Laskettu aika tammikuussa 2020

Mulla kohtu iltaisin kovettunut kovaksi palloksi. Ja tämä toinen raskaus. Ensimmäisestä harkka supparit alkoi vasta vikalla kolmanneksella, niin säikäytti nyt tuo kovettuminen. :sorry: Kipuja ei kyllä ole kovettumisen yhteydessä.
 
Aloin muuten miettimään että onko tammikuisissa muita kaksosia odottavia kuin Yarn :hello Tuntuu niin hurjalle ajatella että kaksi pientä olisi vatsassa :love7
 
Kovasti jo odotan, että liikkeet alkaisi tuntua. Istukka on etupuolella niin en tiedä milloin liikkeet sitten alkavat oikeasti tuntua. Pari päivää sitten muljahteli hassusti pariin kertaan päivän aikana, mutta saattoi olla vaan ihan jotain muuta. Maha on alkanut nyt tuntua enemmän kuitenkin, ei vielä oman rasvakerroksen takia juuri näy sen erikoisemmin. Odottelen jo malttamattomasti sellaista ihanaa pyöreää siliteltävää masua. :angelic: Seuraavaan neuvolakäyntiin on vielä muutama viikko, toivottavasti siellä saisi kuulla sydänäänet kunnolla kun lääkärikäynnillä ei löytyneet juuri sen istukan takia kuin ihan hetkeksi.
 
Just tuolla salaisella puolella kyselin harkkasuppareista, 14+2 ja muutaman viime päivän aikana kohtu on kovettunut ja kevyesti jomotellut aamuin illoin useaan otteeseen. Pitänee mainita neuvolassa ja pyytää seuraavalla lääkärikäynnillä tsekkaamaan kohdunkaula varmuuden vuoksi.
 
Aloin muuten miettimään että onko tammikuisissa muita kaksosia odottavia kuin Yarn :hello Tuntuu niin hurjalle ajatella että kaksi pientä olisi vatsassa :love7

Sama kiinnostaa kyllä minuakin! :joyful:

Ja on kyllä itsestäkin huima ajatus, että kaksi vauvaa tuolla vatsassa möyrii! Jospa meitä olisi joku muukin täällä palstailemassa...?
 
Mulla myös kolmas raskaus ja harjoitussupistuksia silloin tällöin =) tänään 15+5.
 
Kysyin jo ekalla kertaa neuvolassa, että oonko yhteydessä jos alkaa kovin tulemaan harjoitussupistuksia. Sanoi, että jos niitä tulee paljon, voivat olla merkki virtsatietulehduksesta.

Taidan oman mielenrauhan vuoksi pyytää verikoetta, jossa tarkastettaisiin maksa-arvot. Jalkapohjat ja sormien välit ovat ruvenneet kutisemaan. Ei kai näin aikaisin raskaushepatoosi vielä iske, mutta en oikein uskalla olla pyytämättäkään, kun melko todennäköisesti se jossain vaiheessa taas iskee.
 
Mitä sun alat ja sappihapot on olleet sillon kun raskaushepatoosi on todettu?
Luin joskus että ihan viikoilla 9-10 oli jollain alkanut toisessa tai kolmannessa raskaudessa että varmaan ihan hyvä tarkistaa.
 
Beebi, ne olivat viimeksi todettaessa aika maltillisesti koholla (115 ja 11). Sappihappo kuitenkin nousi lääkityksestä huolimatta. Yön pimeinä tunteina selailin Googlesta ihmisten kokemuksia ja tuli pari sellaista vastaan, joilla oli alkanut jo rv10, että joo, ilmeisesti se on ihan mahdollista. Mä toivon, että tää kutina on jotain muuta! Jotenkin hirvittää ajatella, että joutuisi jo tästä eteenpäin ravaamaan verikokeissa ja kontrolleissa, syömään pillereitä ja jännittämään, miten kohdussa pärjätään :grumpy:
 
Joo uskon :sad001
Mulla alat oli jo 91. Sappihapot normaalit. Alat on ollut koholla jo ennen raskautta mutta nyt viimeksi tässä raskaana ollessa oli noussut aika paljon. Mun äidillä on ollut raskaushepatoosi molemmissa raskauksissaan ja se on joissain tapauksissa perinnöllistä. Odotan siis esikoista niin saa nähdä miten käy.
 
