Miten omat vanhemmat ovat ottaneet raskautesi?

Vaikeaa ymmärtää näitä reaktioita, mitä monet teistä olette saaneet - harmillista. Onko niin vaikeaa olla onnellinen toisen puolesta? Varsinkin jos kyseessä ovat omat vanhemmat. Halauksia teille kaikille, jotka eivät saaneet niin positiivista palautetta asiasta kerrottuanne. Varsinkin Mir84, ihan harmittaa puolestasi.

Meillä molempien vanhemmat olivat jo tottuneet ajatukseen, ettemme aio tehdä lapsia (olimme molemmat sitä mieltä pitkään). Kun joulunaikaan kerroimme miehen vanhemmille (maatuska-nuken kera jossa sisällä oli tietysti pikkuruinen vauveli), eivät he edes sitä ensin älynneet, katsoivat vain kummissaan nukkea ja kiittelivät omaperäisestä lahjasta, hah. Anoppi sitten huusi "Ei voi olla totta!!! Oletko raskaana!!!???" Sitten se päivittely ja itku alkoi, eli suhtautuivat kivasti. Omat vanhempani ovat tietysti Suomessa joten en nähnyt reaktiota itse, mutta veljeni kertoi että sielläkin olivat onnen ja järkytyksenkyyneleet virranneet.
 
Äitini oli aivan haltioissaan! Osteli pieniä vaatteita joka kerta kun kävi shoppailemassa :) Harmi, ettei äitini koskaan kuitenkaan saanut tavata ensinmäistä lastenlastaan, hän kuoli noin kuukausi sitten...

Isääni en ole koskaan tuntenut, niin hän ei tiedä asiasta.
 
järkyttävää miten toiset suhtautuu niin huonosti. eikös lapsenlapsen saaminen pitäis olla ihana uutinen!
molempien äidit on ollu haltioissaan, meidän äidille eka lapsenlapsi. ei kuitenkaan oo hirveesti mitään hössöttänyt tai ostellut. kysyi se ekana että oliko tää suunniteltua...ja miten me mahdetaan sitten jaksaa. mutta hyvillä mielin se on! anoppi on kutomassa vauvantöppösiä ja odottaa innolla. :D mun isä on taas asia erikseen, ei osaa oikeen itseään ilmasta ja sille viinakin tuntuu maistuvan liikaa. taisi olla aika hämillään pitkän aikaa, nyt loppua kohden vaikuttaa jo aika odottavalta... toista isoisää meidän vauvalla ei olekaan.

muille tutuille vauvauutinen oli vissiin jokseenki odotettua, mutta mun vanhemmat olisi varmaan olettaneet isoveljeni hankkivan lapsia ennen mua.
 
Ei lastenlasten saaminen vain ole iloinen uutinen kaikille. "Ihana", että teitä on muitakin, jotka ovat saaneet kylmän suihkun niskaan, kun on kertonut onnestaan.

Eka oli suunniteltu ja kerrottu etukäteen, että yritämme. Silti sain vaisun "no kai se on sitten onneksi olkoon" äidiltäni. Äiti kyllä lämpeni raskausaikana ja synnytyksen jälkeen oli jo ihan vauvahuumassa. "Tää on paljon kauniimpi vauva kuin sä olit" tuli kehuja.

Toista lasta suunniteltiin vuosi ennen kuin päätimme, että nyt tai ei koskaan. Ei tästä nuoremmaksi muutu. Äiti tiesi ja oli kannustava omalla tavallaan, mutta silti uutinen tuntui yllättävän hänet ja taas oli vähän aikaa, ettei yhteyttä pidetty. Raskaus oli vaikea ja sain onneksi apua isomman hoidossa, kun mies oli vuorotyössä.

