Millaisia raskausoireita sinulla on?

Huomenna 5+0 eikä vieläkään sellaisia raskausoireita mitkä oikeasti lukisin oireiksi. Itse asiassa tuntuu että olemassaolevatkin oireet ovat loppumassa.

Mulla oli rinnat tosi arat vielä muutama päivä sitten, nyt enää ei. Ehkä turvoksissa edelleen, mutta mun mielestä sekin laantunut. Alavatsaa jomottaa ja maha on turvoksissa, mutta en tiedä johtuuko se enemmän suolistosta. Olen ihan hirmuisen väsynyt koko ajan ja nukun huonosti, mutta se voi johtua stressistäkin. Tulis ees joku kunnon pahoinvointi niin tietäs edes olevansa raskaana.
 
Mulla oli kkm, meni kesken rv 7, jolloin oireet alkoi ja jatkui aina tyhjennykseen saakka. Ei ne oireet aina tarkoita että kaikki on hyvin.
 
(Muoks 7+2) Tänään on etonut koko päivän ja teki tiukkaa jaksaa töissä. Parin tunnin välein pakotin itseni syömään jotain pientä. Lähdin vähän etuajassa ja kotona nukahdin samantien.

Ens viikolla pitäisi lähteä mökkeilemään kaverien kanssa pohjoiseen, hirvittää jo etukäteen mitä siitä tulee...puuh
 
Muokattu viimeksi:
Rv 5+2, tällä viikolla tissit tullut tosi kipeiksi, väsyttää, jatkuva nälkä ja tuntuu et pahoinvointi saattais alkaa nälän myötä parin viikon sisään. Lievää kuvotusta alkaa nimittäin olla. Vatsaa turvottaa tajuttomasti iltaisin.
 
Rv 7+0 (ehkä), jäätävä nälkä koko ajan... Voisin syödä kokonaisen lehmän. :grin Liikunta tuntuu entistä hankalammalta ja hengästyttää huomattavasti enemmän pienikin tekeminen ja hiki/super kuuma tulee nopeesti vaikka normaalisti en helposti hikoile. Tänään illalla oli ekaa kertaa vähän etovaa oloa ja pari kertaa yökkäilin, mut ei haittaa, oon vaan innoissani kaikista oireista. :joyful:
 
Täällä kans tuntuu että koko ajan nälkä, tänään oisin voinu syödä vaikka norsun. Parhaimmillaan ollut n. 1,5 tuntia kunnon ateriasta kun nälkä alkanut taas vaivaan ja heti perässä tulee ällö olo :confused:

Nyt 4+6 ja tänään oli ekan kerran voimakkaasti etova olo. Pari kertaa olin varma että oksennus tulee, mutta selvisin ilman pöntön halailua. Nyt on taas suht normi olo. Viime raskaudessa pahoinvointi iski rv 5+2, joten saa nähä mitä ens viikko tuo tullessaan.

Tissikipu on vähän asettunut, tiistaina söin viimeset Terolutit joten ilmeisesti ne vaikutti jonkin verran. Nyt on pelkästään nännit ihan järkyttävän arat :grin
 
Alkuun aattelin, ettei ole mitään oireita. Vähän alavatsa kipristellyt, mutta tissit ei oo turvonneet eikä kipeät. Tosin lopetin imetyksen vasta 2kk sitten. Nyt se sitten alkoi. Hirveä väsymys. Voisin nukkua kellon ympäri. Ja tämä kuvotus kaikesta. Ensimmäisen kerran saa jotakin alas vasta iltapäivällä. Esikoisesta teki pahaa vain muutama tietty haju, mutta nyt kaikki kuvottaa.
 
Täällä heräillään öisin.. Vessassa pitää käydä ainakin kerran yössä. Maha on turvoksissa niin että kolmivuotiaskin jo tänään halaili äitin isoa mahaa ja kysyi onko tuolla sisällä pikkuveli :happy:
 
Nyt 6+3 ja oireina tissikipu, turvotus, väsymys, hikoilu ja palelu vuorotellen, ummetus .. Pahoinvointia ei ole ollut. Tosin esikoisenkin kohdalla pahoinvointi alkoi vasta joskus viikolla 12.
 
