Miten omat vanhemmat ovat ottaneet raskautesi?

Noh, minun äitini totesi näinkin ystävällisesti "jaahas, hyvästi kesä kauneus... eikös sun pitänyt syödä pillereitä?" Laskettu aika siis heinäkuun lopulla :D Tuo oli juuri minun äitimäinen tapa vastata eli raskaus oli hyväksytty. Olen 20-vuotias mutta nähtävästi suvun ja vanhempien ikuinen vauva josta ei koskaan pitänyt tulla äiti. Osa sukulaisista on erittäin innoissaan ja osa sitten vähän "katselee/totuttelee" vielä. Kyllä se siitä sitten kun lapsi on maailmassa.
Siskoni lapsineen on saanut mamilta saman käytöksen joten ei yllätykseksi tullut!
 
Mun ja miehen vanhemmat otti uutisen pääsääntöisesti ihan hyvin! :)
Miehen äidille uutinen ei ollut "niin" iso, koska myös mieheni sisko odottaa, joten toinen vauvauutinen ensimmäisen perään ei ollut enää niin suurenmoinen, mutta tervetullut on pikkunen ainakin hänen puolestaan! :)
Myös mieheni isä otti uutisen vastaan hyvin ja TODELLA tyynen rauhallisesti "kiva juttu"-meinigillä...on nimittäin vähän äijää äijempi isä kyseessä niin eihän sitä sopinu tunteitaan niin näyttää! ;)
Omalle isille kertominen oli helppoa, koska tiesin ettei isäni ainakaan tuomitse ja tiesin jo etukäteen pikkuisen olevan hänen puolestaan enemmän kuin tervetullut. Isillä vain vei muutama päivä asian sulattamiseen, et hokas koko asian ja siitä lähtien onki soitellu hyvin ahkeraan melkein joka päivä ja kyselee "kuulumisia" :).
Omalle äitille se kertominen ei ollukkaan ihan läpihuutojuttu ja podin jo huonoa omaatuntoakin siitä, kun melkein kaikki muut siitä jo tiesi paitsi mun äiti! Mun äiti kun ei koskaa oo ollu se "pullantuoksusin" ja on vahvat mielipiteet asiaan ku asiaan. Olen myös kuunnellu koko pienen nuoruuteni ja teini-ikäni kun niitä lapsia: "ei saa tehdä nuorena" - "ei mitään avioliiton ulkopuolisia lapsia sitte" yms. Joten tuotti hieman hankaluuksia asian kertomisessa. koska olen itse vasta 21v, ollut nykyisessä parisuhteessa vuoden verran, ei olla miehen kanssa naimisissa - edes kihloissa (vielä), sain opintoni päätökseen vasta tänävuonna, eikä mulla ole työpaikkaa tiedossa eli toisinsanoen: kaikki on just niinku äiti aina "kieltäny". Joka tapauksessa sain sitte kerrottua omalle äitille mieheni tuen saattelemana ja siitähän riemu sitten repesi...ei kuitenkaan pahalla! :D Äitini innostu vauvauutisista ihan täysin, oli jo melkein lähdössä ostamaan vauvalle vaunuja ja on uutisen jälkeen soitellut kaupoista, että miten ihanan näköistä sitä ja sitä ja sitä ja sitä - vauvatavaraa hän on löytänyt :D Että hyvinhän se sitten meni! :)

Mutta pääasiassa kuitenkin uutinen on ollut mieluisa jokaiselle kenelle ollaan se kerrottu! :)
 
Itse soitin äitini työpaikalle samana päivänä kun plussan sain, itku kurkussa ja peloissani tilanteesta sekä nuoruuden menettämisestä ynnä muusta (19-wee), mutta äiti vastasikin iloisesti kiljahtaen että "MITÄ?! Aaaaah ihanaa, onneks olkoon! Voi hittolaine, nyt unohin mihin olin menossa, mitäs olinkaa tekemässä. Apua, sie saat lapsen! Näin eile Fb-kirpparilla vaunuilmotuksen, kattele sieki sieltä. Missä vaiheessa oot, mite menee, miltä tuntuu? Voi ei, en malta oottaa et pääsen kotiin juttelemaan siun kaa!" Jne. Vaikka äitillä onkin jo neljä lapsenlasta siskoni toimesta. Omatkin stressailut loppuivat siihen paikkaan ja tuli itellekin hyvä olo. :D

