Vauvan nukuttaminen ja iltarutiinit

Meillä jatkuu edelleen nämä tylsät ja rankat aamuyön heräämiset. Välillä nukkuu hyvin aamu klo 06 asti mutta välillä sit taas herää neljältä eikä millään meinata saada taas unille.
Meillä mies hoitaa yöheräämiset, koska mä olisin muuten niin sietämättömän kärttyinen.. ;-) mut toisaalta kuitenkin herään siihen kun poika herää. Ei kuitenkaan tarvi nousta sängystä. Rasittaa kylläkin että miestä väsyttää niin ettei jaksa kunnolla nukuttaa (sylissä heijaten nukahtaa helpoiten) vaan yrittää ottaa pojan kainaloon ja silitellä uneen. Joka ei useimmiten toimi.
 
Meillä minä hoidan yöt.

Mies menee 05 töihin aamuvuoro viikkoina, en oikein voi tai haluakaan velvottaa valvoskelemaan ja iltavuoroviikot tehdään niin että vuorotellen nukutaan aamusta pidempään. Mies on todella huono herämään tai pysymään hereillä tolkuissaan yöllä jos on jo kerennyt nukahtaa illalla, enkä luota yhtään etteikö vaikka nukahtaisi ja tyttö tippuisi pian sängystä tms.

Hyvin on toiminut tämä järjestely, vaikka kun enemmän valvomisia tulee niin toki oon ihan poikki kun en päiväunia voi ottaa:rolleyes:
 
Meillä on kans ollut öisin nyt ihme valvoskelua. Jos tyttö nukkuu yhtään liikaa päivällä tai ei syö illalla masuaan täyteen niin yöllä herää kukkumaan 2-3 tunniksi:oops: ja aina just pahimpana 01-05 välisenä aikana. Ei itke eikä kitise, ei vaan pääse syvään uneen tai tillittää silmät selällään viekussa..siinä on säätämistä kun yrittää säätää päivää niin että yö sujuu:rolleyes: jos väsyy liikaa niin ei illalla malta syödä kunnolla mutta jos nukkuu liikaa niin sittenkin valvoo...huoh:confused:
 
Me aloitellaan lähitulevaisuudessa jotain asteittaista unikoulua, tarkoitus saada pidempää unipätkää ja siirtää yösyömisiä päivään. Ollaan uniohjausryhmässä, mistä saa paljon vinkkejä ja vertaistukea. Meillä siis edelleen herätään min. 5x yössä syömään, yleensä enemmän. Joulukuussa vielä heräsi välillä 1/2h välein, nykyään suurin osa unipätkistä 1,5-2h

Jotenkin kun on itse joutunut valvomaan / heräämään kaikki yöt yli vuoden, alkaa olla aika sippi.. Mutta enemmän mua huolettaa lapsen kehitys. 1vuotiaan aivotkin vaatisivat jo kunnon unet, joten siksi mietin nyt meille sopivat menetelmät ja koitetaan tosissaan saada yöt eheämmiksi.

Meillä oman haasteen tuo se, että nukutaan perhepedissä, tää toimii meillä eikä haluta vielä muuttaa järjestelyjä. Sit tytön alhainen paino ja huono keskittyminen päivällä maitoon / ruokaan ei mahdollista kertalaakista yömaitojen pois jättöä. Pitää varmistaa että yöltä poisjäävä energia siirtyisi päiviin. Kamalasti mietittävää, samalla pitäis miettiä lapsen psyykettä ja millaiset muutokset kerrallaan on tuolle sopivia, ettei stressaa / ahdistu niistä. Niin paljon helpompaa ollut vaan jatkaa yösyöttöjä, mutta jossain vaiheessa se vierotus on kai kuitenkin tehtävä..
 
Kuulostaa kieltämättä hankalalta. Mä mietin sitä, kun viimeksi 8 kk neuvolassa oli jotenkin tosi tiukkaa, että nyt pitäisi yösyötöt jättää pois kun ei lapsi niitä tarvi.
Saa nähdä, mitä neuvolassa nyt sanotaan. Aion kertoa, ettei mitään yörytmiä ole.
Ärsyttää vaan se, että harmittaa ne kommentit jo valmiiksi.
 
