Mulla on nyt jotenki tullu tilanteita, että pakko ollu kertoa. Tiettyä taikauskoa itsellä siinä, että ”entä jos tämä nyt kostautuu” kun menin kertomaan. Että lällällää mitäpä kuvittelit ja kynsille saa. Mutta sitten toisella olalla oleva oikia oma järki sanoo, että ihan höpöhommaa tämmönen. Eipä se taida olla tästä kiinni, ainaki toivon

se oli jotenkin niin hellyttävää, kun iso mies, joka ei yleensä hirveästi lepertele oli jotenkin niin höperöllä päällä. Tuleva lapsihan on miehelle siis esikoinen 
Mun tarkoitus kertoa np-ultran jälkeen tammikuussa, jos kaikki etenee nyt hyvin... Silloin varmaan kavereillekin, perheelle kertomista tahtoisin pitkittää...