Kolmas tuli yllätyksenä meillekin. Emme oikein tienneet miten ottaa uutinen itse vastaan ja ehkä siinä mielessä kerroimme liian aikaisin, kun omakin mieli oli vielä kuohuksissa. Sain kamalat haukut äidiltäni ja hän haukkui miehenikin ja että käytämme vain heidän apuaan hyväksi ja nyt saamme elää rauhassa omaa arkeamme eikä hän enää puutu elämäämme millään tavoin.

Kyllä hän nyt taas yrittää olla osa elämäämme, mutta sellainen kireä ja jännittynyt tunnelma koko ajan. Mistään vauvaan liittyvästä ei voi puhua.

Onneksi mieheni perhe on ihan erilaisia. Heidän kotonaan on isot juhlat joka kerta, kun joku kertoo odottavansa lasta. Lapset ovat maailmaa pyörittävä voima.
 
Kerrottiin uutiset heti varhaisultran jälkeen. Soitin äidilleni ja kerroin että meille tulee vauva. Äiti oli melkoisen yllättynyt uutisesta. Varovasti kyseli että ollaanko pitämässä lapsi vai ollaanko edes harkittu aborttia. Mun ei siis tarvinnut mainita että kyseessä oli yllätysvauva, arvasihan sen muutenkin, taisin vielä puhelimessa kuulostaa hämmästyneeltä itsekin :D Äiti kertoi isälle joka tyypilliseen tapaansa oli asiasta vähäpuheinen. Alkuhämmästyksen jälkeen äiti on ihan innostunut asiasta ja ostellut vauvalle kaikkia vaatteita ja neulonut tossuja sun muuta. Isä aina kyselee vointeja.

Miehen vanhemmat oli tosi järkyttyneitä. Miehen äiti toipui järkytyksestä aika nopeaa ja on ollut siitä lähtien todella huolehtivainen ja meistä on tullut paljon läheisempiä. Hän on jo lupautunut hoitamaan vauvaa kun minä palaan äitiyslomalta takaisin töihin. Miehen isä oli järkyttynyt ja aika vihainenkin, meidän olisi kuulemma pitänyt olla vastuullisempia ja hän ei uskonut lainkaan että me voitaisiin pärjätä ja että meistä tulis kelpo vanhemmat. Mutta kyllä se tässä ajan kanssa on sopeutunut ajatukseen ja ollut mukana ja kysellyt vointeja ja ostellut kaikkea pientä.
 
Meillä uutinen otettiin aika hyvin. Oma äiti järkyttyi vähän ensin koska minä olin se heidän vauva, mutta on nyt kyllä oikein onnellinen meidän puolesta. Puoliskon äiti reagoi erittäin innokkaasti ettei meinannut housuissa pysyä ja tärisi varmaan tunnin vielä kertomisenjälkeen, ja onhan se ymmärrettävää heille ensimmäinen lapsenlapsi, kun taas omilla sisaruksilla on jo lapsia.
Molempien isät taas reagoi aivan samallatavalla: "jahas, noniin... no koska se sitten tulee.." joka oli jotenki huvittavaa koska kumpikaan ei kuitenkaan vaikuttanut millääntavalla negatiivisilta :D

Mutta eteenpäin se on vaan katsottava, ei sitä tiedä millaisia pirttihirmuja heistä voi vielä kehkeytyä ;D
 
Ikävästi monella otettu uutiset :/

Meidän molempien puolelle siis ensimmäinen lapsenlapsi..

Minun äidilleni kerroimme raskaudesta hänen syntymäpäivänään ja itkuhan siinä puhkesi puolin jos toisinkin, eli todella upeasti tuleva mummu asian otti :) Tyttären synnyttyä alkoi heti puhua pikkusisaresta. Mitenköhän mieli muuttuu kun toisesta kerromme tulevaisuudessa..? Täällä toivottaisiin pikaista tärppäämistä...
Äidin miehellä piuhat olivat melko pitkät ennen kuin ymmärsi uutisen.. Iloinen hänkin oli kuitenkin ja nyt kantaa vaari-titteliä harteillaan :)

Isäni.. noh ei paljon ole elämässäni koskaan ollut. Tyynesti otti asian ja sisarukseni siellä päässä taisivat olla todella innoissaan täteiksi/sedäksi tulosta.
Lapsen syntymän jälkeen ei ole paljon soitellut ja kerran kävi tunnin katsomassa. Liekkö hänen vaimossaan osa syy?

