Inseminaatio/muut hoidot 2018

Hei täältä hiljaisuuden keskeltä.

Mä en ole uskaltanut tänne kirjoitella, kun olen vaan odotellut mitä oloissa tapahtuu. Lauantai on virallinen testipäivä ja siihen päivään olen päättänyt odottaa. Olen ajatellut, että miksi turhaan kiusaan itseäni testaamisella. Jos tarraa niin sitten tarraa :chicken: Sopii paremmin mulle näin.

Yllättäen on tosi positiivinen olo vieläkin, koska kehossa tapahtuu jotain. Tietysti voi nämä Terotkin vaikuttaa siihen, että oloja on, mutta silti tuntuu jotenkin erilaiselta. Toivotaan parasta, että nyt tärppäis, mutta jos ei niin uutta inssiä pukkaa sitten.
 
Muokattu viimeksi:
Dpo11 ja nega eli se siitä sitten taas... :sad001

Voi ei :sad001 surkeaa!

Omasta tilanteesta voin päivittää että meillä tosiaankin ekan inssin jälkeen taukokierto meneillään, yk 30. Inssikierrossa kierto venyi 31 päiväksi Lugesteronin takia. Olen tämän kierron aikana käynyt jo kolmesti akupunktiossa ja kuppauksessa, ensi viikolla on neljäs kerta. Ovulaation mä bongasin testistä torstaina kiertopäivänä 15 mikä on minulle todella hyvä, en tiedä johtuuko siitä että on vielä lääkkeitä kehossa vai tästä akupunktiosta. Jos ei akupunktiosta mitään muuta hyötyä niin ainakin tuntuu että se vähän laskee stressitasoa ja myös sisäistä tunnemyrskyä. Tänään kp 18 ja yritän olla stressaamatta ja miettimättä liikaa. Jos ei tällä kierrolla onnistuta niin ensi kierrossa toinen inssi jonka näillä näkymin pitäisi osua hyvin arkipäivälle kunhan tämä kierto pysyy normaalina 27 päiväisenä.
 
Meillä on toinen inssi jo huomenna! Tänään on kp 12 ja ultrassa näkyi 10millinen limis ja 18millinen johtofolli. Gonal-f:n pistin 8 päivänä ja tänään pistän pregnylin. Olin tosi yllättynyt, olin ihan varma että inssi olisi vasta loppuviikosta :eek: Ensimmäisenä soitin töihin, että tarvisi vaihtaa vuoroa. Onneksi onnistui, muuten olisin ottanut palkatonta.:angelic:
 
Muokattu viimeksi:
Inssi takana. Eikä nyt kovin luottavaisin mielin. Siittiöitä nyt paljon vähemmän kuin viimeksi ja ne kesti pesunkin huonommin. Vain 4 milj. selvisi ja gyne sanoi että yksi vain enää tehdään, jos seuraavallakin kerralla on yhtä huono selviytymisprosentti. Haluisin niin kovasti yrittää sen neljä inseminaatiota :sad001
 
Mä suosittelen todella lämpimästi ivf siirtymistä! On meinaan pikkasen tehokkaampaa touhua..ainakin omalla kohdalla kun inseminaatiolla... vaikka meillä piti olla tosi hyvät mahikset insseissäki! Et jos vaan suositellaan ivf niin rohkeasti sitä kohti :happy:
 
Tiedän, että ivf:llä saa todennäköisemmin lapsen kuin inseminaatiolla. Kuitenkin toivoin, että kevyet hoidot riittäisi. Hoidot toisella paikkakunnalla ja parin tunnin ajomatkat suuntaansa toisi sen verran lisähaastetta, että jaksaminen mietityttää. Onneksi jonoa on kuitenkin, niin saa vähän aikaa levätä.
 
Heippa kaikille! :)

Oon ihan uusi täällä. Oon kyllä jo tovin lueskellut foorumia tässä yrittämisen ja piinallisen odottamisen lomassa... On ollut lohdullista lukea viestejänne etten oo ainut tätä odottamisen ja pettymyksen tuomaa tuskaa kokeva...

Mitä meihin tulee niin ollaan pikkusen päälle kolmekymppisiä, pillerit jäi pois 14kk sitten eikä menkkoja kuulunut niin hakeuduin yksityiselle gynelle. Menkkoja käynnisteltiin teroluteilla, ei onnistunut. Ensikäynti polille oli kesäkuussa, sitten 2kk kesätauko ja elokuusta ekaan ovulaationinduktioon, josta 3 kypsää follia ja peli poikki. Viime kierrossa 2 kypsää, ei tärppiä. Nyt kolmatta kierrosta piikitystä mennään kp13 ja ens tiistaina ultra. Limis ollu aika ohut aina, max 6,5mm.
 