Meillä neiti omatoimisesti jätti yösyömisen puolenvuoden iässä pois ja alko siitä nukkua kaikki yöt n 10-12h ja nukkuu päivällä sen 2-4h päikkäreitä. Nukkuu omassa huoneessa ja illalla sadun jälkeen omaan sänkyyn minne nukahtaa itse. Sängyssä yö tutteja mitkä hohtaa pimees et löytää ne. Mä luulen et meillä tutista vieroitus on hankalaa. Olisko siihen vinkkejä?
 
Meillä lapsi ei ole saanut nukkua yötäkään äitin ja iskän sängyssä. Me ei myöskään olla kertaakaan lasta unille nukutettu. Ollaan aina nostettu vain sänkyyn ja mikäli on kunnolla itkenyt ollaan käyty uudestaan peittelemässä. Tyttö nyt vuoden eikä olla yhtenäkään yönä lapsen kanssa valvottu. Tyttö ei ole myöskään enää ainakaan puoleen vuoteen herännyt yöllä syömään. Pienempänä ku heräs riitti kun antoi pullollisen maitoa ja nosti takaisin sänkyyn. Ei ole koskaan herännyt kun max kerran yössä syömään. Meillä tyttö nukkuu omassa huoneessa. Yöunen pituus väh 12tuntia. Tutti jätettiin pois kun vuoden täytti. Tuttia söi vaan silloin kun meni nukkumaan. Otettiin vaan kerrasta tutti pois eikä mitään ongelmaa.
 
Ohhoh wow, aika hurjaa! Kunnon yöunet olis kyllä poikaa toisinaan, mutta en kyllä ikinä vois ikinä vaihtaa pois pojan nukuttamista! Se on aina yksi päivän ihanimmista hetkistä! Ensin köllitään ja rauhoitutaan, sitten tissitellään ja lopuksi poika nukahtaa äitin syliin/viekkuun niin rauhallisena ja viettomana :Heartred. Usein jään hetkeksi tuijottamaan nukkuvaa poitsua, se tuhina on vaan jotain niin ihanaa! :) Enkä lyllä vaihtaisi pois osittaista perhepetiäkään, onhan se nyt niin ihana napata toi kirppubksinaloon, jopa mies mielellään nostaa pojan meidän viekkuun! Meillä poika kyllä laipaa muutenkinnpaljon hellyyttä ja läheisyyttä. Usein tulee itse antamaan haleja ja pusuja kesken leikin ja kiukuttelunkin päätteeksi :P
 
Meille kostautuu nyt se ettei ollut vauva-aikana "kylmempi" nukuttamisessa. Silloin kun tyttö ei rauhoittunut millään siltä kamalalta huudolta kun tuntui, että happi loppuu sitä menoa niin etsi aina vain parempia ratkaisuja saada pieni nopeasti rauhoittumaan ja unten maille. Alkuun riitti kun keinutteli nojatuolissa tyttö sylissä, sitten oppi paremmin liikkumaan niin piti ottaa tukeva ote ettei pääse rimpuilemaan ja keinutella samalla. Pian sekään ei sitten riittänyt eikä apua vaivoihin saatu vaikka jokapuolelta yritettiin ja piti vain etsiä keinoja millä sen kipuilevan vauvan rauhoittaa.. Oman sängyn jalkopää tuntui silloin hyvältä vaihtoehdolta kun se on niin pehmeä että siinä saa itselle hyvän vauhdin ja rytmin tyttöä keikuttaa sylissä kun tuolin vauhti ei enää riittänyt.. Se vain, että sitä saa jatkaa vielä tänäkin päivänä kun siihen tottui :sorry: Oma leikattu toipumassa ollut selkä kärsi pahasti noista tytön koliikki ja refluksivaivoista ja pahenee vaan koko ajan kun ei kestä tuota pomppimista, joten keino olisi keksittävä millä sen tytön saa rauhoittumaan omaan sänkyyn tai edes syliin joka ei hypi.. :banghead:

Hetken meni niin, että kun tytön jätti sänkyyn niin leikki siellä jonkin aikaa ja kun oli valmis nukkumaan niin alkoi kitistä, jolloin käytiin laittamassa makuulle kyljelleen ja hytkytettiin hieman selästä / olkapäästä.. Siinäkin kesti silti itselle liian kauan eikä pystynyt kurottautumaan niin kauan pinnasängyn laidan yli joten palasin istumaan sängyn reunalle ja kun koitti taas sänkyyn rauhoittumista niin nykyään ei sitten jää hetkeksikään.. Heti kun laittaa sänkyyn alkaa niin lohduton itku ettei vaan raaski jättää huutamaan, eikä sinne rauhoitu vaikka mitä tekisi.. :oops: Sylissäkin rauhoittuminen aina vain vaikempaa kun potkii jaloilla, pelleilee, katselee lamppua, kurkkii onko sängyssä kissoja, ottaa hupparin vetoketjusta kiinni, vääntää itseään jne..
Ulkona nukahtaa rattaisiin hetkessä vaikkei olisi edes päiväuniaika, mutten kyllä siihenkään opeta, että pitäisi aina pihalle lähteä kun tyttö alkaa nukkumaan.. Sisällä voisi nukuttaa rattaisiin ja nostaa sänkyyn, muttei ole toivoakaan kun tyttö nousee vain istumaan ja kurottelee eteenpäin..

Mutta kun miettii sitä vauva-aikaa ja sitä huutoa niin en tiedä mitä olisi voinut tehdä toisin.. Paitsi ehkä saada ne lääkkeet ajoissa.. :mad: Vaunuihin olisi voinut nukuttaa, mutta silloinkaan ei sisällä niihin nukahtanut joten vielä huonompi vaihtoehto.. Huudattaa en olisi voinut..

Olisi kyllä ihana jos voisi vain ottaa viereen sängylle ja loikoilla siellä ja toinen nukahtaisi kainaloon, voisi antaa nukkua siinä tai siirtää sänkyynsä. Mutta siitä saakka kun tyttö oppi liikkumaan niin on vain riehunut sängyssä kun sinne pääsee. :oops: Vaikka olisi miten väsynyt ja koittaa ottaa viereen ja silitellä ja rauhoitella niin on noustava istumaan, pompittava ja tehtävä kaikennäköisiä syöksyjä milloin mihinkin suuntaan.

Yöt menee kuunnellessa tytön kääntelyä ja vääntelyä. Välillä kitinää.. Joinain öinä pitää käydä rauhoittamassa ja antamassa pupu kainaloon että nukahtaa takaisin. Tuohon kääntyilyyn ja vääntyilyyn meidän unien osalta auttaisi kun siirtäisi tytön sängyn omaan huoneeseensa niinkuin olin suunnitellut kun tähän muutettiin ja oman huoneen sai, mutten sitten raaskinut :p Enkä raaski vieläkään.. Tiedän, etten itse nuku kuitenkaan kun mietin että se tyttö pyörii siellä omassa huoneessaan yksinään ja taistelee kun ei saa unta ja sitten ei itse kuulisi sitä tuhinaa sängystä niinä hetkinä kun itse ei saa unta ja tyttö nukkuu :rolleyes: Josko sitten kesä aikaan koittaisi kun on lämpimät yöt eikä tarvitse peittoa niin ei tarvitse pelätä, että sotkeutuu siihen yön aikana.. Tai sitten keksin kesällä uuden tekosyyn miksei voi vielä siirtää :grin
 
Yhden nukutettavan jälkeen on ihanaa, kun poitsu nukahtaa itse (sylissä käytetään hetki ennen sänkyyn vientiä ja on silloin silmät jo puolitangossa). Samoin se, että ei nuku meidän sängyssä ollenkaan. Esikoinen saattaa välillä kömpiä yöllä vielä viereen.
 
Meillähän oli alku hankalaa, poika valvoi yöt. Sitten yhtäkkiä vaan alkoi nukahtaa sänkyyn, olisikohan kitissyt ja vietiin nukkumaan klo 20 joka ilta. Sitten ei nukahtanutkaan, ja yöt venyi ja piti syöttää, nukuttaa syliin ja ottaa välillä viereen jne.
Tällä hetkellä nukahtaa omaan sänkyyn yksin. Jätetään pimeään huoneeseensa yksin ja jos vähän protestoi, jätetään huoneen ovi auki. Jos paljon protestoi, on turha yrittää nukuttaa.

Jos vieressä on ja silittelee, poika ei nukahda taatusti. Tutti on ihan ehdoton.

