----45+++++ kuumeiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Totta. Kauhistuttaa toi Hentohaaveen ajatus, että tulee keskenmeno tai suuhalkiovammainen lapsi, ellei ota tupla - tripla annoksia vitamiineja -ja /sekä luontaisaineita.

Yleensäkään mitään ei kai oikein suositella överiksi millään elämän osa-alueilla....se kultainen keskitie!:p
Kyse ei ole suulakihalkiosta todellakaan, vaan hermostoputken sulkeutumishäiriöstä, joka voi johtaa keskenmenoon tai siihen, että vauva syntyy jopa aivottomana. Toki siinä tapauksessa myös kuolee nopeasti. Halusin tämän selventää ihan vain siksi, että suulakihalkio on kuitenkin tässä vertailussa pieni juttu.

Keskenmenoista näin iäkkäillä suuri osa johtuu huonolaatuisista munasoluista, joten vaikka vetäisi överit ihan kaikkea tai olisi vetämättä, niin keskenmenot ovat silti yleisiä.

Joskus suositukset ovat kohdallaan, mutta esimerkiksi D-vitamiinia voi syödä reilusti yli suositusten eikä siitä ole vaaraa.
 
Yölento :) Tämä on varmasti totta. Mutta se ei ole totta, että foolihappoa pitää ottaa tuplamäärä, jotta säästyy ilman ongelmia.

Sinustako suositeltu 400mg/vrk. ei riitä?

En ole riskiryhmissä, eikä sitä otettu keskustelussa huomioon.
 
Kannatan lämpimästi loukkaantumattomuutta :) Jokainen tietenkin tekee omat valintansa ja ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Eläköön valinnanvapaus.

Hentohaave :) Ei täällä kukaan loukkaannu. Tällä kohtaa sinulta puuttuu vaan faktat. Minua se ei haittaa, sillä elämä on valintoja täynnä ja on valinnan vapaus.

Mutta ehkä kannattaisi huomioida palstalla se, että ihan kaikilla ei ole edes vielä yhtäkään lasta, mutta sinulla on jo kahdeksan lasta.

Kaikki täällä yritetään onnistua kuitenkin raskautumaan, eikös vaan? :)
 
Yölento :) Tämä on varmasti totta. Mutta se ei ole totta, että foolihappoa pitää ottaa tuplamäärä, jotta säästyy ilman ongelmia.

Sinustako suositeltu 400mg/vrk. ei riitä?

En ole riskiryhmissä, eikä sitä otettu keskustelussa huomioon.
Ei siitä haittaakaan ole, jos sitä 800 ottaa. Suomessa on myynnissä tuon vahvuisia nappeja. Kyllä 400 riittää, se on minimi.
 
Minä söin kahdessa viimeisimmässä raskaudessa foolia 800. Huonosti kävi molemmissa. Ei ainakaan foolin puutteeseen kaatuneet. Jos keskenmeno on tullakseen, se tulee vaikka päällään seisois.
 
Hento haave fakta on myös se, ettei täällä kukaan halua keskenmenoja. Eikä niitä täällä kukaan ole itselleen aiheuttanut.

Faktojen kertominen suoraan on varmasti ok, junttius taas kielii huonosta kasvatuksesta.

En kannata toisten puolesta mielensä pahoittamista koskaan, itse asiassa pidän sitä tyhmyyden osoituksena. Mutta ajattelemattomuus/jonkin asteinen ilkeys taas on mun mielestä luotaantyöntävä ominaisuus. Se pystyykö yksilö parantamaan tapansa tuosta on minulle aivan sama. Moni kertoo sanovansa vaan mielipiteensä suoraan ja kuulijalla olevan kaiken vastuun. Itse välttelen tuollaisia "suoria" henkilöitä, myötähäpeä on liian iso.

Jonkinlainen suodatin kai meille kaikille on luotu, ehkä sen voisi joskus napsaista päälle.
 
