Synnyttäneet --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja maria75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olin äitiyslomalla ja hoitovapaalla isojen ollessa pieniä reilu 4,5 vuotta. Jotenkin sitä pärjättiin. Omat menot oli minimaaliset ja isännän rahat käytettiin (on kyllä keskimääräistä parempituloinen). Säästöjä käytettiin myös. Jotenkin sitä kituuteltiin, eikä edes köyhäilty. Tämäkin lapsi saa olla äitin hovissa ainakin 1,5 vuotta.
 
Mäkin haluaisin pitää pojan kotihoidossa melko pitkään. Voisin ajatella osa-aikaista hoitoa, kun sellanen työ et vois sopii osa-aika. Mulla ei kokoaikaista vakkarityöpaikkaa niin että voi senkin puolesta olla mahdollista se kotihoito. Kun ei niitä töitä löydy sormia napsauttamalla just silloin kun itselle sopis. Samasta syystä saatankin palata jo aiemminkin kuin olin ajatellut, jos löytyy ennen työ,jota ei kannata ohittaa. Mutta mutta se talous onkin sit toinen juttu. Miehen tuloilla kyl pärjättäis, jollei olis remontin takia tulossa aikalailla lisää menoja.
 
Juu kyllä se tiukoille varmasti vetää olla kotona se puoli vuotta kotihoidontuella. Tietty kun kulut pitää minimissä niin homma onnistuu. Ja mun osalta jos rumasti ajattelee niin homma helpottui kun koira kuoli koska pelkästään sen lääkekulut oli noin 150-200eur kuukaudessa. Sinänsä harmittaa et tää oli vahinkoraskaus kun ei oo sitä varten kerättynä säästöjä. Mun kaverit on moni säästäny ensin rahat hoitovapaata varten ja sit alkanu yrittämään mukulan saantia. Just edellisenä kesänä tyhjättiin tilit ja rakennettiin hirsisauna. Ja raskaana ollessa ei pystyny tekemään ylitöitä niin kuin mä aina vapaaehtoisesti teen et saan jotain projektia varten ylimääräistä rahaa.
 
Niin ja mua ainakin ärsyttää pyytää mieheltä rahaa mihinkään. Meillä on kummallakin omat rahat ja menot. Mielummin mä nyt hoitovapaalla maksankin kaikki menoni visalla ja maksan ne sit pois kun pääsen töihin. Tuki riittää kyllä vakuutuksiin, auton kuluihin ja kissan ruokiin ja lääkkeisiin. Ja tytön kuluihin tietty on lapsilisä. Mies joutuu kyllä pärjäämään yksin talon kulujen kanssa enkä mä anna sille kuukausittaista kulurahaa. Meillähän on niin et talo on miehen joten se maksaa joka tapauksessa lainat yksin. Mä annan vaan rahaa muihin kuluihin.
 
Mä ymmärrän kyllä että ärsyttää pyytää toiselta rahaa mut oon kyllä vähän sitä mieltä ettei pitäis ees joutua pyytämään. Lapsihan on yhteinen ja ei musta oo kohtuullista että vaan toinen joutuu hoitovapaan takia elämään velaks. Meillähän mies on se, joka jää kotihoidontuelle mut yhdessä ne rahat siihen pitää haalia. Täällä on ainakin vielä kuntalisä niin henkilökohtaisista menoista sillä pitäis selvitä helposti, mutta melkein kaikki muu kuten ruoka ja asuminen jää sit mun maksettavaksi tai maksetaan säästöistä. Musta se on ihan itsestäänselvää.
 
Paino laskee edelleen ja ihmetys, nälkä on tänään kadonnut tyysti kokonaan:wideyed::woot:

Tein uunissa vähän lohta ja kasviksia Jouluostosten jälkeen, mutta ei olekkaan nälkä...Ei sitä väkisinkään syö, ompas erikoinen juttu:eek:

Olo on hyvä ja skarppi:happy:

Jos tällä tavoin laihtuu, niin ei ole vaikeaa. Nutrilet pusseja on kulunut päivässä vain 1-(max 2), sitä 5 pussia ei pysty syömään, mutta lisänä otan vitamiinit purkista.
 
