Kielletyt ruuat ja herkut

Mulla oli viime raskaudessa viikot 4-6 hirvee sipsi ja nacho himo. Samoin omenamehu himo.
Sit vkolta 6 alko oksentelu ja pahoinvointi, lähinnä pystyin syömään leipää ja vihreitä omenoita.
Kylmät jutut meni, ei mitään lämmintä. Yökkäily alkoi pelkästä jääkaapin oven avaamisesta. Kaupassa oli tuskaa käydä kun musta siellä haisi ruoka :grin

Oahoinvointi jesti vkolle 17-18 asti. Dit pystyin taas syödä lämpimiä ruokia yms.
Kala ei oikeen maistunu koko aikana, ei myöskään salaatit.

Seuraava herkkuhimo iski joskys lopussa, rv34 eteenpäin. Mulla tulikin eniten painoa ihan lopussa, tosin suuri osa oli turvotusta. Sit oaino lähti nousee muutama kuukaus synnytyksestä kun imetys loppui ja nyt oon n.7kg psinavampi kuin ennen esikoisen odotusta :oops:
 
Mä sain neuvolasta postitse noita ravitsemusohjeita, ja niissä oli mainittu kiellettyinä myös noi itsevalmistetut graavisuolatut/kylmäsavustetut kalatuotteet.
 
Mä kans katoin että noissa thl:n taulukoissa oli noin. Muistaakseni ne on nyt lisätty näihin uusiin keväällä julkaistuihin ravintosuosituksiin, musta noista itsetehdyistä ei lukenut vielä edellisissä suosituksissa. Eli paree välttää kaikkea raakaa kalaa :)
Mielummin toisaalta ei ota turhia riskejä kun ei ole pakko.
 
Noi kaikki ruokarajoitteet on kyllä aika natsimeininkiä. Mulle ekaa odottaessa lääkäri totes että ainoat kielletyt ruuat on raaat liha/kala ja pastöroimattomat maitotuotteet, kaikkea muuta saa syödä kohtuudella sen mukaan mikä maistuu ja pysyy sisällä :wink

Näillä ohjeilla mennään nytkin. Mun tekis vaan kauheesti just nyt mieli medium pihviä pippurikastikkeella. Ois pitäny syödä viime viikolla, kun nyt plussan jälkeen ei enää oikein voi. :sad001
 
Mites muilla odottajilla menee kahvin juonnin suhteen?

Jotkut asiantuntijat on sitä mieltä että kahvi pitäis laittaa pannaan odotusajaksi kokonaan ja jossain luki että n. 3 dl/päivässä maksimissaan sais nautiskella. Tämä kahvi on kyllä suuri haaste meikäläiselle kun oon täysin coffee-addict ja tuntuu ettei kone pysy käynnissä ilman sitä. Oon kyllä saanu skarpattua silleen että juon vain aamukahvit ja iltapäivällä pikkukupin.

Oon miettinyt, että mikä vois olla kahvin korvaaja? Joku mikä piristäis kun unet on ollut aika kehnoja.. Tulisko mitään ideoita mieleen? :)
 
Tindra, mun mielestä kahvia voi juoda kohtuudella tai korvaat jonkun kupin mustalla teellä. Esikkoa odottaessa mulla oli jossain vaiheessa hirvee kahvihimo ja mähän en edes yleensä kahvia juo.
 
Mä oon juonut kahvia kohtuudella ja aion nytkin tehdä niin. :) Juon kaksi mukia päivässä, runsaalla maidolla.
 
Mun mielestä kans alkaa aika överiks mennä toi kiellettyjen ruokien lista. Ihmettelen vaan miten ennen on vauvoja syntynyt terveinä ku ei oo ollu rajoituksia. Joo tiedän että lapsikuolleisuus on pienentynyt minimiin , mutta samaan aikaan allergiat on räjähtänyt täysin käsiin. Lapsikuolleisuuden väheneminen johtunee synnytysten siirtymisestä sairaaloihin ja lääketieteen kehityksestä eikä siitä että odottavat äidit juovat vähemmän kahvia! Itse en syö lihaa enkä kalaa ja juustojakin todella vähän eli listerian vaaraa ei ole. Kahvia aion juoda sen verran ku hyvältä tuntuu. Eli enemmän kuin suositus, mutta en mitenkään pannukaupalla.
 
Muokattu viimeksi:
Mä jätin kahvin pois jo yritysaikana mutta nyt juon ihan hirveät määrät teetä. Kyllähän siinäkin on kofeiinia. Tekee myös kovasti mieli Pepsiä, mitä siis join ennen raskautta. Oon välillä juonut mutta pienemmästä lasista. :p

Toista odottaessa join päivittäin esperessoa ja ainoa jälkikäteen havaittava vaikutus on se, että nyt neljävuotias jois mielellään kahvia. Tykkää siis siitä mausta. :grin
 
Pitäkää pahiksena, mutta arkena menee 3-4 kuppia kahvia ja viikonloppuna 2-4. Lisäksi juon cocista satunnaisia määriä. Light-versiona.
 
