Raskaaksi 2019

Täällä aika mateleeeeeee :bag: onneks viikot tuntuu nykysin menevän jopa nopeemmin kuin vloput..
 
Oioi oispa tää nyt se the muna! :happy: eikös ovis ollut nyt sulla paljo normaalia aikaisemmin?

Yhden päivän aiemmin kuin viime kierrossa :p mutta kuitenkin :) toivottavasti limis ois kans hyvä, pelkään et liian ohut aina. Ja jos nyt bv niin en tiedä onko haitaksi..tai jos alotan siihen lääkinnän alakautta :sour: tai odotan et pääsen gynelle papaan jos ei plussaa
 
Vähän huono olo nyt ollut eilen ja tänään. Aaltoilevaa etomista ja kaikenlaista tuikkimista. Maha tuntuu täydeltä. Olen käynyt vähän kävelemässä, imuroinut ja muuta tämmöistä pientä, mutta lähinnä lepäillyt sohvalla. Onneksi on viikonloppu.

Ovislimat loppui ja on sellaista aavistuksen punertavaa vuotoa. Kun nyt vaan eivät follit puhkeisi ennen aikojaan. Pelottaa, kun ehdin sitten lopulta ottamaan vain kolme annosta jarrua, kun koko stimulaatio jäi niin lyhyeksi. Huomennahan sen sitten näkee :bag:
 
Oi jannn, nyt kultamunaa siementämään:Heartbigred

Liityn tähän ajan matelu kerhoon! Kun jotain odottaa, niin aika ei kulu mihinkään.

Oltiin parin kaverin kanssa perinteisesti naistenpäivän supertreeneissä. Se on kyllä ihana tapahtuma. Nyt on ihan naatti:happy: letro päänsärky on seurannut koko päivän mukana, vaik tänään ei mitään pilleriä enää edes tarvinnu ottaakaan.

Huomenna dimou punktio? Tuuhan sit kertoo miten meni:nailbiting: ja mitäs smoothielle, onko synasta tullut sivuoireita?
 
kp43 what :hilarious:
joo mut mulle tuli hyvämieli koska en oo ennen saanu ovistesteillä näin tummaa toista viivaa ja on oikeesti paljon tummempi kuin kontrolliviiva.
Raskauskeijun onestepeillä en koskaan saanu tummaa ovistestiä, tää on sofin.
entiiä mikä pointti tässä nyt sit oli.

Hyvää naistenpäivää ihanaiset :love7

EDIT: yritin ottaa toisenkin kuvan mut eihän täst tuu mitään :grin:grin
 
Liitteet

  • 402F9647-F9E1-4585-8FE7-9246E2B2DC8E.jpeg
    402F9647-F9E1-4585-8FE7-9246E2B2DC8E.jpeg
    62.9 KB · Katsottu: 204
  • 7CB769A3-D8E0-482B-A2AB-1B9C14290398.jpeg
    7CB769A3-D8E0-482B-A2AB-1B9C14290398.jpeg
    27.2 KB · Katsottu: 205
Muokattu viimeksi:
Oi jannn, nyt kultamunaa siementämään:Heartbigred

Liityn tähän ajan matelu kerhoon! Kun jotain odottaa, niin aika ei kulu mihinkään.

Oltiin parin kaverin kanssa perinteisesti naistenpäivän supertreeneissä. Se on kyllä ihana tapahtuma. Nyt on ihan naatti:happy: letro päänsärky on seurannut koko päivän mukana, vaik tänään ei mitään pilleriä enää edes tarvinnu ottaakaan.

Huomenna dimou punktio? Tuuhan sit kertoo miten meni:nailbiting: ja mitäs smoothielle, onko synasta tullut sivuoireita?

Joo. Esim tää päivä on kestäny jo ikuisuuden :bored: :hilarious: ei oo tullu sivuoireita, vielä. Mitä lukenut niin useamman päivän käytön jälkeen tullut vasta.

