Ystävistä erkaantuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Paapu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
P

Paapu

Oman äänensä löytänyt
Hei kaikille!

Tuskin olen ainut, jonka katse on raskauden edetessä kääntynyt entistä enemmän "omaan napaan", eli ei oikein ystävien puuhat kiinnosta tai niihin osallistuminen ole enää niin hirmu tärkeää.. Olen rv 31:llä, joten alkaa masu jo rajoittaakin menemistä, mutta lähinnä kyllä syynä se että ei vain oikein kiinnosta. Välillä on tietenkin mukava nähdä ystäviä, mutta ei liian usein..olen ystävistäni ensimmäinen lapsen saaja, joten punaviini ja olut virtaa aina illan istujaisissa enemmän kuin hyvin, joten itse jää aina vähän ulos. Välillä tulee lähdettyä kaupungillekin, mutta ei se vain ole enää paikka jossa viihtyy.

Onko teillä samanlaisia kokemuksia ystävistä "erkaantumisen" kanssa? Itse kaipaisi enemmän ystäviä, joiden kanssa voisi keskustella enemmänkin syntyvästä vauvasta ja siihen liittyvistä muutoksista..nykyään ystävien kanssa on vähän vaikea jutella töistä, yliopistosta, bileistä, matkustamisesta, alennusmyynneistä tms... Tuntuu välillä vain niin yksinäiseltä kun haluaisi jakaa tunteitaan ystäviensä kanssa, mutta ei viitsi sitten kuitenkaan soittaa tai tavata kummemmin ketään, kun ei sitten kuitenkaan ole sitä jotain mitä kaipaisi.

Itselle on suuri asia kun pikkuinen kärsii hikasta tai kun potkuja tulee johonkin uudelle alueelle..ei se oikein lapsettomia ystäviä kiinnosta... Tuntuu vain jotenkin että erkaantuu vaikka ei haluaisi ja välillä taasen haluaakin ja hakeutuu yksinäisyyteen[8|]

Miten te muut olette tämän loppuvaiheen kokeneet? Onko ystävät pysyneet lapsen odotuksen ja syntymän jälkeenkin?
 
Voih, nousipahan taas katkeransuolaiset kyynelet silmiin lukiessani viestisi Paapu.
Mulla on 12vkoa vähemmän ku sulla, mutta olen jo tuon saman huomannut.

Ystäväpiiristäni ei löydy näitä lapsellisia, oikeastaan päinvastoin! Ystäväpiirissäni on paljon näitä vela-tyyppejä (vapaaehtoisesti lapseton), jotka eivät voi sietää lapsia tai mitää niihin liittyvää. Vaikka lähimmät ystäväni ovat innoissaan tämän lapsen tulosta, ja ovat sanoneet, ettei tämä lapsi ole mikätahansabeibe, vaan osa myös niidenkin tulevaa elämää...

Ongelma mun osalta on kuitenkin se, että suurelle osalle heistä ryypiskely ja renttuilu on edelleen pääsääntöinen vapaa-ajan ja lomien ohjelmisto! Itse voisin jopa vielä mennä mukana, mutta ystäväni eivät enää pyydä mua mukaan! Oon koittanut tästä asiasta puhua, mutta turhaan... Sillä mä oonkin täältäkin palstalta yrittänyt joulukuisista ettiä uusia ihmisiä elämään, joiden kanssa voin jakaa näitä vauva-asioita, mielellään livenäkin. En mä kuitenkaan halua olla ihan yksinäni, kun oon ehkä vähän yltiösosiaalinen luonne, ja yksinolo enemmänkin ahdistaa! Enkä tahdo, että mieheni on ainoa ystäväni...

Toisaalta, olin innoissani yhden ystäväni kanssa sovituista deiteistä, kun olin jo vähän kyllästynyt vauvahöpöttelyyn. Tavatessani ystävää, hän alkoi kuitenkin sitten kysellä kaikkea raskauteen ja vauvaan liittyvistä asioista, vaikka hänen piti olla se, jonka kanssa saan olla nuori nainen, enkä tuleva äiti, ja jutella ihan kaikesta muusta!