Yösyömisiä on vaihtelevasti, välillä yritin vähentää reippaastikin, mutta en jaksa niitä tunnin välein heräämisiä. Mukana oli toki hyviäkin öitä.
 
Siinä tekee vaan itselleen hallaa kun opettaa lapselle että äiti ja isä huomio heti kun vähän kitisee. Monesti on neuvolassa myös kehuttu sitä kuinka hyvin meidän lapsi viihtyy myös yksin leikkien ja kui ka hyvin meillä arki ja yöt ovat sujuneet vaikka meillä vanhemmilla ikää vasta reilu 20... ei se lapsi pilalle mene vaikka se vähän itkee. Nyt toukokuussa tulossa uusi vauva ja hyvillä mielin voin olla ja luottaa siihen että pärjätään koska esikoinen on todella helppo lapsi. Esikoinen pyytää itse sänkyyn kun onväsy. Meillä myös jokainenpäivä rytmiltään on niin epösäännöllinen että me ei haluttu lapselle väkisin opettaa mitään minuutti rytmiä. Herätään kun herätään ja syödään kun on nälkä. Voi joidenkin mielestä meidän arki kuulostaa kamalalta ja vastuuttomalta mutta moni lääkäri ja kokeneet lastenhoitajat ovat ihmetelleet kuinka voi olla niin rauhallinen ja tyytyväinen lapsi joka viihtyy hyvin omassa rauhassa leikkien eikä koko ajan kaipaa äitiä ja isää seurakseen.
 
Nyt on pakko sanoa, ei kuitenkaan pahalla, että itsellä on täysin päivänvastaiset ajatukset vanhemmuudesta. Itse otan hankaluuden mieluummin itselleni kun lapselleni, ei yksin itkevä lapsi mitenkään voi ymmärtää äidin ja isän helpon elämän tarkotusperiä vaan alistuu tilanteeseen mikä minusta on luonnoton. Vauva aika on psyykkeen kehittymisen kannalta äärimäisen tärkeää aikaa ja en koe että pieni vauva voisi olla valmis ottamaan vastaan tunteita joita yksin jääminen tuottaa tai hallitsemaan niitä yksin, tyynnyttämään itsensä yksin, minusta todella hurjaa.

Ja jos minun 1v viihtyisi pitkiä aikoja yksin en todella olisi siitä iloinen vaan koen onnistuneeni kun lapset hakevat läheisyyttä ja seuraa, vaikka se hankalempaa itselle joskus onkin. Kyllä sekin aika tulee kun ovat itsenäisempiä, mutta se ei kyllä missään nimessa ole minusta nyt.
 
Emme toki jätä lasta yksin vaan olemme sen kanssa. Itse olen ainakin huomannu kuinka moni lapsi on oppinut siihen että kiukkutelemalla ja itkemälä saa kaiken haluamansa koska vanhemmat ei kestä kuunnella lapsen itkua. Ja kyllä sen tietää ja erottaa milloin lapsi itkee niin että tarvitsee mennä lohduttamaan. Juuri 1 vuotis neuvolassa kun käytiin sanottiin että vanhemmat ovat nykyään liikaa takertetuneita lapsiin ja sen seurauksena ei lapset ymmärrä että ihmiset esim vanhemmat välittää ja rakastaa ja huolehtii vaikka he eivät kokoajan olisi fyysisesti läsnä. Kyllä se on vaan niin että vaikka saa lapsen täytyy muista myös vähän olla itsekäs ja miettiä omaa jaksamista. Itse en ainakaan jaksaisi olla hyvä äiti sekä kumppani jos en saisi edes yötä nukkua rauhassa omassa sängyssä. Lapsen paikka on omassa sängyssä. Vanhemmuus ei ole vaikeaa jos siitä ei tee sitä. Vuokralainen
Lapsi kyllä kertoo ja ilmaisee tunteensa ja tarpeensa
 