Dimoulle onnea punktioon ja hyvään munasaaliiseen! :chicken: :cat:
 
kp43 what :hilarious:
joo mut mulle tuli hyvämieli koska en oo ennen saanu ovistesteillä näin tummaa toista viivaa ja on oikeesti paljon tummempi kuin kontrolliviiva.
Raskauskeijun onestepeillä en koskaan saanu tummaa ovistestiä, tää on sofin.
entiiä mikä pointti tässä nyt sit oli.

Hyvää naistenpäivää ihanaiset :love7

EDIT: yritin ottaa toisenkin kuvan mut eihän täst tuu mitään :grin:grin

Siis onko nyt ovulaatio vai pitäiskö tehdä myös raskaustesti?:rolleyes: Hienot viivat!
 
Hyvää Naistenpäivää te ihanat <3

Mulla oli ovis, eilen etoi viini. Sit tissit vähän hassut ja ei mitään normi oireita. Ei oo huono olo, mä voin hyvin ja kivut lieveni. Dippi lämmössä eilen.. tänään on sit ollu ihme korkeat. Palelua eilen, muuten on tosi lämmin ja semmonen tavallinen olo. Kivaa. Mä kyl teen varuiks testit jos menkkoja ei kuulu. Painetta oli alamasul ilmavaivojen jälkeen.

Mietin vaan että toivottavasti en ole nyt raskautunut kun hoidot lykkääntyy. On yks pieni pieni mahdollisuus mut tuskin. Toivon että ei nyt mut toki jos on niin sit on ihme ja saa luvan pysyä sit... Asiat järjestyy kyllä.
 
Ja tämä oli siis et suoja lähti irti eikä huomattu ja aikuisena osaa sit kantaa vastuuta. Jälkiehkäisy olis ollut hyvä mutta sitä ei saanut. No, tuskin nytkään kun ei muutenkaan. Mut nyt oli kivulias ovis, hyvin ajoissa jne mut juu. Limis mulla yleensä ollu jo kp9 tosi paksu Suomessa et olisipa nytkin niin tulee selkeät menkat.
 
Vähän huono olo nyt ollut eilen ja tänään. Aaltoilevaa etomista ja kaikenlaista tuikkimista. Maha tuntuu täydeltä. Olen käynyt vähän kävelemässä, imuroinut ja muuta tämmöistä pientä, mutta lähinnä lepäillyt sohvalla. Onneksi on viikonloppu.

Ovislimat loppui ja on sellaista aavistuksen punertavaa vuotoa. Kun nyt vaan eivät follit puhkeisi ennen aikojaan. Pelottaa, kun ehdin sitten lopulta ottamaan vain kolme annosta jarrua, kun koko stimulaatio jäi niin lyhyeksi. Huomennahan sen sitten näkee :bag:

Ootko muuten laskenu mille viikolle menee siirto? :)
 
Mul ei muuten tullu yhtään ovislimaa täs kierros :nailbiting: toivotaan et en vaan nähnyt niitä:grin

Tänään dimou punktio? Jeee tsemii!!
 
Siis onko nyt ovulaatio vai pitäiskö tehdä myös raskaustesti?:rolleyes: Hienot viivat!

No nii i, entiedä :hilarious: tuli ainakin hyödynnettyä jos olis ovis.
En usko että on raskaus, pc antaa vaan pienistä pienintä viivanpaikkaa kun tein testin eilen illalla myöhään, enää yks testi jäljellä jonka teen varmaan loppuviikosta ja voin sanoa että tällaisena testaajana odottaminen loppuviikkoon on tuskallista, eka viivanpaikka tuli lauantaiaamuna kans pc:llä.
 
Pian joku plussaa <3

Toivottavasti kaikki pian ja tää ryhmä jäisi ilman porukkaa kokonaan.. vaikka hurjan kivaa täällä on puhua ja pulista
 
Matkalla kotiin punktiosta. Hyvin meni, ei mitään erityistä raportoitavaa. 11 solua saatiin, huomenna kuulee moniko hedelmöittyi ja perjantaina saadaan tietää kuinka moni pakastetaan.

Ainoastaan semmoinen pikku moka kävi, että miehen pidättäytymisaika oli kyllä paljon enemmän kuin viisi päivää :bag: en muistanut sitä 2-5 päivän ohjetta yhtään, eikä kukaan siitä muistuttanutkaan. Toivottavasti ei nyt tähän sit kosahda.