Niin ja mua ainakin ärsyttää pyytää mieheltä rahaa mihinkään. Meillä on kummallakin omat rahat ja menot. Mielummin mä nyt hoitovapaalla maksankin kaikki menoni visalla ja maksan ne sit pois kun pääsen töihin. Tuki riittää kyllä vakuutuksiin, auton kuluihin ja kissan ruokiin ja lääkkeisiin. Ja tytön kuluihin tietty on lapsilisä. Mies joutuu kyllä pärjäämään yksin talon kulujen kanssa enkä mä anna sille kuukausittaista kulurahaa. Meillähän on niin et talo on miehen joten se maksaa joka tapauksessa lainat yksin. Mä annan vaan rahaa muihin kuluihin.

Eclipse :) Vähän kumma järjestely:gen113

Ootteko naimisissa?
 
Tää aihe pyörii mullakin nyt mielessä just, kun maaliskuun puolivälissä "loppuu rahantulo". Vielä on myös asuntolainaa maksettu normisti ja säästöön pistetty mikä voidaan mut silti hirvittää. Kai siis sitä voi säästää siis ottamalla lyhennysvapaata, tarkentamalla safkabudjettia (nyt menee iha miten sattuu ruokaa ja herkkuja xD), muusta sitä kai ei oikein voi. Autolaina, vakuutukset, koira ja kaks kissaa on mitä on. Mut ymmärrän tuskan todella hyvin tän aiheen ympärillä..
 
Eclipse :) Vähän kumma järjestely:gen113

Ootteko naimisissa?
Ollaan naimisissa. Ja mulle on silti itsestään selvää et kummallakin on omat rahat. Meistä kumpikin on tottunu käyttämään rahansa niin kuin haluaa. Tietysti meillä on yhteinen kulutili ja säästötili. Kulutilille laitetaan talon ym kuluja varten joka tilistä rahaa ja säästötiliä on aikaisemmin käytetty matkojen ja rempparahojen säästämiseen. Ruokakaupassa maksetaan vuorotellen jne. En mä oleta et mies maksaa mun vaatteita, eläimiä, matkoja tai harrastustavaroita. Lapsen kulut maksetaan nyt puoliksi.
 
Meillä mies voi ihan hyvin maksaa mun jotain juttuja. Esim.maksoi mun lenkkeilykengät ja uikkarit syksyllä. Maksaa usein matkoja ja ostoksia ja useammin ravintolassa. Toki minäkin maksan mutta mulla pienemmät tulot ja isommat menot osittain. Ei meillä kyllä mitään hirveän loogista systeemiä olekaan.
 
Ollaan naimisissa. Ja mulle on silti itsestään selvää et kummallakin on omat rahat. Meistä kumpikin on tottunu käyttämään rahansa niin kuin haluaa. Tietysti meillä on yhteinen kulutili ja säästötili. Kulutilille laitetaan talon ym kuluja varten joka tilistä rahaa ja säästötiliä on aikaisemmin käytetty matkojen ja rempparahojen säästämiseen. Ruokakaupassa maksetaan vuorotellen jne. En mä oleta et mies maksaa mun vaatteita, eläimiä, matkoja tai harrastustavaroita. Lapsen kulut maksetaan nyt puoliksi.
Tuo on luontevaa, jos molemmat käy töissä, mutta jos toinen hoitaa yhteistä lasta kotona ja siksi ei ole palkkatuloja, niin minusta töissäkäyvä on silloin velvollinen pitämään huolta myös kotona olevan vanhemman menoista.
 
raskaana ollessa ei pystyny tekemään ylitöitä niin kuin mä aina vapaaehtoisesti teen et saan jotain projektia varten ylimääräistä rahaa.

Eclipse :) Siis teet vapaaehtoisesti aina ylitöitä:eek:

Entä, jos neuvottelet palkan riittävän "isoksi", niin ei sun tarvitse tehdä ylitöitä:wink

Nykyään en arvosta ylitöidentekoa, eikä nykyisessä työpaikassa kukaan niitä tee :) Se on hullun hommaa, "vääristää" työilmapiiriä ja saa kaikki riehumaan pöhkönä. Normaalin työajan raja hämärtyy ja uhraat pian itses työnalttarille. Kukaan ei ole korvaamaton.