Isän äiti ei sitten ottanutkaan niin rennosti, hermoili heti alkuun että herranjestas miten selviätte, ootteko nyt ihan varmoja, miettikää vielä. Tuli vähän paha mieli tuosta kun tuntui että rivien välistä yritti vihjata abortin suuntaan. Myöhemmin asiaa mietittyään tuli anoppi kuitenki kyselemään että noh, mitenkäs tulevan äipän äiti otti uutisen vastaan ja mitkä on suunnitelmat, paljon leppoisampaan sävyyn. Ja tänään se sitte sanoikin että alkuun järkytty, mutta nyt on jo ehtiny mietiskellä asiaa ja se on kiva juttu. :)

Miehekkeeni isälle ei olla kerrottu, nuo kun ei oo hirveen läheisissä väleissä lähinnä isän uuden perheen vuoksi (miehellä petetty ja jätetty olo), ja oma isäni on kuollut muutama vuosi sitten. Tiedän kyllä, että innoissan se olis ollut...
 
Minun porukat olivat ehkä maailman onnellisimpia kuullessaan saavansa ensimmäisen lapsenlapsen, ja säännöllisin väliajoin ovat kyselleet kuulumisia. Kumpikaan ei ollut yllättynyt, olivat vaan odottaneet milloin näitä uutisia on luvassa kun ei tässä itsekään enää niin tyttönen ole. Myös miehen vanhemmat olivat kovasti iloisia kuullessaan uutisen.
 
Tuleva vauvauutinen on otettu hyvin vastaan joka taholla. Onnellisia ovat sekä vanhempani että appivanhemmat. Ehkä toivoisin, että äitini olisi vähän kiinnostuneempi miten meillä menee yms. Näemme noin kerran viikossa ja kuulumisia vaihdellaan silloin, muuten ei kuulu mitään. Tiedän kuitenkin, että ajatuksissa varmasti olemme. :) Anoppi taas hössöttää asiasta, hankinnoista jne. välillä enemmänkin ahdistukseen asti... :D Isäni sekä appiukko taas ovat hellyyttävän, vilpittömän onnellisia, vaikka eivät tapansa mukaan tästäkään asiasta mitään meteliä pidä. Tärkeintä on, että tiedän molempien vanhempien tukevan aina tarvittaessa.
 
Täällä on otettu uutinen onnellisena vastaan. Omille vanhemmilleni tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, miehen vanhemmille jo neljäs. Äiti on kyllä käynyt muuten hermoon. Hänen vaikean alkoholiongelmansa takia välit ovat olleet viimevuosina muutenkin parhaimmillaankin todella kireät. Nyt äiti sitten välillä soittelee humalassa ja hössöttää kamalasti. On olevinaan niin kamalan huolissaan mun voinnista ja vauvasta ja kaikesta. Todella raivostuttavaa!
 
Kerroin äidilleni raskaudesta näyttämällä kuvaa tekemästäni raskaustestistä.. Eihän se älynnyt ensiksi et mikä siinä kuvassa on, ja sitten kun älysi, niin eka kysymys et "Onko tuo sinun tekemä?!" :D Kyllä äiti vaati hetken aikaa sulatella asiaa.. Isä nyt ei oikeastaan kommentoinut juuta tai jaata, mut loppuraskaudesta kyseli vointia ja miten jaksan ja odotti kovasti isoisäksi pääsyä! :') Miehen porukoilla on entuudestaan jo useampi lapsenlapsi, toki hekin olivat kiinnostuneita tietämään miten jaksan jne. Onnellisia ja iloisia olivat kyllä :)
 
Äidille kerroin jo heti seuraavana päivänä testin teosta. Mieheni kertoi omilleen vähän myöhemmin. Miehen vanhemmat eivät aluksi olleet niin innoissaan nuoresta iästämme johtuen. Mutta pikkuhiljaa hekin alkoivat tykätä ajatuksesta :)
 
Molempien vanhemmat on tosi iloisia ja on kyllä ihana nähdä heidän tulevan isovanhemmiksi. Mun äiti tosin alotti hyvien (ja vähemmän hyvien) neuvojen jakelun heti uutisen kuultuaan ja ne samat kuultu jo sata kertaa. Hyvähän se on minun kehittää itsehillintää jo raskaana ollessa, etenkin jos niitä joutuu myöhemmin kuuntelemaan ja sitä touhotusta seuraamaan vähemmillä yöunilla.

