Inseminaatio/muut hoidot 2018

Hei,

Taidan minäkin tulla jo tänne mukaan. Ensikäynti on ensi viikolla keskiviikkona ja siellä sitten selviää mitä lähdetään tutkimaan ja tekemään. Verinäytteet ja simppatesti on tehty valmiiksi. Tulokset saadaan silloin ke.

Meillä on yksi luomuna saatu 4v. kotona, mutta nyt pikkukakkosta ei ala kuulua. Yritys on aloitettu 11/18. Meillä näitä todennäköisiä raskautumusta vaikeuttavia syitä riittää, niin päästiin hoitoihin jo ennen kuin se vuosi on täynnä. Minulla on ikää 37 (mies 34) ja minulla on vain toinen munanjohdin (toinen poistettu nuorena kystaleikkauksen yhteydessä). Miehellä on ylipainoa ja diabetes.

Olo on vähän kummallinen kun jännittää mitä vikaa meistä löytyy (vai löytyykö) ja toisaalta mitä lähemmäksi hoitojen aloitus tulee sitä luottavaisempi on olo.
Minulla on myös mielenkiintoa tätä prosessia kohtaan kun olen aikanaan tehnyt gradua alkioiden parissa. En kyllä enää ole alalla mutta naudan ivf oli muutamia vuosia sitten itselle ihan rutiinia. Aika jännä nyt nähdä tämä puoli sitten.
 
Jes, päästään jatkamaan suoraan seuraavaan eli tänään alan taas pistämään, perjantaina kontrolliultra ja jos kaikki menee putkeen, inssi ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona. :happy119
 
Tänään alkoi uusi kierto ja hain Gonal-f kynän apteekista. Seuraavana lauantaina aloitan pistelyn ja kontrolli-uä on ensiviikon perjantaina. Aloitusannos on 50ky päivässä, mutta ohjeista luin että voisi olla myös 75ky. Olen vähän skeptinen, että tuleeko mitään vaikutusta, kun letroillakaan minimiannoksella mitään tapahtunut. Mutta sen näkee ensiviikolla :-)
Nyt mietin miten kierron jatko menee ja uskallanko lähteä edes yhden yön risteilylle siskon kanssa, kun sillä on syysloma :nailbiting: (onneksi mitään ei olla varattu)
Polilta vastattiin, että inssi olisi aikaisintaan maanantai 21. päivä, mutta todennäköisempää olisi vielä toinen kontrolli-uä alkuviikosta. Ja inseminaatiopäivä selviäisi vasta silloin. Miten tässä uskaltaa mitään elämää suunnitella :eek: 3-vuorotyö tuo mukavan lisämuuttujan tähän soppaan...
 
Tänään alkoi uusi kierto ja hain Gonal-f kynän apteekista. Seuraavana lauantaina aloitan pistelyn ja kontrolli-uä on ensiviikon perjantaina. Aloitusannos on 50ky päivässä, mutta ohjeista luin että voisi olla myös 75ky. Olen vähän skeptinen, että tuleeko mitään vaikutusta, kun letroillakaan minimiannoksella mitään tapahtunut. Mutta sen näkee ensiviikolla :)
Nyt mietin miten kierron jatko menee ja uskallanko lähteä edes yhden yön risteilylle siskon kanssa, kun sillä on syysloma :nailbiting: (onneksi mitään ei olla varattu)
Polilta vastattiin, että inssi olisi aikaisintaan maanantai 21. päivä, mutta todennäköisempää olisi vielä toinen kontrolli-uä alkuviikosta. Ja inseminaatiopäivä selviäisi vasta silloin. Miten tässä uskaltaa mitään elämää suunnitella :eek: 3-vuorotyö tuo mukavan lisämuuttujan tähän soppaan...

Mulla ei Letrot tuottaneet toivottua tulosta, myös minimiannoksella, mutta en reagoinut niihin toivotulla tavalla. Uusi lääke menopur Letrojen tilalle ja kehon reagointi aivan eri minimi annoksella. Letrot ei missään vaiheessa tuntuneet kehossa oikealta, Menopur tuntui heti.
 
Hyvä tietää :angelic: nyt vähän luottavaisempi uuteen lääkkeeseen :cat:
 
Meillä oli eilen se ensikäynti. Mitään vikaa ei löytynyt kummastakaan. Mistä lie tähtien asennosta on nyt kiinni tämä raskautuminen. Inssillä aloitetaan, mutta vasta tammikuun kierrossa. Siihen saakka jatketaan entiseen malliin ja toivotaan parasta. Mutta hyvä fiilis jäi.:happy:

Tsempit Annuliini ja Buubi uusiin yrityksiin. Jospa tämä olisi nyt se The -kierto!
 
