Marraskuun jutustelut

Inkeri ei ne kotihommat mihkään karkaa :grin ihan rauhassa vaan

Mä oon oikein panostanut tänään, käytiin perhekahvilassa, pesin koneellisen pyykkiä ja tein kaksi ruokaa :p vielä harkitsen tässä edellisten pyykkien viikkausta ja lelujen keräämistä, mutta ei pidä ahnehtia.. ehkä huomenna.
 
Taas jaksan ihmetellä sitä, että lakkaanko koskaan ihmettelemästä tätä rakkauden määrää tätä (vielä) pientä ihmistä kohtaan. En ole koskaan osannut kuvitella, millaista on olla äiti ja millaisia tunteita se voi herättää, varsinkin kun en lapsihaaveesta huolimatta koskaan kokenut olevani äitityyppiä mitenkään erityisesti.

No, eiköhän niitä muitakin ihmetyksen aiheita tässä pojan elämän varrella tule, tässä vaan nyt tulee välillä mieleen tällaisia ajatuksia, kun katson tuota tissillä hengailevaa tyytyväisen näköistä tyyppiä :Heartred
 
Menköön nyt yleiselle puolelle. Mihinkähän sitä olisi yhteydessä jos epäilee itsellään synnytyksen jälkeistä masennusta? Lastenneuvolaan, äitiysneuvolaan, perheneuvolaan, perhetyöhön? Synnytyksestä on kohta kolme viikkoa, joten vähän siinä ja rajalla meneekö enää babybluesin piikkiin. Itkettää useimpina päivinä, erityisesti kun miettii tulevaisuutta. Tuntuu, ettei ole yhtikäs mitään mitä odottaa. Vauvaa kohtaan tunteet vaihtelee, mutta mitään äidinrakkauden vyöryä ei ole tähän päivään mennessä tullut. Välillä koko vauva tuntuu vain taakalta, ja pahimmillaan itkut ja kitinät herättää lähinnä suunnatonta ärsytystä, vaikka vauva ei edes ole mikään ns. vaikea. Usein tulee mieleen että joku toinen olisi parempi äiti koko tyypille... :sad001 Synnytys oli suht kamala hätäsektioon päättyen, ja synkimpinä hetkinä mietinkin että ehkä mua ei koskaan tarkoitettukaan äidiksi, koska vielä sata vuotta sitten olisimme tuskin kumpikaan selvinneet hengissä. Lisäksi tuntuu, että ne tärkeimmät ensihetket tietyllä tapaa riistettiin, kun makasinkin ilman vauvaa heräämössä sen nelisen tuntia. Kovin pitkälle neljän seinän sisältä ei olla päästy, ja tilannetta pahentaa se että osittaisimetetty vauva ei useimmiten suostu syömään pullosta isänsä tarjoilemana. Joten jos lähdenkin vaikka puolen tunnin lenkille ihan yksinäni, voi kotona odottaa hypertilassa nälkäänsä huutava vauva...

Normaalia ahdistusta ensimmäisen lapsen kanssa, vai jotain muuta?
 
Windfall, mä ottaisin yhteyttä lastenneuvolaan. Heidän tehtävä siellä on ottaa huomioon koko perheen hyvinvointi, ei pelkästään lapsen. Osaavat sieltä varmasti arvioida sun tilanteen ja sen perusteella miettiä mistä saisit apua :) ei kannata yksin jäädä miettimään asioita kun apuakin on tarjolla :)
 
Windfall, Musta kuulostaa että kannattaa kyllä ottaa yhteyttä johonkin. Mikä tahansa se noista tahoista onkin niin varmasti osaavat hoitaa asiaa eteenpäin. Lastenneuvola näin äkkiseltään kuulostaa ainakin ihan loogiselta paikalta, siellä ovat kyselleet äidinkin vointia ainakin täällä päin.

Kyllähän tuo aika alavireiseltä kuulostaa ja varmasti puhumisesta ei haittaakaan ole vaikka ei masennusta olisikaan. Teillä on ollut tosi rankka alku ja ei ihme jos alkuun ottaa koville kun helpommalla päässeilläkin on kuuppa sekaisin hormonien keskellä. Oletko miehen kanssa puhunut noista tuntemuksista?

