Oon ihan kahden vaiheilla vielä meenkö vai en.. Ensimmäinen raskaus joten pää ihan pyörällä vielä. En ole ihan varma koska julkisella puolella ekat ultrat ilm. vkoilla 11-13.. eka neuvola on 20.8 ja silloin olisi 9+1, ja nyt siis 5+1. Päivät kyllä matelee niin hitaasti, että tuntuu ikuisuudelta odottaa viikoille 12, mitä jos siellä ei olisikaan kaikki kunnossa? En ole kiirehtimässä asiasta kertomisen kanssa, mutta koska ensimmäinen raskaus, koen että en halua salailla raskautta kaikille ihan mahdottoman pitkään, sillä tarve itsekin purkaa tuntemuksiaan muille. Mutta kuitenkin haluaisin varmistuksen ennen kertomisia, että vatsassa tosiaan on pieni sykkivä sydän joka kasvaa ja kehittyy, vaikkakin tiedostan että eihän se 100% tarkoita sitä että kaikki sujuu loppuun asti.
Miehen siskolle kerroimme, koska hän on todella läheinen ja hänellä lapsia, joista viimeisin alkuvuodesta syntynyt, joten sieltä saa arvokkaita neuvoja ja tukea. :) Päivästä alkava turvotus on kyllä myöskin aivan mahdotonta, joten senkään puolesta ei tiedä kauan pystyy salailemaan.
Tuli kuitenkin lueteltua aika monta syytä, miksi tuo varhaisultra olisi perusteltua, jos siitä kerran ei mitään haittaakaan pikkuiselle ole? Joku puhui että vantaalla pääsee alle 80€, täältä olisi vain 20 min matka sinne.