T
Tähti ★
Vieras
Tänään oli 4kk neuvola. Tosin tyttö täyttää 4kk viikon päästä, mutta tällä viikolla oli lääkäri käymässä. Kaikki oli hyvin ja kehui tytön vahvaa ihoa. Velliä kuulemma voisi vähitellen alkaa antamaan. Painoa ei ollut tullut kuin noin 250g 3 viikossa. Paino on vielä +2 käyrällä pituuteen nähden, joten huolta ei ole. Tosin paino on käyrällä tullut alaspäin nyt parilla käynnillä joten sen takia voisi aloittaa vellit. Kiinteiden aloittaminen 5kk iässä on kuulemma ihan ok kun kysyin, että silloin haluaisin ne aloittaa.
Strategiset mitat 4kk: 5660g (3486) ja 59 cm (49). Eli pieni ja simpsakka tyttö. Kasvaa kuitenkin omalla käyrällään normaalisti
Mä en tiedä mikä on ollut äitiydessä vaikeinta. Välillä tuntuu että kaikki ja välillä ettei mikään. Eniten edelleen harmittaa se ettei meillä ole enää yhteistä aikaa eikä päästä kahdestaan mihinkään. Meillä ei ole isovanhempia jotka pystyisivät lasta hoitamaan ja kaverit on luvannu hoitaa sitten kun iso ja päässyt vaipoistaan. Mä olen kaikki päivät kotona ja lähinnä ootan et mies tulee töistä. Tässä samalla sohvalla on tullu istuttua päivästä toiseen siitä asti kun paksuksi pamahdin. Raskaana ollessa vitutti eikä tasan kiinnostanu tehdä mitään ja nyt taas päivät menee imettäessä. Mä totuin viime vuodet menemään ja harrastamaan mieheni kanssa enkä ole juuri kavereitani tavannut kuin pari kertaa vuodessa. Niillä oli perhe-elämänsä ja koska mua ei lapset kiinnostanu niin en niitten kanssa paljoa ollu tekemisissä. Jos oli illanviettoja niin ei siellä sitten muusta puhuttu kuin lapsista eli mä lähinnä vaan istuin kuuntelemassa muiden juttuja. Työ ja opiskelu vei suurimman osan ajasta. Just edellisenä vuotena oli projektin käynnistys ja tein 16h työpäivää pitkään. Sitä ennen opiskelin ja opinnot jäi tauolle lopputyötä vajaana työkiireiden takia. Viime keväänä oli tarkoitus valmistua mutta en pystyny edes aloittamaan lopputyötä raskauden takia eli sinne meni opiskeluoikeus ja tutkinto jäi saamatta. Tosin mä opiskelin et saisin paremman työn, mutta sekin jää nyt haaveeksi. Lapsen kanssa ei voi myöskään tehdä joustavia työpäiviä joten joka joulukuussa kun on yt:t niin tuskin mulla on puolta vuottakaan työpaikkaa kun ens syksynä palaan töihin. Meille ei normaalisti palkata alle 40v naisia koska työ on sellaista että homma on saatava päivän aikana tehtyä ja kiirepäivinä sitten menee monesti ylitöiksi. Siinä on sitten turha kitistä että lapsi on haettava tarhasta. Mä sain aikoinaan paikan kun ilmotin etten lapsia tee vaikka olinkin vasta kolmekymppinen. Olin muuten ensimmäinen 20 vuoteen joka jäi äitiyslomalle. Kävin elokuussa työpaikalla näyttämässä tyttöä ja "toimistontytöt" kyllä ihasteli sitä, mutta muutama ihminen ei enää edes tervehtinyt. Jäi aika paskamaku siitä reissusta.
Eclipse :) Osaan samaistua sunkin tarinaan, tein aivan samoin, että sanoin aina työnantajille olematta hankkimatta lapsia, kun sitä kysyttiin. Ei ollut vaihtoehtoa


Se oli heille järkytys!!!
Mutta sopeutuivat asiaan ja siksi arvostan miehiä työtovereina, ovat suoraviivaisia ja reiluja.. Siellä kaikki odottavat nyt kovin näkevänsä pojan tässä syksyllä




Tekee kovia pieniä papanoita tai pökäleitä, mitä tän ikäisen ei mielestäni pitäisi tehdä. En tiedä mikä nyt kovetti.. Aikaisemmin maidon vaihto auttoi, nyt en tiedä mikä auttaisi. Lieneekö sitten lihat mitkä aloitettiin 5 kkn iässä?
Ja taas läksin kahden ison pussin kanssa sieltä pois. Tytöllä alkaa vähän olemaan vaatetta seuraavaksi kahdeksi vuodeksi
Toi meikkausjuttu ja syöminen/paino, ihan samat on nekin...