Itsellä ei muuta kokemusta ole kuin baby blues esikoisesta. Kesti ehkä viikon ja tunteet koski vain vauvaa ja sairaalassa oloa, epäonnistumista äitinä kun imetys ei meinannut sujua. Jokainenhan sen kokee eri tavalla mutta kannattaa hankkia apua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Ja kyllä se varmasti siitä se äidinrakkauskin tulee ajan kanssa. Ei mullakaan koskaan ole ollut tuollaisia tuntemuksia mistä esim kaari puhuu. Mulla ne tunteet on kehittynyt pikkuhiljaa huomaamatta, enkä edelleenkään ajattele asiaa mitenkään tietoisesti vaan se rakkaus vaan on tuolla, olemassa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa rakastaa.

Voimia Windfall :Heartred
 
Windfall, neuvolaan vaan yhteys! Neuvoloissa on neuvolapsykologeja, joilla on osaamista juuri baby bluesin ja synnytyksen jälkeisen masennuksen käsittelyyn. Muutenkin on neuvolan homma auttaa teitä alkuun. Jos kerrot tuosta tilanteesta teidän th:lle, hän varmasti osaa auttaa eteenpäin, ja voitte yhessä miettiä olisiko esim. just perhetyöstä apua teidän tilanteeseen.

Ensi- ja turvakotien liitolla on myös Baby blues -palveluita, jossa on esim. puhelinpäviystystä, vertaistukea yms. Vertaistukea synnytyksen jälkeiseen masennukseen on kans ÄIMÄ ry:llä. Neuvolasta saatte varmasti sen konkreettisimman avun, mutta jutteleminen muiden kanssa voi myös tulla jossain kohtaa ihan tarpeeseen.

Sitä ei kannata turhan paljon miettiä, että onko tuo ahdistus normaalia vai ei. Taitaa tässä kohtaa ihan kaikki mahdolliset tunteet ja ajatukset olla normaaleja, jopa ne ei-niin-ruusuiset. Kaikilla alku vaan ei ole yhtä äiteyden ja onnen huumaa, mutta kun vaan jaksat nyt pyytää apua, alkaa se tilanne varmasti teilläkin helpottamaan. :Heartpink
 
Kannattaa ilman muuta pyytää apua Windfall, toivottavasti sitä sitten saat myös! Tsemppiä ja jaksamista, pidän peukkuja, että asiat selviää ja rakkaus löytyy :Heartred

Eihän nuo munkaan tunteet koko aikaa noissa sfääreissä lennä tietenkään, ihan yhtä lailla mua ärsyttää ja turhauttaa välillä kun poika vaan huutaa, ja tuntuu, etten ymmärrä, mikä pojalla on vialla, ja olen niin kömpelö ja tyhmä, etten osaa lastani auttaa/lohduttaa. Muutenkin miltei jatkuvasti poden huonoa omaatuntoa milloin mistäkin syystä, ja tuntuu siltä, etten ole hyvä äiti. Mutta ne ajatukset kuitenkin katoaa välillä kun katson poikaa, kun se nukkuu tai on tyytyväisenä tissillä.

Mulla se äidinrakkaus tuli heti, kun näin pojan ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Tilanne oli niin erilainen kuin Windfallilla, kun kaikki meni mulla hyvin, ja se matka, joka miehen kanssa kuljettiin ennen kuin päästiin tähän lopputulokseen, vaikuttaa varmasti taustalla. Voin silti hyvin kuvitella, että asiat voisivat olla tunnepuolella toisinkin, ja vielä hyvinkin helposti. Luulen, että jos mulla olis mennyt synnytys jotenkin pieleen, tai vauva olis jostain muusta syystä syntynyt keisarileikkauksella, niin olen melko varma siitä, että tunnepuoli olisi aivan toisenlaisessa jamassa.
 
Menköön nyt yleiselle puolelle. Mihinkähän sitä olisi yhteydessä jos epäilee itsellään synnytyksen jälkeistä masennusta? Lastenneuvolaan, äitiysneuvolaan, perheneuvolaan, perhetyöhön? Synnytyksestä on kohta kolme viikkoa, joten vähän siinä ja rajalla meneekö enää babybluesin piikkiin. Itkettää useimpina päivinä, erityisesti kun miettii tulevaisuutta. Tuntuu, ettei ole yhtikäs mitään mitä odottaa. Vauvaa kohtaan tunteet vaihtelee, mutta mitään äidinrakkauden vyöryä ei ole tähän päivään mennessä tullut. Välillä koko vauva tuntuu vain taakalta, ja pahimmillaan itkut ja kitinät herättää lähinnä suunnatonta ärsytystä, vaikka vauva ei edes ole mikään ns. vaikea. Usein tulee mieleen että joku toinen olisi parempi äiti koko tyypille... :sad001 Synnytys oli suht kamala hätäsektioon päättyen, ja synkimpinä hetkinä mietinkin että ehkä mua ei koskaan tarkoitettukaan äidiksi, koska vielä sata vuotta sitten olisimme tuskin kumpikaan selvinneet hengissä. Lisäksi tuntuu, että ne tärkeimmät ensihetket tietyllä tapaa riistettiin, kun makasinkin ilman vauvaa heräämössä sen nelisen tuntia. Kovin pitkälle neljän seinän sisältä ei olla päästy, ja tilannetta pahentaa se että osittaisimetetty vauva ei useimmiten suostu syömään pullosta isänsä tarjoilemana. Joten jos lähdenkin vaikka puolen tunnin lenkille ihan yksinäni, voi kotona odottaa hypertilassa nälkäänsä huutava vauva...

