Hei kaikille!
Tuskin olen ainut, jonka katse on raskauden edetessä kääntynyt entistä enemmän "omaan napaan", eli ei oikein ystävien puuhat kiinnosta tai niihin osallistuminen ole enää niin hirmu tärkeää.. Olen rv 31:llä, joten alkaa masu jo rajoittaakin menemistä, mutta lähinnä kyllä syynä se että ei vain oikein kiinnosta. Välillä on tietenkin mukava nähdä ystäviä, mutta ei liian usein..olen ystävistäni ensimmäinen lapsen saaja, joten punaviini ja olut virtaa aina illan istujaisissa enemmän kuin hyvin, joten itse jää aina vähän ulos. Välillä tulee lähdettyä kaupungillekin, mutta ei se vain ole enää paikka jossa viihtyy.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia ystävistä "erkaantumisen" kanssa? Itse kaipaisi enemmän ystäviä, joiden kanssa voisi keskustella enemmänkin syntyvästä vauvasta ja siihen liittyvistä muutoksista..nykyään ystävien kanssa on vähän vaikea jutella töistä, yliopistosta, bileistä, matkustamisesta, alennusmyynneistä tms... Tuntuu välillä vain niin yksinäiseltä kun haluaisi jakaa tunteitaan ystäviensä kanssa, mutta ei viitsi sitten kuitenkaan soittaa tai tavata kummemmin ketään, kun ei sitten kuitenkaan ole sitä jotain mitä kaipaisi.
Itselle on suuri asia kun pikkuinen kärsii hikasta tai kun potkuja tulee johonkin uudelle alueelle..ei se oikein lapsettomia ystäviä kiinnosta... Tuntuu vain jotenkin että erkaantuu vaikka ei haluaisi ja välillä taasen haluaakin ja hakeutuu yksinäisyyteen[8|]
Miten te muut olette tämän loppuvaiheen kokeneet? Onko ystävät pysyneet lapsen odotuksen ja syntymän jälkeenkin?
Tuskin olen ainut, jonka katse on raskauden edetessä kääntynyt entistä enemmän "omaan napaan", eli ei oikein ystävien puuhat kiinnosta tai niihin osallistuminen ole enää niin hirmu tärkeää.. Olen rv 31:llä, joten alkaa masu jo rajoittaakin menemistä, mutta lähinnä kyllä syynä se että ei vain oikein kiinnosta. Välillä on tietenkin mukava nähdä ystäviä, mutta ei liian usein..olen ystävistäni ensimmäinen lapsen saaja, joten punaviini ja olut virtaa aina illan istujaisissa enemmän kuin hyvin, joten itse jää aina vähän ulos. Välillä tulee lähdettyä kaupungillekin, mutta ei se vain ole enää paikka jossa viihtyy.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia ystävistä "erkaantumisen" kanssa? Itse kaipaisi enemmän ystäviä, joiden kanssa voisi keskustella enemmänkin syntyvästä vauvasta ja siihen liittyvistä muutoksista..nykyään ystävien kanssa on vähän vaikea jutella töistä, yliopistosta, bileistä, matkustamisesta, alennusmyynneistä tms... Tuntuu välillä vain niin yksinäiseltä kun haluaisi jakaa tunteitaan ystäviensä kanssa, mutta ei viitsi sitten kuitenkaan soittaa tai tavata kummemmin ketään, kun ei sitten kuitenkaan ole sitä jotain mitä kaipaisi.
Itselle on suuri asia kun pikkuinen kärsii hikasta tai kun potkuja tulee johonkin uudelle alueelle..ei se oikein lapsettomia ystäviä kiinnosta... Tuntuu vain jotenkin että erkaantuu vaikka ei haluaisi ja välillä taasen haluaakin ja hakeutuu yksinäisyyteen[8|]
Miten te muut olette tämän loppuvaiheen kokeneet? Onko ystävät pysyneet lapsen odotuksen ja syntymän jälkeenkin?
