Yli kolmekymppiset esikoista odottavat

O

omppulainen

Näppärä viestien naputtelija
Tämä ketju on tarkoitettu kaikille yli kolmekymppisille esikoista odottaville, ja toki muillekin asian omakseen kokeville. Jatkoa yli kolmekymppisille kuumeilijoille, mutta kaikki ovat tervetulleita!

Ping ainakin @Suvetar @Rinttis12 @Beisla @Nessu
 
Aloitetaan omalla navalla: nyt menossa rv 7+2. En meinannut uskoa plussaa lainkaan, mutta nyt oireiden perusteella pitänee alkaa uskomaan :) Eka neuvola on vuorossa 3.3., ja ultra sitten joskus... Joka päivä on huono olo, ja ruokaa uppoaa sen verran että kiloja voi olla tulossa vähän liikaa. Pakko kuitenkin syödä, sillä muuten meinaa oksennus tulla. Nyt vaan toivotaan että vaavi kestäisi matkassa! Mites muilla menee?
 
Kuukautisten perusteella 7+3. Oon joskus vannonu etten yli 30v ikinä tee ensimmäistä lasta, mut niinpä se vaan on et ei niitä tuosta noin vaan tehdäkkään. Elämä kulkee omia polkujaan ja nyt pääs pieni yllättämään tarraamalla kiinni tilaisuuteen. Varhaisultra "määrättiin" ihan kunnalliselta puolelta, kun edellinen km oli hankala ja kohtu normaalista poikkeava. Just ultrasta tulleena. ..pessimisti miussa miettii et onko nyt sit kivempi tietää et siellä sydän sykkii, tuntuuko menetys sen verran isommalta sit jos menee kesken? Mies jo moittii negaamisesta ja tietysti siitäkin(!) saatiin mojova riita aikaan. Ah nämä tunteet!
Tuntemukset muuten. Oksetus aaltoilee, en ota selvää siitä onko pahempi olo ennen syömistä vai sen jälkeen, mutta syödä on pakko, koska jos ateriaväli venähtää, tulee järkyttävä palelu ja väsymys. Vaikka kyllä muutenkin väsyttää jatkuvasti. Rinnat alkaa jo häiritä normaalia elämää, ollessaan ikävän arat.
Pikkuhiljaa yritän tässä kehitellä varovaista toiveikkuutta, josko papusesta uskaltais jossain vaiheessa haaveilla ihan oikeata ihmistainta
 
Heipsan!

Onpa kiva, että tällainenkin ketju löytyi. Ootte pikkuisen mua pitemmällä Omppulainen ja Swan. Täällä 5+5. Ar-ultraan 10 päivää, tehdään siis kun 7+2.

Me oltiin kunnallisella lapsettomuushoidoissa, joten tekevät siellä myös tuon ekan ultran.

Oloja kovin vaihtelevasti. Huonoa oloa ei ole ollut pariin päivään, kun tajusin kuvotuksen aiheutuvan pienestäkin näläntunteesta. Siispä syön nyt tunnin parin välein jotain, ja näin olot ovat pysyneet hallinnassa. Varmaan kohta töissä ihmettelevät, kun koko ajan mupellan jotain... :D

Rintojen arkuutta täälläkin. Viikonvaihteessa olivat järkyn kipeet, tänään jotenkin vähän iisimpi päivä sen suhteen. Palelu on jatkuvaa, ja nukun poikkeuksellisesti kahden peiton alla. Vatsassa on jänniä tuntemuksia. En oikein osaa niitä eritellä, mutta sellaisia tuikkauksia ja vääntelyitä. Kuuluvat varmaan asiaan. Niin, ja väsymys. Sitä piisaa. Eilen nukahdin sohvalle jo iltaseiskan jälkeen. Heh.

Kunpa kaikki menisi hyvin kaikilla täällä, ja saataisiin jokainen terveet pienokaiset muutamien kuukausien päästä kotiin! <3
 
Heips,
täällä kirjoittelee 37-vuotias, jolla nyt rv 4+3.
Meillä kesti tähän saakka, että mies (40) tajusi ettei me enää nuorruta, yhteiseloa kuitenkin takana jo yli 15 vuotta.

