Synnyttäneet --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja maria75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänään oli 4kk neuvola. Tosin tyttö täyttää 4kk viikon päästä, mutta tällä viikolla oli lääkäri käymässä. Kaikki oli hyvin ja kehui tytön vahvaa ihoa. Velliä kuulemma voisi vähitellen alkaa antamaan. Painoa ei ollut tullut kuin noin 250g 3 viikossa. Paino on vielä +2 käyrällä pituuteen nähden, joten huolta ei ole. Tosin paino on käyrällä tullut alaspäin nyt parilla käynnillä joten sen takia voisi aloittaa vellit. Kiinteiden aloittaminen 5kk iässä on kuulemma ihan ok kun kysyin, että silloin haluaisin ne aloittaa.
Strategiset mitat 4kk: 5660g (3486) ja 59 cm (49). Eli pieni ja simpsakka tyttö. Kasvaa kuitenkin omalla käyrällään normaalisti :happy:

Mä en tiedä mikä on ollut äitiydessä vaikeinta. Välillä tuntuu että kaikki ja välillä ettei mikään. Eniten edelleen harmittaa se ettei meillä ole enää yhteistä aikaa eikä päästä kahdestaan mihinkään. Meillä ei ole isovanhempia jotka pystyisivät lasta hoitamaan ja kaverit on luvannu hoitaa sitten kun iso ja päässyt vaipoistaan. Mä olen kaikki päivät kotona ja lähinnä ootan et mies tulee töistä. Tässä samalla sohvalla on tullu istuttua päivästä toiseen siitä asti kun paksuksi pamahdin. Raskaana ollessa vitutti eikä tasan kiinnostanu tehdä mitään ja nyt taas päivät menee imettäessä. Mä totuin viime vuodet menemään ja harrastamaan mieheni kanssa enkä ole juuri kavereitani tavannut kuin pari kertaa vuodessa. Niillä oli perhe-elämänsä ja koska mua ei lapset kiinnostanu niin en niitten kanssa paljoa ollu tekemisissä. Jos oli illanviettoja niin ei siellä sitten muusta puhuttu kuin lapsista eli mä lähinnä vaan istuin kuuntelemassa muiden juttuja. Työ ja opiskelu vei suurimman osan ajasta. Just edellisenä vuotena oli projektin käynnistys ja tein 16h työpäivää pitkään. Sitä ennen opiskelin ja opinnot jäi tauolle lopputyötä vajaana työkiireiden takia. Viime keväänä oli tarkoitus valmistua mutta en pystyny edes aloittamaan lopputyötä raskauden takia eli sinne meni opiskeluoikeus ja tutkinto jäi saamatta. Tosin mä opiskelin et saisin paremman työn, mutta sekin jää nyt haaveeksi. Lapsen kanssa ei voi myöskään tehdä joustavia työpäiviä joten joka joulukuussa kun on yt:t niin tuskin mulla on puolta vuottakaan työpaikkaa kun ens syksynä palaan töihin. Meille ei normaalisti palkata alle 40v naisia koska työ on sellaista että homma on saatava päivän aikana tehtyä ja kiirepäivinä sitten menee monesti ylitöiksi. Siinä on sitten turha kitistä että lapsi on haettava tarhasta. Mä sain aikoinaan paikan kun ilmotin etten lapsia tee vaikka olinkin vasta kolmekymppinen. Olin muuten ensimmäinen 20 vuoteen joka jäi äitiyslomalle. Kävin elokuussa työpaikalla näyttämässä tyttöä ja "toimistontytöt" kyllä ihasteli sitä, mutta muutama ihminen ei enää edes tervehtinyt. Jäi aika paskamaku siitä reissusta.

Eclipse :) Osaan samaistua sunkin tarinaan, tein aivan samoin, että sanoin aina työnantajille olematta hankkimatta lapsia, kun sitä kysyttiin. Ei ollut vaihtoehtoa:wink. Nykyisestä työpaikassa ei ole kukaan nainen jäänyt koskaan äitiyslomalle, koska pääsin eläkkeelle jääneen naisen tilalle ja kaikki muut ovatkin sitten miehiä :) Uskalsivat mut ottaa, koska olin 42v. ja sanoin, ettei ole lapsia siunaantunut....ja POKS...siitä 5kk, niin ilmoitin olevani raskaana:bom:angel13
Se oli heille järkytys!!!
Mutta sopeutuivat asiaan ja siksi arvostan miehiä työtovereina, ovat suoraviivaisia ja reiluja.. Siellä kaikki odottavat nyt kovin näkevänsä pojan tässä syksyllä:Heartred
 
Onko teiltä kysytty suoraan työhaastattelussa lapsista? Sitähän ei saisi kysyä. Multa ei ole kysytty. On kysytty ehkä lopuks joskus, et onko jotain mitä haluaisit kertoa itestäs muuten, ja oonkin sit ite kertonut lapsista.
 
