Uusien toivojat ja odottajat <3

Mä olisin kanssa tarkka, että lisämaidon määrä pysyisi mahdollisimman pienenä ja tarjoaisin vaan rintaa useammin. Tyhjänkin rinnan imeminen lisää maidontuotantoa, jolloin lisämaidosta voi hiljalleen päästä eroon. Vahtisin ainakin, ettei lisämaidon määrä kasva. Toki tietty tärkeintä, että lapsi saa ravintonsa, on se mistä vaan, mutta moni luovuttaa imettämisen kanssa myös liian helposti. Monella toki myös varmasti oikea ongelma, ettei maidontuotanto vain syystä tai toisesta lähde käyntiin. Enkä siis sano, että sinä et olisi sinnikäs, mutta aivan varmasti isolla osalla imetyksen ongelmat on oikeasti omassa osaamisessa/uskaltamisessa/viitsimisessä/ jaksamisessa... Ja joskus on ihan perusteltua luopua yrityksestä, mikäli se vie liikaa voimavaroja. Ja loppujen lopuksi tosiaan ihan sama, mistä se maito tulee, mutta mikäli haluat imettää, niin et vain anna lisämaitoa, ainakaan paljoa. Vauva joutuu silloin kiskomaan maidon rinnasta. Tsemppiä!
 
Vauvaahan ei enää neuvota kellon mukaan syöttämään, et pelkällä korvikkeella nälkäiselle vauvalle annetaan just se määrä mitä syö ja seuraavan kerran ku on taas nälkä. Osittaisella imetyksellä toki ensin molemmat rinnat ja sit tarvittaessa lisämaitoa. Väkisinhän se oman maidon määrä aina vähenee kun korviketta antaa. Vauvan kasvaessa se vielä korostuu kun ravinnon tarve lisääntyy. Ne korvikkeen minimimäärät löytyy googlaamalla, muistaakseni kuukauden ikäiselle joku puol litraa on se koko päivän tarve, et siihen vois vertailla ku tulee vielä tissimaidot päälle :) Eihän Timbellä käsittääkseni ollut täysimetys haaveissa vaan tissi+korvike, joten mä syöttelisin ihan oman fiiliksen mukaan miten pysyy äiti ja vauva tyytyväisenä, kyl neuvolasta varmaan ohjeistavat jos kasvussa huomautettavaa.

Täällä selvitty mahataudista, ite selvisin oksentamatta, mut oli tosi heikko olo, päätä särki ja ripaska lensi pari päivää. Vauva tais pari kertaa oksentaa ja maha oli kipeä, pierut hais kamalalle ja oli unisempi kuin yleensä. Poika selvisi taas ilman tartuntaa, muut eivät. Mies onneks alkoi oksentaa illalla ennen ku ehti pistää inskat yöksi, joten ei tarvinnut pelätä koomaa tällä kertaa! Ihmeen kaupalla mulla maidontulo säilyi normaalina, toissayönä vauva tissitteli antaumuksella, mut viime yönä taas heräs vain kahdesti :)

Muuten vauva syö ja nukkuu, ei öisin enää yritäkään valvoa, vaan jatkaa unia kun on syönyt. Tai niin oletan ku mä nukahdan aina ku herumiskipu on loppunut ja saatan herätä vasta tuntien päästä ku vauva hamuilee uudestaan :D Tosi läheisyydentarpeinen vauva, aina melkeen sylissä/liinassa. Päivisin valvoo parin tunnin pätkiä ja nukkuu sitten useamman tunnin. Valvoessa lähinnä syö, välillä vartinkin välein.

Arki rullaa muuten ihan hyvin, miehen iltavuoroviikot toki helvettiä kun iltapala-aikaan myös vauva tuppaa roikkumaan iltatankkauksella ja yhdellä kädellä hivenen haastavaa saada hommat hoidetuksi :) Kyl siitä yleensä jotenkin selviää ja saa lopuks keittiönkin siistittyä.

