Ihan ensimmäinen toukka ois toiveissaEi oo meillä toiveet mitenkään korkeallaOlikos sulla Viivi mones lapsi haaveissa?
Raskaaksi 2019
- Ketjun aloittaja Äiti1977
- Aloituspäivämäärä
Ja joo ei oo... ei sais kyl tällasia kattoo viel tässä vaiheessa, mut minkäs itselleen voiEi oo meillä toiveet mitenkään korkealla
Helena80
Keskustelun kolmiottelija
Mä oon ainaki kattonu joka kk lasketun ajanJa joo ei oo... ei sais kyl tällasia kattoo viel tässä vaiheessa, mut minkäs itselleen voi
Tuli tosta sosiaalialasta mieleen, että itse työskentelen myöskin paljon ongelmanuorten kanssa. Monesti jaksaa ihmetyttää, että missä, milloin ja mitä on mennyt vikaan, että jotkut heistä ovat täysin ihmishirviöitä, jotka eivät kunnioita ketään eikä mitään.Surullista kyllä..
Eiköhän se miten itseä on läheiset kohdelleet vauvasta alkaen ja millaisissa oloissa kasvaneet vaikuta aika paljon millainen ihmisestä itsestään tulee. Toki geenitkin vaikuttaa jonkin verran mutta.. surullista se kyllä mutta siinä mielessä on kyllä hyvin tärkeää, että vastassa on osaavia ja tunnetaitoisia ammattilaisia.
Ei munkaan pitänyt koskaan missään nimessä ryhtyä opettajaksi. Ja tässä sitä ollaan, toivottavasti kesällä pätevä aineenopettaja Mulla on vähän samankaltainen tarina kuin sulla Tiina, pääsin todistamaan sitä miten surkeasti monet opettajat kohtelevat erityisoppilaita ja totesin että itse voisin tehdä asiat toisin.
Helena, meille myös opinnoissa yritetään kovasti korostaa sitä, että tunnetaitojen opettaminen on jokaisen opettajan vastuulla. Ja tietysti näin, toivottavasti kukaan ope ei enää nykypäivänä vain istu pöytänsä takana luennoimassa ja kaatamassa oppia oppilaiden niskaan. Musta se ei vain ole riittävästi, kun opeilla on muutenkin niin paljon vastuita ja opetettavia asioita. Kokisin että olisi hyödyllisempää, jos oppilaat saisivat siihen erikseen osoitetuilla tunneilla opiskella tätä asiaa ihan ajan kanssa, ja sitten muilla tunneilla (ja muuten elämässä) harjoitella näitä taitoja ja pistää saamiaan oppeja käyttöön
Mulla on vähän samankaltainen tarina kuin sulla Tiina, pääsin todistamaan sitä miten surkeasti monet opettajat kohtelevat erityisoppilaita ja totesin että itse voisin tehdä asiat toisin.Helena, meille myös opinnoissa yritetään kovasti korostaa sitä, että tunnetaitojen opettaminen on jokaisen opettajan vastuulla. Ja tietysti näin, toivottavasti kukaan ope ei enää nykypäivänä vain istu pöytänsä takana luennoimassa ja kaatamassa oppia oppilaiden niskaan. Musta se ei vain ole riittävästi, kun opeilla on muutenkin niin paljon vastuita ja opetettavia asioita. Kokisin että olisi hyödyllisempää, jos oppilaat saisivat siihen erikseen osoitetuilla tunneilla opiskella tätä asiaa ihan ajan kanssa, ja sitten muilla tunneilla (ja muuten elämässä) harjoitella näitä taitoja ja pistää saamiaan oppeja käyttöön
Tuli tosta sosiaalialasta mieleen, että itse työskentelen myöskin paljon ongelmanuorten kanssa. Monesti jaksaa ihmetyttää, että missä, milloin ja mitä on mennyt vikaan, että jotkut heistä ovat täysin ihmishirviöitä, jotka eivät kunnioita ketään eikä mitään.
Remember: everyone in the classroom has a story that leads to misbehavior or defiance. Nine times out of ten, this story behind the misbehavior won’t make you angry. It will break your heart. - Annette Breaux
Näin se varmaan pitkälti on. On se kyllä jotenkin keljua, että auton ajamiseen tarvitsee ajokortin, mutta lapsia saa tehdä kuka hyvänsä, tiiät varmaan mitä meinaan
Oon tästä niin samaa mieltä! Jälkihuollossa, avohuollon sosiaalityöntekijänä ja nyt palvelutarpeen arvioinnissa sossuna lastensuojeluilmoituksia vastaanottamassa ja kiireellisiä toimenpiteitä suunnitellessa kohtaa ihan kamalia ihmiskohtaloita. Ja ajatelkaa miten paljon edeltävien sukupolvien kokemukset sodasta vaikuttaa siihen, miten meidät on kasvatettu ja miten me elämäämme eletään. Tätä asiaa oon pohtinut kuluneina kuukausina paljon, kun olen miettinyt äitini tapaa kasvattaa mua ja sitä, millaisen se on musta tehnyt. Ja kuinka paljon äidin toimintaan on vaikuttanut se, että hänen oma isänsä on menettänyt isän sodassa, joutunut sotalapseksi Ruotsiin ja alkanut hakata lapsiaan maatilan navetan takana. Tosi ylisukupolvisia juttuja, ja sellaisia mitä ei ole helppo muuttaa.
