Yli-innokkaat isovanhemmat
- Ketjun aloittaja Torakka
- Aloituspäivämäärä
Mä en valita omista vanhemmistani. Meil on aina ollu sillee, et ei liikaa tungeta nenää toisten asioihin, mut ollaa läsnä, ku tarvitaan. Nyt välimatkaa on vaan se 300km... :,(
Appivanhemmista sit taas en viiti ees alottaa... :/ argh.
Appivanhemmista sit taas en viiti ees alottaa... :/ argh.
Meillä on kokemusta, ei niin innokkaasta vaarista (mun isä) ja ei niin innokkaasta mammasta (anoppi). Ei käy usein katsomassa ja ei ole lapsen kanssa ja tulee sellainen olo ettei kiinnosta, ainakaan kovin paljon.
Kun taas mummi (mun äiti) ja pappa (appiukko) on onneksi kiinnostunut mitä neidille kuuluu ja ennen kaikkea nähdessään on lapsen kanssa ja ottaa kontaktia.
Kun taas mummi (mun äiti) ja pappa (appiukko) on onneksi kiinnostunut mitä neidille kuuluu ja ennen kaikkea nähdessään on lapsen kanssa ja ottaa kontaktia.
Mun äiti asuu myös useiden satojen kilometrien päässä, pyytää aina kylään mutta ei halua että olemme päivää pidempään. Hmm, eli kuka lähtisi ajamaan päiväkahvien vuoksi eestaas? Eli joudumme aina menemään yöksi joko ystäväperheelle tai ajamaan tunnin päähän mieheni vanhemmille. Äitini ei osaa selittää miksei halua majoittaa meitä, aina joku eri selitys. Mieskään ei enää jaksa ajella. Kaksin sitä vielä jaksoi mutta nyt ei enää. En enää yksin jaksa ylläpitää välejä ja kysyä ylepäätänsä milloin sopisi tulla kylään. Tämä jatkunut siis jo vuosia, ennen vauvan syntymää. Toki kaikki saavat vieraansa valita mutta ei vaan enää jaksa. Vauvan kanssa tuo ajelu ei ole herkkua. Ja koskaan ei tulla kylään meille vaan aina sinne. Vanhempani eivät ole koskaan käyneet luonani, aina ollut joku syy työt yms ettei pääse.
Muokattu viimeksi:
Niin meidänki 2,5-vuotias tykkää todella kovasti entisestä hoitotätistään. Lähti 10 kuukauden iässä hoitoon, joutui vaihtamAanki hoitopaikkaa (ihana hoitaja oli hänkin) puolen vuoden jälkeen ja oli sitten tällä aivan mahtavalla perhepäivähoitajalla vajaan vuoden verran eli jouluun asti. Nauttii nyt kuiteski hulluna kotona olosta, eikä kuulemma halua hoitoon, vaikka puhuu hoitotädistä ja hoitokavereista (lämpimään/positiiviseen sävyyn) tuon tuosta.
Meillä siis erittäin hyvä kokemus perhepäivähoidosta, mutta silti jättäisin lapset mieluiten kotiin, sillä ei 1-vuotias kaipaa mitään, mitä päivähoidolla tarjota. Esikoinen vois alkaa 3 vuotta täytettyään käydä päiväkodisss puolikkaana. Nyt onki hankala paikka, ku haluaisin esikoisen päiväkotiin ja vauvan perhepäivähoitoon (jos hyvä perhepäivähoitaja löytyis, ku kotihoitomahdollisuutta ei ole).
Totta sekin, että joillaki isovanhemmilla voi olla vaikea luoda auktoriteettisuhdetta, eikä kaikki jaksakaan. Lastenhoito on todella voimia vievää. Omilla vanhemmilla on samanlainen ote lapsiin, kuin meilläkin eli lempeä, mutta jämäkkä eli uskaltavat kieltää tarvittaessa. Anoppi on lepsu ja syöttäis varmaan herkkuja, mutta kyllä hänkin sanoo sitten, ku yli menee. Varoo vain astumasta vissiin varpaille ja menee kullä meidän ehdoilla ainaki silloin, ku ollaan paikan päällä.
