Pelot, huolet ja murheet

Mulla kaksi raskautta takana, eikä kummassakaan osannut edes ajatella, että voisi mennä kesken. Ei tullut mieleenkään. Mutta nyt, rv 4+4 ja pelottaa. Alavatsa kipuilee lähes koko ajan ja tänään ihan kuin supistellut. Ihan lyhyitä hetkiä tuntuu yhtä epämiellyttävältä, kuin harjoitussupistukset. Jomottaa, nipistää, särkee ja pari kertaa ylösnoustessa tuntunut, kuin alavatsasta olisi revennyt jotain. Aina pitää vessassa kyttäillä, ettei vaan tule verta. Edellisiin raskauksiin verraten rintojen aristus ja huimaus puuttuu. Ainoat oireet tai "oireet" on nämä kivut. Ja turvotus..
 
Mulla oli nuorempaa odottaessa kovat kivut kolmisen päivää, ihan synnytys supistusten kaltaisia ja olin varma että menee kesken. Mutta eipä mennytkään :Heartred koko raskaus ajan jomotteli menkkamaisesti.
Luulenpa tuon liittyneen siihen että viimme synnytyksestä oli vain reilu vuosi aikaa. Esikoista odottaessa kun ei ollut mitään kipuiluja.

Nyt oikein odotan että alkaisi jomottelemaan ja särkemään (siedettävän rajoissa kummiskin), sehän olisi merkki kasvusta. Nyt huolettaa kun ei oikeastaan tunnu mitään... :confused: pikakelaus 2kk eteenpäin kiitos! :nailbiting:
 
Mulla kaksi raskautta takana, eikä kummassakaan osannut edes ajatella, että voisi mennä kesken. Ei tullut mieleenkään. Mutta nyt, rv 4+4 ja pelottaa. Alavatsa kipuilee lähes koko ajan ja tänään ihan kuin supistellut. Ihan lyhyitä hetkiä tuntuu yhtä epämiellyttävältä, kuin harjoitussupistukset. Jomottaa, nipistää, särkee ja pari kertaa ylösnoustessa tuntunut, kuin alavatsasta olisi revennyt jotain. Aina pitää vessassa kyttäillä, ettei vaan tule verta. Edellisiin raskauksiin verraten rintojen aristus ja huimaus puuttuu. Ainoat oireet tai "oireet" on nämä kivut. Ja turvotus..
Mulla on ollut samantapaista kipua. Varsinkin töissä tuntuu pahalta ja vatsa kipuilee. Mutta kaikki on silti hyvin :) Tsemppiä sinne :Heartred
 
Hyvä kuulla, kiitos :Heartred esikoisesta ei ollut kipuja, kuopuksen kohdalla kivut alkoi loppuvaiheessa, niin onko tässä sitten koko raskauden ajan :woot::grin
 
Toivotaan ettei tarvitse kestää vielä seuraavaa 8kk kipuja! Voihan ne rauhoittua :)
 
Oon nähnyt monena yönä unta että on alkanut vuoto. Selvästi alitajunta työstää keskenmenon pelkoa, vaikka itsellä taustalla vain yksi kemiallinen raskaus. Päivisin olen kireä ja väsynyt ja hermostun helposti esikoisen hölmöilyihin ja puolisokin tympii. Harmittaa.

Ehkä se korostaa menetyksen pelkoa, että meillä on nyt pakastin tyhjä, ja koko hoitorumba pitäisi käynnistää uudestaan, jos tästä raskaudesta ei vauvaa meille tulisikaan.
 
Minäkin näin ultran jälkeen seuraavana yönä unta, että vessakäynnillä tuli verta. Aivot on kummat, kun juuri päivällä oli sykekin löytynyt, niin eikö voisi hetken luottaa. Aamulla kun heräsin niin en tiennyt oliko se totta vai ei. Mulla ei ole koskaan raskauksien aikana tullut yhtään verta. Edes silloin kun istukka oli kohdunsuun päällä. Paitsi silloin kun meni kesken rv.10.
 
Täällä kyllä jännittää myös todella paljon, mulla oli keskenmeno 10/2017, viikolla 7+2. Nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen raskaana, toivottavasti kaikki hyvin. Mä varaan alkuraskaudenultran, niin saa sitten tietää onko siellä elämää, viimeksi en käynyt, niin saattoi toki olla tuulimuna yms.
 
