Äitien hyvinvointi synnytyksen jälkeen

Ilyana sanoi:
Musta on tosi outoa, että jos painoa on 10-20 kiloa "ylimääräistä", on muka jotenkin sallittua kuittailla siitä, mutta jos joku on oikeasti sairaalloisen ylipainoinen (ja siis tarkoitan tällä yli 50 kiloa - enkä todellakaan pahalla!), niin silloin ei saa sanoa mitään.

Ja kun se nyt kuitenkin on ihan jokaisen henkilökohtainen asia.
Click to expand...

Se on just näin. Pullukka ei saa olla eikä myöskään hoikka/laiha, ellei ole litteä vatsa. Kyllä tähän maailmaan erilaisia vartaloita mahtuu. Luulisi olevan isompiakin ongelmia, kuin kanssaihmisten vartalot.
En siis ole ainut kommentoinnin uhri, ei toki paljon lohduta, että muitakin piinataan. Tsempillä eteenpäin!!!
 
Sattuuko muilla yhdyntä edelleen? Sain sisälle repeämiä ja tuntuu että arpikohdat sattuvat tosi paljon.
 
Varpahat, vähän ollaan kokeiltu, mutta ei satu. Mulle tuli repeämä emättimeen, kun olin niin hitokseen tiukat paikat. Episiotomiakin tehtiin, vaan ei riittänt. Muutoin vain kuivaa ja karheaa voi olla. Ei taida estrogeenin häivääkään olla enää mun kropassa. Tukka on lähtenyt yms. älytöntä. Olen kuullut, että voi mennä vielä pitkään, että sattuu joillakin. Se on tympeetä.
 
En osaa sanoa tohon Varpahatin kysymykseen, kun ollaan tasan kerran kokeiltu synnytyksen jälkeen enkä siitäkään enää muista...

Mut meilläkin isommat lapset kysyy et onko mahassa uusi vauva. Muut eivät ole kyselleet, mut näkeehän sen että kiloja on jäänyt raskaudesta ja tullut lisääkin niin että painan nyt saman verran kuin synnärille lähtiessä. Mutta se ärsytttää, kun valitan jollekin, miten hankalaa on olla erossa suklaasta (on varmasti ihan sokerikoukkua ja väsyä huonoista unista johtuen, mut myös ärsyttävä tilanne kotona johon ahdistukseen vedän suklaata), niin ihmiset vähättelee sitäkin ongelmaa, että ole nyt armollinen itsellesi ja ei se nyt haittaa. No kyllä haittaa! En myöskään tunne olevani omassa kropassani. 10 kg sais lähteä tai siis peilin ja vaatteiden mukaan tietty mut noin suurin piirtein kymmenen kiloa on ylimääräistä, enkä siltikään olisi kuin juuri ja juuri normaalipainossa. Nyt olis kevät ja lenkkisäätä, kun siitä olis jotain apua.
 
Ei satu yhdyntä mutta mä repesinkin vaan tosi vähän ja alapää oli kivuton ihan muutamassa päivässä.

Mutta tää hiton paino. Loppuraskaudessa paino oli pahimmillaan n. 75kg, pari viikkoa synnytyksen jälkeen painoin 60kg mutta imetysaikana lihoin ihan tuhottomasti vaikka en edes herkutellut ja paino nousi takaisin n. 70kg paikkeille. Nousu tyssäsi kun imetys loppui mutta eipä noi kilot mihinkään itsestään häviä. Turhauttaa ja tuntuu aika pahaltakin, oon ennen ollut ihan normaalipainoinen/hoikka ja nyt tämmönen pullukka. Oon tosin päättänyt että toista lasta ei yritetä ennen kuin paino on taas alle 60kg, joten eiköhän motivaatio laihduttamiseen kohta herää kun haluttais kuitenkin alottaa yritys ens vuoden alussa :D
 
Yhdyntä ei satu, ei ole tämän marraskuisen syntymän jälkeen sattunut missään vaiheessa. Esikoisen syntymän jälkeen sattui tosi kauan ja keskimmäisen pojan synnytyksessä kätilö totesi, että mut on esikoisen jäljiltä tikattu vähän turhan tiukasti. Mä olen siis jokaisessa synnytyksessä revennyt enemmän tai vähemmän; kätilö totesi, että kudostyyppini on helposti repeävä ja turpoava.