Äitini on siitä ehkä vähän erikoinen tapaus, että työ on aina ollut älyttömän iso osa elämää ja sitä on tehty PALJON aina, joten mua vähän hirvittää pian tapahtuva eläkkeelle jääminen ja tarmon kohdistuminen meidän lapseen. Hän on myös erittäin omapäinen, mutta pakkohan asiasta on sanoa jos liikaa alkaa ahdistaa.
 
Muokattu viimeksi:
Todella iloisesti ja vähän varovastikkin viime kevään vuoksi. Iskä oikeinkin innoissaan, pyysin olla kertomatta vielä kenelleekkän mut on tainnut jo aika monelle ylpeillä että nyt hänestä tulee pappa :) Äidillä ikäkriisi iski, haluaa toki olla mummu mutta ei halua että kutsutaan mummuksi, saas nähdä miksi se keksii itseään kutsuttavan ;P
 
JeKiira, kuulostaa todella tutulta :wink Meillä äitini kans sanoi ettei ikinä halua olla mummu :D Onkin sitten nyt MUMMI , koska se kuulosta kuulemma nuorekkaammalta :DD hahah, en kestä :D
 
Kun tulin ensimmäisenkerran raskaaksi 21 vuotiaana äitini ja isäni olivat innoissaan samoin silloisen kumppanini
äiti. mutta se meni kesken:sad001 Toisestarakaudesta kun ilmoitin niin kaikki ottivat sen rauhallisesti vastaan, paitsi anoppi joka hössotti vaunja ja vaatteita ym... Sittemmin kun sanoin omalle äidilleni että joskus vielä ehkä aijon toisen lapsen hakkia sanoi siinä tilanteessa laittavansa ystävyys suhteet poikki ( Kiva )... No ei pistänyt, mutta eipä myöskään päivääkään ole hoitanut lapsenlapsiaan! Nyt ole uuden miehen kanssa ja ollaan olu yhdessä n1v5kk ja kerroin että odotan kolmatta lasta. Ensin puhelimessa oli hiljaista sitten.. tiesinhän minä... oliko nyt aivan viisasta... ja eikös ole aivan liian aikaistakin kun olette olleet niin vähän aikaa yhdessä?? Oliko se vahinko? ja kohta " SULLA" on 3 mukulaa hoidettavana.. ( on se niin ihanaa kun on kannustava äiti !! ) ja ikää kuitenkin mulla jo 34 ja silloin on itse tehnyt minut,
joka olen kuulemma hormooni häiriö että näin meillä!

On se nyt kuiten mun ihmetyksekseni hieman huolissaan minusta ja mahaasukista, kun tässä on ollut vaikka mitä mutkia matkassa... vaikka totesi tuossa taas, että saas nähä mikä elienin poikanen sieltä pullahtaa...

Nykyinen anoppi on järkyttynyt asiasta, mutta kaiketi onnellinen silti meidän puolesta :)
 
Äidille kerrottiin ensiksi ja oli että "mitäh?!" ja alkujärkytyksen jälkeen on ollu innoissaan ja suunnitteli jo miten kohta saa ostella pikku vaatteita ja muuta tilpehööriä. Isä onnitteli jälkeen päin tekstiviestillä ja nyt on alkanu jo osoittaa innostumista asiasta. Äitillä on jo lapsenlapsia edellisestä avioliitosta mutta iskästä tulee ukki nyt ensimmäistä kertaa. Isä on vähän tuollainen perus suomalainen mies joka ei pahemmin tunteita näytä mutta kyllä sen äänestä kuulee että innoissaan on kun sanoo tutuilleen että hänestä tuleekin ukki.
Mummolle kun kerrottiin niin totesi ensimmäiseksi että kyllähän tuossa iässä ne lapset pittääkin tehdä. :)

Edit: Niin ja miehen vanhemmille ei olla kerrottu eikä varmaan kerrotakkaan elleivät kuule jotain muuta kautta (ei kovin tod. näköistä kun Englannissa asuvat) kun mies ei ole ollu vuosiin väleissä vanhempiensa kanssa.
 
