Aphrael joo, tosi ihana tyyppi meijän luovuttaja. Mutta ollaan kyllä yritetty tehdä myös töitä sen eteen että sillä olis mahdollisimman helppoa. (Esim. joskus ollaan tehty "pikaisku" ja vain haettu tavara ruiskuun hänen luotaan, ja ajettu sen reilu puol tuntia kotiin tekemään inssi.) Toki kun ovisplussa tulee, ei siinä ole kuin pari päivää aikaa toimia. Mutta ennen yrityksen alkua meillä oli pari pitkää sessiota missä keskusteltiin tulevasta ja toiveista/odotuksista, ja kerrottiin mm. miten ovistestit toimii ja milloin olis hyvä olla inssin. Ja koko ajan ollaan painotettu, että jos ei tunnu enää kivalta niin ei hänen tarvitse jatkaa eikä edes perustella meille miksi ei halua enää luovuttaa. Tärkeintä että ystävyys säilyy. :)
Myy, ihana kun jaksat käydä täällä vaikka yritys onkin nyt katkolla.

Toivottavasti oli hyvä hieroja!
Nepa, oliko sullakin tuhrua vain muutama päivä ennen menkkoja, vai pidempään? Mäkin yritin gyneltä kysyä keltarauhashormonista, mutta hän oli sitä mieltä että se on mulle tarpeentonta. Mutta jos nyt ei parin kuun aikana tärppi käy, niin syksyllä klinikalla aion kyllä kysyä uudestaan.
Onpa teilläkin pitkä yritys jo! Toivottavasti kilppariarvot olis kohentuneet, vois auttaa tärpin kanssa myös. Se on harmi joo kun klinikoilla on kesätauko, mutta ehkä kesäloma kuumeilusta on ihan hyväksi. :)
Nyytti, mulla on nyt vasta ekaa kiertoa vehnis käytössä, mutta neuroottisena mittaajana oon käyttänyt oikeaa teelusikan mittaa, eli 5ml. Oon myös innokas leipuri, ja mulle selvisi jo vuosia sitten että lusikka-teelusikan tilavuus ei ole lähelläkän oikeaa. No, jos pullossa lukee että vältettävä yliannostusta, niin varmaan parempi virhe ottaa vähän liian vähän.
Ehkä mäkin laitan lusikkani soppaan... Mä itse olen niitä, joka yrittää (usein siinä onnistumatta

) olla hötkyilemättä oireista, enkä esim. ymmärrä roskishaamujen tuijottelua kun paketti sanoo ettei se ole luotettava. Mutta ei se minulta ole pois jos ihmiset haluaa niitä tihrustaa, ja joillekin sopii testaus aiemmin kuin toisille. Ite otan vaan negat niin raskaasti, että yritän malttaa pidemmälle ennen kuin testaan. En itse koe, että tämä foorumi olis ainoastaan sitä varten että puhutaan (kuvitteellisista tai oikeista) raskausoireista ja ladattais testikuvia. Oon saanut täältä paljon arvokasta tietoa, esim. just tuosta tiputtelusta ja testien laadusta.
Tällä foorumilla on niin suuri määrä ihmisiä pelkästään tässä ketjussa, että pakostikin osalla ajatustapa on ihan erilainen kuin itsellä. Silti on uskomattoman hienoa että täällä on niin laidasta laitaan ihmisiä, erilaisia ja eri elämän tilanteissa, ja silti kaikki kohtelee toisia kunnioittavasti ja kannustavasti. Jos joku haluaa hötkyillä niin hötkyilköön, ei se ole multa pois sen enempää kuin se, jos haluaa enemmän lapsia kuin minä, tai tehdä ne nuorempana tai mitä ikinä.
Oon kyllä Larissan kanssa samoila linjoilla, että vaikka toinen sanoo rumasti (paikan kutsuminen naurettavaksi ei ole se diplomaattisin tapa sanoa heippa hei) niin hyvä on yrittää ite olla laskeutumatta samalle tasolle. Mutta ymmärrän myös että tunteet kuohahtaa, kun tämä on monille tärkeä paikka.