Varsinaisesti ei vielä edes ehditty "yrittää", päätettiin vaan ihan loppuvuodesta, että antaa tulla jos on tullakseen. Meillä osui sopivasti hotelliyö ♥ helmikuun alun "tärppipäiville" ja tässä sitä nyt ollaan. ♥

Mun suurin pelko on ollut tässä vuosien varrella se, että mitäs jos se raskaaksi tuleminen ei sitten onnistukaan, kun mies vihdoin päättää olevansa valmis isäksi. Nyt olen kuitenkin positiivisella mielellä sen takia, että ainakaan mitään suurta vikaa meissä ei ole, joten mahdotonta tämä ei ole meille vaikkei enää nuoria ollakaan. Tosin huoli raskauden jatkumisesta on suuri, joten päätettiin olla kertomatta edes vanhemmillemme ennekuin ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen.. Plussattu vasta kaksi päivää sitten, joten tässä on itselläkin vielä sulattelemista ajatuksessa. :)

Ihanaa odotusta meille kaikille. :)
 
Minä ilmoittaudun ainakin seurailemaan taustalta tätä, plussa nimittäin pärähti kaksi viikkoa ennen 30-vee synttäreitä. Ihan mielenkiinnolla kuulen minkälaisia ajatuksia täällä syntyy.
Connie, täälläkin vielä sulatellaan, ollaan varmaan aika samalla ajalla menossa.

Iloista ja epäpahoinvoivaa odotusta kaikille!!

:smiley-bounce013
 
Täällä nyt n.8+0 (noin siksi, että omien laskujen mukaan pitäis olla vähintään tuon verran ja ultran mukaan ehkä pari päivää vähemmän.

Olen 35-vuotias, takana yksi keskeytynyt keskenmeno 10/14. Kerettiin hakeutua lapsettomuushoitoihin julkiselle, kunnes sitten suunniteltu inssi peruuntui ja söin pelkästään letrozolea yhden kierron..ja tulinkin raskaaksi :) Tekivät lapsettomuuspolilla ar-ultran viikko sitten maanantaina ja siellä oli kaikki hyvin.

Nyt jännittää ihan hirveästi, jatkuuko raskaus hyvin. Mulla on myös neuvola 3.3. ja toivon, että siellä saisin varmistusta raskauteen. Jos ei saa, niin sitten voi olla, että menen yksityiselle vielä ultraan, koska mun pää ei kestä odotella sinne nt-ultraan asti.

Kovin tutun kuuloisia oireita teillä, rinnat on kipeät, väsyttää ja palelee, koko ajan nälkä mutta kuitenkin huono olo..ei oiken tee mieli syödä mitään. Hajut ällöttää. Mieliala on vähän alakuloinen. Olo on aika surkea välillä, mutta eiköhän tästä selvitä :)

Onnea kaikkien odotukseen :)
 
Omppulainen, kiitos ketjun perustamisesta! :) Sullahan on tosi pian ensimmäinen neuvola. Eivät ilmeisesti ultraa siellä?

Swan, onnea hyvistä ultrakuulumisista. Itse en ole keskenmenoa kokenut, mutta en tiedä helpottaako siinä mikään, vaikka ei olisi kuullut sydänääniä. Hyvä ainakin saada tietää ettei ole keskeytynyt keskenmeno, olisi kauheaa saada tietää se vasta viikkojen päästä. Tai näin omasta mielestäni. Silti en ole varma mennäänkö me ar-ultraan.

Nessu, tsemppiä ultraan, eiköhän sieltä tule hyviä kuulumisia. :)

Connie, täällä ollaan melkein samoissa päivissä, mulla nyt 4+4. Huh miten varhaista! Onhan se totta että ekassa kolmanneksessa on suurimmat riskit, mutta itse en tiedä saanko pidettyä mölyjä mahassani niin pitkään. :grin Toisaalta hirveä epäusko, toisaalta tekisi mieli huutaa uutiset koko maailmalle. No, ehkä vanhemmille kerrotaan vähän aiemmin mutta ei kyllä kaikille kavereille.

Ce, onnea plussasta!

Suvetar, tsemppiä neuvolaan ja toivottavasti ultraisivat siellä. Piinallista tämä odotus.