Muokattu viimeksi:
Kun odotin esikoista, mentiin anoppilaan kukkapuskan kanssa ja kortissa oli sitten joku paljastava teksti. No, anoppi tuiskas että "Mitä tyttökin siihen sanoo!?" (tarkoitti siis miehen esikoista) eikä sanonut koko asiaan mitään muuta pitkään aikaan. Multa meinas tulla itku ja loukkaannuin ihan hirveesti. Tätä nykyä meidän neiti on kyllä mummun silmäterä ja innoissaan otti miehen esikoinenkin tulokkaan vastaan, mutta siltikin jännitti kertoa tästä toisesta....

Ja ihan syystä jännitin.. Oltiin muutama viikko sitten meillä grillaamassa ja veljen poika ja oma tyttö touhus pihassa koirien kans. Mä sitten kaivoin taskusta ultrakuvan ja sanoin että olis mummulle vähän uutisia. Se tokas että "Jaaha! Ja kaikki hoidatte, koirat ja lapset!" Että sellanen vastaanotto. Sitten syötiin (mä muutenkin huonovointisena jätin lihat pois) ja itku kurkussa sain nieleskellä kun tuli niin paha mieli.... Nyttemmin kun on asiaa sulatellut niin on kyllä sanonut että yölläkin saa soittaa jos jotain tulee. (Mulla aika hirveitä olotiloja raskauksissa ja anoppi asuu 3km päässä, oma äiti 120km.)
 
Olen tätä ketjua varmaan kolmeen otteeseen lukenut, ja aina ihmetellyt näitä negatiivisia vastaanottoja. Toki itsellä se tilanne, että viitisen vuotta sitten omat vanhemmat alkoivat vihjailla, että voisin lapsen hankkia vaikkei miestä olisikaan o_O . Jep. No, kummallekin puolelle tulokas on kauan toivottu ja vähän vanhemmasta iästämme huolimatta ensimmäinen lapsenlapsi, joten onnellisia ovat. Äitini tuskin olisi ollut kovin onnellinen, jos kovin nuorena olisin lapsia tehnyt, mutta hänet tuntien olisi kyllä ollut mukana asiassa, kun päätös olisi tehty ja lopullinen, eli raskaus olisi jo yli sen 12 viikkoa. Olisi kyllä murehtinut tulevaisuudestani. Nyt sellaisia murheita ei ole, ja kaikki on mennyt toistaiseksi mukavasti ja aika helposti.
 
Äiti oli jo arvaillut mielessään, mitä on tulossa ja paljastuksen saatuaan postitse kortin ultrakuvan kera, hymyillen katsellut kuvaa ja lähetti minulle iloisen viestin. Isä sai tietää siitä pari päivää myöhemmin äitini ja pikkusiskoni näytettyä korttia hänelle, ja oli ollut hiljaa hetken ja sitten tokaissut vitsillä että täytyy katsoa mieheni rikosrekisteri. Seuraavana päivänä hän oli jo tilannut netistä turvakaukalon meille.
Äitini on tuonut muutaman vauvanvaatteen ja lelun ja vanhempani muutenkin ovat tukeneet sen jälkeen paljon, käytiin ostamassa lipastoa ym ja lisää on kuulemma luvassa myöhemmin.
En oikein osannut odottaa tällaista suhtautumista, olen positiivisesti yllättynyt.. olin varautunut pahempaan.
Mummoni oli kovin iloinen ja on kertonut nähneensä uniakin jo poikavauvan kanssa olemisesta.
 
Meillä on kyllä suhtautuneet oikein ihanasti kummankin vanhemmat ( eli siis mun äiti ja isä ja miehen äiti), olleet ihan innoissaan ja mielissään, vaikka onkin monta lasta tehty peräjälkeen( tai 3 vielä kulkee mahassa), niin kaikki on kyllä otettu avosylin vastaan. Ja lasten hoitoapuja saadaan, kun vaan pyydetään.

Nää on mun vanhempien ainoot lapsenlapset, miehen äitillä on 8 lastenlasta, mut yhtä onnellinen hään on ollu kun ollaan kerrottu et perhe lisääntyy yhdellä. Joten onnellinen tosiaan saa olla et ovat ihanasti ottaneet vastaan kaikki lapsukaiset ja paljon me ollaankin isovanhempien kanssa tekemisissä kun samalla paikkakunnalla asutaan, joten useemman kerran viikossa nähdään ja käydään isovanhemmilla, ja musta on ihana seurata kun lapset rakastaa olla mummien ja ukin kaa niin paljon, et voi ihan huoletta jättää hoitoon heitä, varmasti osaavat hoitaa ja lapsilla on turvallista olla heidän kanssa!
 