Meillä meni sit tässä kierrossa inssi sivusuun. Eilen kp9 selvisi kontrolliultrassa, että gonal f oli kypsyttänyt yhden follin jo nyt :eek:eikä viikonloppuna tietenkään tehdä tehdä inssejä. :banghead: Jos oltaisiin saatu eilen ovisplussa, oltaisiin päästy vielä iltapäivällä inssiin. Mutta ovistesti näytti positiivista vasta tänä aamuna, joten laitoin pregnylin tukilääkkeeksi ja tämä meni nyt sitten kotihommiksi... :rolleyes: Turhan nopean follin kypsymisen vuoksi lääkäri väläytteli, että ensi kierrossa ois ehkä hyvä pitää lääkkeistä taukoa, blaah. :shifty:
 
Täällä on eka Gonal-f pistetty. Sisko pisti, itse en pystynyt edes katsomaan :nailbiting: huomenna tavoitteena ainakin katsoa ja ylihuomenna ehkä pistää itse :grin Tiedän ettei se vaikeaa ole, kauhea kynnys vaan itteäni piikittää :dead:
 
Eilen pistin itse ekaa kertaa ja sattui kyllä kamalasti :dead: osuin varmaan just johonkin hermon päähän, mistä lääkäri mainitsi, kun ekoilla kerroilla ei tuntunut. Tänään varmaan sisko saa pistää :sorry::sorry:
 
D2C370A5-2671-4B40-BCD0-671FEFC9D16B.jpeg
Tein raskaustestin tänään, virallinen testipäivä tämän viikon sunnuntai. Mitähän tästä pitäisi ajatella. Haalea viiva on tosin hiukan jännittää näkyykö tuossa vielä lauantai iltana yksi pöyräytys ovitrellea.

En uskalla toivoa turhia, jos toi onkin ovitrelle.
 
Laventeliko, onks toi erittäin herkkä one step? Itse oon saanu sillä viivan/viivanpaikkaa testiajan jälkeen ja ovitrellemaksut on näkyneey mulla myös noissa erittäin herkissä jonku kaks pv. Kantsii testata uudelleen viel myöhemmin mut toivotaan parasta et toiolis ihan oikea haamu! :Heartred
 
Niinpä❤️
Joo, just niitä one steppejä, kai sitä vaan pitää odotella sunnuntaihin oikeaa testipäivää.
 
Millaisia sivuvaikutuksia olette saaneet Gonal-f:sitä? Mulle tullut pistoksen jälkeen paineen tunnetta alavatsalle noin pariksi tunniksi. Nyt viimeisimmän eli neljännen pistoksen jälkeen paineen tunnetta on edelleen, vaikka siitä on joku 15 tuntia aikaa :bored: Toivon sen tarkoittavan, että jotain tapahtuu munasarjoissa, mutta vähän myös jännittää, voiko se olla huono asia :rolleyes:
 
En tiedä, mutta mulla on tosi vahva ja voimakas tunne, että saattaisin olla raskaana. Samalla on tosi positiivinen ja levollinen olo. Tunteet on voimakkaasti pinnassa, mikä on mulle poikkeuksellista.

En tiedä, aika hassua.
 
Olispa! :love7koska seuraava testi?
 
Nyt kuutena iltana pistetty. Huomenna aamulla ultra ja nähdään oliko vaikutusta. Jännittää niin, että en varmaan saa untakaan :confused:
 
Olispa! :love7koska seuraava testi?

Mulla on Tämän viikon sunnuntaina virallinen testauspäivä, mutta ajattelin venyttää maanantaihin. Sitten on pakko jo näkyä.

Omituisia oloja on edelleen, vatsassa nippailee ajottain, menkkakipuja ei ole oikeastaan ollut kuin pieniä ja hyvin hetkittäisiä. Tänään on pyörryttänyt kunnolla, vaikka mua ei ikinä pyörrytä ❤️ Toivotaan että nämä on kaikki positiivisia merkkejä
 
Suuri helpotus täällä, kun Gonal-f toimii ja yksi folli kypsymässä. Tänään (kp10) ultrassa näkyi yksi 12mm kokoinen, limakalvo oli muistaakseni noin 8mm. Jatkan pistelyä samalla annoksella ja tiistaina taas kontrolli :angelic:
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top