Synnyttäneet --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja maria75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kelalle on ihan sama monessako pätkässä pidät hoitovapaan, mutta työnantajan ei tarvitse suostua kuin kahteen pätkään. Esim. voit olla hoitovapaalla ensin vaikka 5kk, palata töihin ja sen jälkeen jäädä uudelleen hoitovapaalle ennen lopullista töihin paluuta. Eikös teillä muuten ollut tarkoitus pitää poika 3 vuotta kotihoidossa, kun sanoit aikaisemmin, että hän menee päiväkotiin vasta 3-vuotiaana? Jääkö sun mies sitten kotiin hoitamaan poikaa, jos menetkin jo aiemmin töihin?

Titti :) Olisi ideaalia olla kotona 3-vuotiaaksi asti. Saa nähdä miten kaikki lopulta luonnistuu, jossei mieskään voi jäädä kotiin, kuten oli suunnitelma..

Onneksi on vasta Marraskuu :)
 
Titti :) Olisi ideaalia olla kotona 3-vuotiaaksi asti. Saa nähdä miten kaikki lopulta luonnistuu, jossei mieskään voi jäädä kotiin, kuten oli suunnitelma..

Onneksi on vasta Marraskuu :)
Hoitovapaasta pitää ilmoittaa ja tehdä soppari viimeistään 2kk ennen vanhempainvapaan loppumista. Eli sun pitää Tähti tehdä se jouluun mennessä niin kuin munkin.
 
Hoitovapaasta pitää ilmoittaa ja tehdä soppari viimeistään 2kk ennen vanhempainvapaan loppumista. Eli sun pitää Tähti tehdä se jouluun mennessä niin kuin munkin.

Kiitos tiedosta!:notworthy

Pitääkö sen pituuskin tietää / sopia samalla, vai voiko sen jättää auki?
 
Last edited by a moderator:
Vähän meidän kuulumisia. Sain siis neuvolan ummetushoitajalta ohjeeksi aloittaa Eliakselle Pegorion-mahalääkkeen. Sitä 1 g per painokilo päivässä maitoon sekoitettuna. Ja sehän tehosi! Nyt pojan kakka on pehmeää ja olo selvästi helpompi. Ei tarvitse enää itkuista poikaa kannella päivin ja öin. Nukkuu paremmin, herää vain pari kertaa yössä. Ja on alkanut taas kääntymäänkin! Heti kun tuli isot kakat pois, kääntyi samana päivänä monta kertaa. Selvästi siis maha ja suolisto vaivasi ja siksi ei mahallaan viihtynyt eikä alkanut liikkumaan, kääntymisenkin lopetti. Meillä on kyllä tiistaina vielä fyssari niin saadaan lisävinkkejä tuohon liikkumisen opetteluun. Istua tuo tykkää kovasti ja hyvin jo hallitsee itsensä niin ettei tarvitse välttämättä tukea selän taakse eikä silti lennä nenälleen vaikka heiluttaa itseään edes takaisin siinä. Sivuheijasteet kyllä vielä puuttuu.

Ja tänään bongasin ekan hampaan! Oli tullut ihan huomaamatta ja ilman kipuitkua. Tuli vaan kummitädin kanssa puheeksi että onko jo hampaita. Sanoin että katsotaanpas ja siellähän olikin alhaalla puhjennut hammas läpi. Kilahteli lusikkaankin. Pari päivää sitten ei ollut vielä kun tutkin. Meillä on muuten kaikilla lapsilla tullut eka hammas 7 kuukautisena.
 
