Menköön nyt yleiselle puolelle. Mihinkähän sitä olisi yhteydessä jos epäilee itsellään synnytyksen jälkeistä masennusta? Lastenneuvolaan, äitiysneuvolaan, perheneuvolaan, perhetyöhön? Synnytyksestä on kohta kolme viikkoa, joten vähän siinä ja rajalla meneekö enää babybluesin piikkiin. Itkettää useimpina päivinä, erityisesti kun miettii tulevaisuutta. Tuntuu, ettei ole yhtikäs mitään mitä odottaa. Vauvaa kohtaan tunteet vaihtelee, mutta mitään äidinrakkauden vyöryä ei ole tähän päivään mennessä tullut. Välillä koko vauva tuntuu vain taakalta, ja pahimmillaan itkut ja kitinät herättää lähinnä suunnatonta ärsytystä, vaikka vauva ei edes ole mikään ns. vaikea. Usein tulee mieleen että joku toinen olisi parempi äiti koko tyypille...
Synnytys oli suht kamala hätäsektioon päättyen, ja synkimpinä hetkinä mietinkin että ehkä mua ei koskaan tarkoitettukaan äidiksi, koska vielä sata vuotta sitten olisimme tuskin kumpikaan selvinneet hengissä. Lisäksi tuntuu, että ne tärkeimmät ensihetket tietyllä tapaa riistettiin, kun makasinkin ilman vauvaa heräämössä sen nelisen tuntia. Kovin pitkälle neljän seinän sisältä ei olla päästy, ja tilannetta pahentaa se että osittaisimetetty vauva ei useimmiten suostu syömään pullosta isänsä tarjoilemana. Joten jos lähdenkin vaikka puolen tunnin lenkille ihan yksinäni, voi kotona odottaa hypertilassa nälkäänsä huutava vauva...
Normaalia ahdistusta ensimmäisen lapsen kanssa, vai jotain muuta?