Oireet

No mulla ei ole ainakaan helpottanut ja nyt on jo 14+6 :confused: Lisäksi on ollut pääkipua ja olen ollut tosi väsynyt, vaikka viime raskaudessa pahin väsymys oli minusta jo aiemmin.
 
Yöheräämisiä täälläkin. Muuten suhteellisen oireeton kausi, melkein hetkellisesti välillä unohtaa odottavansa vauvaa! Toki pakarakivut/issias/SI-nivel vaivat pitävät jännitystä yllä. Sekä nyt tuli kuvioihin repäisykivut äkkiliikkeissä. Kuuluu asiaan :) Kovasti odotan ensimmäisten liikkeiden tuntemista <3

Mulla välillä pissaamisen jälkeen jää tunne eettä edelleen pissittää vaikkei mitään tule enää. Olen käynyt jo kahdesti virtsaviljelyssä mutta ei bakteerilöydöstä. Karpalovalmisteita olen käyttänyt koko raskauden ajan. Neuvolassa veikkasi että kohtu painaa rakkoa. Hmm, ei kyllä esikoista odottaessa tällaista ollut. Onko muilla kokemusta?
 
Mulla kans päänsärkyä ja kylmyyttä, lisäksi olen äkäsempi jatkuvasti, myös jatkuvasti tuntuu että olis pissahätä, vaikkka mitään ei tule, myös suonikohjuja alkanut tulemaan jalkoihin, voi kun tällä kertaa pysyiskin siellä jaloissa vaan...
 
Mulla kans toi yöherääminen on vaivannut ja nyt ihan uutena on tullut palelu.. paleltaa koko ajan ja vaate määräkään ei tunnu auttavan. Paleleeko muita vai kuvittelenko vaan että vois liittyä raskauteen:joyful: viikkoja mulla on 14+5

Mulla tämä palelu oli ensimmäisiä oireita plussaamisen aikoihin. Nyt ei enää niin huomattavaa eroa normaalion, mutta kyllä ruumiinlämpö on varmasti edelleen koholla. Ei onneksi paha oire! :)
 
Mulla välillä pissaamisen jälkeen jää tunne eettä edelleen pissittää vaikkei mitään tule enää. Olen käynyt jo kahdesti virtsaviljelyssä mutta ei bakteerilöydöstä. Karpalovalmisteita olen käyttänyt koko raskauden ajan. Neuvolassa veikkasi että kohtu painaa rakkoa. Hmm, ei kyllä esikoista odottaessa tällaista ollut. Onko muilla kokemusta?
Koklaa istua tovi pöntöllä ja rentouttaa lihakset. Joskus tulee vielä viimeset tipat vähä jälikäteen :)
 
Naama on rutikuiva mutta silti täynnä näppylöitä, varmaan ihon kuivuudesta johtuen korvat kutisee koko ajan. Tänään tasan on ollut aivan kamalan oksettava olo koko päivän, onneksi ei ollut mitään pakollista menoa.. 14+6
 
Mä en ymmärrä minkä takia mun olo vaan huononee mitä enemmän viikkoja tulee. Välillä on sellanen päivä etten oksenna kertaakaan, nykyään aika harvoin. Sit on tälläsiä päiviä että jos jostain tulee edes pieni epämiellyttävä haju niin taas ollaan pönttöä halaamassa. Sais vähän hellittää jo.
 
Edelweiss, voisko kuitenki olla joku vatsapöpö ilman pahoinvointia?

Taisi johtua yhdistelmästä tuore ruislimppu ja aika raa'anoloinen banaani :rolleyes:

Eilenkin söin ruisleipää ja alkoi kivistää vatsaa kamalasti. Saman olen huomannut, jos syön banaania.
Ongelma on nähtävästi vain raskausaikana.
 
Mitähän ihmettä... raskausviikkoja kasassa 12+1. Eilen kävin nopeasti neuvolassa alusta asti jatkuneen oireettomuuden vuoksi. Ultrattiin ja kuunneltiin sydänäänet, jotta sain varmuuden siihen, millä mielin perjantain nt-ultraan menen. Kaikki oli kunnossa.
Eilen illalla oli muutaman kerran ylävatsan kramppaamista, siis samanlaista kuin oksentaessa, mutta ilman etovaa/pahaa oloa. No ei siinä mitään, mutta tänään on sama homma jatkunut pitkin päivää ja äsken kävin puhumassa norjaa. Ei siis ole etovaa oloa, vatsa vaan alkaa krampata niin, että loppuu vasta kun vedet valuu silmistä (tai lentää laatta).
Siis kasassa rv 12 ja nytkö alkaa pahoinvointi kun sen pitäisi normaalisti loppua näillä main :woot:
Tsiisus...
Mulla vähän sama. Tosi oireetonta ollut tähän asti, mut pe ekaa kertaa lensi oksennus aamupuuron syönnin yhteydessä :sour: mulla tosin yskä myös, joten se ehkä käynnisti oksennusrefleksin. Muuten mennään ilman oireita melkeenpä! :angelic:

13+0
 
Mistä sen tietää, mikä kivistys/kolotus/kramppi on normaalia ja kuuluu asiaan, esim. kohdun kasvaminen, ja nuo repäisykivut ja mikä on sitten sitä huolestuttavampaa lajia?
Mulla on sellaisia menkkakipumaisia tuntemuksia. Aika lieviä kyllä, mutta sen verran, että niihin kiinnittää huomiota.
 
