Yritystä keskenmenon jälkeen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja j.n
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voi Soma, sinäkin jouduit tähän joukkoon. Olen niin kovin pahoillani. Surun kohtaamiseen tai siitä selviytymiseen en osaa antaa muita neuvoja kuin anna itkun tulla, kun itkettää ja anna tunteille tilaa. Se menettämisen tuska on käsittämättömän suuri, ja musta tuntui aluksi, ettei ihminen voi selvitä hengissä tällaisesta. Tuntui, että myös omalta elämältä katosi merkitys keskenmenon myötä. Mutta niin sitä vain selviää ja jossain vaiheessa keskenmenon voi hyväksyä osaksi omaa elämää, vaikka se niin väärältä tietysti tuntuukin. Jonain päivänä on se ensimmäinen päivä, kun huomaat selvinneesi iltaan itkemättä ja kun huomaat, ettei keskenmeno enää ole hallitsevalla sijalla ajatuksissasi. Tästä ketjusta olen lisäksi saanut itse suurta tukea. Miukin tavoin myös mulla oli keskenmenon jälkeen kova tarve lukea keskenmenosta - niin muiden kokemuksia kuin tutkimustietoa. Siitä huolimatta ne ensimmäiset viikot ovat kyllä aika sumun peitossa, niin kuin itse asiassa myös viimeinen viikko ennen keskenmenoa. Olin silloin kesälomalla, mutta mulla ei juurikaan ole muistikuvia, mitä olen tehnyt.

Sabetille ja Pauvelille pahoittelut punaisesta...
 
Soma :Heartred en edes tiedä mitä sanoa. Paljon jaksamisia! Täällä viisaat naiset on jo jakanut paljon neuvoja, mutta ainoaa oikeaa tapaahan näitä ei ole käsitellä. Mutta tosiaan anna itsellesi aikaa surra ja erityisesti puhu, puhu ja vielä kerran puhu. Se auttaa. Km ei koskaan pääse yli. Se kummittelee aina mielessä mutta sen kanssa voi oppia elämään :) ja toivo siitä, että vielä pieni ihme saapuu syliin asti, auttaa ainakin mua jaksamaan eteenpäin.

Itsekin hain viimeisimmän keskenmenon jälkeen tietoja ja tilastoja. Niin ja ennen kaikkea kokemuksia. Tajusin yks kaks että en todellakaan ole yksin näiden toistuvien keskenmenojen kanssa. Se on tabu, josta ei puhuta. Tai miksi edes puhuttaisiin. Se ei ole asia, jolla kehuskellaan kylällä. Mutta ymmärsin myös etten voi jäädä suruun vellomaan, vaan uutta tuulta purjeisiin ja eteenpäin :) mä todellakin haluan vielä sen pikkuisen nyytin syliin, vaikka se tie toisi kuinka monta estettä eteeni! :love2
 
Mikä tilanne katapultilla?
Entäs pauveli, saapuiko täti vai hämäsikö vaan?
 
Soma; Sanat eivät riitä kertomaan kuinka pahoillani olen puolestasi :sad010 :hug013

Mulle tuli veristä vuotoa ensin ihan reippaasti joka vaimeni tuhrutteluksi..Ultrassa pieni voi hyvin.Siinä vaiheessa alkoi silti olemaan sellainen olo et pieleen menee tämäkin raskaus.
Viikon päästä oli uusi ultra jossa ei kasvua ollut laisinkaan.Samoihin aikoihin alkoi kuukautismigreeni,joka tulee aina pari päivää ennen menkkoja(muut keskenmenot on alkaneet samalla tavalla migreenillä).noin viikon päästä uusi ultra ja tyhnennykseen aika.Kaavinnan pyysin,en kyennyt/kykene ajattelemaan muuta.
 
Soma, olen pahoillani :(
Keskenmenon jokainen käsittelee varmasti omalla tavallaan. Niin kuin muutkin ovat kommentoineet, niin muiden kokemusten lukeminen sekä tiedon hakeminen ovat auttaneet. Minun on jostain syystä ollut vähän vaikeaa jakaa puhumalla tätä asiaa, itselleni kirjoittaminen toimii paremmin.

Noin kuukausi tyhjennyksen jälkeen (tyhjennys oli 2.11.) ajattelin jo, että olen toipunut ja valmis menemään eteenpäin. Jotenkin halusinkin, että asia on niin. Sitten tuli joku outo tunne, että sisällä on vielä jotain mitä en ole purkanut. Pian sen jälkeen tuli muutama yllättävä itkukohtaus ihan puskista. Hirveä halu oli puhua, mutten vaan saanut asioita ulos. Rupesin kirjoittamaan "tarinaa" keskenmenneestä raskaudesta. Kun kävin siinä läpi eri vaiheita, huomasin tietyt kipukohdat, jotka olin halunnut haudata jonnekin sisälle. Kun tulin niistä tietoiseksi, se auttoi tosi paljon.