Onhan se äärimmäisen surullista, mutta kyllä se empatia alkaa karisemaan siinä vaiheessa kun teot alkaa jo olemaan anteeksiantamattomia. Se kenen/keiden ”syy” eräät asiat ovat, en ota kantaa, enkä siihen varmasti vastausta osaisikaan antaa. Mutta harvemminhan hyvän lapsuuden eläneet kovin suuriin vaikeuksiin joutuvat, mutta onhan niitäkin vanhempia, jotka tehnyt kaiken voitavansa ja toimineet ns. Oikein ja silti jossain menee vikaan. :bag:
Näin se varmaan pitkälti on. On se kyllä jotenkin keljua, että auton ajamiseen tarvitsee ajokortin, mutta lapsia saa tehdä kuka hyvänsä, tiiät varmaan mitä meinaan
Niin, tää on vähän kakspiippunen juttu toisaalta viitaten tuohon mitä tiina sanoi tuosta että kaikki, me, meidän vanhemmat, heidän vanhemmat jne, ovat omien vanhempiensa ja oman aikakautensa "uhreja". Mutta tietty jos ei mene noin syvälle pohdinnoissaan niin omassa elämässä kyllä voi törmätä joskus ajatukseen että miten tuollaisille ja sellaisille suodaan lapsia ja sitten heille jotka eniten toivoo ja antaisi rakkautta niin ei.
Muokattu viimeksi:
Tepsu19
Puuhakas puhuja
Voisko oireettomuus siis olla oire
mullakin on yleensä rinnat arat jo oviksen jälkeen nyt ei mitään, ja yks yö ravasi vessassa tuntu ettei rakko tyhjentyny kunnolla... mutta se tuskin on mitään keski sen yhen yön.. en vaan yhtään tiä missä meen kp22 Dpo jotain 5 tai 6 tai 7...
Voisko oireettomuus siis olla oire
Kaipa se voi
Tai sitten en vain kuulostellut itseäni niin paljon, koska olin melkein toivoni menettänyt... Oli mulla jälkikäteen ajatellen reilua vv, lämpöä, nippailuja vasemmalla (keltis) ja kovaa väsymystäkin. Mut ei mitään yökötyksiä tms.
Muistan eräänkin keskustelun nuoren henkilön kanssa ja kysyin, että mikäs on johtanut tähän pisteeseen missä oltiin ja hän ei oikein osannut sanoa mitään. Kyselin vanhemmista ja sisaruksista, jolloin sanoi että isä on aina hakannut äitiä ja meitä lapsia. Äiti kuoli noin kymmenen vuotta sitten. Pahoittelin ja kysyin mihin äitisi kuoli ja totesi kylmän viileestii et tappo ittensä hirttämällä kun sen elämä oli niin paskaa. Noh siinä on varmasti aika paljon tekemistä, että edes joskus menisi hyvin. Mutta näitä tarinoitahan on maailma pullollaan. Mutta vastaavasti myös niitä, joiden vanhemmat ovat sydän vereslihalla kun eivät tiedä mitä lapsen kanssa tehdä kun ei pärjää vaikka yrittävätkin. Kärjistetysti esimerkkinä vaikka sellainen että tyyppi a päättää tehdä kouluampumisen, jossa jonkun teistä lapsi kuolee niin heruuko siinä kohtaa kovin monella empatiaa tätä hyökkääjään kohtaan vaikka taustalta paljastuisikin mitä kamalampia asioita. Ja en siis tarkoita tätä sinulle henk koht. tuli vain vastattua tähän. Mutta yhtä kaikki, lapset ovat vanhempien omia kasvatteja ja koko yhteiskunnan. Toivottavasti en loukannut ketään, se ei ollut tarkoitukseni:angelic:
Edit: no enhän mä ees vastannu kenellekään
Edit: no enhän mä ees vastannu kenellekään
Muokattu viimeksi:
Mulla ei ainakaan ollut mitään klassisia raskausoireita esikoisen alkuraskaudessa, ylipäätään uskoin oikeasti olevani raskaana vasta ensimmäisen ultran jälkeenVoisko oireettomuus siis olla oire
Vaikeuksia voi tulla ihan mistä lähtökohdista käsin tahansa, oli hyvä tai huono lapsuus. Ylisukupolvisuus on ihan todellista, niin kuin Tiina kerroit. Mä olen elänyt haastavan lapsuuden ja osittain myös siksi koen, että mun on todella vaikea hyväksyä tai selittää sellaisia käsittämättömiä tekoja, kuin väkivaltaa tai vaikkapa brutaalia päihteidenkäyttöä ja lasten heitteillejättöä. Mä voin aina ymmärtää niitä taustalla vaikuttavia tekijöitä ja syitä, mutta koska aihe on mulle itselleni kovin läheinen, on hyvin vaikea käsittää näiden "aikansa uhrien" muuttumattomia käytäntöjä. Se, että isä lyö, ei tee oikeutusta sille, että minä voin lyödä tai se, että äiti eli viinanhuuruisen lapsuuden, jossa oli monia ongelmia, ei oikeuta lasta tekemään samoin, vaikkakin kyseinen käytös altistaa sille, kun ei ole keinoja käsitellä ongelmia muilla tavoilla. Tästä huolimatta kaikilla on oma tarinansa ja vaikka taustalla olisi mitä, ei näitä ihmisiä pidä jättää kohtaamatta. Olen tätä paljon joutunut omien vanhempieni kohdalla miettimään, mitä voin antaa anteeksi ja, mitä en. Toisinaan on kai ihan tervettä vetää raja sille, mitä pystyy toiselta hyväksymään, jos ajatellaan asiaa ei-ammatilliselta kannalta. Se, että en hyväksy jotain käytöstä, ei tarkoita sitä, ettenkö olisi valmis auttamaan. Ihimisellä vain täytyy olla vahva halu muuttua ja tunnistaa ongelmansa, jotta positiivinen muutos tuohon sukupolvien jatkumoon saadaan käynnistetyksi.