Siirron kanssa pidetään yksi välikierto ja yritetään kerran omaan kiertoon. Jos ei ovista näy niin sitten lääkkeelliseen, oi:n kanssa ei lähdetä arpomaan sopivaa annosta. Päivämäärästä en kyllä osaa sanoa mitään, kun oma kierto voi olla mitä vaan. Jos nyt parin viikon sisällä alkaisi uusi kierto, se kestäisi sen noin 40 päivää ja seuraavan kierron ovis kp 25 paikkeilla niin saahan tässä odotella.... :dead:
 
Mainiota. Toivottavasti nyt mahdollisimman moni hedelmöittyy ja jaksaa kasvaa pakkaseen:Heartred sanoivatko mitään oliko ne muut ehtineet jo karata tai ei olleet valmiita tms. Kun eikö viimeksi ollut n. 20 aika suht saman kokoista munaa näkyvissä?

Tuskinpa se pidempi pidättyminen haittaa? Tai enhän minä mitään tiedä. Omalla ukolla oli yli 7 päivän pidättyminen (ups:bag:, suoraan sanottuna olin ihan unohtanut sen koko testin ja osu kivasti johonkin omien vuotoepisodin ja kuukautisten aikaan) ennen simppatestiä ja ihan priiman tuloksen sai silläkin:hilarious:

Testiä ennen olivat vaan sanoneet että ei sillä oo muuta merkitystä, kun että voi olla enemmän kuolleita joukossa tms. Mutta eivätkös ennen keinohedelmöitystä kumminkin pese sen sperman, että nää kaikkeista heikoimmat varmaan karsiutuu siinä:pompus:
 
Jee dimou!

Mulla taas nää puukkokivut kohdussa oviksen jälkeen/aikaan :hungover: ollu muutaman kierron nyt. Mitähän seki on..
 
Matkalla kotiin punktiosta. Hyvin meni, ei mitään erityistä raportoitavaa. 11 solua saatiin, huomenna kuulee moniko hedelmöittyi ja perjantaina saadaan tietää kuinka moni pakastetaan.

Ainoastaan semmoinen pikku moka kävi, että miehen pidättäytymisaika oli kyllä paljon enemmän kuin viisi päivää :bag: en muistanut sitä 2-5 päivän ohjetta yhtään, eikä kukaan siitä muistuttanutkaan. Toivottavasti ei nyt tähän sit kosahda.

Siirron kanssa pidetään yksi välikierto ja yritetään kerran omaan kiertoon. Jos ei ovista näy niin sitten lääkkeelliseen, oi:n kanssa ei lähdetä arpomaan sopivaa annosta. Päivämäärästä en kyllä osaa sanoa mitään, kun oma kierto voi olla mitä vaan. Jos nyt parin viikon sisällä alkaisi uusi kierto, se kestäisi sen noin 40 päivää ja seuraavan kierron ovis kp 25 paikkeilla niin saahan tässä odotella.... :dead:

11 kuulostaa hyvältä :) pitää muistaa ajatella enemmän laatua kuin määrää :happy: ja tosiaan luulis et hyvät siittiöt tollaki saadaan tai jos näyttäs huonolle niin tehtäisköhän niille icsi? Mut okei eli jonkin verran tulee vielä odottelua. Tää on kans yks mitä voi lapsettomuudesta sanoa: se on odottamista, odottamista ja taas ODOTTAMISTA :wtf: ja kun luulee päässeensä viimein johonkin oljenkorteen asti odotetaan vielä vähän lisää.
 
Jännät paikat Dimou! :sign17 :) Toivotaan parasta!

Mulla dpo3 ja välillä huomaa pyyhkiessä, että punaista valkovuodon seassa... Välillä taas ei. Mitähän tää nyt taas on. :scratch Huoh. Haluisin varata ajan ferritiinin mittaukseen, mutta en oo saanut aikaiseksi. Tietääkö kukaan, kauanko niissä tuloksissa kestää?
 
Takaisin
Top