Raskaaksi 2020

Hei hui. Annoin periksi kiusaukselle kirjoittaa tänne:nailbiting:
Vauvan yritys alkanut! Tosin vasta nyt alku huhtikuussa yhdynnässä ovulaatioon(flon mukaan) nähden päivää ennen. Eli eka yritys kerta takana ja kuukautisten tulisi alkaa(ja emmä tiijä varmaan alkaakin) maanantaina/tiistaina.

Itsellä super säännölliset menkat (flolla tarkkaillut) ja tästä syystä leikin et ovulaatiotkin noudattaisi samaa kaavaa(ovistestejä en ole ikinä tehnyt).

Ja nyt kun ekaa kertaa olisi ees pieni mahdollisuus tulla raskaaksi olen tuntenut jos jonkinlaisia oireita:
-Pientä lämpöä(n.37,3) ollut täs kolme päivää
-palelua
-kahtena viime päivänä oksettanut/ellottanut vähän
-rinnat arat(on tosin aina hyvissä ajoin ennen menkkoja)
-huimaa. Tämä ei itselleni lainkaan tavallista, eilen illalla huimasi ihan kunnolla(omil standardeil, eli ei mitään kaatuilua).
-Plus kun tein viime viikolla jumppaa olin tosi hengästynyt itselleni normaalisti kevyestä jumpasta.

Noh, puolison kanssa tätä intoillessa hän totesi että samat oireet on kyllä koronassakin(tää siis hurttia huumoria jota itsekkin jo viljellyt, vaikka työnkin kautta tilanteen vakavuus tiedossa kyllä).
Nyt jännittää puolisoakin. Todnäk olen vain psyykannut itseni tuntemaan nämä oireet ja menkat alkanee ajallaan. Raskaustestit kaapissa silti odottelee ens viikkoa JOS menkat ei ala vaikkapa keskiviikkoon mennessä. Oon luvannu ittelleni että en tee niitä ennen ku menkat myöhästyy.

Mulle saa toki kertoa veikkailujansa onko tämä raskaus vai flunssa. :computer005

Kuulostaa samanlaisilta oireilta ku mulla on! Mulla lämmöt tosik vähän sahaa, mutta alhasin ollu 36,8. Enkä ihan samaan aikaan päivästä aina mittaa:p maha/selkäkipuilua kolmatta päivää, eikä toistaseks vuoto alkanu. Tällä hetkellä jotenki ihan jyrän alle jääny olo
Meidän töihin ei oo onneksi vaikuttanut tää tilanne. Meillä oli yt-neuvottelut, mutta onneks en joutunut lomautetuks. Miehellä myös työt pyörii normaalisti.

En oikein ota tuosta miehestä selvää, lähinnä siis siitä mitä se haluaa. On sanonut, että jos tuun raskaaksi niin asia ok, mutta ei halua tekemällä tehdä lasta. Noh, näin fb-kirpparilla jotain vauvan juttuja edullisesti ja sanoin siitä, että pitäiskö jo jemmaan ostaa. Mies oli ihan ostamisen puolella. Tänään myös kysyin miehen mielipidettä siihen, jos lääkäri löytää minusta jotain vikaa esim. etten ovuloi ja tarjoaa siihen lääkitystä, että mitä mieltä mies on siitä. Miehen mielestä lääkitys olisi mun oma päätös, vaikka selitinkin, että se lisäisi raskaaksi tulon mahdollisuuksia ja yhdessä pitäisi semmoiset asiat sopia. Tähänkin vastasi, että jos tuun raskaaksi niin sitten tuun. Myöhemmin mainitsin ohimennen jotain vauvasta, tyyliin olisiko joku nimi hyvä vai ei. Siihen mies ei oikein vastannut mitään, ja lopulta tiuskas, että ei meille oo nyt mitään vauvaa tulossa. Vastasin, että ei ookaan, mutta sit kun on, niin tiuski kuinka ei moisia halua edes miettiä nyt. Tuntuu, että mies muuttaa mieltä joka toinen päivä ja ettei sille uskalla mitään koko asiasta puhua, kun keskustelu johtaa ennen pitkään riitaan :mad:
sit kuitenkin se tosi usein naureskellen sanoo, että on se jo ihme jos ei tällä panemisella oo kohta pullat uunissa :smiley-angelic006
tehnyt havainnon, että miehet tuppaa monet (ei varmasti kaikki) olee vähän ailahtelevaisia vauvajuttujen suhteen. Välillä innoissaan mukana höpöttävät, välillä ei vois vähempää kiinnostaa. Itse haaveilen ensimmäisestä, ja miehelleki olis eka. Imeisesti miehet ymmärtää asian vasta kun se vauva pullahtaa maailmaa:hilarious:
 