Hei ihan oikeesti, ärsyttää... nukahdin tytön viereen ja heräsin kymmeneltä ihan hirveään nälkään, sinnittelin hetken mut lopulta menin syömään näkkäriä(kolme!). Nyt siitä asti on ollut pala kurkussa enkä saa nukuttua, ihan ku oksu tulis mut ei kuitenkaan niin huono olo... 2 rennietä jo otin. No ainakaa nälkä ei enää ole :laughing001 mut mahdoton nukkua tän kanssa
 
Tänään 4+5. Nyt jo muutamana päivänä on ollut etovaa oloa, kaikki ruuat ällöttää. Ei oikeastaan okseta edes, ellottaa vaan. Tosi vähän tulee syötyä, kun mitään ei tee mieli.
Turvotus on ihan jäätävää. Kaapuvaatteet on pop. Onneksi mua myös paleltaa koko ajan ihan hulluna, niin vaatteita voi laittaa monta kerrosta vatsaa peittämään :joyful:
 
6+6 tai 7+1 tänään. Pahoinvointi vaihtelee, tulee yllättäen. Vatsa jumissa, pegorion käytössä. Vatsaa turvottaa välillä kovastikin, mutta tuo 5+ viikko tais olla pahin turvotuksen suhteen. Nyt vaan ihan alamaha pömpöttää.
Väsyttää, haluan illalla jo kuudelta nukkumaan. Nukahtaminen on silti hankalaa, vaikka menis myöhään nukkumaan. Joudun öisin heräämään pissalle, ikinä normaalisti ei tarvi.
Akne naamassa riehaantuu.

Muutamina päivinä sillon tällön tullut rusehtavaa valkovuotoa. Toissapäivänä oli älyttömän kovia kohdun viiltelyitä ja kramppeja jatkuvasti. Oli pelottavia.
Välilihaan usein särkee :inpain:

Ja rinnat on tuplaantunut :woot:
 
Tänään ei mitään. Viime viikonloppuna oli yölläkin vatsa kipeä, kiinnityskipuja tms? Nyt 4+5 tai max 3pv päälle. Ke-to illalla ripulia, viime viikonloppuna ummetusta. Eilen en käynyt kakalla muistaakseni kertaakaan.. enkä vielä tänäänkään. Ei silti turvota normaalia enempää, ja olo ok. Liikuin viikolla normaalia enemmän, ja paino putosi 500g. Nännit oli kipeät, enää eivät. Ehkä tissit vähän turvonneet (miehen näkemys).

Oura näyttää edelleen aamulämmön olevan normaalia korkeampi. Oletetusta oviksesta lähtien ollut niin.

Ei mielitekoja, ei mammuttinälkää, ei väsymystä. Pissahätä tulee öisin, mutta toisaalta olen yrittänyt juoda enemmän. Mistä edes tietää, onko enää raskaana vai ei :-D Oireetonta raskautta kyllä toivoisin, on sen verran hankalasti työhön sovitettavissa mitkään aamupahoinvoinnit.
 
6+0.Tänään huolettanut vähän vähemmän
To-illasta pe-iltaan oli kovia menkkamaisia kipuja, niin pelkäsin, että ovat keskenmenokramppeja, mutta ne loppu onneks.

Mäkin herään öisin käymään vessassa, mutta muuten suht oireetonta. Illalla tulee uni aikasin.

Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla
 
Lopetin lugesteronit niin nyt oon ihan vainoharhainen että kramppaako vatsa ja alkaako vuoto vai onko vaan kaasua. :shifty:
 
Joo kyllä.

6++, pahoinvointi alkoi alkuviikosta. Ällötys on jatkuvaa. Ruoka ei maistu mutta pakko on syödä. Vesi oksettaa niin on jatkuva jano. Kahvi ei enää oikein uppoa vaikka normaalisti menee pannu päivässä. Tänään olen oksentanut vasta kerran, eilen kolmesti. Mahassa ja alapäässä on kumma paineen tunne joka huolestuttaa. Jatkuvia hiivaoireira koska elän käytännössä juustovoileivillä ja limsalla/mehulla mikä ei okseta niin kuin vesi.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top