Kiitos tiedosta!:notworthy

Pitääkö sen pituuskin tietää / sopia samalla, vai voiko sen jättää auki?
Se on ihan työnantajasta kiinni. Periaatteessa hoitovapaa voi olla jaettu max kahteen osaan mutta sen voi sopia työnantajan kanssa myös toisin. Hoitovapaa on sidottu työehtosopimuksiin ja on aina sopimus työnantajan kanssa. Kela maksaa kotihoidontukea täysmääräisenä tai osittaisesta hoitovapaasta riippuen työtunneista. Työnantaja voisi myös kieltäytyä antamasta hoitovapaata, mutta siihen pitäisi olla todella pätevä syy ja se olisi annettava kirjallisena. Työsuojelupiiri muistaakseni voisi riita tilanteessa vaikuttaa siihen miten asia päättyy.
Itse olen nyt asioita laskeskellut ja aion olla puoli vuotta hoitovapaalla. Se on kyllä taloudellisesti todella tiukkaa, mutta eiköhän siitä selvitä. Haave olisi päästä osittaiselle hoitovapaalle, mutta työnantaja tuskin siihen suostuu. En kyllä usko että saan tämän "vahingon" takia pitää työpaikkaanikaan joten eiköhän tässä sit pääse miettimään uutta uraa. Kuljetus/varastointi kun ei sovi sellaisille joilla on pieni lapsi hoidettavana. Ylityöt on melkein joka viikkoisia eikä niitä voi sopia etukäteen tai hommia siirtää seuraavalle päivälle. Jos se pitää paikkansa että pieni lapsi sairastaa keskimäärin 10 nuhakuumetta vuodessa joka voi pahimmillaan tarkoittaa 3kk vuodessa niin työkaverit tai firma ei sellasia poissaolo määriä kauaa katso. Seuraavissa yt:ssa ovi heilahtaa takuu varmasti.
 
Eclipse
Toisaalta työnantajan luulis just kannattavan suostua osittaiseen hoitovapaaseen => lisää sun motivaatiota ja sitoutumista => toisaalta mahdollisesti myös vähentää lapsen "sairastumisherkkyyttä"...

Ikinähän sitä ei tiedä jos ei kysy.
Tosin muksujen sairastelualttiudessakin on eroja - meillä on esikoinen ollut tosi vähän kipeänä ja minä/mies pois töistä sairaan lapsen takia. Aina se ei tietty mee niin.
 
No mun työnantajaa ei kiinnosta kenenkään henk.koht. elämä. Mä olen jo täs 10 vuodessa tottunu siihen et arkipäivisin ei voi olla harrastuksia tai sopia mitään menoja, koska joka päivä on oltava ylityövalmiudessa. Kyllä siihen työhön aina tekijöitä riittää jossei työ kiinnosta ja ole siihen aina käytettävissä. Mä olen ensimmäinen 20 vuoteen meidän kaupungin yksikössä joka jäi äitiyslomalle. Sinne kun ei palkata naisista kuin sellaisia jotka on jo lapsensa tehny tai on yli nelikymppisiä. Mä sain työpaikan 10v sitten kun ilmoitin etten lapsia tee (hups :grin )
 
Ei ne lahjat tarvi kummosia ollakaan. Pääasia on muistaminen ja läsnäolo. :) Mä en ainakaan ole vailla lahjoja lapsilleni. Sanon aina kummeille ja sukulaisille että pääasia on että tulevat katsomaan lapsia.

Eno kieltäytyi osallistumasta enää isompien lasten synttäreihin, vaikka aina tarkoituksena ollut saada vain suku koolle piittaamatta lahjoista, eikä koskaan ole edes onnitellut Eliaksesta.. niinpä saa olla kutsut lähettämättä sinne päin. :shifty:
Mäkin halusin monta kummia just siksi, että saadaan kunnon synttärikemut aikaiseksi. Mun kummitytön synttäreillä aina kerran vuodessa nähdään samat ihmiset. On hauska vaihtaa kuulumisia ja täs 17 vuoden aikana meistä on tullu ystäviä, vaikka ei ennen tunnettu.

Tietty yks meidän vauvan kummi vaati avaamaan pankkitilin, et hän laittaa sit sinne lahjarahan. Pelkään just et se on joku satku, kun ei tosiaankaan tarttis. Vaan et tulee kahville ja treffataan.
 