Eihän se syy aina ole vanhemmissa. Vaikkapa koulukiusaamisen jättää syviä henkisiä arpia, ja varmasti joka ikinen vanhempi haluaisi sen lopettaa, mutta eipä se aina niin yksinkertaisesti käy. Samaten vaikkapa oppimisvaikeudet, jos opettaja ei kiinnitä niihin riittävästi huomiota, voivat kumuloitua isommiksi käytösongelmiksi.
Mun oma näkemys on, että syillä ei ole väliä. Kun ihmisen kohtaa ihmisenä, saa aika varmasti paremmin vastakaikua kuin jos heti alkuun jo olettaa hänen olevan joku käytösongelmainen. Eihän se muutos silti tietenkään kädenkäänteessä käy, mutta en ole vielä itse kokenut tilannetta, missä empatia loppuisi. Ihminen lähes aina haluaa toimia oikein, kunhan vain saa siihen mahdollisuuden. Kun häntä opetetaan miten toimitaan oikein. Monelle näistä ongelmanuorista ei sitä kukaan ole opettanut, on vain jaettu mielivaltaisia rangaistuksia.
Tässä artikkeli nuorisovangeista. Eivät mitään yksioikoisia ongelmakimppuja hekään.
https://yle.fi/uutiset/3-11202461
Niin ei varmasti olekaan. Mutta loppuviimein niitä rangaistuksiakin on jaettava kun mikään muu ei enää auta.
Usein se auttaa niin aikuisten kuin nuortenkin kohdalla, että nimenomaan kohtaa ihmisen ihmisenä ja osoittaa toiselle myötätuntoa ja ymmärrystä vaikka itse teko olisikin väärä. Mutta paljon on myös niitä joiden kanssa se vaan kertakaikkiaan ei onnistu, ei sitten millään oli vastapuoli kuka tahansa.
Toki sekin millä lailla näitä asioita katsoo, riippuu esim. minkä ammatin kautta näitä ongelmia lähestyy.
Tämä on tosi pysäyttävä ja ajatuksia herättävä artikkeli. Oon muutamaan kertaan jo lukenut.
Ja hyvä että tuon kaltaisia uutisia julkaistaan ja sillä herätetään ihmisiä ajattelemaan asioita hieman eri kannalta myös. Mutta, missä ovat ne kertomukset, jotka loppuu ”eräs haastateltavistani nousi haastattelun loputtua tuolilta ja sylkäisi minua naamaan ja sanoi tappavansa minut ja koko perheeni”.
Huomiotahan nuoret tarvitsevatkin ja toivottavasti oireiluun puututaan nimenomaan porautumalla syyhyn ei niinkään niihin oireisiin. Kovasti kyllä arvostan opettajia ja muitakin nuorten ja lasten parissa työskenteleviä, äärimmäisen haastavaa ja vaikeaa, mutta jos edes 1 kymmenestä saadaan ”pelastettua” niin onhan se sen arvoista.
Huomiotahan nuoret tarvitsevatkin ja toivottavasti oireiluun puututaan nimenomaan porautumalla syyhyn ei niinkään niihin oireisiin. Kovasti kyllä arvostan opettajia ja muitakin nuorten ja lasten parissa työskenteleviä, äärimmäisen haastavaa ja vaikeaa, mutta jos edes 1 kymmenestä saadaan ”pelastettua” niin onhan se sen arvoista.
Ja nimenomaan myös se, että ihminen ei ole pelkästään geenien ja ympäristön muokkaama, vaan yksilöllä on myös oma tahto