Mutta niin... tuskin ystävyyssuhteeni katkeavat, mutta mulla on ihan armoton ikävä kyllä heitä!
 
hei Paapu!

mulla on vasta alkuvaihe meneillään (13+3), mutta silti oon miettiny vähän tuota samaa. mulla on kyllä ystäviä, joilla on lapsia. siis kolmesta parhaasta ystävästä yhdellä on lapsi ja kaksi ei vielä ole ajatellut/valmiita. eli mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että on myös ihmisiä joiden kanssa keskutella näistä asioista.

mutta... paras ystäväni tuossa just sanoi, että kohta meillä ei varmaan oo sit enää mitään yhteistä. sanoi sen aika surullisestikin ja olin tosi yllättynyt. mä menin ihan hämilleni. sanoin sitten vaan että onhan meillä edelleen yhteinen harrastus (mitä raskaus/lapsen saanti ei haittaa) ja mistä me sit ennen ollaan puhuttu? kaikesta. plus että kohta ystäväni on naimisissa ja siitä elämästä mä en taas tiedä mitään. no okei, oon avoliitossa et melkein. [:)]

mutta jotkut kaverit, joilla tuo kaupungilla/baareissa pyöriminen vielä kuuluu olennaisena osana elämään, niin ymmärrän sun tunteen kyllä. ei sitä jaksa enää. omat arvot on heittäny häränpyllyä tulevan myötä (ja jo vähän ennenkin) eikä niitä juttuja jaksa kuunnella enää, saati sit lähtee mukaan. mut se on elämää. suosittelen etsimään ihmisiä, jotka on samassa elämäntilanteessa, esim neuvolan kautta tms. ja ehkä ne vanhatkin kaverit siellä pysyy. ja kannattaa jutella ihan avoimesti. mäkin sanoin muutamalle kaverille, et jos alkaa tulee liikaa vauvajuttuja, niin saa sanoa. [:D]
ihanaa loppuodotusta sulle ja suloisia päiviä kun vauva syntyy!
 
Hei SannaKoo! Kiitos vastauksestasi!! Tuntui jo siltä, että itse on vetäytynyt sivuun ja siten sitten kärsii omasta toiminnastaa, mutta hyvä tietää, että en ole ainoa [:)] Välillä tuntuu kun katselee ystäviään, että eihän tuo eläminen miksikään koskaan muutu. Tytöt vanhenee, mutta meno säilyy samana..toisaalta ei se itseäkään aikasemmin pahemmin mietityttäny kun iltaa punaviinin huuruissa vietti. Kaipaisi vain ihmisiä, jotka ymmärtäisivät lapsen odottamisesta ja siihen liittyivistä asioista jotain.

Yksikin ystäväni tuntuu aina pettyvän kun omat kenkäni mahtuvat jalkaani ja näytän edelleen omalta itseltäni, eli en ole muuttunut muodottomaksi valaaksi!!! Ei oikein tunnu mukavalta kun ystävät olettaa että muutun joksikin toiseksi ja kärsisin lapsen saannista!! Kait se sitten on osittain sitäkin, että osa omista ystävistä haluaisi hankkia lapsia, mutta se ei vain sovi elämän tilanteeseen ja sitten tavallaan haluttaisiin nähdä kuinka meillä ei mene hyvin kun olemme vauvan päättäneet hankkia. Mutta tämäkin on asia mistä ei voi ystävien kanssa enää oiken puhua kun tuntuu että ajatusmaailmat ovat niin pirun kaukana toisistaan [:o]

Itselläni ehkä suurin kaipuu sellaisiin ystäviin jotka eivät vastaa aina "sellaista se elämä on", "niinhän toi odottaminen vissiin aiheuttaa tota turvotusta", "miten hitossa sä muka voit kävellä noin korkeissa korkkareissa" jne..hitto, edelleen oma itseni ja kaipaan edelleenkin elämään menoa ja tapahtumia. Osa ystävistä olettaa että mun pitäisi vain lepäillä ja osa ottaa sit negatiivisesti aina huomioon, eli ei kutsu illan istujaisiin tai muutoin kylään kun olen raskaana[&o] Välillä vain tekisi mieli ravistella ystäviään ja yrittää selittää että edelleen oma itseni olen ja kaipaan heitä lähelleni!! Nykyään oma mies on läheisempi kuin koskaan, mutta ei oikein ole mukavaa että hän tuntuu olevan ainut keskustelukumppani joka ymmärtää!!  Ylisosiaalisuutta löytyy täältäkin vähän liikaa, eli puhuminen ja keskustelut ovat intohimoja, tämä yksinäisyys syö sisältä ja syvältä [:@]
 
Hei, Paapu, pupunen ja SannaKoo!