Meillä esikoinen sanoi taannoin, että "äitin mahassa on uusi vauva", muuten ei ole kukaan asiasta kysellyt. Esikoinen myös kysyi eräs aamu, että milloin meille tulee tyttövauva ja että meille voisi tulla kymmenen tai sata vauvaa ja kuulemma iskä ja äiti hoitaa :grin

Raskauskiloja tuli 22 ja puolisen kiloa on jäljellä. Mutta kiinteyttämistä kropassa ois yllin kyllin, kroppa ei todellakaan ole sitä mitä ennen raskautta. Mutta vaatis varmaan itseltä jotain asian eteen...:rolleyes:
 
Muhun sattuu yhdyntä. Ja ku en muutenkaa koko asiasta tykkää ni voin kertoo ettei tää kipuilu ainakaa helpota asiaa.. kui monesti on tapeltu ku mies on sitä mieltä etten siitä välitä.. ne muutamat kerrat mitä on synnytyksen jälkee seksiä harrastettu on päättyny suuri piirtei itkuun ku sattuu vaikka ois kui paljo liukastetta välissä
 
Mulla ollut aika ajoin aina välillä kipuilua yhdynnän aikana, liukuvoidetta aina raskauksien jälkeen käytetty aika herkästi. Kivut ei kyllä mitään kovia yleensä ole.

Itselläkin paino tällä hetkellä samassa kuin suurinpiirtein ehkä olin synnärille mennessä. (Tarkkaa lukua en tiedä kun puntarilla ei tullut enää käytyä kun vuodelevossa sairaalassa makoilin.) Synnytyksen jälkeen paino lähti ensin hyvään laskuun, mutta sitten suklaahimot iski pahasti.. Vauvahan tosiaan jäi keskolaan yli kolmeksi viikoksi ja jokin himo iski suklaaseen. Aiemmin ei suklaata pystynyt juurikaan syömään, mutta keskola-jakson aikana joka päivä piti keskolasta lähdettyä ajella suklaakaupan kautta. Kun vauva pääsi kotiin niin suklaan syönti jatkui vaan ja määrät oli jo aika huikeita. Joulun jälkeen sitten päätin että nyt loppuu se suklaan syöminen kunhan saan vaan kaikki lahjasuklaat ja muut syötyä ensin pois =D Tiukkaa teki alussa, mutta sitten pääsin siitä eroon.. Nykyään taas riittää yks patukka tai pari palaa suklaata. Talvella helposti saattoi puolikas levy hurahtaa kerralla ja hetken päästä piti jo lisää saada.

Mutta en kyllä kadu sitä, kai sitä jollain tavalla sai jotain hyvää mieltä siitä. Etenkin sen keskola-jakson aikana. Mutta sen jälkeen minulla ei kyllä ollut enää mitään hyvää syytä miksi syödä sitä niin paljon..
 
Kannattaa varmaan keskustella neuvolassa noista yhdyntäkivuista. Osaavat varmasti ohjata asian kanssa johonkin auttavalle taholle ettei tarvitsisi itseään piinata kuukausitolkulla kipujen kanssa. :sad001

Ite olen reilu 3kg päässä omasta lähtöpainosta, en toki lähtöpainonkaan kanssa mikään laiheliini ole. Toki oksentelu on vienyt kiloja alaspäin, mutta eipä tästä ole kuin sitten nousua painon suhteen kun raskaus saa paisumaan varmaan taas sen 20kg. Karkit ja suklaa saa voimaan huonosti. Enempi söisin kyl vaan roskaruokaa. Eihän sekään tietty hyvä ole..

