SikaKissa
Satasella mukana keskusteluissa
Miltä nyt tuntuu kun olet tullut äidiksi? Löytyikö niitä supervoimia ja telepaattisia kykyjä? Syntyikö sinun ja lapsesi välille näkymätön vahva side? Oletko aivan kuin uusi ihminen vai onko sinussa vain enemmän ihmistä?
Tajusin tuossa juuri että meidän pikkumies ei ole tainnu itkeä enää moneen päivään. Yöllä herätessään päästää yhen aika kipakan äyhkäisyn, jolla ilmottaa että "NÄLÄKÄ! RUOKAA! HETI!" muutoin harrastaa vain pientä kitinää kun vaippa on täys tai ruoka ei tule tarpeeksi nopeasti tai jos äiti on liian kauan pois näköpiiristä. Mä olen nykyään entistä vakuuttuneempi siitä etten ole äitimateriaalia. Kaikki tutut sanoo että heillä maito oikein suihkuaa kun vaan lasta erehtyy ajattelemaankaan ja mun taas täytyy tehdä kaikkeni että lapsen saa kylläiseksi enkä yleensä jaksa. Miellän vauvanhoidon vain yhdeksi velvollisuudeksi lisää enkä vieläkään koe mitään erityisiä hellyyden tunteita poikaani kohtaan. Tai siis tunteet on aivan samat kuin lemmikkieni kanssa. Ihanaa pitää sylissä ja silittää. Olen suhtautunut kissoihini ja koiraani kuin rakkaisiin lapsiin jo vuosia joten ihmislapsi ei sitten laumassa eroa muista. Extreme-valintatilanteet on sitten asia erikseen. Nyt olen tämän tunnustanut. Tunteellisemmaksi olen muuttunut. Aikaisemmin leijonakuningas on saanut silmät hieman kostumaan mutta nyt itken jo ihan kunnolla kun mufasa onkin kuollut.
Annan pojan nukkua sängyssä vieressäni jos vaikuttaa siltä ettei hän muuten nuku. Tällöin en itse kykene nukkumaan mutta koen sen kuuluvan asiaan ja minähän valvon vaikka kuinka pitkään jos lapsi siitä tulee tyytyväiseksi. Käytän väsymystä vain tekosyynä olla lähtemättä käymään äitini luona. Ystäväni sanoi minun näyttävän siltä kuin sanoisin "tuossa se nyt on sitten ja kyllähän minä sen hoidan" ja niin se taitaa olla. Minä en ole koskaan leikkinyt vauvanukeilla (jotka edelleen puistattaa) ja kotileikissäkin olin lapsena aina isä. Kaikenlaisia juttuja lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että maito on mulla tiukassa siksi, että mä vaan en ole tarpeeksi äiti. Mutta vaikken ole tarpeeksi äiti niin mä olen silti erittäinkin riittävästi vanhempi ainakin omasta mielestäni. Olen valmis antamaan lapselle kaikkeni vaikkei meillä mitään yliluonnollisia yhteyksiä olekaan. Kaikki raskauskilot ovat jo karisseet mutta persaus jäi vielä entistäkin leveämmäksi. En ymmärrä miksi.
Tajusin tuossa juuri että meidän pikkumies ei ole tainnu itkeä enää moneen päivään. Yöllä herätessään päästää yhen aika kipakan äyhkäisyn, jolla ilmottaa että "NÄLÄKÄ! RUOKAA! HETI!" muutoin harrastaa vain pientä kitinää kun vaippa on täys tai ruoka ei tule tarpeeksi nopeasti tai jos äiti on liian kauan pois näköpiiristä. Mä olen nykyään entistä vakuuttuneempi siitä etten ole äitimateriaalia. Kaikki tutut sanoo että heillä maito oikein suihkuaa kun vaan lasta erehtyy ajattelemaankaan ja mun taas täytyy tehdä kaikkeni että lapsen saa kylläiseksi enkä yleensä jaksa. Miellän vauvanhoidon vain yhdeksi velvollisuudeksi lisää enkä vieläkään koe mitään erityisiä hellyyden tunteita poikaani kohtaan. Tai siis tunteet on aivan samat kuin lemmikkieni kanssa. Ihanaa pitää sylissä ja silittää. Olen suhtautunut kissoihini ja koiraani kuin rakkaisiin lapsiin jo vuosia joten ihmislapsi ei sitten laumassa eroa muista. Extreme-valintatilanteet on sitten asia erikseen. Nyt olen tämän tunnustanut. Tunteellisemmaksi olen muuttunut. Aikaisemmin leijonakuningas on saanut silmät hieman kostumaan mutta nyt itken jo ihan kunnolla kun mufasa onkin kuollut.
Annan pojan nukkua sängyssä vieressäni jos vaikuttaa siltä ettei hän muuten nuku. Tällöin en itse kykene nukkumaan mutta koen sen kuuluvan asiaan ja minähän valvon vaikka kuinka pitkään jos lapsi siitä tulee tyytyväiseksi. Käytän väsymystä vain tekosyynä olla lähtemättä käymään äitini luona. Ystäväni sanoi minun näyttävän siltä kuin sanoisin "tuossa se nyt on sitten ja kyllähän minä sen hoidan" ja niin se taitaa olla. Minä en ole koskaan leikkinyt vauvanukeilla (jotka edelleen puistattaa) ja kotileikissäkin olin lapsena aina isä. Kaikenlaisia juttuja lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että maito on mulla tiukassa siksi, että mä vaan en ole tarpeeksi äiti. Mutta vaikken ole tarpeeksi äiti niin mä olen silti erittäinkin riittävästi vanhempi ainakin omasta mielestäni. Olen valmis antamaan lapselle kaikkeni vaikkei meillä mitään yliluonnollisia yhteyksiä olekaan. Kaikki raskauskilot ovat jo karisseet mutta persaus jäi vielä entistäkin leveämmäksi. En ymmärrä miksi.