Kipeän aiheen kimpussa täällää. Niinkun iso liukas, ylhäältä alas kuorittu päärynä, jota tekisi mieli. Siinä se lipsuu käsissä, vesi helmeilee kielellä, en vaan tiedä mistä haukkaisi kun on noita klohmoja eikä tiedä jos se on jo pilaantuntut.

TÄSSÄ KOOTTUJA:

- Kaikiista kipeintä oli kuskin rooolissa. Sinut pyydetään ulos ja sanotaan sitten että voit mennä kotiin lepäämään, meillä on tääällä niin hauskaa.

- "Me kyllä tultais teille, mutta kun sä et juo, niin mitä me sitten tehdään?"

- Soitellaan pikkutunneilla humalassa ja kysellään muka vauvakuulumisia. Luvataan ostaa sitä ja tätä. Keksitään lapselle idioottimaisia nimiehdotuksia. Hauskuuttaan. Huomenna kaikki onkin sitten jo unohtunut.

- Ihmetellään seurueessa miehen jaksamista ynnä sitä että miten ihmeessä se tuollaiseen hommaan on ryhtynyt.

JNE.JNe.Jne. Eikä tässä kaikki. Varmaan teillä jokaisella on jotain. Kootaan niistä kipeiden sanojen kirja joka voidaan ojentaa tulevaisuudessa lapsettomille ystäville samalla, kun kerrotaan raskaudesa. MITÄ ?

Olen siis äärimmäisen kyllästynyt viinahuuruiseen porukkaamme. Ennen niin mukavat tyypit on jotenkin yksinkertaisia. Haluaisin kunnon keskustelua ja täyteläistä aikaa. Sitä on enää mieheni kanssa. Saamari, itku tulee kun kirjottaa. Kaiken lisäksi kun  minä  en ole mikää huumorin tajuton tuppisuu, niin tuntuu että saa oikein pinnistellä mielipahaltaan, että jaksaa olla se sama hauska, kekseliäs, nokkela neropatti. Sitä ne yleensä odottaa. Siinä kun onnistuu niin saa 10-pistettä. "Vittu sähän oot raskaanakin tosi mahtava!"

Mitä tähän muuta kun että "Tarinaa pukkaa, purinaa takkaa!" Saappaat jalkaan ja metsään piereskelemään, siellä se mieli rauhoittuu linnunlaulussa ja sammaleen tuoksussa. Isokin itku on puhdistavaa kun pärskii männyn kupeessa ja silittelee masuvauvaa.

Osa katkeruudesta on varmasti kulmikkaiden hormoonien ansiota, osa tervettä kypsymistä ja siirtymistä lähemmäs äitiyttä ja vanhemmuutta.
 
Hei!
 
Muistelen tässä raskausaikaani, jolloin ystävät lopulta todellakin erottui kavereista. Juoppotuttavuudet katkesi ja hyvä niin. Itselläkin aika värikäs menneisyys.. Pari läheistä ystävää jäi, ei niin että olisin heihin sitten takertunut vaan arvostan näitä ihmisiä enemmän ja he minua. Samoihin aikoihin olen tutustunut muihin odottaviin, mikä on myös mukavaa. Pienokaisen synnyttyä minulla ei vaan ole ollut oikein aikaa/energiaa tapailla ystäviäni/tuttuja paljon, mutta tässä juuri ystävät ovat tosia -he pysyvät mielessä ja ystävinä. Kunhan tämä tyttöni vähän kasvaa, aletaan kerhoilemaan ja muuta, luotan että tapaan muita mukavia tuttavuuksia ja niin te kaikki tulette varmasti tapaamaan, pääasia että oma perhe-elämä sujuu harmoonisesti nyt ensin. "Elämä muuttuu mutta antaa sen muuttua" -Jani Wickholmia siteeraen [;)]
 
Niin, kyllä tässä ne tosi ystävät erottuu... Mieskin sitä sanoo, että onko ne sitten ystäviä ollenkaan, jos raskauden tai vauvan takia jää. Periaatteessa ajattelen niin, mutta en tiedä, enkö vain suostu myöntää...Haluisin ajatella, että ehkä joillakin vaan menee aikaa sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen, että kyllä ne vielä oppii??