Liikuntaa voi jo melkeen normaalilla teholla harrastaa, kävellessä ei enää meinaa hengästyä, eli todella ahkerasti tullut lantionpohjaa treenattua ja keskivartaloa palauteltua niin pääsee joskus juoksemaankin. Pyrin lenkkeilemään kolmesti viikossa ja lihaskuntoa kolmesti viikossa niin pysyy jumit ja kivut poissa, sekä nuppi läjässä kun edes hetki jotain omaa :) Kunnolliset imetysurheiluliivit joutuu varmaan hankkimaan, ei oo herkkua normaalin urheiluliivin alta imettää kesken lenkin :D Yleensä onneks vauva nukkuu koko lenkin ja hetken sen jälkeenkin...
 
Joo siis en pyri täysimetykseen, enkä kysynyt vinkkejä siihen että miten saan pidettyä oman maidon tulon hyvänä, ne kikat on koitettu kaikki kyllä :) ihan samalla kaavalla menee tuo oman maidon tulo kuin esikoisen kanssa, ei sitä tuu tätä enempää vaikka päällään seisois. Eikä ole yrityksestä kiinni, veikkaan että rintoihin tehdyssä operaatiossa on syy, tai sitten ei muuten vaan maitoa tule.
Enemmän vaan niitä korvikemääriä parin viikon ikäiselle mietin. Mutta joo, annan sen verran ettei jää nälkäiseksi..
Warheart, juu minä kans kokeilin tuota iltapalan laittoa yhdellä kädellä, vauva tissillä, ei ollu helppoa :D mutta kai näihin sellainen joku rutiini tulee ajanmyötä.
 
Timbe mulla kaikki kolme osittaisimetyksellä. Sen verran olen imetyksen päälle antanut että tyytyväiseksi on jäänyt, puklaa kyllä ylimääräiset pois. Ja se 90ml/h on ainoastaan täysimetyksellä oleville neuvoksi jos saa joskus pullosta ei sitä voi verrata osittaisimetykseen.
 
Warheart ihanaa jos vauva nukkuu suht hyvin! Ja teidän arki kuulostaa mukavalta, varmasti toisinaan haastavaa ja rankkaa. Huoh oon kateellinen lukiessani noita liikunta juttuja, voi kun pääsis hikihatussa treenaamaan. :banghead:
 
Semmonen tuli mieleen, että kun imetetyllä vauvalla on tiheän imun kausia aluksi useammin ja sitten myöhemmin n 3 kk välein ja silloin tissillä koko ajan ja tuntuu et saako tarpeeks, ja moni varmaan siinä kohtaa erehtyy antaan lisämaitoa ihan turhaankin, kun ei asiasta tiedä. Homma on ihan normaalia, eikä lapsi silti liian nälkäiseksi jää. On vain ihmisellä sisäänrakennettu tapa lisätä maidontuotantoa ja/tai pitää sitä yllä.

Että voisiko pulloruokitulla olla silti vähän samaa, kun ei kai ne vauvan vaistot tuttipullon takia katoa? Luulee opettavansa sitä pulloa?
 
Tytsy, juu sitä minäkin mietin, ja varmaan onkin, koska syö nyt tuttia paljon enemmän ja syö muutenkin useammin ja on tissillä.
 
Mä oon kans miettiny että voiko syödä liikaa. Ja nukkua. Nyt jo kolmas yö jonka nukkunut putkeen. Oon kyllä imettänyt yöllä vaikka ei oo nälkää huutanut, kun herännyt siihen että tuntuu kun tissit räjähtäs. Viime yönä kyllä nukuttiin koko perhe 7 tunnin unet tauotta... Oon kyllä tyytyväinen, mutta samalla jännittää että onko joku vialla kun yöllä vie aika kauan että saan tytön imemään. Nukkuu päivälläkin paljon, vasta joskus 4 aikaan alkaa tankkaus. On tissillä puolisen tuntia, nukkuu tunnin ja taas herää syömään. Pari kertaa päivässä on jo vartin torkkujen jälkeen taas syömässä, sillon antanut pullosta pumpattua maitoa jos oon just ehtinyt toisen rinnan tyhjentää. Syö sen 40-60 ml ton puolen tunnin tissin lutkutuksen jälkeen. Ja maitoa kuitenkin tulee koko ajan, selkeä nielemisen ääni kuuluu loppuun asti. Mutta voiko olla että pärjää oikeasti hyvin yön yli tuolla 16-23 aikaan tunnin välein tapahtuvalla tankkauksella? Alku päivän syö parin tunnin välein. Tää on ihan uutta kun esikoista syötettiin ruiskulla eka viikko ja tosi pieniä määriä kun se kylmähoito hidasti toimintoja.
 
