syntynyt terveitä lapsia huomattavasti yksipuolisemmalla ravinnolla ja vaikka kaikki laskisi optimaalisesti, voi silti joku mennä pieleen.

Kun kalsium oli esillä: sitä onneksi saa muustakin kuin maidosta. Itseäni on vuosien varrella mietityttänyt aika paljonkin suomalainen maidon kulutus ja osteoporoosin yleisyys – joku ei tunnu täsmäävän. Meidät on kasvatettu aika poikkeukselliseen maidon kulutukseen enkä aina itse ole varma, onko ensisijainen syy terveys vai joku muu... Tiukassa elää kuitenkin se käsitys, että maito on paras (tai jopa ainoa) kalsiumin lähde. Mutta pitää neuvolassa ottaa sekin puheeksi, vaikuttaako, että saan ruokavaliosta tarpeeksi vai olisiko sitä hyvä ottaa lisänä.

Tiedättekö muuten, onko tuo rauta-arvojen mittaus neuvolassa automaatio vai pitääkö sitä pyytää? Mulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, mutta ferritiiniarvo (28 µg/l) vähän mietitytti, kun se työterveydessä mitattiin. Oon ymmärtänyt, että niistäkin lääkärit ovat aika eri mielisiä, tuttavapiirissä ihmisiä, jotka taistelleen asian kanssa enemmänkin ja joutuneet ravata monella lääkärillä ennen kuin ovat saaneet oireisiinsa apua.

Jonkun verran aiheesta lukenut ja tullut vastaan väitettä, että raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo on alle 30 µg/l. Kun tästä lääkäriltä kysyin, hän perusteli viitearvoilla ja "Lisäksi verikokeissasi voi arvioida raudanpuutosta hemoglobiililla joka hyvä 145 sekä ns punasoluindeksin avulla MCH MCV joissa ei viitettä raudanpuutokseen. Ylimääräisestä raudasta ei haittaakaan, mutta ei tarpeen tai todennäköisesti tuo lisähyötyä."
 
Omegaan muuten vinkki, että jos pähkinöistä pitää, saksanpähkinässä on runsaasti omega-3-rasvahappoja – ymmärtääkseni jo muutama pähkinä riittää päivän tarpeisiin.
 
Onpa alhainen toi D-vitamiinin suositus! Asun ulkomailla ja täällä suositellaan 20 mikrogramman annosta ja tosiaan tohon 100 mikrogrammaan asti pitäis olla raskaana olevillekin turvallista. Tietty nää riippuu aina monesta tekijästä, mut silti kuulostaa tosi matalalta toi 10 mikrogrammaa.

Tästä tosiaan Suomessakin jonkin verran keskusteltu. Vastikään HUS antoi uusia suosituksia koronaan liittyen:
  • HUS suosittelee D-vitamiinilisää koronavirusepidemian aikana kaikille yli 70-vuotiaille ja ympärivuorokautisessa hoidossa asuville aikuisille 20 mikrogrammaa vuorokaudessa.

  • Lisäksi aikuisille tummaihoisille suositellaan 20 mikrogrammaa vuorokaudessa, koska tummaihoisten iho kehittää tyypillisesti vähemmän D-vitamiinia kuin vaalea iho.

  • Kaikille edellä mainittuihin ryhmiin kuuluville, joiden painoindeksi (BMI) on yli 30, suositellaan hieman isompaa eli 50 mikrogramman annosta vuorokaudessa, koska ylipainoon liittyy suurempi D-vitamiinilisän tarve.

    https://www.hus.fi/ajankohtaista/hus-suosittelee-d-vitamiinilisaa-ikaantyneille-ja-erityisryhmille

Jotenkin luulen, että tuo suositus tulee nousemaan ihan kaikille. Mutta on toki niitäkin, jotka sitä mieltä, että monessa maassa suositukset vaarallisen korkeita.
 