Mutta tosiaan, helpottaa niin paljon, kun tietää, ettei ole ainoa... onneksi tästä on aiemminkin ollut näillä palstoilla puhetta, koska alkuraskaudesta itkin tätä tilannetta monesti!

Rakastan tietysti miestäni, ja hän on tyyliin paras ystävänikin, mutta kyllä mä silti kaipaan niitä muitakin elämääni! Etenkin sitten, kun vauva on syntynyt, ja muutenkin menee varmasti paljon aikaa kotona ollessa ja rutiinia etsiessä... jos silloin ei ole kuin pari ystävää ja sukulaisia, jotka tulevat tänne kahville, niin tulen varmasti hulluksi! Eikä se ole hyvä itseni tai lapsen kannalta...
 
Heippa kaikki!
 
Mietin tuossa kun teidän juttuja luin, et miks se on niin vaikeeta suhtautua vauvaan "oikein". Jos on esim. joku tiivis kaveriporukka, miks ne vaan ei vois miettii, et: "Jippii, nyt saadaan viimein tähän meidänkin porukkaan ihan oma vauva!" Ja sit vois yhdessä sitä asiaa ihmetellä ja ihastella. Kai se sit on niin hemmetin pelottava juttu, kun on uutta ja ihmeellistä ja ne tutut rutiinit muuttuu.
 
Se Maarisen kootut-lausahdukset/teot kirja vois olla tosi hyvä juttu, ainakin jos haluu aikaansaada jonkinlaisen herätyksen siihen sakkiin.
 
Mulla on vähän "hassu" suhde mun entisiin työkavereihin. Siis sitä firmaa ei ees oo enää olemassa, mut ollaan silti pidetty yhteyttä ja nimenomaan käyty ryyppään porukalla (ite en tietty oo ryypänny tammikuun jälkeen [:)]). Kavereina oon niitä pitäny, ystävät on sit erikseen (jos tämmösen luokittelun sallitte). Mut jotenkin ne on onnistunu suhtautuun tähän mun raskauteen tosi hyvin. Viimesin hullu idea oli, et järjestetään synnytysristeily sit syksyllä. "Otetaan sinne mukaan ehottomasti se, jolla on meistä eniten lapsia, nii se saa varmistaa, et kaikki sujuu hyvin, kun on sitä kokemustakin" [:)] No joo, tilannehuumori on tilannehuumoria, mut asenne on ainakin mun mielestä kohdallaan. Asiaan tietty vaikuttaa sekin, et ovat jo vähän "iäkkäämpiä" ja osalla on tosiaan omiakin lapsia.
 
En tiiä osasinko ajatukseni tähän koota niin kuin ajattelin, mut toivottavasti saitte mitä tarkotan.
 
Voikaahan hyvin!
 
Laittoi kyllä oikeesti miettitään ja hieman myös savua nousemaan korvista kun luki näitä juttuja, jotka ovat aivan paikkaansa pitäviä.
Itsellä on yksi kaveri, jota en edes haluaisi enää nähdä, ihan hänen oman itsensä takia. Tapaus oli ennen ehdottomasti paras ystäväni, mutta tavattuani nykyisen mieheni muutama vuosi sitten, ystäväni muuttui. Ensin homma alkoi sillä että hän haukkui taukoamatta miestäni, ja nyt kun sai tietää raskaudestani, sanoi  sitten että "ootko oikeesti noin idiootti että sen kanssa hommaat mitää parkuvia pentuja?" Normaalisti olen sanavalmis, mutta tämä tuli jotenkin niin kuin isku vasten kasvoja että en kyennyt sanomaan mitään.

Pari kaveria jotka tuntevat saman ihmisen, on joskus sanoneet että jätä sen ihmisen puheet omaan arvoonsa.
Ja nyt kun niitä kaikkia sen haukkumisia on miettinyt on huomannut että kaikki johtuu ehkä vaan katkeruudesta. Ex ystäväni on minua jonkin verran vanhempi, mutta ei ole saanut elämässään edes yhtä suhdetta toimimaan.

Pahalta töksäytys kuintenkin tuntui.
Kyseistä ihmistä en enää laske ystäviini, enkä kyllä edes kavereihini. Näkemään valitettavasti välillä joudun, koska ollaan samassa firmassa töissä.

Toisaalta tuntuu itsestä pahalta, kun muistelee sitä kuinka hauskaa meillä oli joskus ennen ja kuinka hyvin voitiin puhua kaikista asioista.
 