Kyllä on, perhesuhteista jne... Ja aina lapseton pääsee ohi, jos kaikki kreditit on muutoin tasavertaiset...Niin se vaan menee:wink:sad001
 
Onko teiltä kysytty suoraan työhaastattelussa lapsista? Sitähän ei saisi kysyä. Multa ei ole kysytty. On kysytty ehkä lopuks joskus, et onko jotain mitä haluaisit kertoa itestäs muuten, ja oonkin sit ite kertonut lapsista.

Catlin :) Oletko saanut sitten sen paikan, jossa olet kertonut lapsista?

Onhan myös tosi ala kohtaista, miten näihin asioihin suhtaudutaan.
 
Me päätettiin lähteä mukaan Vauva-ryhmään avoimeen päiväkotiin:p

Vaikka itse en kaipaa paljoa aktiviteettia, niin pojalle on hyväksi nähdä muita ikäisiään ja päästä mukaan leikkimään, siellä lauletaan ja leikitään:hello2:cheers:hello2:cheers:love7
 
Voihan olla, että löydät ryhmästä jonkun saman mielisen äidin, johon tutustua. Mulla kävi niin, kun mentiin muskariin ihan lapsen takia, niin tutustuin äitiin, jonka kanssa nähdään ja pidetään yhteyttä vieläkin vaikka muskari loppui jo viime jouluna.:)
 
Meillä on taas pojan kakka mennyt kovaksi. :facepalm:Tekee kovia pieniä papanoita tai pökäleitä, mitä tän ikäisen ei mielestäni pitäisi tehdä. En tiedä mikä nyt kovetti.. Aikaisemmin maidon vaihto auttoi, nyt en tiedä mikä auttaisi. Lieneekö sitten lihat mitkä aloitettiin 5 kkn iässä?

Nyt sitten taas luumua ja päärynää avuksi.. Mitä mahaa pehmentävää lääkettä olette käyttäneet näin pienellä? Levolac?

Mun tyttärellä oli samantyylinen kovuusongelma pienenä/vauvana. Teki jopa kymmenen kertaa päivässä pienen sormenpään kokoisen voimakkaasti haisevan papanan.. Lisäksi tytön kasvu pysähtyi ja sitä sitten tutkittiin. Kuitenkaan mitään varmaa syytä ei löydetty. Maito jätettiin sitten pois, tai sai vain laktoositonta ja se taisi auttaa.
 
Me päätettiin lähteä mukaan Vauva-ryhmään avoimeen päiväkotiin:p

Vaikka itse en kaipaa paljoa aktiviteettia, niin pojalle on hyväksi nähdä muita ikäisiään ja päästä mukaan leikkimään, siellä lauletaan ja leikitään:hello2:cheers:hello2:cheers:love7
Mä aattelin lähtee marraskuun alussa poitsun kanssa vauvamuskariin, kun hänellä alkaa siinä vaiheessa olla sen verran ikää, että kelpaa porukkaan;)! :) Kaipaan ehkä itsekin viimeistään siinä vaiheessa jotakin sosiaalista aktiviteettia ja samalla voin vaklata hyviä musaideoita töihin vastaisuuden varalle..;)! :) Tutustuttiin synnärillä ollessa yhteen pariskuntaan, joka oli myös samaan aikaan meidän kanssa perhevalmennuksessa keväällä. Nyt ollaan pidetty tiiviisti yhteyttä viestein ja kunhan saadaan ristiäiskiireet pois päiväjärjestyksestä, aletaan kyläilemään ja tutustuttaa meidän poikiakin toisiinsa.., niillä ikäeroo vain 2 päivää:)! Koen tärkeäksi, että on edes yksi naispuoleinen tuttu, joka on samassa tilanteessa kanssani ja jonka kanssa voin livenäkin vaihtaa kokemuksia vauva -arjesta ja tutustua myös koko perheenä heidän kanssaan..:)! :)
 
Mies kertoi Anopin ehdottaneen, että he tulisivat tänne meille talvea pitämään.
En kommentoinut asiaan muuta kuin kysymällä, että kumman meistä (minun vai anopin) arvelet lähtevän ensin raudoissa putkaan.
Ei sitten enää keskusteltu asiasta mutta tänään kuulin appivanhempieni talvehtivan Portugalissa.:oops:
 
Marituuli, mä käytin esikoiselle apteekista saatavaa mallasuutetta, sitä sai antaa ihan tosi pienelle vauvalle ja toimi ainakin silloin hyvin.
Meillä oli tänään lääkärineuvola (poitsu nyt 6vkoa) ja siellä suositeltiin tuota mallasuutetta poitsun kakkaamis ongelmiin. Eli poitsu oli kolme päivää kakkaamatta, mutta todella karmean hajuisia kananmuna pieruja hän ähersi lähes koko ajan. No tänään kerkesin just hakea apteekista mallasuutteen lääkärireissulla ja kun kotiin päästiin, tuli pojalta kunnon niskapaskat, sitä tavaraa oli ihan hirvee määrä! No hetkeksi helpotti olotilaa, mutta illalla on taas rupsuttelu jatkunut..!