Tiedättekö muuten, onko tuo rauta-arvojen mittaus neuvolassa automaatio vai pitääkö sitä pyytää? Mulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, mutta ferritiiniarvo (28 µg/l) vähän mietitytti, kun se työterveydessä mitattiin. Oon ymmärtänyt, että niistäkin lääkärit ovat aika eri mielisiä, tuttavapiirissä ihmisiä, jotka taistelleen asian kanssa enemmänkin ja joutuneet ravata monella lääkärillä ennen kuin ovat saaneet oireisiinsa apua.

Jonkun verran aiheesta lukenut ja tullut vastaan väitettä, että raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo on alle 30 µg/l. Kun tästä lääkäriltä kysyin, hän perusteli viitearvoilla ja "Lisäksi verikokeissasi voi arvioida raudanpuutosta hemoglobiililla joka hyvä 145 sekä ns punasoluindeksin avulla MCH MCV joissa ei viitettä raudanpuutokseen. Ylimääräisestä raudasta ei haittaakaan, mutta ei tarpeen tai todennäköisesti tuo lisähyötyä."

Mut lääkäri pisti heti rautakuurille, kun mun ferri oli 38. Ei sais olla raskautta suunnitellessa tai raskaana noin matala, kun raskaana tarvii lisää. Mun lääkäri puhui, että hedelmöityshoidoissa ihanne olisi sellainen 70.
Voisi olla hyvä, että aloittaisit jonkun sopivan rautalisän ottamisen ja saisit nostettua ferriä korkeammalle. Olen tuttaviltani ymmärtänyt että löytyy myös vegaaneja vaihtoehtoja.
 
Tuossa äitiysmonivitamiinissa, jota nyt syön, on rautaa 20 mg, mutta voi olla, että se ei riitä, jos on puutosta. Odottelen nyt ehkä kuitenkin tuon kanssa sinne neuvolaan saakka. Mulla tosiaan ollut aina aika korkea hemoglobiini. Tiedän, ettei se suoraan korreloi ferritiinin kanssa, mutta mietin jos hemoglobiini tuosta lähtisi vielä nousemaan niin ei taida sekään olla hyvä, jos on liian korkea. Mulle jo joskus suositeltiin verenluovutusta, mutta oon aika verikoekammoinen, joten verenluovutus ei kyllä toistaiseksi ole tullut kysymykseen :eek:
 
Mulla oli ferritiinin ollessa 27 jo melkoiset oireet, lienee henkilökohtaista millä arvoilla oireita on. Oireet hävisivät rautaa tankkaamalla, joten uskon kyllä tähänkin ”muotivillitykseen” :p. Olen myös kuullut että rauta-arvojen olisi hyvä olla ainakin yli 50 ennen raskautta, mutta jos ei ole niin rautakuuri harkintaan.
Rauta on sikiölle tärkeää, ja jos äidillä ei sitä ole niin sikiökin jää ilman. En väheksyisi, pääsee vauva-aikanakin vähemmälle kun ei ole kivuliasta lasta. Tästä on mulla ihan omakohtaista kokemusta. Meidän 2-vuotiaalla todettiin raudanpuute ihan pienenä. Hän oli hyvin kipuisen oloinen pitkään, ja motorinen kehitys hiukan tuli muita jäljessä. Rautakuurin jälkeen unet parani ja poika lähti kävelemään, on nyt ihan ikätasoinen joka suhteen.
 
Mulla oli lähtönä ferritiini lokakuussa 14 ja hemppa joku 120 (muissa raskauksissa 145-150 lähtö), niin yritän nyt napostella rautaa. Toki keskenmeno varmasti vaikuttanut noihin lukuihin silloin. Raskauksissa hemppa on pudonnut reilu 50 pykälää eli ollut loppuraskaudesta alle sadan (muoks. silloin ei ferritiiniä mitattu, mutta voisin kuvitella rajun pudotuksen johtuneet alhaisista luvuista silloinkin :think005).
 