Meidän töihin ei oo onneksi vaikuttanut tää tilanne. Meillä oli yt-neuvottelut, mutta onneks en joutunut lomautetuks. Miehellä myös työt pyörii normaalisti.

En oikein ota tuosta miehestä selvää, lähinnä siis siitä mitä se haluaa. On sanonut, että jos tuun raskaaksi niin asia ok, mutta ei halua tekemällä tehdä lasta. Noh, näin fb-kirpparilla jotain vauvan juttuja edullisesti ja sanoin siitä, että pitäiskö jo jemmaan ostaa. Mies oli ihan ostamisen puolella. Tänään myös kysyin miehen mielipidettä siihen, jos lääkäri löytää minusta jotain vikaa esim. etten ovuloi ja tarjoaa siihen lääkitystä, että mitä mieltä mies on siitä. Miehen mielestä lääkitys olisi mun oma päätös, vaikka selitinkin, että se lisäisi raskaaksi tulon mahdollisuuksia ja yhdessä pitäisi semmoiset asiat sopia. Tähänkin vastasi, että jos tuun raskaaksi niin sitten tuun. Myöhemmin mainitsin ohimennen jotain vauvasta, tyyliin olisiko joku nimi hyvä vai ei. Siihen mies ei oikein vastannut mitään, ja lopulta tiuskas, että ei meille oo nyt mitään vauvaa tulossa. Vastasin, että ei ookaan, mutta sit kun on, niin tiuski kuinka ei moisia halua edes miettiä nyt. Tuntuu, että mies muuttaa mieltä joka toinen päivä ja ettei sille uskalla mitään koko asiasta puhua, kun keskustelu johtaa ennen pitkään riitaan :mad:
sit kuitenkin se tosi usein naureskellen sanoo, että on se jo ihme jos ei tällä panemisella oo kohta pullat uunissa :smiley-angelic006
Onpa ikävää.. ite ollaan oltu koko ajan samoilla linjoilla exän kaa ja hän enemmän lasta hakusi kuin minä. Itse aloin haluta vasta kkm jälkeen kunnon lailla että itkuväännön kanssa sen haluan.. no mutta, mä siis en ikinä maininnut miehelle ku vastaus oli aina joku äläs nyt intoile mut silti puhumatta maksoi mun hedelmöityshoidot... Eli ei puhuttu. Nytkin nykyisen miehen kanssa tiedossa mun halut ja hänen halut ja tehdään kompromisseja. Nyt siis emme juuri ole puhuneet mitä nyt tänään vähän puhuttiin et ku nyt ei yritys ja sitten kuitenkin oltu yhdynnässä joka päätyi kolmatta kertaa kumin puhkeamiseen et haenko katumuspillerin mutta sit tietoisesti päätettiin että ku ei ole todennäköistä et ne siittiöt elää eilisestä tyyliin ylihuomiseen enää. Kumpikin tiedostetaan tilanteen mahdolliset seuraukset mut uskon itse ärtyväni jos hän ottaisi asian puheeksi jotenkin ei suoraan. Oon itse hirveän ytimekäs ja en oikein puhu tunteista

Sekava selitys mut ymmärrän sun turhautumisen ja hämmennyksen mut selkeästi hän lasta haluu.. ihanaa
 