Ja vielä omaa esittelyä: 31v, ja sain elämäni ensimmäisen plussan viime sunnuntaina. Nyt siis vasta 4+4 ja olo on lähinnä epäuskoinen, enemmän kuin pelokas tai onnellinen. Tai totta kai myös onnellinen, mutta... tuntuu kuin olisin katsonut jonkun muun testiä. Meillä alkoi yritys 12/14 eli on tähän mahtunut jo pettymyksiä matkan varrellen. Lopulta raskaus sai alkunsa IVF:llä ensimmäisestä tuoresiirrosta. Vielä jäi neljä alkiota pakkaseen siltä varalta että tämä ei jaksakaan mukana.
Oireita mulla ei juurikaan ole. Rinnat on arat ja lieviä menkkakramppeja, siinä oikeastaan kaikki. Tai no tänään otin kyllä päikkärit, mitä en yleensä tee, mutta ihan valtavalta ei väsymys tunnu. Etovaa oloa ei ole näkynyt, enkä kyllä kaipaakaan. :p En jaksa huolestua oireiden puuttumisesta, kun niitä ei ole koskaan ollutkaan. Ehkä jos olisi ensin kovat oireet jotka yhtäkkiä häviäisivät, huolestuisin. Vaikka silloinkin voi kaikki olla silti ihan hyvin.
Varasin jo ensimmäisen neuvolan, se on rv 8+3 eli pääsiäistä edeltävällä viikolla. Siellä ei ikävä kyllä ultrata tai kuunnella sydänääniä. Pohditaan nyt mennäänkö ar-ultraan johonkin yksityiselle, mutta riippuu varmaan löydetäänkö jostain sopiva hinta.
 
Beisla, mulla on ihan tuo sama fiilis, tekisi mieli huutaa maailmalle! Toisaalta tuntuu etten uskalla kertoa kenellekään... Itsekin plussasin vasta pari päivää sitten ja en oikein tiedä voiko tätä uskoa?!
Mahassa möyrii edelleen hieman menkkamaisesti ja tuntuu sellainen raskas paino.. Kuvittelenko vaan vai onko teillä samaa?
 
Ce, raskasta painoa en ole huomannut. Voisiko se olla jotain paineen tunnetta ja se tuntuu painona? Itse alkio on vielä minimaalinen eikä kohtukaan ole ehtinyt kasvaa. Mutta tapahtuuhan siellä jotain pientä koko ajan. Vaikka sanotaan että alkio kiinnittyy noin viikko ovulaatiosta, niin kyllähän se kiinnittymisprosessi todellisuudessa jatkuu useamman viikon, kunnes istukka on kehittynyt. Ja kaipa se kohtukin hiljalleen miettii kasvamista.
Me ollaan kyllä kerrottu muutamalle ihmiselle. Ihan välittömästi sai tietenkin tietää meidän luovuttaja. Ollaan siis naispari ja meillä on kaveri siittiöiden luovuttajana, joten hän oli luonnollisesti ensimmäisenä listalla. Kerrottiin myös molempien siskoille kun he tiesivät yrityksestäkin, ja samana päivänä kylään tulleelle kaveripariskunnalle kun pakko oli saada kertoa jollekin. :) Ja oltiin itse asiassa puhuttu paria päivää aiemmin että kerromme heille joka tapauksessa projektistamme, vaikka tulos olisi negatiivinen, koska melko läheisiä kavereita ovat.
Tämän lisäksi muutama kaveri tietää yrityksestä, he ehkä saavat tietää lähiviikkoina. Riippuu miten satumme tapaamaan. Alustava suunnitelma vanhemmille kertomiseen on noin kuukauden päästä. Suuremmalle yleisölle kerrotaan kuitenkin vasta viikon 12 jälkeen, jos sinne asti päästään.

Oletteko muut kertoneet vielä kenellekään?
 
Onpa tänne tullut paljon porukkaa, mukavaa :)

Hauskaa Swan, että mennään ihan samoilla päivillä! Ja Suvettaren kanssa eka neuvola osuu samalle päivälle.

Beisla ja Ce, mulla oli tuollaista painon tunnetta ja menkkamaista kipua viikosta 5 eteenpäin. Nelosella alkavilla ei vielä tuntunut missään, olin elämäni kunnossa! Ainoastaan rinnat oli tosi kipeät. Jotain siellä oli aivan selkeästi meneillään. Mun Glow-app osasi kertoa, että tuntemukset voisi liittyä "kystaan" munasarjoissa, joka tuottaa progesteronia siihen asti, kun istukka alkaa tuottaa sitä itse (jos nyt osasin kääntää oikein). Eli aivan ekojen viikkojen jutusta pitäisi olla kyse. Onneksi pahimmat vatsakivut on jo takana päin (valitettavasti pahoinvointi tuli tilalle...)