Mieheni isällä nousi kyyneleet silmiin ja sisarukset ottivat asian hienosti. Miehen äitiä on vaikea lukea. Onnitteli, mutta on koko raskauden ajan ja lapsen syntymän jälkeen kertonut vain uuden miehensä tyttären raskaudesta, lapsesta ja siitä kuinka hienosti on tämä tytär palautunut synnytyksestä.. Urheilija ja hoikka kun on.. Ei siis kovin mieltä ylentävää puhetta.

Näillä mennään ja kovasti odotettaisiin, että saisimme tyttärelle sisaruksen ensi kesään mennessä.. Sen jälkeen ikäero seuraavaan saa olla parivuotta :)
 

Meillä on taas otettu liiankin innoissaan asia vastaan, ainakin molempien mummojen osalta. Melkeinpä joka päivä tulee soittoa, että miten menee yms. Äitin oli jo ostanut kaupasta pehmolelujakin muutaman koska olivat kuulemma "niin suloisia". Tahtoisin itse että asiaa hieman maltettaisiin, esikoinen kyseessä ja muutenkin pelottaa että meneekö kaikki hyvin. Ovat melkein jo ruvenneet "taistelemaan" että kumpi saa ostaa rattaat lapselle. Tuntuu että tästä tulee melkoinen mummojen sota, kunhan lapsi näkee päivänvalon. 

Oman äitini käytös kyllä vähän ihmetyttää, tää keskustelu nyt kun oli täällä jurppii osastolla, hän nimittäin koko ajan puhuu siitä kuinka hänestä on ihanaa tulla mummoksi ja hän nimittää uutta miesystäväänsä lapsen ykkösukiksi. Hössöttää koko ajan, miten ihanaa että heistä tulee ukki ja mummi. Hmm, ei voi muuta kuin pysähtyä kuuntelemaan tuota, mitenkäs minun oma isäni, joka on todellakin kuvioissa mukana. Kyllä minä itse ainakin nimitän hänet ykkösukiksi, jos joku nyt pitäisi nimittää. Tekisi mieli sanoa tästä äidilleni, mutta hermot ovat muutenkin niin riekaleina, että saattaisi tulla möläytettyä vähän liiankin pahasti :) 

 
Tässä toisessa raskaudessa äitini ja siskoni kiljuivat onnesta, koska tiesivät meidän yrittämisesta. Appivanhemmat taasen anoppi totesi vaan, ettei kerrota tästä vielä sitten kellekään ja appiukko itki (jonkin verran kännissä oli)...
 
Heissan!

Isäni oli ensimmäinen jolle kerroimme ja hän oli niin tyytyväinen uutiseen ja odottaa nyt innolla maaliskuuta.
Oma äitini oli sitten niin innoissaan että kyyneliä siinä vuodatettiin. Vastoinkäymisiä kun tässä on ollut lähikuukausina niin paljon, että oli pakko kertoa hyvät uutiset vaikka olemmekin niin alkuvaiheessa vasta mm. ( Km 4/12 ). 
Anoppini kommentti oli " No nytkö se viimein tapahtui " ja onnitteli hymy korvissa asti!!

Isoisovanhemmat eivät tiedä vielä asiasta, koska ainahan on se JOS mahdollisuus, ja haluamme "säästää" heitä siltä ikävältä.