Työ on vaan työtä ja sen voi tehdä pitkäjänteisesti, varsin onnistuneesti, sekä tasapainoisesti ihan 8tuntia päivässä. Palkan voi neuvotella riittäväksi, etkä myy itseäsi halpana "kiinalaisena" työvoimana. Sitten jää myös aikaa itselle ja perheelle :)

Tulipas tiukkaa tekstiä, mutta tiedän mistä puhun...sillä paljon tuli aikanaan raadettua ylitöitä, kunnes tajusin, miten tyhmästi voikaa toimia ja sen jälkeen kaikki muuttui ihan täysin. Koska ei työnantajat välttämättä arvosta ylityöntekijöitä, vaan hyväksikäyttävät heitä:happy3

Koitapas sanoa seuraavankerran töissä, että ei sulle nyt sovikaan ylityö, voit saada vaikka palkankorotuksen tms. yllättäin:joyful::wink
:3some:dance018:dance011
 
Anteeks, mutta toi sinisilmäsyys alkoi naurattamaan. Jollain alalla toi voi toimiakin, mutta oikeasti hyvin harvalla nykypäivänä. Meillä ei ole kukaan saanut palkankorotuksia vuosiin, koska yt:t on joka vuosi. Meillä on periaatteessa ylityökielto, mutta varastointi ja kuljetusalalla työpäivät on niin vaihtelevia, että niitä tulee pakolla. Se kun ei ole työtä, jota voi jatkaa seuraavana päivänä, vaan kaikki asiakkaan päivän aikana tekemät tilaukset on saatava matkaan samana päivänä. Välillä on päiviä tai vuodessa kausia jolloin on hiljaista, mutta sesonkiaikoina jokaisen on venyttävä, jotta hommat saadaan tehtyä. Suomessa kuljetuskustannukset on suuria, valtio verottaa sitä rankasti ja kilpailu on kovaa. Tällä alalla ei ole suuria palkkoja kuin pomoilla. Ja kyllä ne on yrityksen asiakkaat jotka vaativat että ylitöihin on venyttävä heidän yllättävienkin tilausmuutosten takia eikä kaikki ole kiinni vain työnantajastani. Tällä alueella on erittäin vähän töitä tarjolla, joten työpaikasta on pidettävä kiinni. Mielummin mä olen kunnon duunarin maineessa kuin lusmuilen kitisemässä kaikesta.
 
Huomentapäivää. Yksinhuoltaja täällä. Äijä muutti pois viikonloppuna. Se sanoi viime vkolla, ettei hän haluakaan hoitaa vauvaa tammi-maaliskuuta. Me tehtiin 4vkoo sitten hakemukset kelalle osittaisesta vanhempainvapaasta, eli oltais oltu vuoroviikoin himassa ja töissä kolme kk. Mun on pakko mennä tammikuussa töihin ja pelastaa mitä pelastettavissa on. Asiakkaat on jo kuukauden ventannu et tuun töihin, kun niille luvattiin et palaan joulukuun alussa töihin. Eikä kaikki ole siitä tykännyt.

Jep. Ja mies tosiaan voi päättää noin milloin vaan ja vetää maton alta, kolme viikkoa ennen mun töihin paluuta. Mä oon hulluna nyt ettiny lapsenhoitajaa edes pariksi päiväksi viikossa. Kunnaliseen ei oteta alle 9kk, mun vauva nyt reilu 5kk.

Se oli mulle viimeinen niitti. Heitin äijän pihalle. Se on kiusannu, vittuillut, kiristäny ja uhkaillu mua viimeiset kuukaudet, ja mä oon miettiny, et kestän siihen kunnes poika menee hoitoon. Äijä löysikin kämpän tosi äkkii ja nyt on veks. 90% mun kavereista on sitä mieltä, ettei se tuu pitää yhteyttä poikaansa, ja mä oon samaa mieltä.

Ettekä voi uskoa mitä kaikkea muuta tässä on käyny ilmi. Herranjumala. Tässä kirjoitan jäävuorenhuipusta. Taas kerran tuli todistettua, että totuus on tarua ihmeellisempää, aina. Ja, tuli myös todistettua, että mä oon helvetinmoinen noita-akka: kaikki mun kutinat on taas pitäneet paikkansa.