Oih, toi idea tuosta kirjasta..LOISTAVA!! Eikö ne itse tajua, että kyllähän ensi kertaa odottavaakin jännittää ja pelottaakin vähän mitä tulevaisuus mukanaan tuo?! Tukea ja hauskoja hetkiä kaipaisi, ei piikittelyä eikä kateutta!

Viperiinalle; mulla sama vika..ystäväni kanssa olen tuntenut jo vajaat kymmenen vuotta osan siitä ajasta olin toisen miehen kanssa ja sitten villi sinkkukausi ja sitten tapasin maailman ihanimman miehen. Ystäväni piikitteli miestäni ensi tapaamisella alati, lopuksi tuumasi että hiljainen on ja nuorikin. Hitto, onhan siinä kuka tahansa hiljainen kun täti jyrää yli. Onneksi rakkaani on kovaa tekoa ja tietää mitä haluaa, eli minut ja kärsi illan. Nykyään suht hyvin menee heidän välillä, mutta minua kohtaan ystäväni on aika ajoin ilkeä [&o] Kuskina saan olla jos vain viitsin heidän kanssaan johonkin lähteä ja siitä jaksaa ko. ystävä höpöttää koko illan ja kaikille tyyliin " meillä on nykyään niin helppoa kun on toi meidän oma kuskikin, se on raskaana, mutta senhän näkeekin" ja ilkeet naurut päälle.. Ei ole minua enää heidän seuransa kiinnostanut. Naimisiinon ko. henkilö ensi kuussa menossa, mutta ei näytä onnea riittävän tarpeeksi kun pitää katkeruutta minuun purkaa.

SannaKoolle: Sama juttu, oma mies on paras ystävä, mutta kyllä nyt ihan oikeesti kaipaa juttu seuraksi jotain kaltaistansa, eli naista!! Me käydään neuvolassa aina yhdessä ja täten tulee todella harvoin, itseasiassa ei koskaan juteltua toisten odottajien kanssa..tosin heitä ani harvoin neuvolassa edes näkee[>:] Eli ei oikein uusia kontakteja tunnu löytyvän ja sit tuntuu että on tosi epätoivoinen kun haikailee ympäriltään ihmisiä jotka odottaisivat... Paras ystäväni tosin ilmoitti olevansa raskaana, mutta muuttaa pian maasta [:@]

En vain ymmärrä onko se niin vaikeaa suhtautua minuun samalla tavalla kuin ennenkin?! Ok, mulla on iso masu ja liikun vähän hassusti, mutta minä se edelleen olen!! Kohtalo on vain sama kuin Maarinen kirjoitti, enää kelpaa kuskiksi tai naurun kohteeksi.. Ja jos jo nyt tuntuu siltä että on yksin, niin mitä sitten kun pikkuinen on syntynyt ja oikeasti hieman kiinni kodissa...?!? Onneksi on netti ja teidän kaltaisia ihmisiä[:D]
 
Heips

Minulla taitaa olla vähän tuollainen tilanne kuin Paapu aluksi sanoi: ei vaan jaksa kiinnostaa ystävien asiat kovinkaan paljon tällä hetkellä. Surkeaa joo, heidän kannaltaan, mutta raskaus on tehnyt minusta entistä enemmän koti-ihmisen ja haluan nauttia raskaudestani ja mieheni kanssa yhdessä elämisestä ihan rauhassa. Olo on sisäänpäin kääntyneempi kuin ennen. Asumme  maalla, kaukana (lähes) kaikesta ja harvoihin ystäviin tulee pidettyä yhteyttä lähinnä puhelimitse. Olen aina ollut hiukan surkea kaveri, koska viihdyn itsekseni. On kiva soitella, joo ja kiva jos joku päiväseltään vaikka käykin, mutta en jaksaisi sitä että tänne tullaan pariksi päiväksi kylään. Kuitenkaan kaikilla ei ole mahdollisuutta pitkästä matkasta vain piipahtaa. Enkä itse kovin helposti lähde kotoa reissuun. Minulle riittää pitkälti etäystävyys [:)] Näitä pitkässä matkassa olevia ystäviä ei todellakaan ole niitäkään kuin pari vain. Heidän tapaamiseensa ei jaksa panostaa ollenkaan. Minulla on yksi todella hyvä ystävä lapsuudesta jo, jonka kanssa miehenikin tulee toimeen erittäin hyvin ja hän asuu vain tunnin matkan päässä, joten hänen kanssaan on tavattu puolin ja toisin. Mieheni on todellakin paras ystäväni ja viihdymme hyvin kotosalla puuhastellessa. Naapurin vanhempaa pariskuntaa tapaamme säännöllisesti kyllä, muiden touhujen ohessa. Ne ketkä tässä arjessa nyt pyörivät ympärillä, ovat ok. Me ihmiset kun olemme erilaisia ja kaipaamme eri asioita. Vielä kun elämäntilannekin vaihtelee niin se vain on niin. Minkäs teet?
Tällaisia ajatuksia minulle tuli näistä aiheista.
 