Mun miehellä oli vastaavanlainen tilanne, kun hänen oireitaan (ei liittynyt samoihin vaivoihin kuin sinulla) ei otettu todesta. Kukaan ei tuntunut ottavan todesta. Sanottiin vaan että jännityspäänsärkyä, käy hierojalla ja ota buranaa. Sairaalan päivystyksessä neurologi kuvas vain pään, josta ei mitään löytynyt. Totes että sulla on varmaan ahdistuneisuus häiriö, mielialalääkkeet kouraan, kiitos ja moro. No kävi psykologilla juttelemassa, joka sattu olemaan entinen fysioterapeutti, totes että ei sulla mielenterveydessä vikaa ole vaan jotain muuta. Suositteli lääkärille tekemään lähetteen fysiatrille ja sen sai. Kroppaa kuvattiin ja löyty pullistumat niskassa ja lannerangassa, jotka selkeesti selitti oireet. Mutta tässä kaikessa meni melki 2 vuotta, ennenkun joku otti asiakseen. Todella turhauttavaa kun työikäistä ihmistä pompotellaan paikasta toiseen eikä kukaan tunnu ottavan asiakseen.

Siis tämä! Mä en edes halua tietää, miten monta ihmistä on hyllytetty hoidoista, todeten, että toiminnallinen vika tai päänsisällä tunnet oireet. Kaikki keksittyä. Joo o. Tai, että lääkäreillä ei riitä sitkeyttä sulkea kaikkia vaihtoehtoja pois, ennen dg tekoa. Musta esim. Vitamiinitasot tulisi aina selvittää, jos masennusoireita, mutta kuten tiedämme, ei niitä läheskään aina mitata kysymättä. :facepalm: Eikä mun mielestä psyk. puolen kontaktia saisi aina liittää siihen, että ihmisellä on päässä vikaa - monilla on sairauksia, joita tulee hoitaa ja jotka oireilevat.
Mulla pääsi eilen itku, kun kirje ajasta kilahti sähköisiin palveluihin. Se on mun viimeinen toivo tässä tilanteessa.
Oikeestaan miehen kanssa ollaan tehty alustavaa salapoliisityötä ja me epäillään lääkeaine-allergiaa, että olisin herkistynyt jollekin apuaineelle, mun allergiatabuissa ja kortisonissa, samoja apuaineita käytetään mm. monissa lisäravinteissa. Ja, jos syy on tosiaan se apuaine, mitä me epäillään, sitä löytyy myös käsisaippuasta, pyykinpesunesteistä, suihkusaippuoista, hammastahnasta, meikeistä ja ties mistä :facepalm:
Lopetinkin allergialääkkeet eiliseen iltapäivään, koska voin niin pahoin ja nyt aika näyttää mitä tapahtuu. Kohtaus uusiutui eilen ja mielessä oli kyllä taas, että onko tää kohtaus sellainen, mistä en kohta enää selviä. No hengissä olin aamuun mennessä, vaikkakin todella voimaton. Voisi selittää myös sen, miksi kohtaukset ikään kuin lehahtelee ja häviää, kun allergialääkkeet vapauttaa lääkeainetta hitaasti suolistossa usean päivän ajan :banghead: Selittäisi myös sen, minkä takia kohtaukset alkaa viiveellä ja ovat olleet nyt melkein päivittäisiä.
Nyt kaverina migreeni ja odottelen, että lähteekö aineenvaihdunta toimimaan. Varmaan ollut kyllä keholle sellainen koettelemuksien taival, että kyllä mä tosiaan oon jo miettinyt pettääkö mun elimistön toiminnot tai oonko saanut itselleni aikaiseksi jo jonkin vaurion, mutta eiköhän näitä asioita saada selvitettyä polilla lisää, enkä haluaisi lähteä ajatuksieni kanssa laukalle, varsinkin kun mieskin sanoi, että järki päähän, silloin yleensä kaikki jo parempaan päin, kun henki kulkee. Lääkärikin eilen sanoi, että niin kauan pitäisi kaikki olla suht koht reilassa, kun hengitystiet ei tukkeudu.
Muutoin mä oon tänään vähän jo siivoillut, vaihtanut pesuaineet hajusteettomiin, pyykännyt ja lepäillyt. Toivon vaan, että tilanne joskus paranis ja me molemmat miehen kanssa päästäisiin kiinni normaaliin elämään.
Tietty mä pelkään, että mitä jos mulle on puhjennut esim. Hae- ihosairaus ja kohtaukset ei olekaan allergiaa. Siihen on tietysti oma hoitonsa, mutta mä en tiedä, mitä ihmettä me sitten tehdään, että onko musta ikinä työ- tai opiskelukykyiseksi, jääkö vauvat meillä vaan haaveen tasolle. :sad010
Enhän mä sais tähän kuvitteluun lähteä ennen tarkkoja tutkimuksia. Mutta siltikin mietin, koska mä tiedän, että mulla on autoimmuuni-välitteinen urtikaria ja se voi altistaa ko. harvinaissairaudelle, sillä silloin olet tavallaan "allerginen itse itsellesi" koska solut hyökkäävät sisäsyntyisesti omia kudoksia vastaan. :sorry:

Mutta muuta ei täällä ole tapahtunut, menkatkin ihmeen sinnikkäästi vielä tulee. Palailen, kun tiedän tarkemmin, mikä mua vaivaa.

Harmillisen monella täällä alkanut menkat, mutta kyllä ne plussat sieltä vielä paukahtaa! :angel7
 
Mä en tosiaan tässä kierrosta ovista bongannut, mutta tuntemusten mukaan laittaisin sen viime viikon perjantaille. Tallettelujakaan ei sopivasti tullut. (Pieni kertaus kun meitä on täällä niin monta että tuskin kukaan muistaa :grin). Mutta siis tänään mulla on ollut alavatsajomottelua ja jos olis sopivasti talletettuja ollut niin mähän olisin täällä ihan varmasti, et jee nyt varmasti jotain kiinnittymiskipuja :grin Jotenki tämä ehkä vähän konkretisoi itselle sitä, että tosiaan monet ”oireet” onkin vaan ihan normijuttuja :facepalm: Muutenkin kyllä tehnyt tämä kierto hyvää kun saanut otettua edes tältä osin rennommin kun muuten ollut stressitasot kyllä katossa.

Ja meillä molemmat töissä normaalisti ja lapsi päiväkodissa.
 
Onnea @KiKi12345 Yritykseen, toivottavasti tärppäilee pian :smug:

@Reggie omista tarkkailuista (oman miehen ja ystävien miehien jne) oon huomannu, että miehet ei oo koskaan ehkä täysin valmiita (tai ainakaan niin valmiita kun me) vauvan tuloon... Saattaa olla, että häntä pelottaa ja ehkä vähähn jopa ahdistaa iso muutos elämässä ja ärtyy sitten sen vuoksi, kun sinä odotat ja oot innoissasi enemmän. Varmasti, kun raskaudut, niin hän on ihan sataprosenttisesti mukana ja onnellinen. Ovulaation aikaan vaan viettelyt pystyyn ja tsemppiä yritykseen :) Kyllä se sieltä tärppää ja se tulee olemaan myös miehesi paras asia koko maailmassa!
 
Täällä normaalisti töissä! Mä taidan yrittää nyt keskittyä johpnkin ihan muuhun kun tähän vauva hommaan kun taas tu dntuu et ihan ahistaa kun menkat alko.. :angelic: katellaan maltanko pysyä poissa, mut ainakin seurailen sivummalta teidän keskustelua, jos en kauhean aktiivinen ole! Pakko saada ajatuksia muualle, jos vaikka tärppi sit tulis :smiley-angelic002 plussatuulia kaikille! :smiley-bounce016
 
Täällä osa-aikaisesti lomautettuna ja etätöissä. Mies normaalisti toistaiseksi vielä töissä :)

Tänään kp 15. Eilen tuli Matkahuollolta viestiä, että Raskauskeijun lähetys olisi haettavissa. Ensimmäistä kertaa Raskauskeijun lähetys ei ole mahtunut kirjepostina. Mitäköhän sitä tuli tilattua :grin

Ovista olen nyt tikutellut pari päivää ja huomenna jos hakisi tuon lähetyksen, niin sitten sieltä myös digitesti käyttöön.
 
