Hei te tulevat tammikuiset äidit, täällä vielä yksi halukas mukaan

Koko keskustelun olen seurannut läpi ja täytyy sanoa, että olette antaneet minulle uskoa läpi ensimmäisten 12 viikon vaikeuksien...
Taustasta sen verran, että niin kuin nimimerkkikin jo kertoo, on ikää jo 40v. Miehen kanssa on oltu yhdessä yli kaksikymmentäneljä vuotta ja viimeisten 15 vuoden aikana on lapsia toivottu, yritetty, tekemällä tehty ja rankkojen hoitojen jälkeen saatu nyt koulunsa aloittavat kaksospojat. Poikien syntymän jälkeen toivottiin hetken aikaa uudelleen ja sitten ns. unohdettiin koko asia ja nautittiin elämästä ja arjesta. Kunnes 2 viikkoa ennen syntymäpäivääni tajusin mitä olikaan tapahtunut....
Lapsettomuuden syy on ollut munasarjojen monirakkulatauti eli pcos ja useamman kerran meille kerrottiin, etten raskaudu luonnollisesti ja hoitojenkin avulla erittäin huonosti.
Varhaisultrassa lääkäri kertoi kyllä pcos:n merkkien kadonneen munasarjoista. Ja nelikymppisten naisten saavan luontaisen hormonipiikin. Joten muistakaa se, te kaikki nuoremmat kun saavutatte tämän iän!
Voitte varmaan uskoa kun sanon, että ensimmäiset viikot on menneet miehen kanssa järkytyksessä ja yllättyneinä.
Ja niin, viikkoja on 15+5, laskettu aika on 12.1 ja TAYS:ssa synnytetään.