Mutta tuo suklaamättö kertoo vain siitä että huonosti nukkunut kroppa huutaa hiilareita, koska siitä saa hetkellisen piristävän ja hyvänolon tunteen.

Mutta tuntuu, että kilot karisevat helpommin vasta lähes vuoden synnytyksen jälkeen. Muutoin istuvat kyllä tosi tiukassa. En ole nytkään päässyt käyttämään vanhoja farkkujani tai muitakaan tyköistuvampia vaatteita, kaikkia lökövaatteita vaan ja nyt jo mammavaatteisiin siirtyneenä kun en siedä yhtään painontunnetta vatsalla (laukaisee yökötyksen ja vatsalihakset kipeät jo muutenkin). Toiset kun vain laitokselta tullessaan sujahtavat vanhoihin vaatteisiinsa ja meikä saa aina hikoilla ainakin 15 kg edestä että sujahtaa edes löydempiin collegehousuihin. :D
 
Se että on kaksi taloudessa niin ei pitäs olla valitettavaa vaikkei toinen kauheesti osallistuisi. On bsikka hetkenkin lasten kanssa että teet jonkun asian..Osallistuu kuitenkin ja jos ei ole tyytyväinen osallistumiseen niin voi lähteä. Itse ollut kolmen lapsen kanssa täysin yksin ja nautin siitä tietäen että tämä on nyt tätä aikaa! Lemppasin jiuri uusavuttoman miehen..Nyt vielä myöhemmin tuli kaksi lasta. Aika on loppujen lopuksi niin lyhyt että oikesti nauttikaa koska tuutte muisteleen sitä kaipauksella myöhemmin. Aina ei jaksa mutta siihen saa apua jos pahaksi menee. Aikuisuudessa jo kaksi lastani ja muistelen kovasti. Pienet hetket riittää omaksi ajaksi äidille,sillä äitiyshän on pienille lapsille olla läsnä jos sitä on halunnut todella.
Nautin vauvastani ja toisedta pienestä vaikka vaativia ovatkin. Voin hyvin jo kun heitä katselen!
 
Muokattu viimeksi:
Itekin olen kahen lapsen kanssa elänyt yksinhuoltajan arkea. Kyllä jossain asioissa sitä silti kaipasi kumppania tueksi siihen ja ajatuksia jakamaan, kyllä niitä yksinäisyyden tunteita vaan tahtomatta iski välillä. Kun se kumppani vihdoin on, niin kyllä sitä toivoo sellaisen osallistuvan siihen perhe-elämään ja päätöksiin ym. kun se kumppani on siihen yhteiseen arkeen omasta tahdostaan lähtenyt. Jos siitä pitäisi olla välittämättä että yksi aikuinen pyörii nurkissa mitään tekemättä, niin eikö helpommalla pääsisi sitten elämällä yksin lasten kanssa ja potkaisemalla toinen pellolle? Kyllä äiditkin saavat olla väsyneitä ja valittaa, olla tyytymättömiä asioihin missä tahansa olosuhteissa. Jokaiselle asiat näyttäytyvät eri sfääreissä, sama asia on toiselle iso juttu ja toiselle pikkujuttu. Ei se ole enää niin kivenkova tabu, että pitäisi hampaat irvessä tekohymy naamalla puskea vaan päivästä toiseen ja ajatella että tässä sitä eletään maailman onnellisimpana naisena. Oli miten oli, niin tuskin kovin moni muistelee että "oli elämäni paskinta aikaa kun muksut olivat pieniä". Eiköhän jokainen osaa iloita erilaisista asioista omalla tavallaan. :)
 
Ei tämä mikään kurjuuskilpailu ole. Kukaan ei voi tietää toisen ihmisen elämän vaikeuksista parin foorumikirjoituksen perusteella. Tämän foorumin pitäisi olla juuri se paikka missä saa vapaasti puhua vaikeinakin päivinä ilman että tulee tuomituksi. Se, että välillä tuskailee väsymyksen tai riittämättömyyden kanssa ei tarkoita sitä etteikö lapsistaan nauttisi tai heitä rakastaisi yli kaiken. Kyllä äiti saa väsyä ja se pitää myös voida sanoa ääneen.
 