Plussasin tiistaina hailakan plussan kun menkat olivat jo kuusi päivää myöhässä. Kolme päivää aiemmin oli selkeä nega samalla testillä. Huomenna aion taas testata ja katsoa onko vahvistunut. Kolme päivää tässä siis odotellut ja huomenna olisi jo rv 5+2 eikä mitään oireita ole ilmaantunut:sad001 Jotenkin todella paska ja pelokas fiilis tästä plussasta. Esikoisesta plussa oli selkeä ja jotain oireitakin muistaakseni tässä kohtaa :sad010 Hitto jos onkin hävinnyt koko plussa.. Ei kyllä mitään vuotoa vieläkään. Niin outoa
 
Mua pelottaa ihan kaikki. Kun on 6 epäonnistunutta raskautta takana mietin kokoajan että onko kaikki kunnossa. Oireet tuntuu niin olemattomilta. Miks mahassa ollu paineen tunnetta parina edellisenä päivänä ja menkkajomotusta. Joka vessareissulla pelkään et sama rumba alkaa taas alusta ja vuoto alkaa. Pelkään myös että miten mun reilu ylipaino vaikuttaa tähän raskauteen. :nailbiting:
 
Muokattu viimeksi:
Vuoto lisääntyi ja tuli jo hieman hyytymiäkin.. tiistaina ultrassa todettiin et ois ainakin viikon mun laskujen mukaan jäljessä ja sen jälkeen vuoto alkoikin runsaammin.. tarrasukkia teille muille:Heartred
 
Voimia puhvis:Heartred
 
Vuoto lisääntyi ja tuli jo hieman hyytymiäkin.. tiistaina ultrassa todettiin et ois ainakin viikon mun laskujen mukaan jäljessä ja sen jälkeen vuoto alkoikin runsaammin.. tarrasukkia teille muille:Heartred
Voi ei :sad001 Voimia sinne :Heartred
 
Vuoto lisääntyi ja tuli jo hieman hyytymiäkin.. tiistaina ultrassa todettiin et ois ainakin viikon mun laskujen mukaan jäljessä ja sen jälkeen vuoto alkoikin runsaammin.. tarrasukkia teille muille:Heartred

Voi ei Puhvis... Paljon voimia ja jaksamista :Heartred
 
Maanantaina olis pitänyt alkaa menkat ja plussasin tiistaina. Tiedän kuitenkin et ovis oli "myöhässä" joitaki päiviä ja ainoat yhdynnät ollut sillon tässä kuussa ja siitä on nyt 2 viikkoa ja 1 päivä joten sen mukaan olisin 4+1 vaikka menkoista laskettuna 4+4 mutta asiaan, multa otettiin eilen hcg verestä ja se oli 123 jotenkin tuntuu että on kauheen alhainen jos oon plussannut jo tiistaina digillä. Mitä mieltä ootte?
 
Vuoto lisääntyi ja tuli jo hieman hyytymiäkin.. tiistaina ultrassa todettiin et ois ainakin viikon mun laskujen mukaan jäljessä ja sen jälkeen vuoto alkoikin runsaammin.. tarrasukkia teille muille:Heartred
Voimia :sad001
 
Mitä se digi näytti? Jos sillon on ollu esim hcg 25 niin hyvin on siitä nelinkertaistunu
 
Voimia ❤

Digi näytti sillon Raskaana 1-2
Tuntuu et yleensä kaikilla on niin hurjan suuria noi luvut.
 
Mullahan oli menkkamaista juilintaa silloin kun kuukautisten olis pitäny alkaa.. se kipu sitten väisty pariksi viikoksi ja alkoi taas uudelleen. Nyt oon ihan paniikissa että onko se merkki vaikka alkavasta keskenmenosta. Mulla on nyt myös selkä kipeä (oon loukannut sen), ja en osaa nyt ihan paikantaa että onko alavatsakipu selästä säteilevää vai mitä :eek:

Käytiin tiistaina varhaisultrassa(7+3 oli viikkoja) ja siellä kaikki hyvin. Nyt kummiski paniikissa katson miten yksityiselle olis ultraan aikoja.. Meidän neuvola on heinäkuun kiinni joten sinne en ole vielä ollut yhteyksissä.

Kylläpäs alkoi ahdistaan :arghh:
 
Takaisin
Top