Lääkärireissu meni hyvin, kaikki ok ja painoo oli tullu reilussa viikossa lisää 480g ja pituutta 1,5cm, eli poju on ollut ruoka-aikaan kotona..:) ! Hurmasipa hän lääkäritätin valloittavalla hymylläkin.. :)
 
Vautsi Muumimamma, miten hienosti poika on kasvanut!! Mä jouduin käyttämään mallasuutetta kanssa melko tiiviisti hetken, jonkun viikon muistaakseni mutta sitten vatsa rupes toimimaan normisti ja sen jälkeen on selvitty ilman apuja (mitä nyt uima-altaan vesi saa pojun vatsan toimimaan melko ripeästi aika ajoittain).
 
Mä menin jo toisen kerran viikon sisään kirppikselle :shy: Ja taas läksin kahden ison pussin kanssa sieltä pois. Tytöllä alkaa vähän olemaan vaatetta seuraavaksi kahdeksi vuodeksi :eek: :p Tai toinen pussi oli, kun joku myi kympillä Fisher Pricen leluja muovipussillisen. Ja mulla on näköjään Hello Kitty vaihde päällä. Mukaan läks erikokoisia mekkoja, bodyja, yökkäreitä, pehmolelu ja herätyskello. :rolleyes: Mies löysi pelastusliivit tytölle joten ens kesänä päästään veneilemään porukalla vaikkei se mun lempiaiheita olekaan, mut onpahan edes jotain mitä voidaan tehdä yhdessä. Seuraavan kerran en kyllä mee kirppikselle kun vasta kahden viikon päästä kun oma pöytäpaikka alkaa. Pienimmät lastenvaatteet ja muu kertynyt roina saa lähteä kiertoon.
 
Mistä kirppikseltä löytyy noin hyvin? Mä oon tottunu selaa huutonettiä ja toria, mutta kivijalkakirppikset houkuttelee.
 
Mistä kirppikseltä löytyy noin hyvin? Mä oon tottunu selaa huutonettiä ja toria, mutta kivijalkakirppikset houkuttelee.
Mä en asu pääkaupunkiseudulla, mutta jos joku joskus eksyy Kouvolaan (esim käy Tykkimäessä lasten kanssa tai Repovedellä) niin samalla kannattaa kävästä perhekirppis Centtilässä. Siellä tän alueen lastenvaatteet ja tarvikkeet kiertää parhaiten ja hinnat pidetään edullisina. Joukosta löytyy kyllä välillä pöytiä merkkivaatteistakin mut mä en niistä yleensä osta mitään kun en tykkää niiden kuoseista.
 
Mies kertoi Anopin ehdottaneen, että he tulisivat tänne meille talvea pitämään.
En kommentoinut asiaan muuta kuin kysymällä, että kumman meistä (minun vai anopin) arvelet lähtevän ensin raudoissa putkaan.
Ei sitten enää keskusteltu asiasta mutta tänään kuulin appivanhempieni talvehtivan Portugalissa.:oops:
Tähtipöly, Onko sulla ja anopillasi huonot välit ? Me juuri tultiin anopin ja appiukon luota kotiin ja anopin kanssa oli jotain kränää. Parempi meillä olla vähän välimatkaa. Anoppi stressantuu vieraista. Itseäkin turhauttaa olla vieraassa paikassa poissa omasta kodista. Oma rauha, parempi mieli...
 
Joo,meillä on suorastaan jäätävät välit. Tosin nyt kun olen onnistunut lasten teossa,on hän suhtautunut muhun vähän suopeammin. Hänestä en ole tarpeeksi hyvä pojallensa,mulla on huono/turha työ,meikkaan liikaa,en syö tarpeeksi ja 'pakotin' mieheni muuttamaan pois Suomesta ym ym ym kaikkea ihan älytöntä.
Mies osaa onneksi olla mun puolella vaikka varmasti on hankalaa sanoa vastaan omalle äidille. Mua itseäni vaan naurattaa anopin kotkotukset nykyisin ja sekös häntä kyrsii.
 
Maria :) Ikuiseen Anoppi keskusteluun, on se välimatka vaan avainsana ja miehen kyllä pitää tajuta pitää puolta...

Tähtipölyä :) Hihh, ihan samoin täällä ajattelee, että "pakotan" miestä, vaikka todellisuudessa mies itse haluaa tiettyjä asioita...Anopit on taitavia kääntään asiat pyllylleen:hungover: Toi meikkausjuttu ja syöminen/paino, ihan samat on nekin...

Meillä välit vähän muuttuneet lapsen synnyttyä, vielä en osaa tulkita miten, kun uudet roolit on "tavallaan" hakusessa. Välit on aina olleet ihan hyvät, mutta joku muutos on meneillään:alien
 
Takaisin
Top