Aamulla kävin sokerirasituksessa ja hyi kun siellä tuli paha olo ja väsytti kamalasti. Kotona onneksi odotti yllätyksenä synttäriaamiainen. :) Huomenna soittelen neuvolaan ja kyselen tuloksia. Näin ne tosin jo netistä, mutta kiinnostaa kuulla että mitä ne arvot oikeasti tarkoittavat. Samalla tekis mieli kysyä voisiko sydänääniä käydä kuuntelemassa uudestaan kun ne ei viimeksi löytyneet kuin hetkeksi. Seuraava neuvola-aika on kuitenkin vasta 9.8. ja siihen tuntuu olevan vielä ikuisuus. :shifty:
 
Mulla ei oo vieläkään tietoa sokerirasituksen ajankohdasta, vaikka rv 15+5 jo meneillään :wideyed: kuitenkin oon yli 25 vuotias ensisynnyttäjä ja ylipainoinen, joten luulisi että samantien oisivat neuvolasta passittaneet sokerirasitukseen. Noh Enköhän senkin "ilon" koe tässä vielä...

Tässä onkin tullut viime päivinä lääkärissä hypättyä kun viikonloppuna ilmestyi kovia sydämentykytyksiä. Lisäksi aloin juoksemaan vessassa pahimmillaan puolen tunnin välein ja joka kerta tuntui siltä kuin rakko räjähtäisi. Kaikki tutkivat ja mistään ei vikaa löytynyt, jopa virtsan bakteeriviljely puhdas sekä crp normaali vaikka olin varma tulehduksesta. Ainoaksi syyksi lääkäri keksi että kohtu painaa jo näin aikaisin rakkoa, jonka seurauksena juoksen vessassa kokoajan. Ja joillekin raskaus aiheuttaa sydämentykytyksiä, mulle jopa näin aikaisin :meh: helpottavaa kuulla että mitään vikaa ei löytynyt, vauvalla ja mulla kaikki kunnossa, mutta että tää vessassa ravaaminen tulee kohdun kasvaessa vaan lisääntymään tästäkin :arghh: ehkä se sitten kuitenkin on pieni hinta siitä aarteesta joka tuolla kohdussa kasvaa :love7
 
Aamulla kävin sokerirasituksessa ja hyi kun siellä tuli paha olo ja väsytti kamalasti. Kotona onneksi odotti yllätyksenä synttäriaamiainen. :) Huomenna soittelen neuvolaan ja kyselen tuloksia. Näin ne tosin jo netistä, mutta kiinnostaa kuulla että mitä ne arvot oikeasti tarkoittavat. Samalla tekis mieli kysyä voisiko sydänääniä käydä kuuntelemassa uudestaan kun ne ei viimeksi löytyneet kuin hetkeksi. Seuraava neuvola-aika on kuitenkin vasta 9.8. ja siihen tuntuu olevan vielä ikuisuus. :shifty:
Huh, hyvä että synttäriaamiainen pelasti. Voin vain kuvitella olon, mulla toi on vasta edessä joskus kuukauden päästä. :hungover:

Arvoista: radi-diagnoosi napsahtaa jos paastoarvo on 5,3 mmol/l tai enemmän, tunnin kuluttua kokeen alusta 10,0 mmol/l tai enemmän, tai kaksi tuntia kokeen alusta on 8,6 mmol/l tai enemmän. Jos kaikki kolme arvoa jää noiden alle, onneksi olkoon!
 
Kaikki arvot oli hyvät! :happy: Seuraavan kerran kuulemma sitten keskiraskaudessa toinen sokerirasitus kun isälläni on diabetes. Hyvähän se on, että tarkistavat tämän vaikka kivaa se ei olekaan. Sain samalla ensi viikolle neuvolaan ajan, jotta päästään kuuntelemaan sydänääniä. Onhan siitä sitten jo kaksi viikkoa kun viimeksi yritettiin, jos vaikka paremmin löytyisi. Olisi ihana kuulla se jumputus ja saada syke mitattua.

Miulla tuo sokerirasitus sattu nyt 14+4, neuvolasta sanottiin vaan että rv 12-16 ja varasin itse labrasta ajan. Seuraava sitten rv 24-28. Ehkä se seuraava ei tunnu niin pahalta kun tietää heti, että kannattaa vaan mennä lepäilemään eikä yrittää istua ja lueskella.
 