Osaatteko sanoa, kun syön silloin tällöin proteiinipatukoita, Fastin, niin niissä tuskin on mitään haitallista? tietysti ei varmaan suositella jatkuvaan käyttöön.
 
Kahvia en juo ollenkaan, koskaan juonutkaan, mutta teetä menee työpäivänä 2-5dl ja viikonloppuisin ei yleensä ollenkaan. En ole edes ajatellut, että voisiko siitä olla haittaa o_O Aiemmissa raskauksissa join teetä todella vähän koska en käynyt töissä. Töissä tulee kahvitauoilla juotua...

Juustot tekevät minulle eniten tiukkaa! Onneksi voi ruokiin sujauttaa kun ne kerran aina kypsennetään kunnolla sen jälkeen :happy: Tosin en nyt mikään hysteerinen ole niidenkään suhteen ollut. Äitini oli elintarvikelaboratoriossa töissä ja sanoi, että listeriaa ei pahemmin esiinny...
 
Emmiliaa, tuskin, jos niissä ei oo mitään kiellettyjä makeutusaineita? :)

Mä oon aika tarkka syömisten suhteen, en nyt mikään nipo, mut mietin kyllä. Raaka liha ja kala, maksa, pastöroimattomat maitotuotteet on ne missä oon ehdoton. Samoin alkoholi. Makeutusaineita en käytä mielelläni muutenkaan, enkä etenkään raskausaikana.
 
Heinukka, tuskin tuosta määrästä teetä on mitään haittaa. Mun teekuppiin mahtuu kerralla yli puoli litraa ja juon helposti ainakin sen kolme kupillista päivässä. :grin

Mä oon kanssa ollut aika tarkka noiden ruokarajoitusten suhteen. Lähinnä sen takia, että en kestäis jos omalla toiminnalla jotenkin vahingoittaisin vauvaa. Uskon riskien olevan aika pienet, mutta en halua ottaa sitä pienintäkään riskiä, kun olen siitä kuitenkin tietoinen. 9kk on loppupeleissä tosi lyhyt aika elämässä.
 
Kunnon kokoinen teekuppi sulla Kärhö :D

Joo siis kyllä mäkin välttelen kaikkea kiellettyä, mutta kun söin tossa vkl vanhingossa fetaa kun en muistanut, niin en siitä paniikkiin joutunut. Ensi kerralla muistan paremmin :) Pastöroimattomia juustoja en uskalla ilman raskauttakaan syödä....
 
"Ihmettelen vaan miten ennen on vauvoja syntynyt terveinä ku ei oo ollu rajoituksia. Joo tiedän että lapsikuolleisuus on pienentynyt minimiin , mutta samaan aikaan allergiat on räjähtänyt täysin käsiin"

Mä en tiedä liititkö sä tarkoituksella nää kaksi asiaa toisiinsa vai tulkitsinko mä väärin - siis raskaudenajan ruokarajoitukset ja allergioiden räjähtäminen. Mä en noita asioita kyllä näe mitenkään kytköksissä toisiinsa. Enemmän syytän lisääntyneistä allergioista teollista ja todella käsiteltyä ruokaa, lisäaineita, sisäilmaongelmia, epäterveellistä ravintoa, ihmisten saamaa kemikaalikuormitusta jne.
 
Ei varmaan liity toisiinsa mitenkään, mutta mua vaan ihmetyttää miksei noihin allergioihin saada mitään rotia ja raskaanaolevien naisten ruokavalio senkun kiristyy.
 
Mun näkemyksen mukaan allergiat tulee vaan lisääntymään vielä pitkään ja kohta allergiatonta ihmistä ei olekkaan. Kaikki sisäilmaongelmat painetaan villaisella. Jos niille ei kotona altistu, niin sitten päiväkodissa/koulussa/armeijassa/töissä vuosien ajan. Ja sitten kun miettii ylläolevien mestojen ruokailuja, niin harvassapa paikassa ruuat on enää mitään muuta kuin teollista ja lisäainepitosta tavaraa. Ennen kuin näille asioille annetaan arvoa ja tapahtuu muutosta, niin tuskin muutosta allergioissakaan tapahtuu - siis hyvään suuntaan.. :shifty:
 
Tietämätön kyselee että mitkä juustot on sitten sellaisia mitä saa syödä ja mitä ei? Esim. fetajuusto, vuohenjuusto, raejuusto, halloumjuusto, "normaalit" esim. polar-juustot ?? Miten noiden laita. Mutta itsekään en nyt mitenkään orjallisesti aio noudattaa vaan ihan maalaisjärjellä, kalaa syön muutenkin tosi vähän, kannattaisiko aloittaa omega3? Ja raakaa lihaa en nyt syö muutenkaan, ja kahvia en juo. Pepsi Maxia juon noin yhden tölkin viikonloppuisin, ja siitä en kyllä ajatellut tinkiä. Kohtuus kaikessa. :)
 
Takaisin
Top