Ei kai vanhempana olon kuulukkaan olla helppoa? En mä ainakaan oikein tietäisi, että mitä virkaa mulla on , jos poika leikkisi koko ajan vaan itsekseen, eikä kaipaisi mun huomiota ollenkaan. Kyllähän meilläkin poika haluaa välillä omaa rauhaa, mutta kaipaa myös paljon huomiota ja siitähän vuorovaikutuksesta poika taas oppii, miten eri tilanteissa toimitaan jne. Se luo myös turvallisuuden tunnetta, kun lapsi tietää, että jos hän itkee (=hänellä on huono olla) niin joku häntä tulee lohduttamaan. Tärkeinyä on mun mielestä, että lapsella on mahdollisimman hyvä olla, koska aikuinen pystyy käsittelemään tunteensa ja elämään tietyn aikaa "huonommin" ja vähemmillä unilla ja ajalla. Kerran ne lapset vaan pieniä on. Ja heh, mä oon nukkunut 6v. asti vanhempien sängyssä, ja voisin hyvin edelleen vaikka nukkua heidän kanssaan! Ihan turha mun mielestä elää tiettyjen "normien" mukaisesti, kukin omalla tavallaan.

Ja joo mekin ollaan vaan vähän reilu 20v. , mutta mun mielestä ikä ei ole mikään syy siihen, että voisi kasvattaa lapsen miten tahansa (siiis kun noita tarinoita nyt kuulee ja näkee)
 
Kaikki tavallaan ja ajallaan. :) jokainen lapsi ja perhe toimii varmasti hyvin juuri sillä omalla tavallaan ♡ Kaikki me ollaan niin yksilöitä, että ei ole yhtä ja oikeaa tapaa tehdä/toimia. :)

Kyllä se oma lapsi on vaan maailman ihanin ja kaunein. Sekä rakkain. Sitä suojelee viimeiseen asti kaikelta pahalta. ♡ rajat on silti rakkautta. ♡

Pitää myös osata päästää sitä lasta kauemmaksi jotta se oppii levittämään omia "siipiää". Se tarvitsee silti vielä vanhempia ja vanhemmat sitä. ♡

Mutta jokainen omalla tavallaan niin kuin parhaakseen näkee/kokee. :)
 
Syliä ei voi tarjota koskaan liikaa, etenkään vauva- ja taaperoiässäkään. Etenkin silloin syli on turvapaikka, kun kokee pettymyksiä tai kiukuttaa. Siten osoittaa lapselle, että kaikki tunteet sallitaan ja että tulee hyväksytyksi kiukutteluistaan yms. huolimatta. Periksi antaminen on sitten eri asia. Meillä pikkuinen suuttuu, ellei saa haluamaansa. Ei saa itkusta huolimatta periksi, mutta lohdutusta ja syliä saa. Lapsen itsesäätelykyky ei ole vielä kehittynyt ja hän tarvitsee vanhemmiltaan lohtua. Joskus esikoinen haluaa rauhoittua hetken omissa oloissaan, mutta yksin häntä ei jätetä tunteidensa kanssa ja syliin saa tulla heti kun haluaa eli hänen kohdallaan, kun pahin kiukku tai paha mieli tai pettymys hieman laantunut. Se on sitten eri asia, jos kuljetaan koko ajan lapsen perässä ja varmistellaan (turhaa), ettei vaan mitään epäonnistumisia yms. kokisi eli ylivarjellaan, mitään ei uskalleta antaa kokeilla. Se on sitä takertumista itsellä ja sillä aiheuttaa takertumisen itseensä. Tai sitten, että pienen itkun jälkeen annetaan periksi. Syliin ottaminen ei ole periksi antamista.
Kyllä meilläki leikitään paljon yksin, mutta nauttii silmin nähden huomiosta, jonka äiti tai isä antaa, kun esim. osaa jonkin uuden jutun leikissä. Esim. tänään leikki legotalolla ja laittoi sinne ukkelin ja otti pois jne. Vilkuili välillä minua ja huomasin sen ja sanoin, että laita nyt ovi kiinni ja sitten, että aukaise ovi ja ota ukkeli pois, aivan kuten oli siis tehnytkin, mutta sanoitin tekemisen. Aivan innoissaan teki ohjeiden mukaan ja leikki jatkui vielä, kun äiti keskittyi muihin juttuihin. Tosin välillä vilkaisi, katsooko äiti ja tietysti silloin piti jotain kommentoida. :)
Meillä poika nukkunut aina omassa sängyssä. Tyttö (nyt 3-vuotias) otettiin viereen ja tulee viereen vieläkin välillä. Hän on mm. rohkea ja sosiaalinen, hyvin kehittynyt (puhe, taidot jne.). Hän on saanut vanhemmiltaan kaiken huomion ensimmäiset 2 vuotta elämässään. Periksi ei saa, vaikka rakkautta ja lämpöä on tarjolla yllin kyllin. Ainoastaan nukahtamisen kanssa on ollut ongelmia, mutta tänäänkin sitten kuitenkin nukahti ihan itse sänkyynsä (päiväunille aina näin, mutta iltaisin pitää yleensä nukuttaa).
Ja samaan syssyyn totean, ettei meidän poitsu ollut ollut hoidossa kuin yhden illan mummolassa ennen päiväkodin aloittamista ja päivähoidon aloittaminen on sujunut paremmin kuin hyvin. Ei ole jäänyt kertaakaan perään itkemään, vaan luottavaisin mielin ja rohkeasti mennyt heti päiväkodissa syömään/leikkimään jne. :) Neuvolassa kehuttu uteliaaksi ja rohkeaksi jne. Sama oli esikoisen kohdalla aikoinaan ja nyt on niin mahdottoman reipas. Tällä meinaan, ettei sylittely ole aiheuttanut takertumista, vaan koen, että lapsi saanuh turvaa tarpeeksi ja uskaltaa nyt 1-vuotiaana ottaa ensimmäisen askeleen kohti itsenäistymistä tai hajurakoa vanhemmista.
Temperamentti- ja luonne-erokin tietysti kaikessa vaikuttaa. :) Omilla toimilla ei voi kaikkeen vaikuttaa, mutta perusturvan syntymisen kannalta sylittely ja läheisyys ja hyvä vuorovaikutussuhde varhaislapsuudessa todella tärkeitä asioita.
 