Tärkeintä on, että antaa itselle luvan surra eikä vähättele tunteitaan tai yritä väkisin pärjätä. Antaa itkun tulla kun itkettää.
Onneksi tässä vaiheessa suru on jo hellittänyt ja toive uudesta raskaudesta antaa voimaa :)
 
Diku pahoittelut sinullekin, ei tähän oikeen löydä sanoja. Ja en tiedä edes tarvitseeko, se että joku ymmärtää tunteen niin riittää.

Kävin tänään tarkistus ultrassa ja se oli kauheaa. Raskaana olevia naisia ympärillä ja itse tiedät , että sinun oma pieni on enkelinä nyt. Sain Mifegyne tabletin ja sunnuntaina otan Cytoteciä 4tbl.

Tuo lääkkeellinentyhjennys kotona herätti sellaisen ajatuksen, että miksi jo ennestään hankalassa tilanteessa, murheenmurtama ihminen laitetaan kotiin lääkkeiden kanssa ja "viimeistelet " itse sinulle tärkeän asian sinusta pois.
Tänään tuli postissa PikkuMinskin tekemät converse tossut ja ne toivat omalla tavallaan lohtua.
 
Mun mielestä myös Soma toi on ihan järkyttävää, että tollanen asia pitää hoitaa kotona! Mun mielestä pitäis olla oikeus raskausviikoista riippumatta päästä osastolle, jos niin itse haluaa. Voimia! <3
 
Minut taas olivat ottaa osastolle. Mutta halusin kovasti kotiin. Piti soittaa Siskolle polilta että tulee cytotec tyhjennys päivänä seuraksi, koska muuten eivät olisi päästäneet kotiin. Tuntui kaikkein kauheimmalta ajatus että joudun jäämään sinne raskaana olevien ja juuri synnyttäneiden sekaan. :(
 
Somalle pahoittelut. :sad001

Timbe enempaa vuotoja ei ole ollut, kuulostelen itseani koko ajan ja yritan bongata jotain vinkkia raskauden jatkumisesta tai paattymisesta. Tiistain ultraa odotellessa.. :oops: Vaikka kuinka yritan olla jarkeva, olen lahes vakuuttunut ettei sielta loydy elamaa..
 
Itse yhden lääkkeellisen tyhjennyksen kotona kokeneena voin sanoa ettei ikinä enää! Pyörryin vessaan, konttasin sieltä pois, nousin äkkiä ylös ja syöksähdin sänkyyn ennenkun taju lähti uudelleen. Eli hemoglobiini laski mutta ei kuulemma hätää. Onneks mies oli tukena ja toi herkut.
Tää viimesin hoidettiin osastolla eikä sekään päättynyt hyvin. Jouduin jäämään yöksi kun hemoglobiini laski vähän päälle 80! Kaiken huippu kun nousi kotiin päästystä parin päivän päästä kuume jonka seurauksena yöllä synnärille ja siitä osastolle, ja aamulla tyhjennykseen. Mutta se oli pahinta kun itse makaa sänkyllä huonovointisena ja siinä ravaa taustalla raskaana olevia naisia jotka ovat tulossa SYNNYTTÄMÄÄN! Sit mies nauratti sanomalla että "etkös sä sanonut että tässä raskaudessa sulla on tavoite päästä synnärille asti, no täällä sitä ollaan" Me pystyttiin heittämään mustaa huumoria asiasta. Mutta ehkä se oli meidän tapa päästä asiasta yli vaikka sisällä tuntui todella pahalta.
 
Anskunen hui kauheeta! Onneksi en itse silloin osannut odottaa mitään pahoja oireita tyhjennyksestä ja kaverina oli terveydenhoitaja sisko. :)

Ihana Miuk että siellä on naistentautien polilla. Minä olenkin ihmetellyt eikö tosiaan muuta paikkaa täällä ole kuin synnyttäneiden osasto menetyksen kohdanneille. Yksi työkaveri oli joutunut olemaan synnyttäneiden keskellä yön ja aamupalalla kaikki oli tullu onnellisena kyselemään saivatko tytön vai pojan. Ja hän oli ollut kkm kaavinnassa. :(
 
Apua :eek: kamala tilanne! No on kyllä inhottavaa että joutuu oleen samalla osastolla. Mä olin onneksi vain pienen hetken synnyttämään tulleiden kanssa mutta sekin tuntui ikuisuudelta. Olisin itsekin mieluusti ollut siellä, mutta vähän toisenlaisessa tilanteessa..
 
Niimpä. Itse jouduin odottelemaan siinä aulassa vain reilun tunnin ja sekin oli jo ihan tarpeeksi. :( toivottavasti seuraava kokemus siellä onkin sitten jo toisissa tunnelmissa. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top