Pojan serkuista yhdellä on TOSI köyhä kummitäti ( en tunne häntä), mutta on niin köyhä, että synttärilahja on aina varmaan 5€ luokkaa.

Hän on toki korkeasti koulutettu, Yliopiston käynyt, mutta ei ole koskaan saanut töitä, ei edes yhtä työpaikkaa, vaikka täyttää ihan pian 40v. Todella harmillista, että tässä yhteiskunnassa ei kaikki saa töitä:sad001
Mä oon mun veljien lapsille ostani just jonku max 20eur lahjan, jouluna ja synttäriellä. Ne saa kuitenkin kaiken haluamansa, ettei mun lahjoilla oo mtn merkitystä. Juhla siinä on se pointtin ja et muksu tuntee itsensä tärkeäksi. Mä pukeudun juhlavasti kun on jonkun synttärit. Sit oon kans antanu lahjakortteja, joka oikeuttaa "viettämään päivän parhaan ja ainoan tädin kanssa.":grin Sillo mukula saa valita mihin mennään ja missä syödään. Mä tarjoon reissun ja sapuskat. Mun vanhimman veljentytön vein ekoille festareille ku täytti 18. Sillo oltiin hotellissa yötä.
 
Kävin eilen mehiläisessä vauvan kanssa. Yks frendi rupes luettelee korvatulehdusoireita heidän lapsilla ja natsas meidän tän vkon hulinoihin. Itkeskelee, pulauttelee, ei tykkää olla vaakatasossa ja menee huonosti nukkumaan. Ja tää itseasiassa ihan oksentaa maitoa. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen tulee yhtäkkiä ruokalusikallinen ulos ja haisee yrjölle. Eilen meni peräti kolme-neljä paitaa pesuun, kun velli oli loppu ja annettiin vain maitoa. Kyl se velli auttaa tohon pulautteluun, et joku refluksi tolla on.

Joo, siis käytiin yleislekurilla, ja vauva oli terve kuin pukki. Se oli "päivää ja 90€". Korvat oli puhtaat ja keuhkot kans. Ilmeisesti joku pikku flunssavirus, kun yskii vähän. Tosta oksentelusta pitää puhua nla-lääkärille, mennään 1,5vkon päästä.

Tajusin eilen aamulla antaa panadolia, ni vauva oli hyvätuulinen koko pvän.
 
Oliko kellään sektiopotilaalla sitä Pohjolan vauvavakuutusta? Mä yritin saada sairaalamaksut sieltä, ni sain yhden (halvimman) polikäynnin, joka tehtiin päivää ennen syntymää. Kävin silloin käyrillä, ku vedet oli menny. Muita en saanu ja syynä oli et vakuutus ei kata raskaudesta tai synnytyksestä johtuvia kuluja. Mitäs vittua se yks polimaksu sit oli....? Ne ei oo ihan kartalla siellä. Muutenkin se korvauspalvelu oli tosi kuppanen. Mihinkään ei tullu kunnon taudinkuvaa tai tai diagnoosikoodia. Kirjoitustila syyn kohdalla oli rajattu noin neljään sanaan. Eikä mtn dokkareita löhetetty. Et ne teki sen päätöksen kyl tosi köyhältä pohjalta.

Mä hain siis omia sairaalamaksuja, jotka oli reilu 200€, sitte vauvan sairaalamaksuja kosteista keuhkoista ja antibioottiiputuksesta jotka oli kans reilu 200€. Sen yhden 30€ polimaksun ne korvas. Eijjummarra. Ymmärtääks joku muu?
 