Minä jouduin vauvauutisilla järkyttämään omat vanhemmat ihan tyystin. Kahvipöydän ääressä kerroin, ja "ongelmana" oli se, että ei ole ollut miestä näytillä koskaan, ikää jo heti kohta 40, ja tulevan lapsen isukki sattuu olemaan jostain muualta kuin Suomesta. Eivät siis yhtään aavistaneet mitä uutisia oli tulossa, ja reaktiot oli sen mukaiset. Äiti oli ihan hiljaa, ja pian jatkoi juttua muusta aiheesta. Isä sentään halasi, ja käski pitämään itsestä huolta, kun kerran odottelen käytännössä yksin. En alunperinkään mitään riemunkiljahduksia odottanut ja tiesin että asia vaatii yllätyksen sisäistämistä, silti se satutti kun itse on pitkään toivonut perhettä ja lasta, ja ennakkoajatus oli, että äiti on se joka helpommin hyväksyy, ja isä voi joutua kovemmalle.

Siskon käskystä äiti soitti seuraavana päivänä, vaan ei sekään vielä juuri mieltä parantanut, kun silti oli laimeahko sanallinen anti. Yli viikkoon ei sitten mitään sieltä kuulunut, kunnes tuli sellainen "kaikki on lähestulkoon ihan pilalla" ja "mitä olet mennyt meille tekemään" puhelu. Hiukan sain järkeä taottua puhelun aikana, kun tiedän, että äiti ei todellakaan aina mieti mitä suustaan päästää, ja näkee hiekkakasan hiekan hippuset kiviaidan järkäleinä, ja kuvittelee ne mielessään vielä ylitsepääsemättömiksi vuoriksi. Ehkä puhelun lopputulema oli sellainen, että tuleva äiti siinä rauhoitteli muutamakertaista mummia siitä, että kaikki on menossa ihan hyvin, ja toivotusti, vaikka olosuhteet eivät ehkä ole sellaiset perinteisen ideaalit. Yleensä pitäisi varmaan olla toisinpäin, että odottaja hermoilee ja muut rauhoittaa.

Parin kolmen viikon päästä sitten olikin jo aikaa kulunut riittävästi, lisärauhoittelut olivat tehonneet, mummi sisäistänyt että ei se oma lapsi katoa toiseen maahan ja lapsenlapsi tulee tahtoo tai ei. Jopa mahdollinen miehen Suomeen tulokin on jo ok, vaikka itse sanoin, että suhteen vakavuus on vielä arvioitavana. Nyt voi jopa olla mahdollista saada kaivattua tukeakin. Ja itse tehtyjä vauvavaatteita. Sopeutumisjakson jälkeen kaikki on siis suht hyvin, ainakin näennäisesti. Saa sitten nähdä mitä suku sanoo kunhan kuulee sitten joskus rakenneultran jälkeen....

Onneksi on aivan ihania ystäviä, jotka tukee ja siskot myös.
 
Avokin äiti ja isä tais ensin järkyttyä, mutta nyttemmin ovat hekin ihan innoissaan. Heidän ensimmäinen lapsenlapsi.

Mun omien vanhempien reaktio yllätti. :laughing002 Pelkäsin millaista saarnaa sieltä on tulossa, mutta onnittelivatkin vain ja ovat nyt (varsinkin mun äiti) täysin tohkeissaan vaavista. :happy119 Ennestään mun siskopuolella on yksi tytär (nyt jo 18v) ja mun nuoremmalla isoveljellä on eri suhteista 3 poikaa, joita ei koskaan nähdä joten varmasti ihan toivottavakin uutinen. :love2

Niin ja meillähän oli se asenne "Me ei koskaan lapsia hankita" laughing7 :smiley-ashamed005

Mielenkiinnolla odottelen koska jostain suunnasta (sukulaiselta tai ei) tulee sitten jeesustelua seuraavaks miten pärjätään kun meillä on 4 koiraa (keskikokoista/isoa) ja jyrsijöitä sekä käärme. o_O
 
Takaisin
Top