Nyt ei auta muu, kuin odotella ja ihmetellä :)
 
Meillä oma äitini onnitteli ja isäni ei tapansa mukaa mitää sanonut kun kerroin että nuorempi on tulossa maailmaan. Esikoinen on siis minun entisestä suhteesta.
Mieheni on minua 7v nuorempi ja olimme alle 1v tunteneet, kun kihlaidumme,muutimme yhteen ja aloin odottaa. Miehen isä onnitteli,vaikka oli hieman että nyt jo. Ymmärrettävää.
Miehen äiti taas nosti kolmannen maailman sodan. Ei onnitellut, alkoi vaa suunnilleen haukkomaan henkeä hokemalla ettei oo valmist tähän.
Sitten soitti minulle muistaakseni seuraavana päivänä ja haukkui minut+poikani. Että kun hänen poikansa on niin nuori vielä ja minä olen pilannut hänen elämänsä(siis miehen).

 
Ei hänellä ole varaa tähän ja ei hänellä ole aikaa hoitaa vauvaa(rahan takia juu tulinkin raskaaksi ja hoitoavun). Minä siinä ruokakaupassa kuuntelen suu auki tätä jeesustelua ja puolustan itseäni&poikaani. Sitten että mitä hänen vanhempansa sanovat??? Uskokaa nyt! Hänen vanhempansa! Kun hän nyt sai vasta vähä aika sitten kerrottuu että me ollaan muutettu yhteen! Ja kun mies kertoi että mentiin kihloihin 1kk1pv seurustelusta, nii kommentti oli että oliko tuossa mitää järkee? Isänsä hyppi onnesta kattoo kuulemma. Soitin siinä miehelleni että näin ja sitten soitin terapia puhelin ystävälleni ja koko kauppa sai kuulla tämän kaiken. Juu en poistunut kaupasta puhelun ajaksi. Itkin vaa ku menin kotiin ja mies soitti äidilleen kun tuli isänsä kanssa asioilta. Olen siinä otettu että hän puolusti minua <3 Anopin vanhemmat ovat jotain fucking jeesustelijoita, nii ei niille kertominen kuulemma mieheltä ollut helppoo. Kommentti: No kun me ollaan kristittyjä, nii toivotamme onnee.
Miehen äitipuoli taas onnitteli ja olivat heti niinku mukana.
Empä ole muutenkaa tuota lastenhoito apua mitenkää anopilta ikinä pyytänyt tai uskonut.
Kyl oli tohinoissaan kun tyttö syntyi, mutta mulle se ihminen on vaa selkäänpuukottaja ja mä olen oppinut olemaan kylmä ja tunteeton tiettyjä ihmisiä kohtaa. Se on auttanut minua tässä elämässä eteenpäin. Luottoa ei ole ihmisiin, kun sekin riistettiin menneisyydessä.

Joo... Tää toinen yhteinen sitten. Anopin kommentti: oliko meidän ihan pakko. Harmi kun en odota kaksosia, nii olisin niin voinut vaa pilata tämänkin ihmisen päivän vielä enemmän. Appiukko ja hänen vaimonsa onnitteli ja ovat kyselleet vointiani. Mieheni on siis isälleen ainut lapsi ja äidillään on ööö... 11v tytär. Jos kaksi avioliittoa ryssinyt muija alkaa mua neuvomaan, niin huh huh...

Aina odotimme että 12vko tulee täyteen koska molempien raskauksien edellä on ollut keskenmenot.
 