Torakka, meillä vanhemmat myös puuttumatta asioihin, mutta en koe siyä välinpitämättämyydeksi. Välimatkaa 100 km ja käydään siellä noin kerran kuussa, joskus yötä, joskus päiväreissu. Vanhempani täällä harvemmin.
Meillä siis erittäin hyvä kokemus perhepäivähoidosta, mutta silti jättäisin lapset mieluiten kotiin, sillä ei 1-vuotias kaipaa mitään, mitä päivähoidolla tarjota. Esikoinen vois alkaa 3 vuotta täytettyään käydä päiväkodisss puolikkaana. Nyt onki hankala paikka, ku haluaisin esikoisen päiväkotiin ja vauvan perhepäivähoitoon (jos hyvä perhepäivähoitaja löytyis, ku kotihoitomahdollisuutta ei ole).
Totta sekin, että joillaki isovanhemmilla voi olla vaikea luoda auktoriteettisuhdetta, eikä kaikki jaksakaan. Lastenhoito on todella voimia vievää. Omilla vanhemmilla on samanlainen ote lapsiin, kuin meilläkin eli lempeä, mutta jämäkkä eli uskaltavat kieltää tarvittaessa. Anoppi on lepsu ja syöttäis varmaan herkkuja, mutta kyllä hänkin sanoo sitten, ku yli menee. Varoo vain astumasta vissiin varpaille ja menee kullä meidän ehdoilla ainaki silloin, ku ollaan paikan päällä.
Torakka, meillä vanhemmat myös puuttumatta asioihin, mutta en koe siyä välinpitämättämyydeksi. Välimatkaa 100 km ja käydään siellä noin kerran kuussa, joskus yötä, joskus päiväreissu. Vanhempani täällä harvemmin.
Jokin aika sitten valitin omien vanhempien ali-innokkuudesta tyttöä kohtaan ja olin sitä mieltä, että miehen vanhemmat ovat innokkaampia.. Nyt pitää kyllä korjata tuo mielipide, koska asiat kääntyivät täysin päinvastoin..
Oltiin tytön kanssa mökillä 15 päivää vanhempieni kanssa. Ensin olin tytön kanssa kaksin ja juhannuksen jälkeen mies tuli muutamaksi päiväksi.. Koko tuon ajan sain tytön hetkeksi hoitoon vanhemmilleni milloin vain ja pääsin rauhassa saunaan ja tekemään omia juttujani. Vaunuihin en tyttöä kunnolla ehtinyt laittaa kun ne jo lähtivät kulkemaan kun jompikumpi vanhemmistani otti asiakseen kulkea pihatietä ja nukuttaa tyttöä, jotta pääsen vaikkapa kahville.. Syödä sai kerrankin monena päivänä rauhassa kun tytölle oli sylissä pitäjä tuoksi aikaa.. Uimaankin varmasti olisi päässyt ja aurinkoa ottamaan jos vain kelit olisivat sallineet, mutta tuosta 15 päivästä taisi vain kolme olla hieman lämpimämpiä kun muuten satoi vettä tai oli muuten vain kylmä.
Kun taas eilen oli kerrankin oikein kuuma kesäpäivä.. Lähdimme miehen äidin ja tämän miehen luokse pitkän matkan päähän. Ajatuksena oli, että saisi olla aurongossa ja vähän nauttia kesästä kun täällä kerrostalon neljän seinän sisällä ei pysty, eikä pihallekaan ole menemistä rauhassa istumaan uteliaiden naapureiden katseilta ja kysymyksiltä.. Olihan siellä.. Aurinkoa ja komea keli ottaa aurinkoa.. Minä seurasin muiden auringon ottoa, tikan heittoa yms varjossa istuen hyttysiä huiskien tytön kanssa - ketään ei ehdottanut, että olisi hoitanut edes pienen hetken tyttöä, jotta olisi saanut hetken huilahtaa.. Koko päivän aikana, joka siellä oltiin, oli tyttö mummun sylissä ehkä vartin..