Ja piti vielä sanoa tästä kierrosta et eilen alkoi pientä ruskeaa tiputtelua et mitähän tästäkin kierrosta tulee... Sitten onkin jo joulu ja... Ens vuonna sitten...
 
Täällä kans on eletty suuressa toivossa, että nämä inssit riittäis. Nyt on kolmas inssi takana ja yhdessä lääkärin kanssa sovittiin jo, että jos tästä kierrosta ei tärppää, niin joulukuu pidetään lomaa, koska todennäköisesti klinikka ois just lomalla ovisviikolla, ja sitten tammikuussa aloitetaan ivf:ään valmisteleva lääkitys.
 
Ruskea tiputteluvuoto taitaa olla nyt loppunut, onneksi. Tänään viimeinen piikki nahkaan ja huomenna ultraan. Kovin on pessimistinen mieli että mitään hyviä uutisia tulis tai tästä kierrosta ylipäänsä tärppäisi...
 
Mitä lääkettä piikität?
 
Noniin kp2. Vaikeaa sanoa että alkoiko kuukautiset kp 24 vai kp28 kun oli ennen tätä välikiertoa Lugesteronet tukemassa mahdollista raskautta.

Ilmoitin eilen illalla omapolun kautta meidät ovulaatioinduktiohoitoon ja meidän toiselle inseminaatiokierrokselle. En ole tämän päivän aikana saanut vastausta, toivottavasti vastaisivat huomenna. Kysyin samalla mitä tehdään kun oletettu ovulaatio ja inseminaatiopäivä osuisi la7.12 joka on myös pitkä viikonloppu. Toivottavasti voidaan myöhäistää piikkien aloittamista ja näin ollen myös munasolun kypsyttämistä ja inseminaatiopäivää... Saa nähdä mitä vastaavat.
 
Toivottavasti pääsette inssiin :angelic:
On kyllä harmillista, kun joskus vastauksessa kestää. Itse oon aina kuitenkin saanut vastauksen polilta viimeistään seuraavana päivänä. Lapsettomuushoitajan soittoaikoja on meidän polilla niin huonosti niin usein saa nopeammin vastauksen laittamalla viestin...
 
Kiitos Buubi! Toivotaan parasta ja oletan että huomenna saataisiin vastaus.
 
Vastaus saatu eilen ja vielä tänään viestitelty. Kuulemma ei ole hyviä tuloksia pistelyn myöhäistämisessä. Eli aloitan torstaina kp5 pistämisen ja ensi keskiviikkona kp11 ultra ja toivotaan parasta että saadaan ajoitettua inseminaatio arkipäivälle. Muita mahdollisuuksia ei annettu eikä vastattu kysymykseeni voidaanko heti ensi kierrossa jatkaa pistämistä ja inseminaatiolla jos ei tässä kierrossa voidakaan tehdä inssi.

Vaikka omapolku on kätevä niin tuntuu kyllä että jää vähän yksin kysymyksiensä ja tunteidensa kanssa.
 
Tervetuloa Tyty mukaan! Toivottavasti tämä kierros olisi se THE kierto vaikka tiputtelikin. Pidän peukkuja!

Toivottavasti Pupsis ovis osuisikin vähän aiemmaksi. Tsemppiä! Tekniikka on kyllä aika usein just tuollaista, että tavallaan helpottaa ja nopeuttaa, mutta sitten jos onkin jotain poikkeavaa kuten sinulla nyt kysyttävää niin ei se ihmiskontaktia korvaa.

Meillä on siis hoidot alkamassa inssillä tammikuussa. Huomaan, että mitä lähemmäksi se aika tulee niin enemmän alkaa siihen mielessä varautuakin. Eilen tikuttelin ovisplussan ja reaktiot on että jes kierron pituus näyttää siltä että tammikuulle osuu menkat heti kuukauden alkuun eli päästään nopeammin hoitoihin. Kauheasti ei siis näihin luomukiertoihin ole enää itsellä uskoa vaikka lääkärillä olikin.
 
Meillä on nyt välikierto ja tätä seuraava ovis osuukin sit joulupyhiin eli seuraava mahdollisuus päästä inssiin on vasta joskus tammikuun lopulla... :shifty:
 
Meillä on nyt välikierto ja tätä seuraava ovis osuukin sit joulupyhiin eli seuraava mahdollisuus päästä inssiin on vasta joskus tammikuun lopulla... :shifty:

Höh! Miten ärsyttävää. Ikävää kun on ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen milloin pääsee taas inseminaatioon ja yrittämään...

Ja kiitos Aida tsemppauksesta :)
 
Takaisin
Top