Mie viimein kolmannen lapsen kohdalla osaan sanoa,et oo rehevä ja muodokas EN lihava.Kiloja jäljellä raskaudesta 10-12.Vasta 10 lähteny ja loput tiukassa,mutta ei niillä kiire ole.Nyt lonkka särkee ja kiusaa niin ei lenkille kykene.Koti monesti kaaoksessa.Mies laiska kotitöissä ja kaks teini-ikää lähestyvää tekee 'ihan kohta'. :D Mie en enää jaksa stressata niinkuin tein kahden ensimmäisen ja exän kanssa.Nyt mie nautin elämästä! Ja kun niin vannoin,ettei enää vauvoja...Iski vauvakuume :D Tosin meillä ei ole vieläkään peitto heilunu :sad001 Miulla ei tee mieli,kun haleja ei tuu ja edellisestä suukostakin taitaa olla kaks viikkoa...Ja miehen mielestä se on ihan ok,kun ei oo seksiä.Ja tiedän kyllä,et ois keskustelun aika,mutta yhteinen aika kortilla,koska mies paljon töissä.
 
Toki saa ja pitääkin sanoo ääneen kun äiti väsyy kun onhan se inhimillistä ja siihen saa aina apua. On vaan kumma kun monille tuleekin puskasta kuinka sitovaa vauvan/pienten lasten hoito on ja siitä valitetaan liikaakin vaikka ois vaan yksi tai kaksi lasta.
 
Niin, todellisuus tulee jokaiselle eteen, kun ensimmäinen lapsi syntyy ja montako sen perään. Arjen helppoutta tai raskautta ei oikeasti voi ennakoida, kun on ensi kertaa asialla, lapset ovat erilaisia ja jokainen vanhempi kokee asiat omalla tavallaan.
 
Kyllä sanon kokemuksella, että ei se riitä että perheessä on kaksi aikuista jos toinen ei osallistu yhteiseen arkeen eikä juhlaan eikä mihinkään. Nainen hoitaa lapset, kodin, ruoan, kaupan, ulkoilut, kyläilyt. Kun tulee vieraita, mies istuu nokka kiinni koneessa. Yhteistä puhuttavaa ei ole, yhteistä sänkyä ei ole. Ainut syy yhdessä oloon lopulta on lapset. Mies juo kaljaa joka viikonloppu, naista hävettää miehen juominen mökillä miehen vanhemmatkin kyselee onko ongelma. Miehen mielestä ongelmat on vain naisen päässä. Nainen on huono, hullu, kiittämätön. Läheisyyttä ei ole ollut ikinä. Pistää miettimään kuinka kaksi lasta alkunsa edes sai. Kyllä ei riitä että on kaksi aikuista perheessä. Nainen ei uskalla lähteä kun mies uhkaa että pitää itsellään lapset ja nainen on niin huono ettei saa edes kotia itselleen ja lapsille eikä pärjää.
Niin, tuommoisen kanssa minä elin.
Kunnes keräsin rohkeutta ja lähdin, lasten kanssa.
Kyllä nyt arvostan miestäni joka ei juo, ei hyppää baareissa/pelireissuilla. Ei roiku koneella kun meillä on viereita.
Halaa, pussaa ja puhuu.
Osallistuu. Käy kaupassa, lenkillä yhdessä. Jakaa taloudellisen vastuun. Pitää "mun" lapsia kuin omiaan.
Siivoaa. Välittää. Arvostaa.
Kyllä parisuhteella on merkitystä äidin jaksamiseen vauva/pikkulapsi aikana. Ja ylipäätänsä perhe elämässä.
Totta kai äitinä ja vaimona välillä tuntuu rittämättömältä,väsyttää, milloin mikäkin huolettaa jne. Silloin puoliso on se, joka lohduttaa. Antaa hetken huilin. Saa nauramaan. Ja taas jaksaa.
 