Mua jännitti kertoa todella paljon äidilleni. Isosiskoni sai esikoisensa 18 vuotiaana ja hänellä on nyt neljä lasta. Äitini ei ole onnitellut siskoani yhdestäkään lapsesta eikä ole ollut positiivisella päällä. Siksi päätin että salaisin asian niin pitkälle kun vain voin ja keräisin voimia.
Kuitenkin yhtenä iltana kun olimme mieheni kanssa äitin luona käymässä ajattelin että nyt.. En jaksa enempää. En jaksa teeskennellä ettei minulle kuuluisi mitään erikoisempaa.. Tämä on ihana uutinen ja olen onnellinen.. minä kerron.. Ja aloitin lauseen "Meidän pitäis kertoa jotain.." ja äiti arvasi samantien.. jolloin tokaisin että kyllä, laskettu aika 2.4. Jolloin äiti onnitteli, hymyili ja huokui onnellisuutta ja ylpeyttä! Olin ihan hämilläni, täysin.. kyyneleet silmissä kerroin neuvolakäynnistä ja ultra-ajankohdasta. Kaikesta mitä olin pitänyt sisälläni.
 Kun lähdimme ruokapöydästä äiti tuli luokseni ja halasi minua ja minun miestäni.. Äitini ei todellaakan ole mikään halaaja-tyyppi. Muistan vain parit kerrat kun hän on minua halannut.. Hyvä näin tottakai.. Olin niin onnellinen.. Äitini pisti illalla vielä viestiä että hän on mielellään Mami (Juu, äitistäni tulee lapselle Mami ja isäpuolesta Papi) meidän lapselle. :)
Samana iltana isosiskoni soitti minulle ja kerroin että olin kertonut äitille.. Siinä sekunnin aikana mietin kerronko kaiken, kerronko että äiti onnitteli ja oli iloinen ja ylpeä. Tiesin että siskolleni tulisi pahamieli.. Ja silti päätin kertoa siskolleni kaiken.. Jolloin siskoni suuttui eikä halunnut kuulla enempää.. :/ Tajusin olevani ääliö. Ihmissuhteet on vaikeita. Jos olisin valehdellut siskolleni äitini reaktiosta, olisi se luultavasti tullut esille kuitenkin.. Tai en tiedä.. Ärsyttävää.. Onneksi olen saanut siskoni kanssa välit selviksi jo. Siskoni luultavasti tajusi ettei ole minun vikani miten äiti suhtautuu asioihin. 

- Sari 19 v. 
 
Minua ei jännittänyt yhtään kertoa äidilleni tulevasta vauvasta, isälle kylläkin. Meillä oli aika kiiltokuvaperhe aikoinaan, vanhempani seurustelivat 10 vuotta ennen kuin menivät naimisiin ja olivat loppujen lopuksi 30 vuotta yhdessä. Vuosi sitten he erosivat, joten tiedän ihmisten mielipiteiden olevan tärkeitä (ehkä vähän liiankin) isälleni. Äitini ei aluksi uskonut, kunnes verinäytteestä kaikki lopullisesti varmistui. Itkuhan siinä tuli ja hirveä neuvojen ryöppy miten tästä eteenpäin :D Isälleni en uskaltanut edes itse kertoa, vaan pistin sen mieheni hommaksi. Isäni ei innostunut ollenkaan, soitteli melkein päivittäin ja yritti taivutella minua tekemään abortin. Nyt kun aikaa on mennyt, on iskäkin jo tottunut ajatukseen että ukkihan hänestä tulee ja on itseasiassa etsinyt meille jo lastenvaunutkin.
Mieheni äidille ei tehnyt yhtään vaikeaa kertoa, sillä heidän sukunsa ja perheensä on lievästi sanottuna suuri, ja mieheni siskolla on pikkutyttö ja toinen tulossa :)
 
Ollaan saatu uutiselle sekä iloinen vastaanotto että vähemmän.

Esikoista odottaessa äitini riemastui ja alkoi se hössötys. Isäni totesi, että onhan sitä jo odotettukin.
Nyt annoin esikoisen kertoa mummolle puhelimessa ja sama reaktio. Onnitteli kovasti, kysyi kuinka pitkällä, milloin syntyy, toivotteli hyviä vointeja...

Appi-ukko on myös hyvin iloinen. Esikoista odottaessa kyllä kysyi oliko suunniteltu, kun en ollut järin innostunut (siis hössöttänyt) muiden lapsista.

Anoppi on sitten ihan omaa luokkaansa...
Esikoista odottaessa haukkui kännissä poikansa, että pitää vain saada samanlainen kuin siskolla enkä minä sitä hoida... Eipä kerrottu, että olin saanut keskenmenon ja siksi sisko ehti edelle. Ja liian vanhakin tietysti olin...