Huh miten voikin fiilikset muuttua päivän aikana. Aamulla olo oli vielä rento, jopa toiveikas, ja nyt sit tuntuu et on ihan täysi pms-alakulo päällä.:stop

Eli eiköhän tässä parin päivän sisällä aloiteta yk9 sitten, ei meille vauvaa syliin ainakaan vielä vuodelle 2020. Toivottavasti seuraavalle vuodelle saapuvaksi saisi jotain ihanaa odotettavaa sitten. :)

Ja ihana kuulumiskierros täällä! Meillä molemmat on töissä etänä kotosalta, mutta meillä on molemmille omat työhuoneet. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa edes yksi niistä muuttuisi lastenhuoneeksi. Vähän jännittää, että miten töiden käy, jos tapahtumien perumiset jatkuu esim. ihan koko vuoden. Mutta yritän olla murehtimatta etukäteen.
 
Meilläkin arki vielä melko normaalia. Mä teen koulujuttuja kotona ja pyöritän huushollia. Mies käy edelleen töissä, mut sil on onneks semmonen vuorotyö ettei työpäiviä tuu kun 12kpl kuukaudessa. Kaikkein eniten harmittaa kun ei pysty ystäviä ja sukua näkemään.Onneks puhelimet on kuitenki keksitty :)
 
Täällä normaalisti töissä! Mä taidan yrittää nyt keskittyä johpnkin ihan muuhun kun tähän vauva hommaan kun taas tu dntuu et ihan ahistaa kun menkat alko.. :angelic: katellaan maltanko pysyä poissa, mut ainakin seurailen sivummalta teidän keskustelua, jos en kauhean aktiivinen ole! Pakko saada ajatuksia muualle, jos vaikka tärppi sit tulis :smiley-angelic002 plussatuulia kaikille! :smiley-bounce016

Mä niin tunnistan ton menkkamasennuksen. Tekee mieli heittää testit mäkeen ja poistaa nikki. Sit kohta alkaa taas laskea millon olis ovis ja millon kannattais alottaa tallettelut :grin
 
Täällä itse käyn normaalisti töissä, kiirettä pitää. Ja mies kotona työ/koulujuttuja suht normaalisti, kouluhommat etänä (luennot yms..) Ei oo tuntunu haittaavan :grin

Täällä tänään ihmeellistä mahakivun kaltaista, ei juuri kipua eikä semmosta mahasekaisin tyyppistäkään oikeen kunnolla vaan jotain siitä väliltä. Alaselkääkin jomottelee, mutta sehän varmaan johtuu töissä nostelusta..?:rolleyes: Nippailuja ja ilmavaivoja edelleen. Ja tätä outoa vessassaravailua kun pissattaa kokoajan. Mies jo tuumas mahakivuista että voiskos olla joku oireilu, normaalisti kun on ollut tyyni tämän kuumeilun suhteen niin nyt tuli ekaa toiveikasta kommenttia :Heartpink

Sitten on ollut toki kolmen päivän seksitön jakso ja nauroinki saunassa että millon meillä on vai onko ikinä ollut tämmöstä aikaa ilman seksiä.. En kyllä ala jos tää on kans joku oire ja ei tee YHTÄÄN mieli koko raskausaikana..:arghh:

Testit polttelis ja tilasin lisää raskauskeijulta. Toki tilasin myös ovistestejä valmiiksi,senverran epäluuloinen pitää olla että tärppäiskö tuo jo heti ekasta.. :angelic::smiley-angelic001
 
Kyllä oli taas osittain ”omasta kynästä” kirjoitettu teksti. Hyvin samoja fiiliksiä ilmassa! Erotuksena, että täällä kyllä kovat kivut ollu (tai sit voi olla et itel kyl alhane kipukynnys) ja toi ekan yk:n fiilis, et tuskin nyt ekast tärppää... mut kai sitä toivoa on menkkoihi asti:angelic:

Itse olen opiskelija ja koulut koronan takia jäissä. Piti olla harkat nyt keväällä, mutta peruuntuivat, koska helvetin korona:banghead: onneks on lähäri jo valmiiks ja opiskelee sairaanhoitajaks ni pääsee välil keikkailee:angelic: mies sairaslomalla tällä hetkellä.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä itse käyn normaalisti töissä, kiirettä pitää. Ja mies kotona työ/koulujuttuja suht normaalisti, kouluhommat etänä (luennot yms..) Ei oo tuntunu haittaavan :grin

Täällä tänään ihmeellistä mahakivun kaltaista, ei juuri kipua eikä semmosta mahasekaisin tyyppistäkään oikeen kunnolla vaan jotain siitä väliltä. Alaselkääkin jomottelee, mutta sehän varmaan johtuu töissä nostelusta..?:rolleyes: Nippailuja ja ilmavaivoja edelleen. Ja tätä outoa vessassaravailua kun pissattaa kokoajan. Mies jo tuumas mahakivuista että voiskos olla joku oireilu, normaalisti kun on ollut tyyni tämän kuumeilun suhteen niin nyt tuli ekaa toiveikasta kommenttia :Heartpink

Sitten on ollut toki kolmen päivän seksitön jakso ja nauroinki saunassa että millon meillä on vai onko ikinä ollut tämmöstä aikaa ilman seksiä.. En kyllä ala jos tää on kans joku oire ja ei tee YHTÄÄN mieli koko raskausaikana..:arghh:

Testit polttelis ja tilasin lisää raskauskeijulta. Toki tilasin myös ovistestejä valmiiksi,senverran epäluuloinen pitää olla että tärppäiskö tuo jo heti ekasta.. :angelic::smiley-angelic001
Ootkos muuten kans -92 vai -93 vuosimallia? Kattelin vaa ku samanikänen ja ensimmäistä sinnekin haaveillaan:shy:
 
No samanikäisiä kutakuinkin:joyful:

Huohh. Oli sit pakko taas kiusat itteää ku olot niin vaihtelevia. Dpo 12 ja nega. Mä en vaan tajua tätä et jo neljättä päivää jäätävät mahakivut eikä oo viel menkat alkanu. Ennen pillereit kivut alko samaan aikaan menkkojen kanss.
 
Kerkesitkö syödä e-pillereitä kuinka kauan? Mulla kerkes kyl muuttuu kaikki luonnolliseen kiertoon liittyvät tuntemukset ja kierto itsessäänkin sillä välillä ku käytin. Tosin kerkesin käyttääkin n. 10 vuotta. Mulla just ennen pillereitä oli sairaan epäsäännöllinen kierto (joskus jopa 5kk tauko, joskus vaan viikon) ja menkkakivut niin hirveet et jouduin joskus sairaalaankin. Siks pelkäsin ku viime vuonna jätin ne pois, et miten tulee kestettyä ne kivut. Mut sit mulla olikin tosi säännöllinen kierto ja kivuista selvis ilman särkylääkkeitä. Sanoisin et oviskivut on nykyään tuplasti pahemmat kun menkat :wideyed: Menee jonkun aikaa et oppii uudestaan sen oman pillerittömän kierron ja mitä siihen liittyy.
Ja älä vielä luovu toivosta vaik testi näyttiki negaa. Eihän sitä tiedä vaik oireet oiski merkki ilouutisesta :wink
 
Toimistolla saa onneksi olla, mies tekee etänä ulkomaille töitä. Eli ei mitään uutta tämän taivaan alla tässä taloudessa :angelic: Katsotaan nyt vaihdetaanko toimistovuoroja kollegan kanssa, jos minä olen pari viikkoa kotona. Meidän esimiehen mielestä se olisi "reilua" ihan niin kuin haluaisin tehdä töitä kotoa ja kahden lapsen äiti toimistolta :facepalm: Onneksi saadaan kuitenkin itse vaikuttaa ja todennäköisesti jatketaan näin, että minä ajelen tänne päivittäin vastaamaan puhelimeen ja ajamaan tulostinta. Niin kauan teen sen mielelläni kun vaan saa työnsä pitää ja saan oman tiimini (viisi henkeä) pidettyä myös leivän syrjässä. Kamala ajatuskin, että pitäisi osa tiimistä laittaa sivuun x määräksi aikaa. Mutta sen eteen täällä tehdään töitä, että kaikilla olisi töitä :hug007

