Raskaaksi 2020

Mä oon täs koko päivän ollu varma(=pelännyt), että taas joku kemiallinen tai viallisia testejä, mut nyt illasta naamaa kuumottaa, ihan niin kuin viime plussauksen aikaan, niin pakko se on todeta että on aika raskaana oleva fiilis. Tuli lisäksi huonoa oloakin vähän, sellanen aalto. Pitää kattoo pystyisinkö testata huomenna salaa muilta jossain välis.
 
Mun kaverilla tippui isommalla hädällä wc pönttöön kierukka, ei siis tuntenut irtoamista mitenkään, mutta huomasi pöntössä tämän kapineen. Seuraavan kierukan irtoaminen taas aiheutti kipuja ja vuotoa, gynelle mennessä oli jo melkein kokonaan ulkona. Ei enää laita kierukkaa, vaikka ei vahinkoa käynytkään, kun keho ilmeisesti hylkii tätä. Ponttini oli vaan - Nennu- että toivottavasti on vaan lähtenyt, eikä missään hankalammin poistettavassa paikassa. Mulla oli langat kadonnut, mutta jollain erikoistyökalulla sai ne kuitenkin kaivettua. Tämä kierukka ei siis ollut kuin 4kk ja niin nopeasti oli vetäytynyt langat jonnekin. Seuraavan poisto sujui ongelmitta.

Toivotaan, ei mullakaan ole ollut kun vasta viisi kuukautta, kahdesti aiemmin ollut ja poisto onnistunut ongelmitta.
 
Mä oon täs koko päivän ollu varma(=pelännyt), että taas joku kemiallinen tai viallisia testejä, mut nyt illasta naamaa kuumottaa, ihan niin kuin viime plussauksen aikaan, niin pakko se on todeta että on aika raskaana oleva fiilis. Tuli lisäksi huonoa oloakin vähän, sellanen aalto. Pitää kattoo pystyisinkö testata huomenna salaa muilta jossain välis.
Mulla oli tuo tuo naaman ja ihon kuumotus oireena. Niinkuin iho pinta kasvoissa oli poltteleva ja kuumotteleva.
 
Täällä oli testeistä puhetta, niin mä oon aina ostanut ebaystä! Sieltä aina sellasia kunnon pakkauksia. Nyt ostin just viimeks pari digiä ja 40 liuskatestiä. :grin En viitti aina ihan tarkkoja määriä miehelle kertoa, koska viimeks otin joku lähemmäs sata ja tärppäs ekasta kierrosta. :hilarious:

Mamiliksi, mä oon ainakin huomannut et ainakin mun miehellä on vähän sellanen seesteinen tapa ajatella näitä asioita. Mikä on toisaalta hyvä, koska mä oon niin nollasta sataan tyyppi. Olis paha kun molemmat ois sellasia. :facepalm: Mut just edellisiltana tokaisin hänelle, et millon ajattelit kysellä et onko mulla mitään oireita! Niin mies katsoi ihan ihmeissään ja sanoi et vastahan se ovis oli, ei kukaan näin nopeesti oo raskaana. :grin ( No joo totta :angelic: )

Tänään dpo 6, ja vihlomiset jatkuu. Sen lisäksi ihan ihan minimaalisen hentoa kuvotuksen tunnetta ja selkäsärkyä ( oli viimeks mulla raskausoire, mut usein on menkoissakin). Illalla hirvee turvotus. :nailbiting:
 
Dpo4 yk3 Kkm jälkeen täällä tänään, ei mitään oiretta mistä vois mainita. Työt pitää tän viikon tosi kiireisenä enkä jaksa yhtään piinailla. Iloinen siitä että kierto tulee oleen lyhyempi kun viime kierto oli sen 37pv vissiinkin. :)

Mies on ollut nyt ihan rakkauspuuskissaan. Lähetti mulle eilen töihin viestin että rakastaa mua aivan älyttömästi :smug: ja huomenna halus maksaa mun kampaajan :angelic: ihanaa kun tulee kesä! Pääsee vähän irtautumaan ehkä vauva ajatuksista? :angelic:
 
On kyllä päättänyt venähtää pitkäksi, jos nyt ei vielä onnellista yllätystä siitä tule :)