Mulla on ollut joka raskaudessa niitä menkkakipuja. Ei myöskään mitään kauhean kovia mutta kyllä ne huomaa. Luulen että ne kuuluu asiaan.
Tietysti jos yhtään epäilyttää, kannattaa käydä tarkistamassa.
 
Onks normaalia että raskausoireet hiljalleen hiipuu poies..nyt siis rv 11+6..mä oon ni helkutin vainoharhanen..
 
Onks normaalia että raskausoireet hiljalleen hiipuu poies..nyt siis rv 11+6..mä oon ni helkutin vainoharhanen..

On normaalia. Sulla on alkamassa 2/3 raskaudesta ja kovasti siitä lukee kirjoitettavan, että nainen suorastaan hehkuu tuona aikana. Maha ei vielä ole tiellä, pahoinvointi helpottaa, väsymys lakkaa jne.

Miksi kirjoitan, että "lukee kirjoitettavan hehkusta"? Koska osa ei todellakaan tunne missään vaiheessa raskautta hehkuvansa ja voivansa normaalisti :joyful:

Koska sulla on nt-ultra?
 
Mulla on jo torstaina ultra..mut pelottaa..äääh..varmaan sekin et yhtään onnistunutta raskautta ei oo...tuulimuna 5/16 ja kohdunulkonen 3/17.. tältä nyt menossa olevalta on syke nähty ja kuultu rv 6+0...mut on tää kyl niin stressaavaa..:/
 
Se on aika yksilöllistä miten vaivoja yleensäkkin tulee mutta mulla on kahdessa edellisessä raskaudessa pahoinvointi ja oikeestaan melkein kaikki vaivat on lähtenyt noin 11 viikolla pois. En kuitenkaan oo missään vaiheessa tuntenut oloani mitenkään normaaliksi vaan jotakin pientä vaivaa on koko ajan, vaikkakin jotakin nukkumisvaivaa ja pissalla ravaamista.
Nyt on 12+3 eikä pahoinvointi tunnu hellittävän. Luulen että se on myös raskauskohtaista mitä millonki tulee ja kauanko se kestää :grin
 
Mistä sen tietää, mikä kivistys/kolotus/kramppi on normaalia ja kuuluu asiaan, esim. kohdun kasvaminen, ja nuo repäisykivut ja mikä on sitten sitä huolestuttavampaa lajia?
Mulla on sellaisia menkkakipumaisia tuntemuksia. Aika lieviä kyllä, mutta sen verran, että niihin kiinnittää huomiota.

Mulla on ollut alavatsassa kaiken näköisiä tuntemuksia ja ”menkkakipuja” koko raskauden ajan. Olen koettanut olla ressaamatta niistä ja ajatellut niiden vain kuuluvan asiaan. Jos jotain vakavampaa olisi, eihän sille oikein mahda mitään tässä vaiheessa raskautta. Ei siis kannata turhia murehtia. :)

Tänään tosin itselläkin on ollut ekat oikeasti kovemmat kivut ja töistä kävellessä piti oikein pysähtyä välillä :7 Epäilen sen johtuneen ilmasta masussa ja ehkä myös kasvukivuista. Tuntuu, että masussa on nykyisin niin iso uupelo ylimääräisestä tilasta, että vähemmästäkin olo on välillä tukala. :grin
 
Mulla on joko tosi pahoja liitoskipuja tai supistuksia. Lääkäri määräs pois töistä, koska levossa kivut helpottaa..
 
Ehdin viikon riemuitsemaan hyvää oloa, ja nyt muutaman päivän ollut taas kamala olo.. Tänään jouduin jopa juoksemaan oksentamaan töissä! Raskaudesta tietämätön työkaveri oli hieman hämmentynyt :D alkaa huumorintaju todella loppumaan! Ja lonkat on kipeät, tuntuu että lantio pettää ja kroppa valahtaa lonkkien väliin, mutta hyvän ryhdin pitäminen sattuu vatsaan ja tekee todella huonon olon. Ei taida auttaa toistaiseksi kuin lepäillä, salille sitten pahoinvoinnin hellitettyä yrittämään pelastaa kadonnutta lihaskuntoa.
 
Takaisin
Top