Heippa,

Mun tarina menee oikeastaan juuri toisinpäin kuin Paapulla ja muilla. Ensimmäiset kaverit alkoivat mennä naimisiin ja saada lapsia jo 7 vuotta sitten. Itse kiertelin siihen aikaa maailmaa ja elin railakasta nuoruutta. Silloin tuntui, että kaverit muuttuivat ja heidän elämäntilanteensa tuntui vieraalta. Myöskin ärsytti lauseet "en mä enää tykkää käydä baareissa, mä oon jo tehnyt sitä ihan tarpeeksi" jne. Tuntui, että kaverit keski-ikäistyi ja muuttuivat jotenkin pikkuvanhoiksi. Ihan kuin elämässä ei olisi enää ollut mitään muuta eikä tulisi enää koskaan olemaankaan!
Ja lisäksi tuntui että varsinkin kun vauva oli syntynyt, että kun sinne meni käymään, niin koko vierailu oli vain sitä vauvan tuijotusta ja ihastelua. Ja aina jos aloitti kertomaan jotain juttua, niin se keskeytyi koska vauva tarvitsi jotain. Ja jos nähtiin ilman vauvaa, niin ystävilläni ei tuntunut olevan mitään muuta puhuttavaa.

Kuitenkin näimme aina silloin tällöin ja ystävyyttä pidettiin kyllä yllä, vaikkei enää ehkä niin tiheästi kuin aikaisemmin. Nyt on vuodet kuluneet, vauvoista on tullut jo lapsia ja ystävänikin alkavat taas olla samanlaisia kuin ennenkin, eli heidän kanssaan voi puhua myös muita juttua, kun se vauvahuuma on hieman laskenut. Sitä tuntui aina kestävän n. 2 vuotta/vauva.

No, nyt olen itse raskaana ja nyt olen ollut taas tiiviisti yhteydessä juuri näihin ystäviin joilla jo on lapsia. Heidän kanssaan voin nyt itse puhua vauvajuttua ja saada neuvoja ja tukea ihan eri tavalla kuin niiden ystävien joilla ei vielä ole lapsia. Parhaalle ystävälleni oli aikamoinen shokki kuulla että olen raskaana, koska en ollut hänelle suunnitelmista mitään puhunut. Mielestäni oli kiva, että hän sen myös minulle sanoi, eikä vain esittänyt "onnellista". Nyt olemme paljon asiasta jutelleet ja hänkin on jo tottunut ajatukseen. Ja voin hänelle kertoa tuntemuksiani jne. Ollaan jo yhdessä naurettu että hän saa nyt sitten pari vuotta katsella ja kuunnella tätä mun vauvahuumaa. Ellei itse sitten liity mukaan [:)]

Tällaisissa tilanteissa missä tapahtuu elämäntilanteen muutoksia tosiaan huomaa ketkä on niitä oikeita ystäviä. Mutta ei se välttämättä vie ystävyyttä pois jos tapaa jonkin aikaa harvemmin tai on välillä tiiviimmin jonkun toisen kanssa joka on samassa tilanteessa.
 
Minulla mennyt niin, että pari vuotta sitten muutin avopuolisoni luo toisellepuolelle Suomea perheestäni ja ystävistäni.. Tähän saakka pärjännyt miten kuten ilman uusia ystäviä, mutta vauvan odotuksen alkamisen myötä on tullut kaipuu saada samassa tilanteessa olevia ystäviä. Tällä hetkellä olen kesälomalla koulusta ja innolla odotan taas kouluun päsyä kun ihmiset palaavat eri puolilta Suomea opintojen pariin.. Silti haaveilen tapaavani vaikka neuvolassa tulevia äitejä tms. jakamaan tuntoja aiheesta.. Tuntuu vaan täällä meilläpäin olevan vaikeaa.. Olen myöskin hieman yltiösosiaalinen luonteeltani..