Nyt esikoinen sai kertoa uutisen ja onneksi reaktio oli vain: Voe helvetti...
  (-No kiitos vaan.)
Kysyi sentään milloin syntyy. Ei muuta. Puheenaihe vaihtui kiireesti.
Esikoisen piti mennä mummolla käymään, mutten taida laskea. Veikkaan, että siellä on alettu tissutella (murheeseen, järkytykseen...kuka tietää)

Sanottakoon vielä, että ollaan kuitenkin nykyään anopin kanssa suht hyvää pataa! Tullaan toimeen hyvinkin, kun hän vain on selvä.
Hössöttävä ja ihan hyvä mummokin hän on. Mitä nyt täysin varauksetta en voi luottaa, enkä hänen kaikista toimistaan pidä.

Odotinkin siksi vähän toisenlaista ensireaktiota. Eihän esim meidän taloudellinen tilanne lapsiperheenä paras ole, mutta hän itse on ollut lapsen (alle 3v) hoitoon laittamista vastaan.
Ja innostuu kuitenkin taas ostelemaan kirppikset tyhjiksi vauvan vaatteista! Kai hänen vain pitää saada sulatella uutista. Hänhän ei pohjimmiltaan (selvästikään) pidä minusta. Sietää ja yrittää vain tulla toimeen, kuten minä hänen kanssaan.
 
Me saatiin molempien vanhemmilta hyvä vastaanotto. Ensimmäisestä raskaudesta saatiin tietää juhannuspäivänä ja kun mun suvun kanssa oltiin juhannusta viettämässä, niin kerrottiin sitten samalla kaikille. Äiti: "ARVASIN!" ja kun mummille pistin viestin, kun oli terassille hakemassa kahviastioita, kuului sisältä vaan kiljuntaa, että ihanat vastaanotot. Isäpuolikin kuulemma oli kehuskellut työkavereilleen, että hänestä tulee pappa! Isäni kanssa olen vähemmän tekemisissä mutta tulipa sinnekin viestiä laitettua, reaktiona pelkästään "Onnea. Koska laskettu aika?" Eikä sen jälkeen asiasta puhuttu. Tuo raskaus meni kuitenkin kesken muutama viikko jälkeenpäin :(

Tämän toisen raskauden vastaanotto oli yhtä mukava, ehkä vähän lievempi kuitenkin. Äidille soitin ja kuulosti todella iloiselta. Kertoipa mummillenikin, joka puolestaan kertoi äidin siskolle. Hyvät uutiset leviää nopsaan :) Miehen vanhemmat ottivat suht tyynesti, miehen äidillä on yksi vanhempi lapsi, jolla on kaksi omaa lasta. Miehen isälle tämä olisi ensimmäinen lapsenlapsi, joten kyyneleitä odotellaan tulevaksi, kunhan ultrasta kuvaa saadaan :)
 
Mä pelkäsin kertoa omille vanhemmilleni raskaudesta ja kerroinkin sitten vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Tai siis laitoin tekstarin äidilleni. Hän laittoi vain takaisin, että: "apua olipa pommi. Oot liian nuori pilaamaan elämäs. Miettikää vielä pidättekö sen. Eikö ehkäsy toimi nykyään. Ja viimeinen lause viestissä oli, että en aio kyllä teitä onnitella." Emme olleet lähes kuukauteen yhteyksissä vaikka ennen melkein päivittäin soittelimme ja kävin viikoittain siellä. Tuntu niin pahalta, koska lapsi oli toivottu. Mutta kyllä sitten äitini asenne muuttui raskauden edetessä. Edelleen silti välillä mietin kun hän poikaa hoivaa, että jos hän olisi saanut päättää niin poikaa ei olisi olemassa. Isäni taas ei oikein sanonut mitään, niin kuin ei ikinä, koska meillä äiti hoitaa puhumisen. Nyt äiti on silti aloittanut sen, että huolehtikaa kunnolla ehkäisystä, ettei tule toista heti perään. Hän ei voi uskoa, että vauva oli toivottu.