Helsingissä ei tosiaan ultrata neuvolassa, vaan kutsu sinne tulee joskus, varmaankin viikoilla 11-13. Hermostuttaa aika paljon, mutta yritän olla ajattelematta negatiivisia ajatuksia. Yritän pitää itseni pois yksityisen ar-ultrasta jo sillä ajatuksella, että itse ultraaminen on niin äärettömän epämiellyttävää (ja toivoa että eka ultra tehtäisiin sitten vatsan päältä).

Me ei olla vielä kerrottu kenellekään! Yhdet kaveri varmasti jo arvaa, kun lomalla tuli oltua kuivin suin... Kenelläkään ei muuten ole aavistustakaan :grin Vanhemmille kerrotaan kun seuraavan kerran nähdään, viimeistään pääsiäisenä kun tulee 12 täyteen.

Aika samat fiilikset taitaa siis olla kaikilla, alussa ollaan ja jännittää saa vielä monta viikkoa... Positiivisia fiiliksiä puuuh!!
 
Mäkin liityn tähän sakkiin! Olen 36, eikä biologinen kello koskaan alkanut soida. Miehen kello kuitenkin alkoi piristä seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen, ja päätettiin lopulta yhdessä, että katsotaan ja jätetään ehkäisy pois. Syksyllä meillä oli keskeytynyt keskenmeno ja kirurginen kaavinta, mutta nyt ollaan jo paljon pidemmällä (11+1). Asutaan ulkomailla ja täällä on vähän erilainen systeemi kuin Suomessa, joten ollaan nähty sykkivä sydän jo kahdessa ultrassa. Viikon päästä on np-ultra.

Ihan aidosti ajattelin, ettei meille tulisi koskaan lapsia, mutta olimme myös sopineet miehen kanssa, että asiasta pitää puhua, jos mieli muuttuu. Elämä on ollut hyvää, enkä ole osannut kaivata mitään. Mies oli varustautunut siihen, että minua pitää pehmitellä kauankin, ja itsekin vähän yllätyin, miten nopeasti ajatus lapsesta alkoi tuntua hyvältä. Nyt jännittää raskauden etenemisen lisäksi kaikki tulevaisuudessa. Koko elämä on menossa uusiksi.
 
Omppulainen, kiitos tiedon jakamisesta! Se painon tunne on helpottanu ja nyt on vaan välillä hassua porinaa mahassa, vähän kuin siellä olisi elohiiri.

Sissis, ihan hauskaa vertailla että muten eri paikoissa tehdään asioita eri tavalla..

Mulla on eka neuvola 14.3. eli viikon 7 tienoilla. Hoitaja sanoi, että siellä katsotaan ultralla että onko mahassa ketään. Liekkö tämä normaali menettely?
 
Ce, olen elänyt siinä käsityksessä, ettei Suomessa monissakaan paikoissa katsota ultralla ennen np-ultraa noin viikolla 12. Hienoa, että teillä katsotaan! Me käytiin kurkkaamassa ultrassa sydämen syke ehkä viikolla 6, ja raskauden kesto määritettiin seuraavassa ultrassa viikolla 8. Jälkikäteen minulle on hahmottunut, ettei täällä meilläkään (Keski-Euroopassa) yleensä ultrata ennen viikkoa 8, mutta jostain syystä meidän lääkäri kuitenkin ultrasi. Täällä ei ole varsinaista neuvolajärjestelmää vaan jokainen valitsee itse oman lääkärinsä ja sairauskassa maksaa. Kun synnytys on lähempänä tai tarve muuten vaatii, tavataan lääkärin lisäksi myös kätilöä.
 
  • Tykkään
Reaktiot: Ce
Täällä myös yksi 34-vuotias ensimmäistään odottava! Raskausviikkoja huomenna 14+0, nt-ultra pari viikkoa sitten ok. Nyt odotellaan rakenneultraa johon aikaa vielä 7 viikkoa. Edelleen koko raskaus tuntuu epätodellliselta kun olin jo sopeutunut ajatukseen siitä ettei mulle koskaan lapsia tule. Tämä tuli siis aivan täytenä yllätyksenä!!! Tsemppiä kaikille muillekin! :happy093
 
Kiitos Sissis, minulle koko ultra tuli ihan yllätyksenä. Ja leffat on antanu sellaisen väärän kuvan että aina pitää käydä vielä labrassa varmistamassa raskaus, ei minua ainakaan sinne lähetetty enää.