Mä en ollu sektiopotilas, eikä tullu mitään lisämaksuja, mutta on Pohjolan vakuutus. Ja en siis tiedä ehdoista tässä tapauksessa. Oma kokemus on se, että pääosin olen ollut tyytyväinen ja hommat on menneet sujuvasti, mutta muutama eriskummallinen kokemus on tullut sekä lapsen sairasvakuutus- että autovakuutusasiassa. Ja näissä olen huomannut, että riippuu virkailijasta - mikä on käsittämätöntä! Kokeile tehdä joku valitus asiasta, joko kirjallisesti tai soita, jos olet tyytymätön tilanteeseen. Joskus jollain saattaa olla parempaa tietoa kuin edellisellä virkailijalla. Niin pöyristyttävältä kuin se kuulostaakin. Esim yhden kerran onneksi luin tarkkaan korvauspäätöksen, kun ihmettelin, miksi yhdestä lekurikäynnistä lapsen kanssa oli korvattu niin vähän. Kyseessä oli kaatuminen portaissa, jossa lapsen hampaat menivät alahuulen läpi, mutta alunperin vahinkoilmoituksessa korostin, että mitään hammasvaurioita ei ole tullut. Olivat sitten kuitenkin vähentäneet hammasvahingon omavastuun 100 e korvaussummasta (hammaspuolella siis oma omavastuu verrattuna muihin sairaskuluihin). Soitin heti, että hetkinen, ei tämä ole hammasvahinko ja selitin asian uudelle tyypille, niin 2 päivän päästä oli satanen tilillä... Semmosta kokeilua ja rahan tienausta...
 
Vähän meidän kuulumisia. Sain siis neuvolan ummetushoitajalta ohjeeksi aloittaa Eliakselle Pegorion-mahalääkkeen. Sitä 1 g per painokilo päivässä maitoon sekoitettuna. Ja sehän tehosi! Nyt pojan kakka on pehmeää ja olo selvästi helpompi. Ei tarvitse enää itkuista poikaa kannella päivin ja öin. Nukkuu paremmin, herää vain pari kertaa yössä. Ja on alkanut taas kääntymäänkin! Heti kun tuli isot kakat pois, kääntyi samana päivänä monta kertaa. Selvästi siis maha ja suolisto vaivasi ja siksi ei mahallaan viihtynyt eikä alkanut liikkumaan, kääntymisenkin lopetti. Meillä on kyllä tiistaina vielä fyssari niin saadaan lisävinkkejä tuohon liikkumisen opetteluun. Istua tuo tykkää kovasti ja hyvin jo hallitsee itsensä niin ettei tarvitse välttämättä tukea selän taakse eikä silti lennä nenälleen vaikka heiluttaa itseään edes takaisin siinä. Sivuheijasteet kyllä vielä puuttuu.

Ja tänään bongasin ekan hampaan! Oli tullut ihan huomaamatta ja ilman kipuitkua. Tuli vaan kummitädin kanssa puheeksi että onko jo hampaita. Sanoin että katsotaanpas ja siellähän olikin alhaalla puhjennut hammas läpi. Kilahteli lusikkaankin. Pari päivää sitten ei ollut vielä kun tutkin. Meillä on muuten kaikilla lapsilla tullut eka hammas 7 kuukautisena.
Noni, tosi hienoa et toi auttoi! On ihan eri asia hoitaa tervettä vauvaa kuin hoitaa kipeetä vauvaa.
 
Pitääkö sen pituuskin tietää / sopia samalla, vai voiko sen jättää auki?
Mulla alkaa viikon päästä hoitovapaa. Tuntuisi kyllä tosi raskaalta lähteä jo nyt töihin, se ei ollut edes harkinnassa. Meillä ainakin töissä piti hoitovapaahakemukseen laittaa myös päättymispäivämäärä. Oon ilmoittanut palaavani töihin elokuussa 2017 (lapsi 1v 6kk tuolloin), mutta katon vielä lähempänä tilannetta uudestaan. Eli mahdollisesti voi sitten sen toisen osan käyttää vielä.
 
Hei, onko kellään muulla ollut synnytyksen jälkeen alaselän kipuilua? Minulla on alaselkä tosi kipeä, varsinkin sen jälkeen kun on paljon kantanut vauvaa sylissä tai puuhannut muita juttuja, joissa selkä joutuu rasitukselle esim. siivonnut. Onko vinkkejä hyvistä jumppaliikkeistä, joilla saisi selän nopsasti kuntoon? Ollaan käyty vauvan kanssa joogassa, mutta vielä ei selkä ole palautunut kuntoon. Kävelylenkit pitäisi kai myös auttaa?
 