Pitää nyt ottaa kantaa tähän foolihappo keskusteluun, täälläkin se määrättiin alkuraskaudesta automaattisesti ja kun omat alkuraskauden verikokeet tulivat ( olin kerennyt syömään foolihappoa 4 pvää) soitti lääkäri että voit lopettaa että verikokeiden mukaan foolihappoa on omasta takaa enemmän kuin riittävästi.
Eli sitä jos syötte niin kannattaa myös muistaa se vaihtoehto että sitä voi saada myös liikaa jos foolihappo arvoa ei ole verikokeella katsottu.
 
Hento haave fakta on myös se, ettei täällä kukaan halua keskenmenoja. Eikä niitä täällä kukaan ole itselleen aiheuttanut.

Faktojen kertominen suoraan on varmasti ok, junttius taas kielii huonosta kasvatuksesta.

En kannata toisten puolesta mielensä pahoittamista koskaan, itse asiassa pidän sitä tyhmyyden osoituksena. Mutta ajattelemattomuus/jonkin asteinen ilkeys taas on mun mielestä luotaantyöntävä ominaisuus. Se pystyykö yksilö parantamaan tapansa tuosta on minulle aivan sama. Moni kertoo sanovansa vaan mielipiteensä suoraan ja kuulijalla olevan kaiken vastuun. Itse välttelen tuollaisia "suoria" henkilöitä, myötähäpeä on liian iso.

Jonkinlainen suodatin kai meille kaikille on luotu, ehkä sen voisi joskus napsaista päälle.

Mä harvoin puhun kovin suoraan ja jos puhunkin, niin vain omalle puolisolle. En pidä siitä, että mulle sanotaan suoraan ikävään sävyyn, jos vaikka olen mokannut. Eikö asiat vois sanoa suoraan, mutta mukavasti :grin Nytkin välttelen yhtä kollegaa, jonka kanssa valitettavasti joudun olemaan tekemisissä päivittäin. Hänellä ei ole minkään sortin suodatinta kenenkään suhteen :shifty: Ja mä oon sellainen, et jos kaipaan neuvoja, niin kyllä mä niitä kysyn. Usein kaipaisin vain kuuntelijaa ja sympatiaa enkä kaikenmaailman pätijöitä :confused:
 
Minä olen ottanut kaksi- tai kolminkertaisiakin annoksia foolihappoa alkuraskaudessa ihan muutamastakin syystä. En välttämättä ole syönyt ihan hirveän monipuolisesti, monipuolinen syöminen ei todellakaan ole vahvuuteni. Raskauden ensimmäisellä puoliskolla oksensin 16 viikkoa joka päivä, yleensä usemman kerran päivässä, joten korvasin huonoa syömistä vitamiineilla. En myöskään muista syödä vitamiineja joka päivä, joten ei tuosta keskimäärin varmaan tullut yhtään enempää kuin se yksinkertainen annos päivää kohden. Ja sitten olen ylipainoinen ja vatsavaivojakin on aika usein, ollut vuosien ajan enemmän tai vähemmän jatkuvasti sen jälkeen kun sappi leikattiin, joten voi hyvin jotain imeytymisongelmiakin olla.

Rakenneultrassa erikseen kätilöltä kysyin, että miltä hermostoputki näyttää, kun en ole muistanut foolihappoa joka päivä ottaa. Kätilö tarkisti selkärangan ja ylähuulikin oli ehjä. Sen enempää ei ultrassa näy. Ja aivan varmasti vihaan itseäni lopun ikääni, jos tällä lapsella on mitään hermostoputken sulkeutumishäiriötä.

Tottahan se on, että suurin osa noista hermostoputken sulkeutumishäiriöistä voisi estää riittävällä foolihapolla, ja siksi sitä kannattaa ottaa ainakin se minimimäärä. Jos johonkin erityisryhmään kuuluu, niin enemmänkin.