Sarabi, olet mukavasti edellä niin voitkin kertoa onko ollu minkälaisia oireita tai mitään yllättävää? :schocked028
 
Hei, mullakin tulee huomenna 14+0! Olen 38v ja esikoista odotellaan. En ole oikeastaan ikinä halunnut lapsia, mutta nyt uuden parisuhteen myötä olen jotenkin kypsynyt ajatukseen ja olen ainakin enimmäkseen positiivisella mielellä. Välillä kyllä vähän kauhistuttaa, miten kaikki muuttuu.

Tulin iästä huolimatta raskaaksi tosi helposti, ekasta kierrosta. Ja tähän asti kaikki on mennyt hyvin, oireet eivät ole olleet pahoja ja nt-ultrassa ja seuloissa oli kaikki kunnossa. Toivotaan, että jatkuu samaa rataa. Ja onnea ja tsemppiä kaikille muillekin! Mellastan myös tuolla --40++ -ketjussa ja elokuun ryhmässä, mutta täältä saa taas vähän eri tavalla vertaistukea. Se tuntuu nyt jotenkin tosi tärkeältä :)
 
Lettuhei ja muutkin, jotka eivät aikaisemmin ajatelleet lisääntymistä, oletteko jo kertoneet ja minkälaisia reaktioita olette saaneet? Mä en yhtään jaksais mitään "minähän sanoin" -reaktioita ihmisiltä, jotka tosiaan osasivat ennustaa etukäteen, että muutan mieleni. Yhtä hyvin olisi voinut käydä niinkin, ettei miehelle tulekaan vauvakuumetta, ja olisimme elelleet samaan tapaan kuin tähänkin asti. Mä olen edelleen myös vähän hämmentynyt, että raskaaksi tuleminen ylipäänsä oli mahdollista, vaikka en vielä mitenkään vanha olekaan. :)
 
Mulle ei ole onneksi kukaan aiemmin hirveästi paasannut, että kyllä mieli vielä muuttuu. Enkä mä sinänsä ole varsinaisesti mainostanut, että lapset eivät olleet suunnitelmissa. Äitini oli ainoa, joka ilmaisi olevansa yllättynyt uutisesta, muu lähipiiri on ollut vain varauksettoman innostunut, mikä on tavallaan ihanaa ja tavallaan vähän rasittavaa. Tämä on meidän molempien sisaruksista ensimmäinen lapsi. On jotenkin vähän vaivaannuttava tunne, kun itse raskaana olevana henkilönä on vähiten innoissaan tästä kaikesta. Tämä on elämänmuutos, joka tuntuu hyvältä tässä vaiheessa, mutta ei mulla vieläkään sitä varsinaista vauvakuumetta ole, vaikka hyvillä mielin tässä odotankin. :)
 
Hei, huikkaan sekä tänne että pitkään yrittäneisen ryhmään saman kyssärin. Meillä on taloudessa mahdollisesti influenssapotilas. Siis mies, joka ei sairasta koskaan, alkoi eilen valitella oireita. Olimme viime viikonvaihteessa juhlissa, joissa olleista kuulemma noin puolet on sairastunut kekkereiden jälkeen ja osalla on todettu influenssatartunta.

Pitäisköhän tässä huolestua? Mulla ei ole influenssarokotusta (en kuulunut alkutalvesta vielä riskiryhmään, ja ajattelin, että näin kevättä kohden influenssa-aalto laimenee, enkä enää tartte). Liittyyköhän siihen jotain riskejä, jos alkuraskaudessa saa influenssatartunnan? Nyt siis rv 6+1.

Mietin ihan, pitäiskö mun laittaa aiheesta meidän polillekin kysymys. Toisaalta, tässä vaiheessa ei varmaan oo mitään tehtävissä. Jos miehellä on influenssa, sit sillä on, ja koska asutaan samojen seinien sisällä, tarttuminen minuun ei ole mitenkään mahdotonta...

Mitä tekisitte vai tekisittekö mitään? Onko täällä jollain ollut influenssaa alkuraskauden aikana?
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top