Rahasta en viitti edes kirjoittaa. Ei meillä ois tullu kuuloonkaan, et mies ois osallistunu palkatun lastenhoitajan kustannuksiin, et mä pääsen töihin. Osittain sen rahan takia se vanhempainvapaan peruikin. Oitais ehkä voitu miettiä finanssiasiat toisin (lue: mä oisin maksanut enempi, vaikka olisin ollut saman verran töissä kuin äijä), mut mä en ehtiny edes ajattelee sellaisia kun ilmoitin et jos mua aletaan kiristää ja uhkailee niin lukot vaihtuu täs talossa sit huomenna. No, lukkojen vaihto ois maksanu 660€, säästin sen vauvahoitoon.

Mut joo, syvällä kusessa oon, jos hoitajaa ei löydy. Tässä vauva-projektissa on toteutuneet kaikki, aivan kaikki, uhkakuvat. Mun stressitila on sellainen, etten oo päiviin pystyny syömään mitään. Raskauskilot karisee näinkin.

Mut sellainen juttu on käyny, et vauva on tän viikon nukkunu, syöny ja naureskellu ja kaikki on tapahtunu melkeen kellon tarkkuudella. Se on oppinu pärisyttää huulia ja sitä tehdään nyt kilpaa päivät pitkät. Eli ilmeisesti täältä talosta on jännitteet hävinny ja ilma raikastunu kun se paskaläjä häipyi tosta sohvalta. Vaan enpä ajatellu tosissani et jäisin yksin 5kk vauvan kanssa. Enkä vieläkään tajuu kuinka joku voi jättää noin pienen, oman poikansa.

Ja niinkuin monesti ennenkin, mun ystävät on turvaverkkoineen paikalla. Uusivuosi juhlitaan meillä, se tulee olemaan potenssiin 10 kivempi kuin vuosi sitten. Ja joulua se kusipää ei onnistu pilaamaan meiltä. Broidi tuo kuusen meille ja oon siivoillu ja leiponu mitä oon pystyny. Eikä me joulua tietenkään kahdestaan olla.

Hyvää joulua siskot :santa ! Nauttikaa perheistänne kun voitte!
 
Olen pahoillani Sirpa siitä miten asiat meni. Joskus elämä vaan mättää paskaa niskaan kauhakuormaajalla, mutta kaikesta aina selviää. Vaikka äijä läks niin jäi sulle kuitenkin elämän paras asia jäljelle. Lapsi tulee pitämään sut kiireisenä, mutta antaa myös kaiken motivaation jatkaa eteenpäin. Sä saat kyllä järjestettyä teille parhaan mahdollisen elämän. Mä toivon et hoitaja asia järjestyy. Meilläpäin esim entiset perhepäivähoitajat tekee keikkaa joten jos löytäisit vastaavan teiltä päin.
Jaksamista sinne ja nauti poitsun kanssa ekasta joulusta :Heartpink
 
Sirpa, ikävää, että mies oli kuin olikin aito idiootti, mutta kuulostat tosi vahvalta. Pärjäätte varmasti vauvan kanssa kahdestaan paremmin kuin kiskoen epävakaata isää päivästä toiseen kivireessä. Eiköhän se vauvanhoitokin järjesty. Onko teilläpäin yksityisiä perhepäivähoitajia tai joku kotona oleva äiti, joka ottaisi pienenkin hoitoon? Minä ajattelin siis olla kotona vuosia ja tuollainen nyytti olisi ihana hoidettava oman lisäksi. Silloin kun ensimmäiset lapset olivat pieniä, minulla oli hoitolapsia, jotta pystyin olemaan kotona.
 
Voi Sirpa voimia sinulle. Aika tempun teki mies sulle ja omalle lapselleen. Mutta sait lapsen ja pärjäät ihan varmasti. Mäkin pärjäsin kahden kanssa, vaikkei ne olleetkaan noin pieniä, ku jäin yksinhuoltajaksi.
Toivottavasti hoitaja löytyy. Oliko sun oma äiti viel työelämässä?
 
Sirpa, komppaan edellisiä. Pärjäät ja selviät ihan varmasti! Tää muutos vaan on hankala (niinku muutokset aina). Kovasti tsemppiä käytännön asioiden hoitamiseen. Muuten nauti kaikesta ihanasta ja hyvästä mitä sulla on. Ja niinhän sä ilmiselvästi teetkin.
 
Takaisin
Top