Mä testasin dpo 11 ekan negan ja sitten vielä dpo 13 toisen herkällä testillä. Sitä ennen olin kyllä juonut aika paljon, joten pissa saattoi olla laimeaa. Mutta olisi kait sen herkän luullut näyttävän silti. Tosin Fertility Friend ajoittaisi oviksen lämpöjen mukaan jokusen päivän myöhemmäksi, sen mukaan nyt on vasta dpo 12. Joten ehkä vielä toivon rippeissä voi roikkua :hilarious: En ole noita lämpöjä seurannut ennen tätä kiertoa, joten se on uutta.
Mää en nuista lämmöistä tiiä mitää, mut älä vielä nakkaa toivoa kaivoon. :)

Noo ei se itellä auta ku ootella. Pakkohan ny niiden vuotojen on joskus alkaa... Tai sitten ei. :grin
 
Dpo4 yk3 Kkm jälkeen täällä tänään, ei mitään oiretta mistä vois mainita. Työt pitää tän viikon tosi kiireisenä enkä jaksa yhtään piinailla. Iloinen siitä että kierto tulee oleen lyhyempi kun viime kierto oli sen 37pv vissiinkin. :)

Mies on ollut nyt ihan rakkauspuuskissaan. Lähetti mulle eilen töihin viestin että rakastaa mua aivan älyttömästi :smug: ja huomenna halus maksaa mun kampaajan :angelic: ihanaa kun tulee kesä! Pääsee vähän irtautumaan ehkä vauva ajatuksista? :angelic:

Ihanaa kun huolehtii rakkaastaan :Heartbigred
 
Tänään dpo 9... Ja ekaa kertaa tänään ajattelin voisiko olla jotain... Hmm.
Ainakin hyvin erilaiset tuntemukset kun muutamissa edellisissä kierroissa.
Yleensä rinnat ei mulla reagoi, mutta nyt kihelmöi koko ajan... Vai olisiko se tää foorumi mikä aiheuttaa kihelmöintiä:evil6
 
Kyllä vain !!!!

Mitäää...? Joutuuko sitten olemaan yrittämättä raskautta, kunnes tietää missä se kierukka on? o_O Eikö se kiireettömänä voi kestää useamman kuukauden?
 
Muokattu viimeksi:
Täällä oli testeistä puhetta, niin mä oon aina ostanut ebaystä! Sieltä aina sellasia kunnon pakkauksia. Nyt ostin just viimeks pari digiä ja 40 liuskatestiä. :grin En viitti aina ihan tarkkoja määriä miehelle kertoa, koska viimeks otin joku lähemmäs sata ja tärppäs ekasta kierrosta. :hilarious:

Mamiliksi, mä oon ainakin huomannut et ainakin mun miehellä on vähän sellanen seesteinen tapa ajatella näitä asioita. Mikä on toisaalta hyvä, koska mä oon niin nollasta sataan tyyppi. Olis paha kun molemmat ois sellasia. :facepalm: Mut just edellisiltana tokaisin hänelle, et millon ajattelit kysellä et onko mulla mitään oireita! Niin mies katsoi ihan ihmeissään ja sanoi et vastahan se ovis oli, ei kukaan näin nopeesti oo raskaana. :grin ( No joo totta :angelic: )

Tänään dpo 6, ja vihlomiset jatkuu. Sen lisäksi ihan ihan minimaalisen hentoa kuvotuksen tunnetta ja selkäsärkyä ( oli viimeks mulla raskausoire, mut usein on menkoissakin). Illalla hirvee turvotus. :nailbiting:

No juu. Hyvä kyllä tavallaan, jos ajattelutavat eroaa. Miehet ajattelee varmaan paljon suurpiirteisemmin ja naiset koittaa analysoida kaikki pikkuisetkin jutut ja vivahteet :rolleyes: Onneksi saatiin tänään puhuttua. Käytiin sitten siellä kylässäkin ja mukavaa oli. Se on itsellä tämä kun tiettyyn aikaan kuukaudesta ärsyyntymiskynnys madaltuu tosi paljon. Ei tarvitse olla kuin yksi juttu niin ärsyttää. Sitten kun niitä kertyy tarpeeksi monta, menee naama norsunvitulle. Kaikki "paska" tavallaan kasaantuu. Suurin osa siitäkin on täysin aiheetonta.

