Oireet

Hengästymistä ja sydämen tykyttelyä on välillä täälläkin ja sit alkaa toisinaan huimata. Onneksi se on ohimenevää ja varmasti ihan normaalia, kun keho joutuu tekemään enemmän työtä ja pumppaamaan verta.

Ulkomaanreissu meni onneksi melko pienillä oireilla, välillä oli alamahan jomottelua ja hampaiden pesun yhteydessä sai aina yökkäillä. Sitte eka päivä kotona meni koko päivä sängyssä ja sai käydä oksentamassa kolme kertaa. Välillä päiviä jolloin etoo enemmän, mutta onneksi tuon yökötyspäivän jälkeen ollut taas kohtalaista. Se on aina vähän kurjaa kun ei aamulla tiedä minkälaiseen oloon herää. Ja myös täällä on pitänyt joka yö rampata kertaalleen vessassa. Uusi tapa. :D Rv 10+5
 
Mulla myös tykytteli eilen, kun vain istuin (huonossa asennossa) sohvalla!

Ja muutamana päivänä on taas ollu väsy ja oon mahdollisuuksien mukaan ottanut päikkärit. Tänään töissä ei meinannut millääm pysyä hereillä, vaikka hommaakin kyllä oli. Ihan karmea väsy! Ehkä jopa raskausajan pahin..
Rv 12+6
 
Mullakin viikonloppuna oli huimausta. En tiiä liittyykö samaan verenkierron muuttumiseen mutta tuntuu että veri kiertää huonosti käsissä. Heräsin aamulla siihen kun kädet oli ihan puutuneet vaikka en edes nukkunut niiden päällä. Onko muilla ollut vastaavaa?

Muuten pahoinvointi on ilmeisesti hellittämään päin sillä se ei ole enää jatkuvaa. Oksensin aamulla mutta edellisestä kerrasta olikin jo viikko.

Nyt rv 9+2
 
Mullakin viikonloppuna oli huimausta. En tiiä liittyykö samaan verenkierron muuttumiseen mutta tuntuu että veri kiertää huonosti käsissä. Heräsin aamulla siihen kun kädet oli ihan puutuneet vaikka en edes nukkunut niiden päällä. Onko muilla ollut vastaavaa?

Muuten pahoinvointi on ilmeisesti hellittämään päin sillä se ei ole enää jatkuvaa. Oksensin aamulla mutta edellisestä kerrasta olikin jo viikko.

Nyt rv 9+2
Viime raskaudessa oli tuota käsien puutumista. Nyt ei ole vielä ollut. Ärsyttävä vaiva.
 
Mullakin oli tuota viimeksi, mutta muistaakseni vasta viimeisellä kolmanneksella.
Juu sillain mullakin alkoi, vähän myöhemmin. Ja sitten tuli se napsuminen ja tavaroiden tiputtelukin, turvotusten vuoksi. Kiva kun paistinpannut tippuu käsistä kun laittaa ruokaa :wacky:
 
Tänään on ollu tosi paljon erilaisia masutuntemuksia. Töissäkin piti ihan tahtia hidastaa, kun välillä tuntu hetkittäin aika pahalta. Jännää sellasta paineentunnetta alamahassa. Toivottavasti ihan asiaan kuuluvia tuntemuksia. Lisäks ollu eilen ja tänään pitkästä aikaa enemmän etovaa oloa pitkin päivää. Torstaina vihdoin nt-ultra! :)

Tänään ar-ultran mukaan 12+4 ja neuvolan mukaan 11+6
 
Mulla on myös ollu tuota käsien puutumista ehkä viikon. Öisin lähinnä. Nyt rv10+ jotain. Ollaan ulkomailla. Kauhee väsy koko ajan. Uitiin shoppailtiin ja oisin valmis jo nukkuun. Pahoinvointi enää lievää.
 
Mulla ollut kans tuota käsien puutumista, öisin siihen saanut monesti herätä. Mua auttanut kun otan pureskeltavan magnesium tabletin ennen nukkumaanmenoa. :) Etovaa oloa ajoittain/yökkimistä, väsymys ei oo oikeen missään vaiheessa ollut mitenkään kovin suurta :rolleyes: Mutta noita alavatsatuntemuksia kyllä ollut jos jonkinmoisia... tänäänkin lenkillä alkoi ihan rauhallisen kävelyn aikana tuntumaan jossakin tuolla nivusissa/kohdun reunalla kipua, vissiin ne kannattimet jotka sieltä alkaa löystymään? :confused005 Ja alaselkää sekä kylkeä juilii aina silloin tällöin.

RV 11+5
 
Mä aina ”unohdan” olevani raskaana, kun ei juuri ole oireita.. tai väsymys on aika kovaa ja välillä yököttää, mutta en pidä niitä juuri minään :D
Rv 9+3
 
Helpottaako tämä väsymys jossain kohtaa?

