Alkuperäisessä kirjoituksessani puhuin vain uskomisesta, en stressistä. Joillekin uskominen tai uskomatta oleminen tuottaa stressiä, ei kaikille. Joiltakin stressiä voi vähentää se ajatus, että omalla toivolla ei ole merkitystä siinä, alkaako raskaus vai ei.Mä taas ajattelen, että se tärppääminen onnistuu sen takia ettei enää stressaa ja ahdistu asiasta. Ei niinkään sen takia, ettei usko onnistumiseensa, vaan nimenomaan stressin poistumisen takia. Kun luopuu toivosta, ei ole enää syytä stressata.
Älä sinäkään soimaa omaa kroppaasi, vaikka raskaus ei ole vielä alkanut omaan ikäänsä ei voi vaikuttaa. Kroppasi toimii ikäisekseen hyvin, kun ovulaatio vielä on. Olette myös ahkerasti tarjonneet siemeniä oikea-aikaisesti ja muutenkin. Munasoluillasi on ikää, mutta vielä siellä voi joku priima majailla ja odottaa sopivaa hetkeä.
Meillähän yritysaika tuntui pitkältä, yli kaksi vuotta. Jälkeenpäin olen ollut ihan tyytyväinen, että ehdittiin pupuilla niinkin pitkään ahkerasti, lähes se joka toinen päivä. Lapsen synnyttyä tahti on ollut maltillinen. Olisi kurjaa, jos vastarakastuneena olisi heti tullut vauva-arki ja siihen lisättynä tämä minun loputon nukkumiseni. Olisi tehnyt mieli pupuilla koko ajan, mutta pitänyt valita nukkuuko vai pupuilee. Näin viisivuotishääpäivän kynnyksellä nykyinen maltillinen tahti mahdollistaa hyvät päivä- ja yöunet.