Kestosuosikki on kuitenkin seksi ja sen hetkellinenkin väheneminen. "Pihtaamalla" minut kyllä saa ärsyyntymään kaikista varmimmin. Sitten onkin työtä siinä, että saan kakistettua ulos mikä mättää :hilarious: Ja mies kokee asian tietysti ihan eri tavalla kuin minä. Hän kokee niin, että syytän häntä ja minä koen ettei hän halua minua :grin Molemmat ihan sallittuja tunteita. No kuitenkin helpoimmalla pääsee kun vaan nöyrtyy sanomaan ajatuksensa ääneen eikä haudo kostoa, vaikka kuinka ärsyttää. Se vaan on just sillä hetkellä niin vaikeaa. Onneksi mun mies on alusta lähtien vaatinut puhumaan asioista. Oon skarpannutkin siinä, etten sitten päähäni kerää haudottavaksi kaikkea shaibaa... :oops:

Eli täällä nyt paremmin asiat taas. Uskon taas tähän kiertoon, että kyllä tästä hyvä yritys vielä saadaan. Kiitos tsempeistä! :):Heartred
 
Näin se lääkäri mulle sanoi,tiedä sit.
Ei meillä muuta ehkäisyä ole ollutkaan kun tää kierukka,eli jos n tippunut itsellään niin jännä ettei ole käynyt "vahinkoa". Narut jätettiin kahteen senttiin ja nyt lääkäri tonki niitä pihdeillä kohdusta asti,eikä löytänyt.

Mie oon kyl kuullu et voi mennä vatsaonteloonkin kierukka! Joskus menin kamalien kipujen takii lääkäriin niin ennen ultraa jo epäili onko kierukka lähteny liikkeelle.
 
Täällä ei ihmeempiä. Vielä joku tuhruvuoto tuli. Mietin onko tää kp 5 vai 6, kun sunnuntaina oli aika niukkaa se vuoto, vasta maanantaina runsastui :angelic: No sovitaan nyt, että kp 6. No kuitenkin, vuoto käytännössä finito.

Jotenkin vaan vähän ärsyttää tällä hetkellä. Varmaan vielä menkkaärtymystä. Mies lähti töiden jälkeen toisiin töihin. Tuntuu ettei tästä yrityskerrasta tule mitään. Ei olla peittoakaan heiluteltu moneen päivään. Ei lämmennyt ukko kun menin kopeloimaan hänen jo nukahdettua. Varmaan liian väsynyt. Kukapa ei olisi, mutta siitäkö pitää sitten ekana luopua jos väsyttää. Ei omasta mielestäni. Kodin ja itsensä saa taas itekseen hoidella. Ei ees huvittaisi lähteä kylään, kun on vitutus päällä. Kaiken saa sielläkin itse hoitaa kun muut ryyppää. Pakko ois jollain saada pois tää, kun tyhmää ja turhaa olla tällä fiiliksellä. Pakko antaa vähän palautetta taas. Onneksi ei ole usein näin. Turhauttaa vaan, kun tuntuu että kaikki muut asiat, kuten työt, pelit ja alkoholi kiinnostavat häntä paljon enemmän :facepalm: Itse sitten oon kokkaillut hänelle, vienyt iltapalaa sänkyyn, hoitanut kodin, mahdollistanut hänelle hyvät unet öisin ym. Ajattelin että hän jaksaisi sitten töiden jälkeen autella kotona enemmän ja hommailla sängyssä.. mutta pieleen meni. Ei pidä ikinä olettaa mitään. Siis jaksaminen kyllä lisääntyi, mutta sen kohdentaminen toivomiini asioihin ei aivan niin vaan käynytkään.

Tyhmää tyhmää, toivottavasti menee ohi pian tää tyhmä fiilis. Mies on varmaan taas ihan äimänkäkenä, kun sanon jotakin. Ei nähdä asioita aina ollenkaan samalla tavalla :hilarious: Miehet todella ajattelevat aivan eri tavalla kuin naiset. Oon huomannut sen.