Narsistin kanssa eläneenä osaa arvostaa sitä,että saa elää toisen kanssa just sellaisena kun on.Vaati monta vuotta,että rohkeus riitti ulkopuolisen avustuksella lähtöön poliisilaitoksen kautta.Ei enää ikinä henkistä eikä fyysistä väkivaltaa.Itsetuntoa on tämä entinen kynnysmatto rakentanut kauan.Tuosta nuoruuden suhteesta jäi kaksi aivan uskomattoman rakasta lasta,joissa ei isän piirteitä löydy.Kohteliaita ja hyväkäytöksisiä ja mikä suuri rakkaus teinin aluilla pientä veljeä kohtaan. ♡ Ja kaikki kolme miehelle samanarvoisia.Suree kun teinineiti ei enää halaa ja pussaa.Mutta unohtanut sen itsekin.Toivoi,ettei hänestä tulisi isänsä kaltainen jurottaja.No tuli oman pojan myötä ja siinä hänellä onkin pohdinnan ja opettelun paikka.Mie kyllä jaksan odottaa,kun tiedän,että perusasiat on kunnossa.En tietenkään loputtomiin ja hän itsekin tietää sen.Rehellisesti miun tärkein juttu on nyt kolmannen kohdalla nauttia vauva-ajasta,kun ensi kertaa saan siihen mahdollisuuden.Sekavaa tekstiä ,kun joku hölmö tuli valvoneeksi kirjan kanssa. :D Eksähän ei antanut lukea,kun oli hänen huomiosta pois. [emoji21]
 
Raskauskiloja mulle tuli muistaakseni 15, jäljellä on 4-5. Plus edellisestä raskaudesta jäljelle jääneet 5. :grin Normaalipainoon mulla on nyt n. 4 kg varmaan. Mulla ei imetys ole ikinä laihduttanut kaikkia raskauskiloja pois. Ja jos syön imetysaikana joka päivä herkkuja, lihon heti. Esikoisen imetyksen lopetettuani laihduin jopa alle sen mitä painoin ennen raskautta. :)
Tokan imetys loppui vasta kun odotin kolmatta, joten sen takia mulla on vielä tokan(kin) raskauskiloja jäljellä. :grin

Kyllähän nyt miehen osallistuminen vaikuttaa merkittävästi äidin hyvinvointiin. Itselläkin kokemusta miehestä, joka ei mielellään osallistunut lapsenhoitoon ja kotitöihin. Lisäksi oli sairaalloisen mustasukkainen (siis ihan niin, että en saanut katsoa tv:stä mitään missä on alastomia miehiä, lukea kirjoja joissa on seksiä tai katsoa ohikulkeviin miehiin päin vahingossakaan), henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja sen sellaista. Tuollainen mies + oma perfektionismi = sairastuin masennukseen. Meillä oli 1 lapsi ja se oli ehdottomasti elämäni raskainta aikaa, vaikka vauva oli tietenkin mahdottoman rakas. Ja todellakin tuli silloin puskista kuinka sitovaa vauvan hoito on! Ei siinä ole mun mielestä mitään kummaa, että se voi yllättää toden teolla. Mulla on nyt paljon helpompaa kolmen lapsen kanssa kuin yhden lapsen kanssa oli. Mies ja koko elämäni parani vaihtamalla miestä. Ja luopumalla täydellisyyden tavoittelustani. Helppoa ei ollut mullekaan lähteä exän luota. Jos meinasin lähteä niin hän esim. piilotti mun avaimet ja puhelimen tai seisoi ulko-oven edessä jne. Masennukseni lähti paranemaan heti kun pääsin muuttamaan pojan kanssa asumaan kaksin. Toki kesti aikansa, että parannuin kokonaan. Nyt minulla on mies, joka antaa minulle vapauden tehdä mitä haluan (niin kuin terveessä suhteessa pitääkin antaa) ja osallistuu lasten- ja kodinhoitoon. Mikä ero mun hyvinvointiin! Silti tästäkin arjesta löytyy aika ajoin valitettavaa. :wink