Appivanhemmat olivat innoissaan ja anoppi sanoi, että hän jo melkein arvaskin. Heille tämä oli jo neljäs lapsenlapsi kun taas mun vanhemmille ensimmäinen.
 
Isäni on todella iloinen asiasta, muistanu kyllä muistutella koliikista ynnä muusta mahdollisesta tulevasta ja muistellu todella paljon aikoja kun itse olin pieni vauva. Äiti ei tiedä vielä eikä luultavasti kerrota ihan heti, hänellä on aika kova vauvakuume joka ei olisi ehkä hänen terveydentilaansa nähden etenkään kovin fiksua enää. Appivanhemmille pitänee mainita kunhan heitä näkee kasvoikkain seuraavan kerran, todennäköisesti toinen heistä alkaa höperöimään ja toinen ottaa asian varmaan kaikkein negatiivisimmin (he ovat tehneet lapset nelikymppisinä lähinnä syystä kun oli varmasti paljon rahaa eikä lainoja yms..)
 
Hei! Olen uusi täällä, ja nyt jurppii niin paljon etten jaksanut muiden viestejä vielä lukea ollenkaan. Eli, olemme mieheni kanssa lopettaneet hormonaalisen ehkäisyn jo marraskuun lopussa ja 2. normaalin kierron alettua päätimme että jos vauva tulee, niin saa tulla. Nyt eletään 2. kierron KP27 eikä kuukautisia ole tullut. ( Ensimmäinen normaalikierto kesti 23pv ja sitä enne siis e-pillerit ja tasainen 3+1viikkoa eli 28pv. ) Olimme ensimmäisen kerran tälle vuodelle mieheni vanhempien luona viikonlopun vietossa ja olen ns. "tipattomalla tammikuulla", oikeasti on siis tämä vauva projekti. Yleensä nautin pari saunaolutta noin viikonloppusin mutta nyt en luonnollisesti ota kun yritämme lasta, ja olen siis peittänyt tämän yrityksen siihen tipattomaan tammikuuhun. NO, tuli lauantai ilta ja katsoin televisiota yksin niin eiköhän appivanhemmat kävele rintarinnan ja pamauta kysymyksen "Oletko pieniin päin?" ja sen jälkeen (ennen kuin ehdin mitään vastata) sain kuulla kuinka he olivat saunassa jo intoillee että "No nyt on tulossa lapsenlapsi, ei ole ottanut saunaolutta kuten normaalisti". Otin kylmän rauhallisesti epäilyt ja vastasin suht. normaalisti "Ei, en ole, ei tarvi hättäillä"

No, ottaa niin paljon pattiin tuo epäily että taidan pysyä poissa tuosta paikasta nyt jonkin viikon. En haluaisi edes kertoa kenellekään mahdollisesta raskaudesta vasta kun se olisi varmaa ja vakaalla pohjalla, eli ehkä siinä 10-12viikon kohdalla.. Neuvoja kaivataan, miten selvitä tuollaisista yli-innokkaista appivanhemmista. Omat vanhemmat ei ole ongelma, sen verran neutraaleissa tunnelmissa aina tapaan heitä, eivät varmasti epäile mitään. (Tai korkeintaan epäilevät siinä vaiheessa kun ilmoitan olevani raskaana, että olenkohan tosissaan)
 
Mie soitin äitille tietty hetipaikalla kun tuli plussa, koska pari viikkoa aikasemmin oli ollu veljen rintamalta samoja uutisia. Äiti on sitten ollut onnesta soikeena, ja tosi hyvin ollut tukemassa näinä ensimmäisinä viikkoina. Enempää eikä vähempää ei voisi pyytää.