Muokattu viimeksi:
Itseäni harmittaa ettei tyttö ole mikään sylivauva, eikä ole koskaan oikein ollutkaan.. Harmittaa, että on aina ollut niin etäinen sylissä. Itse miettii olisiko voinut tehdä jotain toisin heti alkuunsa synnärillä, jotta nyt voisi osata rentoutua ja nauttia sylissä olosta ja läheisyydestä. Synnärillä tyttö vietiin heti pienen hetken päästä infektion vuoksi teho-osastolle ja iho-kontakti jäi vähäiseksi kun oli siellä monta päivää kun eri hoitajat koittivat saada syömään kun imutehottomuus meni laiskuuden ja haluttomuuden syyksi kun ketään ei tajunnut sinne suulakeen katsoa ja nähdä ammottavaa reikää.. Vierihoidossakin jäi vähälle ihokontakti kun itse oli jotenkin niin stressaantunut syömättömyydestä ja joka puolelta toitotettiin ettei imettäminen sitten tule onnistumaan, älä turhaan kiusaa itseäsi ja lasta yrittämällä.. Sitten huone oli täynnä vieraita miehiä kun vieruskavereiden miehet olivat melkein yötä päivää ja itsellä rauhattomin ja näkyvin soppi huoneesta niin ei siinä oikein paita auki viitsinyt olla.. Omassa sängyssään tyttö on nukkunut sieltä alusta saakka ja se oli molemmille miehen kanssa sellainen ehdoton juttu kun kumpikaan ei osaisi nukkua itse yhtään kun pelkäisi kierähtävänsä pienen päälle.

Sylinukutuksesta omaan sänkyyn itsekseen nukahtamiseen en itse kiirehtisi yhtään jos tyttö nyt osaisi vain olla ja rentoutua, mutta kun täytyy pitää kunnolla kiinni ja vääntää vastaan että saa rauhoittumaan ja rentoutumaan niin se käy itselle rankaksi.. Mutta kun tytön on saanut nukahtamaan niin ei raaskisi sänkyyn enää laittaakaan kun jää katselemaan sitä pientä nukkuvaa lasta ja silittelemään hiuksia ja nauttii itse hetkestä kun toinen on kerrankin taas rentona sylissä. Nyt vasta yli vuoden ikäisenä tyttö on alkanut vähän olla rennompi ja nauttia sylissä olosta pieniä hetkiä kunnes taas pitää alkaa pelleilemään. Miehen kanssa ollaan siitä aivan eri mieltä keskenämme otetaanko tyttö syliin kun sitä pyytää itkien ja kiukutellen.. Mies aina sanoo et et kyllä opeta sitä tuollaiseks et aina pääsee heti syliin kun vähän kitisee, itse kyllä otan ilon irti joka hetkestä kun tyttö vähänkään osoittaa läheisyyden tarvetta.

