Minä jouduin vauvauutisilla järkyttämään omat vanhemmat ihan tyystin. Kahvipöydän ääressä kerroin, ja "ongelmana" oli se, että ei ole ollut miestä näytillä koskaan, ikää jo heti kohta 40, ja tulevan lapsen isukki sattuu olemaan jostain muualta kuin Suomesta. Eivät siis yhtään aavistaneet mitä uutisia oli tulossa, ja reaktiot oli sen mukaiset. Äiti oli ihan hiljaa, ja pian jatkoi juttua muusta aiheesta. Isä sentään halasi, ja käski pitämään itsestä huolta, kun kerran odottelen käytännössä yksin. En alunperinkään mitään riemunkiljahduksia odottanut ja tiesin että asia vaatii yllätyksen sisäistämistä, silti se satutti kun itse on pitkään toivonut perhettä ja lasta, ja ennakkoajatus oli, että äiti on se joka helpommin hyväksyy, ja isä voi joutua kovemmalle.
Siskon käskystä äiti soitti seuraavana päivänä, vaan ei sekään vielä juuri mieltä parantanut, kun silti oli laimeahko sanallinen anti. Yli viikkoon ei sitten mitään sieltä kuulunut, kunnes tuli sellainen "kaikki on lähestulkoon ihan pilalla" ja "mitä olet mennyt meille tekemään" puhelu. Hiukan sain järkeä taottua puhelun aikana, kun tiedän, että äiti ei todellakaan aina mieti mitä suustaan päästää, ja näkee hiekkakasan hiekan hippuset kiviaidan järkäleinä, ja kuvittelee ne mielessään vielä ylitsepääsemättömiksi vuoriksi. Ehkä puhelun lopputulema oli sellainen, että tuleva äiti siinä rauhoitteli muutamakertaista mummia siitä, että kaikki on menossa ihan hyvin, ja toivotusti, vaikka olosuhteet eivät ehkä ole sellaiset perinteisen ideaalit. Yleensä pitäisi varmaan olla toisinpäin, että odottaja hermoilee ja muut rauhoittaa.
Parin kolmen viikon päästä sitten olikin jo aikaa kulunut riittävästi, lisärauhoittelut olivat tehonneet, mummi sisäistänyt että ei se oma lapsi katoa toiseen maahan ja lapsenlapsi tulee tahtoo tai ei. Jopa mahdollinen miehen Suomeen tulokin on jo ok, vaikka itse sanoin, että suhteen vakavuus on vielä arvioitavana. Nyt voi jopa olla mahdollista saada kaivattua tukeakin. Ja itse tehtyjä vauvavaatteita. Sopeutumisjakson jälkeen kaikki on siis suht hyvin, ainakin näennäisesti. Saa sitten nähdä mitä suku sanoo kunhan kuulee sitten joskus rakenneultran jälkeen....
Onneksi on aivan ihania ystäviä, jotka tukee ja siskot myös.