Se, mitä noissa ohjeissa ei mainita, on se, että foolihappo pitäisi aloittaa jo 3 kuukautta ennen raskauden alkua, koska punasolut elävät 3 kk, joten kropassa täysi vaikutus tulee vasta 3 kk päästä foolihapon aloituksesta. Siksi esim. Briteissä foolihappolisää suositellaan kaikille hedelmällisessä iässä oleville naisille, koska jos foolihapon aloittaa vasta kun raskaus ilmoittelee itsestään, on ensimmäinen kolmannes jo melkein puolessa välissä, ja foolihapon vaikutus pitäisi olla siinä vaiheessa jo päällä.

Niin, ja suurin osa varhaisista keskenmenoista johtuu viallisista kromosomeista, meillä nelikymppisillä lähes kaikki.
 
Muokattu viimeksi:
Ulkosuomalainen tilanne on aivan kyllä päinvastainen Suomessa. Aikoinaan tutkin paljonkin esim hevosrehuja. Koska suomen maaperä on kalliota, meillä on esim kalsium fosfori tasapaino kotimaisissa viljoissa pitkin vi**ua. Eli vaan jos rehuun lisäillään tavaraa on se kelpaa, mikäli et omista pelkästään pihatossa seisovaa pullaponia. Se sijaan esim englantilaisissa rehuissa nuo arvot ok.
 
Yölento :) Tämä on varmasti totta. Mutta se ei ole totta, että foolihappoa pitää ottaa tuplamäärä, jotta säästyy ilman ongelmia.

Sinustako suositeltu 400mg/vrk. ei riitä?

En ole riskiryhmissä, eikä sitä otettu keskustelussa huomioon.
En ottanut kantaa siihen, mikä on foolihapon sopiva määrä. Minä taisin syödä koko yritysajan 400, ja tietysti alkuraskaudessa myös. Kaksi keskenmenoa, mutta tuskin foolihapon vuoksi.

Minulla on tapana puhua suoraan, meillä koko suku tekee niin. Ei suoraan puhuminen ole epäkohteliasta, senkin voi tehdä ihan kauniisti. Minä en kestä sitä, että ei puhuta suoraan enkä yritä tulkita, mitä joku yrittää sanoa rivien välistä.
 
Joo siis just tää, et miksei voi puhua nätisti suoraan!? Mä ainakin muotoilen asiat aina niin, et asia tulee sanottua, mutta en loukkaa ketään.
 
Kp20/28-32. Saunomaan :p

Sanoin tänään hyvästit ysin ryhmälle :sad010 ja heipat kahdelle kasin ryhmälle :greet025 Lähdön tunnelmaa on, kun kollegoistakin moni lähtee eri syistä.
 
En ottanut kantaa siihen, mikä on foolihapon sopiva määrä. Minä taisin syödä koko yritysajan 400, ja tietysti alkuraskaudessa myös. Kaksi keskenmenoa, mutta tuskin foolihapon vuoksi.

Minulla on tapana puhua suoraan, meillä koko suku tekee niin. Ei suoraan puhuminen ole epäkohteliasta, senkin voi tehdä ihan kauniisti. Minä en kestä sitä, että ei puhuta suoraan enkä yritä tulkita, mitä joku yrittää sanoa rivien välistä.
Minäkään en jaksa salailua tai kiertelyä ja kaartelua. Jos ei voi suoraan sanoa, niin sitten pitää hyväksyä se, etteivät muut tajua mistä on kyse.
 
Joo siis just tää, et miksei voi puhua nätisti suoraan!? Mä ainakin muotoilen asiat aina niin, et asia tulee sanottua, mutta en loukkaa ketään.

Helena80 :) Sinä osaat tämän:happy:, et varmasti sorru muuhun..

Opettaja, kun olet:happy:

En ole ainakaan huomannut.

Kaikkia pitäisi kunnioittaa, taustat on meillä niin erilaiset kaikilla, joka tekee myös palstasta parhaan mahdollisen prosentti/promillekerholaisena:cheers
 
Takaisin
Top