Timbe miten teillä on lähteny arki rullaamaan, onko ollu rankkaa? Ja miten vauva nukkuu yöt? :)
 
Talvitintti, kiitos kysymästä :) hyvin on menny! Mies on vielä ens viikon lomalla, joten kaksin ollaan arkea pyöritetty. Mutta toivon että menisi yhtä hyvin sittenkin kun mies palaa töihin. Vauva on nukkunut hyvin, kaksi kertaa yössä syö. On muutenkin ollu kyllä kiltti, nyt on tullu vähän vatsanväänteitä muttei sen pahempaa. Esikoinen on oma adhd-itsensä ja menee pää kolmantena jalkana ees taas, tarkkana saa olla. Mustasukkainen ei oo, mutta joskus vähän liian kovakourainen, mikä on ihan ymmärrettävää kun ei ymmärrä voimiaan.. huomioo kyllä hakee tekemällä kaikkea tyhmää (tyhjentää kaappeja tai kiipeilee pöydille yms)..
 
Tänään oli loppuraskauden lääkärikäynti (rv 35+1) ja kaikki kunnossa. :) Tilanne alakerrassa ei ollu muuttunu viime kerrasta mitenkää, eli kohdunsuu pehmeä mutta kiinni, ja kohdunkaulaa jäljellä 2cm. Poika on raivotarjonnassa ja painoarvio ~2600g, hyvät fiilikset jäi kun viime käynnillä lääkäri sanoi poitsun kasvavan vähän yläkäyrällä mutta nyt kasvu normaalia eikä tarvitse painoa erikseen seurata/tutkia. :) Nyt vaan mennään päivä päivältä ja viikko viikolta eteenpäin ja odotellaan milloin mahtais syntyä. :)
 
Talvitintti hienoa että kaikki oli mallillaan:) Mulla olis lääkäri 18 pv, kyl pelottaa/jännittää mitä siellä sanotaan... supistelut tms on kyl ihan joka päivästä ja alkanut tuntumaan jo reisissäkin o.O
 
Mä vähän ihmettelin ettei mitään edistystä ollu tapahtunut, mulla kun tulee päivittäin tiheesti ja herkästi supistuksia + menkkajomot/vihlonnat. o_O Mutta ehkä hyvä näin, toivottavasti sulla Äippä olis hyvä tilanne viikkoihin nähden!
 
Kunhan tää tyttö pysyy mahassa vielä vähintään sen 3-4 viikkoa niin oon tyytyväinen:) noh jää nähtäväksi... tänään siis rv 33+4
 
No niin vauvan vaatteet pesty ja kotiutumis veska pakattu, ne vaatteet on niin pieniä:) miten ne kelleen mahtuu:p
78370711b38d895c315dbbaa5a1b62a6
 
Mikäs siellä on talvitintin tilanne?
Kuinka warheartilla menee?
Entä nuupalla?
Äippäx4, ihanat vaatteet! Mitä maitoa ostit? Koitatko kuitenkin imettää? Kohta teilläkin on jo vauva! Iik!
 
Timbe mitäs sinne? Nannin tetroja pitäis hakea ja kyl meinaan kokeilla josko nyt vihdoinkin maito nousis paremmin... edes osaimetyksen verran:wink olis muuten enää 40 päivää laskettuun:wink
1ac64ccc27b716f8f61aaa936e7af7ef
tämmönen pallo ois täällä "muutaman" suklaamunan jälkeen:p. Rv 34+2
 
Ei tänne kummempia, kivasti on menny :) eilen olin tyttöjen kanssa taas välillä yksin illan kotona kun mies oli harrastuksensa parissa, hyvin sujui vaikka koomisia tilanteita olikin :D vauva on edelleen (toistaiseksi) kiltti ja nukkuu hyvin. Esikoinen valvottaa hampaiden takia, mutta muuten on menny mukavasti.
Onko se sun paino lähteny nousuun jo äippä? Täällä alkaa ens viikolla sokerista vierottautuminen, miehen isyysloman aikana oon syöny 99% päivistä jotain herkkuja, yök.
 
Takaisin
Top