En kyllä tajua mitä se anoppi tähän asiaan kuuluu. Ja mitä tää asia hänelle kuuluu. Eiks se ole riittävän vaikeeta elää jatkuvasti tän toivon, odotuksen ja pettymyksen välillä kahlaten, ilman että siinä vielä joku ulkopuolinen säätää omien odotustensa kanssa? Mä en kyllä jaksais enää tähän tunneskaalaan ja henkiseen urakkaan sisällyttää anopin tunteiden huomioimista... luojan kiitos mun ei tarvi. Muutenki tekemistä näissä tunteissa.
Tässä iässä vauva on yllätys ja ihme. Ei meidän ikäisiltä voi enää odottaa mitään. Oma anoppini oli tosi onnellinen, että meille tuli vauva, mutta ei kyllä toista odota niin kuin ei kukaan muukaan. Tosin minähän olin jo täyttänyt 46 vuotta, kun yritys olisi ollut mahdollista aloittaa.

?