Nyt on pari iltaa nukahtanut sänkyyn niin, että koitan nukuttaa ensin syliin muttei vain malta antaa itsensä nukahtaa ja herättää itsensä viimeistään sängyssä.. Jos huoneeseen jää niin ei varmasti nuku.. Mutta nyt pari iltaa on jäänyt sänkyyn leikkimään ja kun on hiljentynyt (örinästä, mörinästä, kikattelusta jne...) niin olen mennyt katsomaan niin tyttö on nukkunut siellä :joyful: Toivoa siis on oppia nukahtamaan itsekseenkin, ilman itkua..

Ennen meillä oli niin että kaikki tytön hereilläolo aika meni istuessa tämän huoneen lattialla kun ei antanut istua edes tuolissa katsomassa leikkejään kun kiukutteli ja puri samantien kun hetken ajatteli levähtää tuolissa istuen.. Myöskään kauemmas ei saanut mennä vaan piti olla ihan vieressä koko ajan.. Nyt sentään on oppinut leikkimään itsekseen pitkiäkin aikoja ja silloin annetaan leikkiä ja touhuta omissa oloissaan.. Käy kyllä välillä esittelemässä leluja tai sylissä kääntymässä ja koko ajan pitää näkyvillä olla ja jutella hänelle kun näyttää leluja kauempaakin.. Niin itsenäistä en minäkään halua, että jäisi yksinään jonnekin ihan muualle kuin itse on. Kauhulla seurasin veljen pojan kasvatusta aikanaan, kun piti itsenäistyä ja "aikuistua" niin aikaisin.. Olihan siinä kaikkea muutenkin, mutta tulevaisuus ei tuonut tullessaan kuin ison kasan ongelmia.. Ajattelin vain että kun oman lapsen saa niin se saa olla kyllä lapsi pitkään..

Meillä oli viime viikon loppu ja alkuviikko niin kiukuttelun täytteinen tytön osalta että kun sitä jatkui jo useamman päivän niin alkoi olla itsellä hermot ja voimat loppu.. Nukuttiin huonosti, ei meinannut nukahtaa millään, kitinää ja kiukuttelua aamusta iltaan... Yhtenä päivänä kun tyttö heräili päikkäreiltään jonne oli taas työn ja tuskan kanssa saanut nukahtamaan niin mentiin miehen kanssa molemmat niinkuin useasti tytön sängyn viereen katselemaan ja mies totesi että "on se vaan vielä niin pieni, kyllä me siltä liikaa vaaditaan kun pitäisi osata nukahtaa itsekseen eikä saisi kiukutella" Nuo sanat tulee kyllä nyt joka kerran mieleen kun meinaa tuskastua nukahtamisen hankaluuteen tai kun tyttö kiukuttelee jostain asiasta..
 
"Vanhemmuus ei ole vaikeaa, ellei siitä sitä tee". Särähtää kyllä niin pahasti korvaan. En tiedä mitään pahempaa, mitä voisi sanoa koliikkilapsen tai hyvin temperamenttisen lapsen vanhemmille. Totta, tarpeettoman vaikeaa asioista ei kannata tehdä, mutta jos lapsen saa tässä iässä kasvattamalla hiljaiseksi, tekee jotain väärin. Se taas on eri asia, onko lapsi lähtökohtaisesti helppo ja tyytyväinen, ja opettaako tällaisen lapsen riippuvaiseksi huomiosta.

Meilläkin oli pitkään lapsi, joka ilmaisi väsymyksensä ja joka vain vietiin sänkyyn. Ei se opetuksen ansiota ollut, vaan ihan lapsikohtaista. Ihan alkuhan oli pelkkää iltaitkua ja sylittelyä ja silti oppi nukahtamaan itsekseen. Sitten tilanne muuttui ja lapsi ei nukahtanutkaan sänkyyn, ja minä en ala huudattaa. On eri asia kuunnella hetken, että rauhoittuuko itku kuin antaa itkeä kunnes rauhoittuu.

Marip, ilmeisesti sulla ei ollut ongelmia imetyksen kanssa kun ei ole tarvinnut ottaa viereen ja vielä mahdollisesti ihokontaktiin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top