Välillä raivostuttaa, kun ei tässä kaupungissa ole kuin puoliso ja "anoppi".. meinaa alkaa seinät kaatua niskaan.. Onneks voi täällä foorumilla heilua..

Oma puoliso aivan ihana ja toki paras ystäväni, mutta suunnattoman erakko. Ei sitä täältä kämpästä meinaa työviikon jälkeenkään vapaapäivänä pois saada.. Ku vois ees jonku kanssa  kahvilla käydä..

Huh sainpahan taas purkaa tuntoja..
 
Heips!

Oletteko huomanneet semmoista muutosta, että ne ystävät jotka oli ennen kaikki kaikessa parhaita kavereita, eivät enää sitä ole ja semmoiset ihmiset, joista ei pahemmin välittänyt ovat osoittautuneet erittäin hyviksi ystäviksi?!? Facebookissa vain huomannut, että entistä enemmän juttelee sekä sopii tapaamisisa sellaisten ystävien kanssa, joita ei "normaalissa" tilassa tulisi liioin nähtyä tai juteltua syvällisemmin.

Olen pohdiskellut, että johtuisiko tämä elämäntavan muutoksesta tai omasta asenteen kehityksestä, eli lähenee niitä ihmisiä joiden kanssa ei ennen ollut kauheasti mitään yhteistä. Suurimmalla osasta näitä uusia vanhoja ystäviä ei ole lapsia tai sitten on jo kerennyt lähes kouluikään, eli sama tilannekaan ei täysin selitäisi muutosta.

Onko teillä samanlaisia tunnelmia?
 
Hei! Samaa myös täällä ne jotka olivat hyviä/parhaita kavereita eivät juurikaan pidä enää yhteyttä..Se alkoi oikeastaan noin vuosi sitten kun menin naimisiin sen jälkeen ei ole kovin moni yhteyttä pitänyt ja vauva uutisen jälkeen ei ollenkaan jotkut kyllä mutta vähissä on... Hyvä ystäväni joka oli häissäni kaasona piti muutaman kerran yhteyttä häitten jälkeen mutta ei montaa kertaa. vauva uutisen jälkeen ei ole pitänyt yhteyttä ei edes onnitellut vauvasta. Siitä on vähän yli vuosi kun olen viimeksi baarissa hänen kanssa puhunut[:(] tuntuu juuri että uudet kaverit ja vanhat koulukaverit ovat läheisempiä kun ne joita on pitänyt tärkeinä. naimisiinmeno karkotti suurimman osan ystävistä ja nyt vauva sit lopullisesti. Kurjalta tuntuu mutta onneksi on uusia ystäviä jotka eivät näiden takia hylkää[;)]
 
 
 
 
Häät ja vauvauutiset varmasti muokkaa läheisistä sellaisen verkoston, joka sitten tulee kestämään rajumpiakin sotkuja. Mä alan hiljalleen saamaan taas noita vanhojakin kavereita jotenkin takaspäin hissatuiksi, mutta entiseen tuskin palataan koskaan. Harmittaahan se ihan vietävästi edelleen, mutta toisaalta oon etenkin muutamien ihmisten kohdalla ehkä ihan tyytyväinenkin, sillä ne on olleet ton nuoruuden ja aikuisuuden välisen rajan aikana tosi tärkeitä, mutta eivät he ehkä mua silti tunne...

En tiedä, tuntuuko musta enää viikon päästä tältä, mutta nyt ainakin. Pääasia mulle tällä hetkellä on se mun tukiverkko, joka on ympärillä, oma mies ja tietysti tää tuleva pieni <3 Kavereita ehtii hankkia koko elämänsä :)
 
Tässä lueskelin vihdoin loppuun tän viestiketjun ystävistä ja heidän suhtautumisestaan.

Mulla tämä ystävistä erkaantuminen on tapahtunut lukuisten muuttojen myötä ja ainoat joihin tietty pidän yhteyttä on sisarukseni ja heidän perheensä.
Olen silti hirveän sosiaalinen luonne ja kaipaan sitä juttuseuraa ja aina olen kaivannut. Olen aikaisemmin ollut sellainen että ystävystyn helposti, mutta muutama tapahtuma vuosien varrella ovat opettaneet minut varovaiseksi ja aika kyyniseksikin asioiden suhteen.
Tällä hetkellä minulla ei ole ainuttakaan sellaista kaveria jonka kanssa iloitsisin tästä raskaudesta paitsi tietty mieheni.
Kyllä se näköjään verottaa ystäväpiiriä kun ei enää halutakaan istua iltaa yömyöhäseen ja siemailla viiniä tai hengailla ravintolassa.