Normaalia ahdistusta ensimmäisen lapsen kanssa, vai jotain muuta?

Lastenneuvolaan ottaisin yhteyttä. Itse otin kylläkin alkuraskaudessa yhteyttä äitiysneuvolaan, kun koin itselläni esikoisen synnytyksen jälkeen (10/16) masennuksen oireita (mielialan laskeminen/ ei enään kiinnostanut mielekkäät tekemiset kuten ulkoilu, väsymys vaikka sais nukuttua, ajottainen unettomuus, ärtymys/ räjähdys herkkyys, itkuisuus yms) mitkä tosiaan jatkui läpi uuden raskauden ja jatkunut edelleen. Ennen tätä otin jo yhteyttä päivystykseen vuoden vaihteessa, mutta sieltä todettiin kuuluvan uuteen elämäntilanteeseen, joten sinuna ottaisin lastenneuvolassa asian puheeksi, niin uskoisin sun saavan parhaiten apua :) Parempi kun saa hyvissä ajoin apua kuin se että pääsee pitkittymään ja pahentumaan
 
Windfall ota asia puheeksi neuvolassa, sieltä ohjaavat esim. neuvolapsykologin juttusille.

Itse samassa jamassa, joten hyvin tutuilta kuulosti sun tuntemukset. Omalla kohdalla tosin synnytys meni hyvin, mutta sen jälkeinen rankka viikon kestänyt lastenosasto-aika jätti kyl jälkensä ja mm. jäätävän univelan. Nyt on sekä henkinen että fyysinen jaksaminen koetuksella kotona, kun 1v 8kk esikoisen vuoksi ei levätä voi silloin kun vauva antaisi... :sad001
 
Rankan alun jälkeen on varmasti vielä normaaliakin rankempaa solahtaa vauva-arkeen. Mulla ei ole ollut baby bluesia sen suuremmin ja untakin olen saanut riittämiin kun hoidetaan yösyötöt miehen kanssa puoleksi, eikä tarvi kuin yhdesti yössä herätä, mutta olen kyllä silti välillä miettinyt että tälläsen elämänkö halusin. Jatkuvaa vaippojen vaihtoa, pyykkäystä ja syöttämistä ja jumittelua sisällä talossa kun ei jatkuvasti viitsi vaunujakaan pihalla lykkiä. Tai jos vauva kitisee eikä millään meinaa rauhottua nukkumaan niin huomaan ärsyyntyväni aika äkkiä. Tosin kärsimättömyys taitaa olla osa luonnettanikin ja halu siihen että asiat sujuu sutjakkaasti ja niinkuin on suunniteltu. Pienen lapsen kanssahan se tuppaa menemään ihan toisin päin, mikään ei mene niinkuin on itse ajatellut.
Kyllä sitä silti isoimman osan aikaa hämmästelee tuota pientä ihmettä ja meinaa pakahtua rakkaudesta :Heartred kummasti unohtuu ärsytykset nukkumaan laiton kitinöistä kun unilta herää virkeä ja onnellinen pieni mies.
 
Katoin eilen telkkarista sitä toisenlaiset äidit ohjelmaa. Siinä oli kuvattu perheen touhuja kun vauva oli 3vikkoa vanha. Vauva makasi leikkimatolla lelukaaren alla ja sen kanrs ja leikittiin siinä. Tuli siitä sitten mieleen, että teenkö jotain väärin kun meillä vauva 8 viikkoa nyt eikä meillä ole kaivettu edes leluja esiin. Ne puuhat mitä me ollaan tehty, niin on siis perushoitoa, syöttämistä, nukuttamista ja jutustelua. Vauva ei ole edes käynyt lattialla.
Mites muilla? Pitääkö mun ruveta tsemppaa jotenkin...
 