Miehet ja lapsenteko on meillä ainakin haastava yhdistelmä. Jotenkin toivoin, että mies olisi yhtä innoissaan asiasta ja kiinnostunut missä mennään. Nyt alkaa vähitellen huomaamaan, että tuskin tulee niin menemään. Ajattelumaailma on enemmänkin "Tää nyt pitää tehdä tässä vaiheessa elämää." ja minä itse olen innoissani asiasta. Kysyin mieheltä, että etkö sä sitten koskaan edes haluaisi lapsia ja sanoi, että tottakai haluaa. Tuntuu, että hän on nyt siinä vaiheessa, jossa itse oli jo muutama vuosi sitten. Tiedostaa kuitenkin, että hommat ei välttämättä etene nopeasti ja meidän tulevien työkuvioiden ja ulkomaille muuton takia nyt pitää toimia. Surettaa vaan, että asia on niin. Toivottavasti edes pikkasen innostuu sitten jos plussa joskus piirtyy tikkuun. En ainakaan koe itse nyt häntä painostavani vaan painostaa ihan itse itseään (ja työtkin ehkä vähän.)

Kyllä näin 13 vuoden kokemuksella tiedän, että hyvä isä siitä tulee. Ja tiedän, että jossain vaiheessa innostuu asiasta. Eikä tule jättämään mua yksin asian kanssa, sitten jos onnistutaan tässä "operaatiossa."

Hirvee nälkävuositeksti, selkeesti liikaa aikaa. Terkuin minä, kp11/35 :computer005
 
Kerkesitkö syödä e-pillereitä kuinka kauan? Mulla kerkes kyl muuttuu kaikki luonnolliseen kiertoon liittyvät tuntemukset ja kierto itsessäänkin sillä välillä ku käytin. Tosin kerkesin käyttääkin n. 10 vuotta. Mulla just ennen pillereitä oli sairaan epäsäännöllinen kierto (joskus jopa 5kk tauko, joskus vaan viikon) ja menkkakivut niin hirveet et jouduin joskus sairaalaankin. Siks pelkäsin ku viime vuonna jätin ne pois, et miten tulee kestettyä ne kivut. Mut sit mulla olikin tosi säännöllinen kierto ja kivuista selvis ilman särkylääkkeitä. Sanoisin et oviskivut on nykyään tuplasti pahemmat kun menkat :wideyed: Menee jonkun aikaa et oppii uudestaan sen oman pillerittömän kierron ja mitä siihen liittyy.
Ja älä vielä luovu toivosta vaik testi näyttiki negaa. Eihän sitä tiedä vaik oireet oiski merkki ilouutisesta :wink
Mä söin cerazette minipillereitä kuusivuotta. Vikan pillerin ja menkkojen alkamisen välis tais olla joku 50 päivää. Menkat kesti 4 päivää ja oli äärimmäisen niukat ja suht kivuttomat. Nyt sit kp28 ja isolla kysymysmerkillä dpo 12 (en saanu selkeetä ovisplussaa, mut flo ennusti samalle päivälle ovista kun sain kaikista tummimman viivan). Mielenkiinnolla juu odotan millasia kierrot tulee olee. Tuntuu et noi panadolit ei auta oikee näihin kipuihi nyt. Jos ei oo merkki mistää ilosesta ”yllätyksestä” ni sais luvan kyl alkaa mahd. Pian ny vuotamaa:banghead:
Harmi, et sielläkin kärsitty kamalista kivuist! Ei ole kyllä helppoa olla nainen
 
Mulla tuli eilen kamala alaselkäkipu ja huono olo. Ne edellisessä kierrossa (josta siis tuli plussat dpo 12 ja 13, mutta vuoto alkoi dpo 14) ja jouluna keskenmenneessä raskaudessa ennakoi huonoa. En tehnyt testiä tänä aamuna, mutta oma tunne on että ei tule raskautta tästäkään. Se fiilis on ollut itse asiassa ihan oviksesta saakka.
 
Eikä :sorry: koska pitäis menkat alkaa?
 
Takaisin
Top