Joo uskon :sad001
Mulla alat oli jo 91. Sappihapot normaalit. Alat on ollut koholla jo ennen raskautta mutta nyt viimeksi tässä raskaana ollessa oli noussut aika paljon. Mun äidillä on ollut raskaushepatoosi molemmissa raskauksissaan ja se on joissain tapauksissa perinnöllistä. Odotan siis esikoista niin saa nähdä miten käy.

Voi kurja :/ Tuota sun tilannetta varmaan joudutaan varmaan tarkkailemaan myös aika tiiviisti? Toivottavasti se ei sulla kehity raskaushepatoosiksi tai ainakaan kovin pahaksi. Onneksi Suomessa otetaan tää vakavasti ja tarkkaillaan tiiviisti. Eihän se sitä epävarmuutta toki kokonaan poista - ainakaan multa. Aiheuttaako tuo maksa-arvojen koholla olo sulle mitään oireita?

Sain tänään varattua ajan näytteen ottoon. Menee vasta ensi viikolle mutta eipä ainakaan oireet vielä anna viitteitä mistään hirvittävästä kiireestä. Hieman terkkari epäili, voiko olla jo hepatoosi iskenyt mutta onneksi oltiin samaa mieltä siitä, ettei oikein voi jättää testaamattakaan.
 
Ei ole mitään oireita siitä. Elokuussa seuraava kontrolli ja sitten lääkäri neuvola niin katotaan mitä sanoo siellä sitten jatkosta.

Hyvä että käyt kokeissa! Sillähän se selviää. Kerro miten meni sitten!

Joo toivon kyllä että vältyn itse hepatoosilta, ei huvittais kyllä murehtia loppuraskaudesta.. Mutta luin että seurannassa ja hoidossa olevassa raskaushepatoosissa ei ole kohonnutta sikiökuoleman riskiä eli jos on hyvässä hoidossa niin teoriassa vois olla hyvillä mielin. Huom teoriassa :joyful: kyllä mä ainakin silti murehtisin.
 
Eilen käytiin naapurissa kahvilla ja jouduin juomaan kahvia. Mieskään ei normaalisti juo kahvia, mutta kumpikaan ei kehdannut pyytää teetä kun emäntä jo kaatoi kahvia kuppeihin. On monesti käynyt mielessä, että voisi kokeilla jos kahvista ei tulisi enää paha olo, mutta tuli siitä. Päänsärky ja närästys, yök! Join ennen kahvia pari/kolme kuppia päivässä helposti, mutta nyt tuo puolitoista kuppia oli virhe. Illalla vielä pinottiin puita ja meinasi tulla oksennus. Yöllä piti vielä käydä vessareissulla hakemassa ruokasoodavettä närästykseen. Onneksi sen jälkeen helpotti ja sai nukuttua. Mutta eipä tarvi kahvia haaveilla vielä pitkään aikaan. :hungover:

Ilmeisesti liitoskivut ovat tässä alkaneet kun monta päivää tuntunut ikävää särkyä. Onneksi tämän nyt vielä kestää vaikka koiran kanssa lenkkeily ei olekaan enää yhtä mukavaa kuin ennen. :inpain: Huomenna pääsen neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä ja juttelemaan, jotenkin sitä kaipaa kun vasta kerran käynyt terkkarin luona ja lääkärin kanssa ei jotenkin saanut keskusteltua.
 
Tässä lomalta palailtuamme käytiin eilen illalla miehen kans hakemas heppa laitumelta, ja sain veräjästä kunnon sähköiskun. Oikeasta kädestä lähti vasempaan jalkaan meni.. Onkohan tuo kuinka vaarallista tässä vaiheessa? :sad001
 
Soita neuvolaan. Sieltä saa parhaan vastauksen eikä tarvitse ressata asiaa :)
 
Soita neuvolaan. Sieltä saa parhaan vastauksen eikä tarvitse ressata asiaa :)
En viittis soittaa neuvolaan kun siellä on edelleen sijainen josta mulle jäi kuva ettei tiedä mistään kun viimeksi käytiin =/ siksi ajattelin täällä kysellä, jos jollain olis kokemuksia tästä.
 
Takaisin
Top