Ymmärrän täysin ton välillä ilmestyvän ärsytyksen miestä kohtaan. En oo kyl pistäny merkille et vaikuttaako mulla kierto siihen jotenki. Yrittämisaika on välillä tosi vaikeeta ku ei miehet ymmärrä yhtään mitä me naiset käydään läpi. Meilläkin toi peitonheilutus on tän 10 yrityskerran aikana ollu välillä niin hemmetin perseestä, ku mies vetää aina kauheen marttyyriasenteen siitä ku ei tee mieli ja ei jaksa, ni sit se on aina et "no pyllistä nopee". Eihän toi oo yhtään kivaa kellekään... Ja toi et välil tuntuu et ite tekee kaikkensa et toisel ois mukavaa ja sit se keskittää huomionsa kaikkeen muuhun (olut varsinkin), on niin tuttua. Oon huomannu ettei puhumisesta oo apua, ku ei saa sellasta reaktiota ja lopputulosta mihin ois tyytyväinen, alkaa vaa vituttaa enemmän. Koita keksiä jotain omia kivoja juttuja ku menee noin ja unoha hetkeks koko mies. Mulla ainaki helpottaa ku keskityn juttuihin mistä nautin. Yleensä ku mies vapailla kittaa kaljaa ni otan kameran käteen ja lähen kuvaamaan luontoa, koko sen matkan tonne metsään kiroon hiljaa ääneen (välillä pitää vilkuilla ympärille ettei kukaan kuule ja luule hulluks :hilarious:) ja pian huomaa et olo alkaa olla jo paljon parempi. Jaksamisia ja haleja sinne :Heartred
 
Kiva ku mies eilen illalla tokas et mun pitää tehä viel uudestaan testi et se uskoo et oon raskaana. Eli oisin ihan hyvin voinu ostaa niitä eilisellä kauppareissulla :banghead::hilarious: No mut me löydettiinki viel yks one steppi ja nyt ootan et toi herää et pääsen näyttää. :smiley-bounce013 Tähän kyl lopetan testaamisen.
20200516_061937.jpg
 
Mitäää...? Joutuuko sitten olemaan yrittämättä raskautta, kunnes tietää missä se kierukka on? o_O Eikö se kiireettömänä voi kestää useamman kuukauden?

Näin mää oletan ainakin, ihan hanurista!!! :meh:
 
Näin se lääkäri mulle sanoi,tiedä sit.
Ei meillä muuta ehkäisyä ole ollutkaan kun tää kierukka,eli jos n tippunut itsellään niin jännä ettei ole käynyt "vahinkoa". Narut jätettiin kahteen senttiin ja nyt lääkäri tonki niitä pihdeillä kohdusta asti,eikä löytänyt.

Mulle on käyny niin, että tein positiivisen raskaustestin 2018 tammikuussa, vaikka luulin että mulla on kierukka. Oltiin tunnettu miehenkin kanssa vasta 5 kuukautta ja se oli muuttanu toiselta puolelta Suomea mun luo kuukausi aikasemmin, eli olin tullut heti raskaaksi. Pääsin ultraan samana päivänä kun tein raskaustestin, koska jos kierukka olis ollu paikoillaan niin se olis ollu iso riski. Kierukkaa ei löytynyt silloin, eikä ole myöhemminkään löytynyt. Se raskaus meni sitten kesken kahdeksannella viikolla. Tulin sitten 2018 toukokuussa uudestaan ihan suunnitellusti raskaaksi, eikä kierukasta näkynyt jälkeäkään siinäkään yhteydessä missään kohtaa.:pompus:
 
Kiva ku mies eilen illalla tokas et mun pitää tehä viel uudestaan testi et se uskoo et oon raskaana. Eli oisin ihan hyvin voinu ostaa niitä eilisellä kauppareissulla :banghead::hilarious: No mut me löydettiinki viel yks one steppi ja nyt ootan et toi herää et pääsen näyttää. :smiley-bounce013 Tähän kyl lopetan testaamisen.
View attachment 89257
Voi Dooris ihanaa!!! Mä olen niin onnellinen sun puolesta!
Nyt tarrasukkia ja hyvin on viiva vahvistunut! :smiley-bounce016
 
Takaisin
Top