Isä taas suhtautui vähän viileämmin, mutta on ilmeisesti ihan tyytyväinen. Ollaan alettu jo vähän puhua näistä lapsiasioista hänelle sopivalla tavalla: Auton vaihdosta keskustelemalla, että millainen se sitten kannattaa olla ja mitä pitää ottaa huomioon. Käytännön mies kun on, ei mitään tunne- ja ololöpinöitä ku logistiikka kuntoon vaan!

Miehen äiti on tietty odotellut jälkikasvua kuumottaen ja oli aika muikean näköinen kun kerrottiin uutisesta. Häneltä kanssa tullut sellasta maanläheistä tukea, vaatteista ja tavaroista vinkkejä. Miehen isä ei varmaan edes tiedä, yhteyttä ei pidetä kun alkoholisti on ja asuu palvelutalossa, ja mieheni kokee hänen pilanneensa isä-poikasuhteen joten se siitä.

Jokerina tietenkin nuorin veljeni, 11v. Äitini sanoi että noh, nyt sinustakin tulee melkein samaan aikaan sekä eno että setä! "No onks pakko!"

Kaikenkaikkiaan olen ollut tyytyväinen ja iloinen näistä suhtautumisista, kun ei olla kuitenkaan miehen kanssa asuttu yhteisessä kodissa kun vasta puoli vuotta, ja vähän jännitin että tuleeko jostain suunnasta kommenttia, että aika aikaisin jälkikasvua! Mutta ei :)
 

Vähän samanlaista reaktiota on tullut omalta äidiltäni. Suhde lapsen isään on tietysti ollut vähän epävarma, mutta viime kuukausina kuitenkin paranemaan päin.

Mulla epäiltiin raskauden alussa kohdunulkopuolista raskautta, joka oli mulle melkoinen shokki, kun en mistään sellaisesta hirveästi tiennyt. Näiden epäilyjen keskellä soitin sitten äidilleni, joka aluksi oli huolissaan ja sitten huolistaan päästyään alkoi esittää näitä järkeviä kommenttejaan: "Ajattelin, että olisit ollut varovaisempi." "Onko X nyt sitten lapsen isä?"

Suutuin todella paljon noista kommenteista ja sanoin sen ihan suoraan. Äiti sitten rupesi kitisemään, että miksi olen niin vaikea ja että mitä hän voi minun yksityiselämästäni tietää. Niin, äiti tiesi kyllä sen, että teen vuorotöitä ja käyn päätyöni ohella vielä sijaistamassa muualla. Ei sitä vapaa-aikaa oikein ilta- ja viikonlopputöissä ole miesten kanssa vehtaamiseen. Vain äitini mielestä vuorokaudessani on ilmeiseti 48 tuntia. Mutta joo, pakotin äitini pyytämään anteeksi ja asia oli sillä selvä.

Mitään tukea en ole saanut äidiltäni kodinhoidossa tämän sairaslomani aikana, vaikkei kaukana asukaan. Eihän hän nyt sentään voi minua tulla auttamaan. Apua en viitsi edes pyytää, koska sitä on niin vaikea hänen antaa. Sen sijaan serkulleni, joka haukkui lapseni isän ja syytti minua vastuuttomaksi, hän kyllä antaa ymmärryksensä ja on tähän neropattiin vieläpä yhteydessä.

Isästäni on vaikea sanoa, koska sattui kuolemaan jo ajat sitten.

Miehen vanhemmat olivat innoissaan, mutta asuvat kaukana. Heille asiasta kerrottiin tosin vasta ensimmäisen ultraäänen jälkeen, joten kuva oli mukana innostamassa.

Voisi kai tässä kertoa muille sukulaisille, jos sattuisivat vaikka innostumaan. Joidenkin mielestä on kai melko normaalia, että 29-vuotias haluaa lapsen.

Noh, yksi työkaveri oli sentään innoissaan :) Se on paljon se :) 

 
Takaisin
Top