Itse asiassa kun esikoistani odotin niin samaan aikaan mulla oli muutama ystävä jotka odottivat myös ja oli ihana heidän kanssaan vaihtaa ajatuksia ym. Nyt he asuvat toisella puolella Suomea eikä olla pahemmin oltu tekemisissä. Siihen aikaan kun minä esikoistani ja toista lastani odotin niin mieheni kavereilla ei ollut aikomustakaan asettua ja siitä tietty tuli yhteentörmäyksiä, kun mieskin oli nuori ja halusi mennä kavereiden kanssa edelleen.
Nykyään on aivan eri juttu ja hänen yksi kavereistaankin on jo naimisissa ja heillä jo 9kk ikäinen lapsi ja aikovat toisen tehdä heti perään... hieno juttu!

Tällä hetkellä kaipaisin kyllä todella sellaista kaveria jonka kanssa keskustella raskauden iloista ja suruista ja jonka kanssa voisi puolin ja toisin piipahtaa kahvilla tai mehulla.... mutta kun sellaista ei ole :(
Onneksi täällä voi sentään jostain puhua!
 
Heips!

Mukava kuulla että ei ole yksin [:)] ! Elämä tuntuu muuttuvan koko ajan, ystävät eivät aina pysy mukana. Itse muuttanut elämän aikana myös parin vuoden välein, joten ystävyssuhteet ovat aina olleet lyhyitä ja niiden ylläpitäminen vaatinut paljon. Nykyään suht kauan asunut samassa kaupungissa, joten ystävät ovat pysyneet tähän saakka. Nykyään saa itse soitella ja kysellä, mikäli heidän kanssaan haluaisi tekemisissä olla.

Itse kaipaan äärettömän paljon jutteluseuraa, elo kotosalla suhteellisen tylsää etenkin kun mies on töissä :( Itse asustelen Tampereella, eli kyllähän täältä pitäisi odottavia äitejä löytyä, mutta ongelma visiinkin se miten heihin tutustua. Ihan silleensä eteen kävelemällä ja itsensä esittelemällä ja kahville pyytämällä ei taida kyllä tulla muutakuin toooosiii pitkiä katseita [8D]
 
moikka taas!

ystäväni meni naimisiin ja vietimme viimeiset 3-4 päivää yhdessä häitä järjestellen. ja huomasin, ettei se kaveri oo kadonnu mihinkään ja että kyllä se on kiinnostunu mun vauvajutuistakin. [:)] tuntui kauheen hyvältä. valitettavasti ei pystytä näkemään ihan kauheen usein ku eri kaupungeissa asutaan. onneks väliä ei oo ees 100km. samoin harmittaa etten nää kummilikkaani kovin usein, koska välimatka sinnekin on sen verran pitkä, ettei ihan noin vaan viitti viikoittain muutaman tunnin takia ajaa. mutta silti oon iloinen, että asutaan näinkin lähellä!
ite asun tampereella ja jos esim paapu kaipaa joskus mehuseuraa, niin eiku viestiä tulemaan![:)] en kato pitkään!
ei mulla varmaan mitään pointtia tässä jutussa nyt ollu, mutta halusinpa kertoa, että kannattaa jutella niitten kaverien kanssa. ja myös itse olla kiinnostunu kaverin jutuista. yksipuoleinen kaverisuhde ei kuitenkaan ole kiva kenenkään puolesta.
 
Hei Paapu!
 
Missä päin kaupunkia asustelet, jos saa kysyä? Oon koko ikäni asunu Tampereen seudulla, nyt on ostettu talo Nokialta, ja tänne asettauduttu. Aika jännä, kun oon näitä Vau:n eri palstoja lueskellu, nii tuntuu, et on aika vähän porukkaa Pirkanmaalta. Kiva törmätä "kohtalotoveriin" [:)].
 
Me ollaankin sit vissiin molemmat menos TAYS:in ponnistelemaan? Eikä viikoissakaan oo kauheesti eroo.
 
Takaisin
Top