Kävelylenkit tehostaa verenkiertoelimistön toimintaa ja lisää aineenvaihduntaa eli sen puolesta hyvä myös selkäkipuihin, tarpeeksi pieninä satseina, ettei kävely aluksi kipeytä lisää. Ja jos ei kipeytä, niin ilman muuta pidempiäkin lenkkejä. Ja kuten edellisessä sanottu, syvien vatsalihasten treenaus. Aloittaen niiden tunnistamisesta/ löytämisestä eli esim selällään kevyesti napaa kohti selkärankaa ja pieni pito. Kun löytyvät, esim sellainen harjoite, että selinmakuulla vedät napaa kohti selkärankaa, pyrit pitämään alaselän liikkumattomana, kun samalla liu'utat yhtä jalkaa kerrallaan lattiaa pitkin suoraksi tai niin pitkälle kuin keskivartalon hallinta sallii. Pienestä kannattaa lähteä liikkeelle. Itsellä esim ei S-I-nivel ole vielä kokonaan toipunut raskausajasta ja oireilee jonkin verran.
 
Kävin eilen mehiläisessä vauvan kanssa. Yks frendi rupes luettelee korvatulehdusoireita heidän lapsilla ja natsas meidän tän vkon hulinoihin. Itkeskelee, pulauttelee, ei tykkää olla vaakatasossa ja menee huonosti nukkumaan. Ja tää itseasiassa ihan oksentaa maitoa. Parin tunnin päikkäreiden jälkeen tulee yhtäkkiä ruokalusikallinen ulos ja haisee yrjölle. Eilen meni peräti kolme-neljä paitaa pesuun, kun velli oli loppu ja annettiin vain maitoa. Kyl se velli auttaa tohon pulautteluun, et joku refluksi tolla on.

Joo, siis käytiin yleislekurilla, ja vauva oli terve kuin pukki. Se oli "päivää ja 90€". Korvat oli puhtaat ja keuhkot kans. Ilmeisesti joku pikku flunssavirus, kun yskii vähän. Tosta oksentelusta pitää puhua nla-lääkärille, mennään 1,5vkon päästä.

Tajusin eilen aamulla antaa panadolia, ni vauva oli hyvätuulinen koko pvän.

Noi oireet voi johtua sun syömisistäkin. Meillä reagoi noin jos syön kaakaota/suklaata ja riisiä. Muut tuleekin sit suoliston läpi vaivoina.
 
Mun kaverilla auttoi noihin selkäkipuihin syvien vatsalihasten treenaus.
Kävelylenkit tehostaa verenkiertoelimistön toimintaa ja lisää aineenvaihduntaa eli sen puolesta hyvä myös selkäkipuihin, tarpeeksi pieninä satseina, ettei kävely aluksi kipeytä lisää. Ja jos ei kipeytä, niin ilman muuta pidempiäkin lenkkejä. Ja kuten edellisessä sanottu, syvien vatsalihasten treenaus. Aloittaen niiden tunnistamisesta/ löytämisestä eli esim selällään kevyesti napaa kohti selkärankaa ja pieni pito. Kun löytyvät, esim sellainen harjoite, että selinmakuulla vedät napaa kohti selkärankaa, pyrit pitämään alaselän liikkumattomana, kun samalla liu'utat yhtä jalkaa kerrallaan lattiaa pitkin suoraksi tai niin pitkälle kuin keskivartalon hallinta sallii. Pienestä kannattaa lähteä liikkeelle. Itsellä esim ei S-I-nivel ole vielä kokonaan toipunut raskausajasta ja oireilee jonkin verran.

Kiitos vinkeistä, täytyy aloittaa treenaamaan:happy:
 
Takaisin
Top