Kai sitä saa valittaa myös vauva-ajan tai lastenhoidon rankkuudesta siinä missä muistakin asioista, esim. työ tms.
 
Toipuminen raskaudesta ja synnytyksestä on tuntunut todella hitaalta prosessilta. Aina on jokin kohta rempallaan. Olen aktiivinen ihminen, ja palan halusta päästä edes vähän hölkkäilemään. Olen pitänyt juoksutaukoa 02/2016 asti, ja alkaa ainaiset kävelylenkit todellakin kyllästyttää. Käydään kävelemässä melkein joka päivä eikä maisemat vaihdu sitten millään.
No, varasin ajan gynekologille, etten tuhoa terveyttäni ymmärtämättömyyttäni. Tarkistuksessa selvisi lievää virtsarakon ja peräsuolen laskeumaa, mutta sain "luvan" mennä voinnin mukaan. Toipuminen on tapahtunut normaalisti. Onneksi kohdun laskeumaa ei todettu. Pikkuhiljaa lähden siis rauhallisille lenkeille panostaen ensin ylämäkiin, jolloin iskutusta tulee kehoon vähän. Yhdistelmävaunuja kun lykkii, niin kunto kyllä vauhdilla kohenee vaikka tukka ei tuulessa hulmuaisikaan.
Terveyskeskuksen fysioterapeutti neuvoi tekemään pahasti kipeentyneen olkapään venytystä joka toinen tunti. Huomaan koko ajan, että taas meni monta tuntia, etten ole päässyt venyttelemään syystä tai toisesta. Ehkäpä se siitä, kaikenlaista yllättävää vaivaa sitä saikin kaupantekijäisiksi tässä hommassa.
synnytyksestä 7 kk 2 pv
 
Katjusha sanoi:
Toipuminen raskaudesta ja synnytyksestä on tuntunut todella hitaalta prosessilta. Aina on jokin kohta rempallaan. Olen aktiivinen ihminen, ja palan halusta päästä edes vähän hölkkäilemään. Olen pitänyt juoksutaukoa 02/2016 asti, ja alkaa ainaiset kävelylenkit todellakin kyllästyttää. Käydään kävelemässä melkein joka päivä eikä maisemat vaihdu sitten millään.
No, varasin ajan gynekologille, etten tuhoa terveyttäni ymmärtämättömyyttäni. Tarkistuksessa selvisi lievää virtsarakon ja peräsuolen laskeumaa, mutta sain "luvan" mennä voinnin mukaan. Toipuminen on tapahtunut normaalisti. Onneksi kohdun laskeumaa ei todettu. Pikkuhiljaa lähden siis rauhallisille lenkeille panostaen ensin ylämäkiin, jolloin iskutusta tulee kehoon vähän. Yhdistelmävaunuja kun lykkii, niin kunto kyllä vauhdilla kohenee vaikka tukka ei tuulessa hulmuaisikaan.
Terveyskeskuksen fysioterapeutti neuvoi tekemään pahasti kipeentyneen olkapään venytystä joka toinen tunti. Huomaan koko ajan, että taas meni monta tuntia, etten ole päässyt venyttelemään syystä tai toisesta. Ehkäpä se siitä, kaikenlaista yllättävää vaivaa sitä saikin kaupantekijäisiksi tässä hommassa.
synnytyksestä 7 kk 2 pv
Click to expand...

Mikä on suolen laskeuma ja mustä se tulee?
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top