Terveisin ensikertalainen:goodnight

Rv 9+6
Kyllä se vähän helpottaa :D mutta mulla ainakin tuli viimeksi sitten myöhemmin takaisin.. ihan vaan sen takia, että vaikea nukkua kun pissattaa ja kolottaa joka paikkaa :hilarious:
 
Tällä viikolla useampanakin päivänä on tullut otettua minitorkkuja työpöydän äärellä kun ei meinaa silmät pysyä auki :rolleyes:
 
Joo, joka yö saa käydä vessassa, päivän aikana muutenkin useammin.. edelleen on oksettavaa oloa ja huimausta, vähän närästystä. Nyt ihan muutamana päivänä enemmän kipuja kohdun seudulla, ei kuitenkaan mitään vuotoa.. kipu on tuntunut myös välillä niin kuin häpyluun yläreunalla, varsinkin kumartuessa, eli oiskohan se kohtu vähän sieltä takaa tuloillaan, vaikka mulla onkin taaksepäin kallistunut kohtu.... rintojen kivut ovat jääneet nyt toistaiseksi ainakin.. rv11+5
 
Tänään on pitkästä aikaa ollut sellasia tosi selkeitä tuntemuksia alavatsalla, välillä jopa miettinyt, että voisko nyt muka jo tuntea vauvan hennot liikkeet. Vai liekkö vain jo mahan pohjassa jännittää ylihuominen nt-ultra?! :) Tänään myös pitkästä aikaa ollut sellanen päivä, ettei oo oksettanut!! :)
rv 12+6
 
Oho, en ollut edes osannut yhdistää käsien puutumista raskauteen! :grin Olen vaan monena aamuna ihmetellyt kun herätessä kädet/käsi on aivan puutunut vaikka en sen päällä ole tietääkseni nukkunut ja joskus sama tapahtuu ihan päivällä jos pötköttelen/istun pitkään samassa asennossa.

Täällä on oireet painottuneet nyt lähinnä vatsan alueelle, varmasti kasvavan kohdun aiheuttamina, kipuina. Heti jos on aktiivisempi päivä niin illalla "jomottaa" alavatsaa. Tisseihin ei enää koske, mutta ne on kasvaneet jo kaksi kuppikokoa. :eek: Mahakin alkaa olla niin iso, että en kohta keksi mihin sen piilotan kun olen muuten melko hoikka, etenkin yläkropasta. Tänä aamuna teki melkein mieli laittaa töihin vaan oikeen ihonmyötänen paita ja mammafarkut, niin eipähän tarviis kenenkään enää arvailla. :laughing002
Väsymys vaivaa edelleen ja tuntuu kun ei päässä kestäis mitkään asiat. Töissä tää vähän hävettää aina välillä, kun oon tavallistakin hajamielisempi..

Rv 13+3, muistaakseni :D
 
Täällä myös kädet puutuvat herkemmin, samoin jalat jos niitä esim. pitää ristissä pidempään. Voi toki johtua myös hurjasta turvotuksesta :D

Muuten oireet tuntuvat vähän helpottavan rv 11-12, enää ei ole niin heikko ja öklö olo, vaan saa jopa jotain tehdyksi. Tosin sekin vaihtelee päivästä toiseen, viimeksi maanantaina meinasin nukahtaa palaveriin :D
 
Taas vuotaa.. :sad001:sad001 Parina päivänä jo tiputellut, eilenkin tuli ihan ilman mitään fyysistä rasitustakaan... onneksi vuoto on vähäistä mutta ainahan se pelästyttää ja huolettaa kovasti... Onneksi sain eilen sairaslomaa kuukaudeksi eteenpäin, eipähän tarvitse töistä ainakaan murehtia...

Neuvolaan äsken soitin, sanottiin että välttele kovaa rasitusta, enemmän lepoa ja vain kevyttä rauhallista liikuntaa. Kyseessä ei ole edes kuukautisten ajankohta joka voisi edes jotenkin tämän selittää.. Vuodon syytä ei lähdetä selvittämään kun harvoin niille edes kuulemma löytyy mitään selitystä..

Turhauttavaa.. Olin aina toivonut että kun raskaudun, nauttisin siitä koko sydämestäni mutta kyllä nämä kaikki 12 viikkoa on ollut henkisesti todella raskasta aikaa kun saanut ton vuodon takia pelätä niin paljon.. Ihan alkuraskaudessahan vuosin niin että verta vain lorisi pönttöön klimppeineen päivineen.. :sad001 Toivottavasti tää ei nyt voimistuisi yhtään eikä tulisi mitään kipuja.
 
Ai mullekaan ei oo tullu mieleen että käsien puutuminen johtuisi raskaudesta. Nukun yleensä toinen käsi ylhäällä pään yläpuolella nii aattelin että käsi jostain syystä puutuu vaan siinä asennossa.
 
Takaisin
Top