Muokattu viimeksi:
Tuossa äitiysmonivitamiinissa, jota nyt syön, on rautaa 20 mg, mutta voi olla, että se ei riitä, jos on puutosta. Odottelen nyt ehkä kuitenkin tuon kanssa sinne neuvolaan saakka. Mulla tosiaan ollut aina aika korkea hemoglobiini. Tiedän, ettei se suoraan korreloi ferritiinin kanssa, mutta mietin jos hemoglobiini tuosta lähtisi vielä nousemaan niin ei taida sekään olla hyvä, jos on liian korkea. Mulle jo joskus suositeltiin verenluovutusta, mutta oon aika verikoekammoinen, joten verenluovutus ei kyllä toistaiseksi ole tullut kysymykseen :eek:

Mä söin 30 milligrammaista rautaa ja sillä mun ferritiini laski. Eli 20 miligrammaa riittää pitämään tason siinä 20, jos et muuten saa paljon rautaa ruoasta. Koska olet vegaani, sen saaminen on paljon vaikeampaa, koska kasviperäinen rauta imeytyy kehoon tosi tehottomasti. Kannattaa ottaa vaikka ihan 100 milligrammaista, niin auttaisi nostamaan ferritiiniä kunnolla.
 
Tuossa äitiysmonivitamiinissa, jota nyt syön, on rautaa 20 mg, mutta voi olla, että se ei riitä, jos on puutosta. Odottelen nyt ehkä kuitenkin tuon kanssa sinne neuvolaan saakka. Mulla tosiaan ollut aina aika korkea hemoglobiini. Tiedän, ettei se suoraan korreloi ferritiinin kanssa, mutta mietin jos hemoglobiini tuosta lähtisi vielä nousemaan niin ei taida sekään olla hyvä, jos on liian korkea. Mulle jo joskus suositeltiin verenluovutusta, mutta oon aika verikoekammoinen, joten verenluovutus ei kyllä toistaiseksi ole tullut kysymykseen :eek:
Olen kuullut että jos on luuydin tyhjä raudasta, niin hemppa nousee. Tällöin on kyse raudanpuutteesta ilman anemiaa. (Korjatkaa viisaammat jos olen väärässä)
Neuvolasta ei ilmeisestikään Suomessa saa ferritiinikoetta, ainoastaan mitataan hemoglobiinia. Muualla maailmassa tätä hoidetaankin eri tavalla.
Raudanpuutteen korjaukseen käytetään usein annosta 100-200mg. Mutta suosittelen kyllä ehkäpä sellaiseen sitten jo lääkärikontaktia. En lähtisi omin päin, kun siinä voi olla myös riskejä. Kannattaa tutustua aiheeseen. Esim Ilona Ritolan nettisivuilla on paljon tietoa.
 
Jep, sairaanhoitajaäitini kanssa tuota joskus pohdittiin ja sanoi siitä, että ei ole myöskään ihan riskitöntä isoja määriä syödä. Jotain olen aiheesta lueskellut, mutta en hirveästi, kun ei ole varsinaisia oireita. Tuollaista en ole kuullut, että hemoglobiini nousisi, mutta siitä kyllä, että on mahdollista, että rautavarastot on tyhjiä, vaikka hemoglobiini olisi hyvä. Tosta punasoluindeksistä MCH MCV, johon lääkäri myös vetosi en ollut aikaisemmin kuullut enkä osaa siihen sanoa juuta enkä jaata.
 
Juu en myöskään enää muista mitä nuo MCH ja MCV merkkaavat. Ehkä ihan tutustumisen arvoinen juttu kuitenkin.
Varmaankin nämä on meillä keskustelun alla vielä myöhemminkin, sitten kun raskaudet etenee. Mä luulen että obsidanista tulee taas mun paras kaveri ja pahin vihollinen :hilarious:.
 
Takaisin
Top