Meille sanottiin sairaalassa et kahden viikon ikäisenä alkaa pitään leikkimatolla ja valvotusti myös mahallaan että motoriikka alkaa hyvin kehittyä :) leluja on esillä vaikka kuin paljon ja mielellään vauva niitä katseleekin virkeänä ollessaan.
Itse en ole hirveän hyvä lasten kanssa leikkimään ja raatailemaan mutta olen kyllä yrittänyt kaikenlaista poitsulle jutustella. Ikää tulee tiistaina neljä viikkoa.
 
Joo mahallaan valvotusti pitäminen on tärkeetä ja suht kovalla alustalla eli lattialle johki viltille. Suoraan lattialle ei kannata laittaa kun se otsa jysähtää kuitenkin alas jossain vaiheessa. Ja vauvan pää painaa paljon joten saattaa pyörähtää selälleen silmän räpäyksessä, joten ei tosiaan kannata yksin jättää.

Leluja ei minusta varsinaisesti vielä tarvitse, mutta jos on lelukaari tai mobile niin onhan niitä jo kiva tuijotella. Meillä ei mitään lelukaarta ole koskaan ollut, askartelin itse mobilen parista grillitikusta, langasta ja värikkäästä kuvasta. Oli huipputyylikäs mutta ajoi asiansa :D
 
Meillä selkeästi tarvii virikkeitä ja seuraa tarkkaavaisesti ympäristöä ja värikkäitä leluja. Jo synnärillä kotiuttava lääkäri sanoi että on tarkkaavainen ja kiinnostunut ympäristöstään. Sanoi myös että on puolensa pitävä, mutta tiedä kyllä mitä sillä tarkoitti :D
 
Poika oli meillä ensimmäisen kerran leikkimatolla aika pian kotiutumisen jälkeen, ja alkoi aika pian jo katsella niitä roikkuvia leluja, kun vaan näkökyky kehittyi sen verran, että näki hiukan kauemmaksi. Nyt on jonkin aikaa ottanut kosketuskontaktiakin niihin leluihin, tosin eivät näytä olevan kovin koordinoituja ne liikkeet ja tarttumiset vieläkään, vaikka katseen kohdistaminen on jo aika hyvin kehittynyt.

Saisi olla enemmänkin siinä leikkimatolla, mutta on nyt joku läheisyyskausi kai menossa, kun tuntuu, ettei viihdy kuin sylissä tai hyvin läheisessä kontaktissa.

Ollaan myös hiukan testailtu mahallaan olemista sekä kovalla alustalla että rinnan/vatsan päällä, hyvin nostelee päätään jo molemmissa tilanteissa. Ei muuta kuin lisää treeniä. Poika on nyt siis tänään 2kk ikäinen.
 
Me ei olla saatu vielä ees hankittua leikkimattoa, vaikka se on ollu ostoslistalla jo pitkään. Jotenkin sitä vaan aatteli, että onhan siihen aikaa kun sitä tarvii, mutta eikä ole! Olkkarin matolla ollaan jonkun verran käytetty makoilemassa kun terkkari suositteli sitä jo ekalla kotikäynnillä. Eilen tajusin et voin laskea sen kylppärin matolle siks aikaa kun ite käyn vessassa, et siinä tulee hyvin aina parin sekunnin treeni :p.
 
Vissii meilläki pitäs alkaa pitää leikkimatolla, poika 3vk1pv. Eilen just taisin miehelle ihmetellä, ku vauva oli mun mahan päällä ja kannatteli päätä melko hyvin, et kui jo nii hyvin kannattelee. Ihan justhan hän synty.

Mulla huomenna parturi, miehelle "koettelemus" kui pärjää taaperon ja vauvan kans kolmistaan. Tuntuu et vauva on vaa tissillä hereillä ollessa, mut jos ois pitempi uni pätkä mun poissa ollessa..
 
Hei onko teistä kukaan hakenut Kelalta korvauksia siitä synnytyksestä? Mä tässä mietin että pitäiskö yrittää hakea (saako sieltä aina, onko vaivan arvoista..), ja mitenköhän helposti siihen sais kaikki tarvittavat paperit..
 
Hei onko teistä kukaan hakenut Kelalta korvauksia siitä synnytyksestä? Mä tässä mietin että pitäiskö yrittää hakea (saako sieltä aina, onko vaivan arvoista..), ja mitenköhän helposti siihen sais kaikki tarvittavat paperit..
En tiennyt että voi hakea korvausta? :O
 
Takaisin
Top