Sisällä minä syötän tyttöä keittiön lattialla auton istuimessa kun muut puhelevat muualla mukavia.. Istun kaksin tytön kanssa keittiössä kun muut istuvat olohuoneessa katsomassa tv:tä, kun meille ei sieltä istumapaikkaa liikene.. Hetkeksi mies hakee tytön välillä näyttelyesineeksi muiden keskelle ja tuo takaisin kun on kakka vaipassa ja pitää siivota..
Kuvia tytöstä kyllä katsellaan ja näytetään töissä työkavereille, mutta siihen se innostus sitten jääkin.. Tyttökin oli hölmistynyt ulkona peiton päällä nurmikolla kun kaikki lehahtivat kameroineen kuvaamaan ja naurattamaan siksi aikaa kunnes saa kuvia ja yhtä nopeasti kaikki myös lehahtivat pois aurinkoa ottamaan kun saivat kuvansa napattua.. Tyttö jäi pötköttämään ihmettelemään viereeni kun kaikki muut hylkäsivät kerralla..
Miehen vanhempien lähellä olisi hieno uimaranta johon olisi mukava mennä, mutta kuumaan aurinkoon ei tyttöä viitsisi viedä kun hoitopaikka olisi lähellä.. Mutta katinkontit.. Koitin hieman vihjailla, että mahtaneeko sinne rannalle noiden vaunujen kanssa päästä, että saisi pitää varjossa niissä sitten edes... "nii.. en tiedä.." Ja se siitä.. Tuossa kohtaa kyllä en enää edes tosissani ajatellut, että tytön voisi heille rantakäynnin ajaksi jättää hoitoon.. Eiväthän he saa sitä nukkumaankaan kun ei viitsitä katsoa miten me sen teemme, tytön nukuttamisessa kun on haasteena tutin pysymättömyys ja siihen on omat konstinsa.. Ja kun tyttö alkaa sylissä huutaa niin ei yritystäkään rauhoitella vaan lykätään takaisin.. Jätä siinä nyt sitten muutamaksi tunniksi hoitoon..
Taidanpa lähteä tytön kanssa vielä myöhemmin kesällä lähteä omien vanhempien kanssa mökille lomailemaan viikoksi - tai pariksi....
Oltiin tytön kanssa mökillä 15 päivää vanhempieni kanssa. Ensin olin tytön kanssa kaksin ja juhannuksen jälkeen mies tuli muutamaksi päiväksi.. Koko tuon ajan sain tytön hetkeksi hoitoon vanhemmilleni milloin vain ja pääsin rauhassa saunaan ja tekemään omia juttujani. Vaunuihin en tyttöä kunnolla ehtinyt laittaa kun ne jo lähtivät kulkemaan kun jompikumpi vanhemmistani otti asiakseen kulkea pihatietä ja nukuttaa tyttöä, jotta pääsen vaikkapa kahville.. Syödä sai kerrankin monena päivänä rauhassa kun tytölle oli sylissä pitäjä tuoksi aikaa.. Uimaankin varmasti olisi päässyt ja aurinkoa ottamaan jos vain kelit olisivat sallineet, mutta tuosta 15 päivästä taisi vain kolme olla hieman lämpimämpiä kun muuten satoi vettä tai oli muuten vain kylmä.
Kun taas eilen oli kerrankin oikein kuuma kesäpäivä.. Lähdimme miehen äidin ja tämän miehen luokse pitkän matkan päähän. Ajatuksena oli, että saisi olla aurongossa ja vähän nauttia kesästä kun täällä kerrostalon neljän seinän sisällä ei pysty, eikä pihallekaan ole menemistä rauhassa istumaan uteliaiden naapureiden katseilta ja kysymyksiltä.. Olihan siellä.. Aurinkoa ja komea keli ottaa aurinkoa.. Minä seurasin muiden auringon ottoa, tikan heittoa yms varjossa istuen hyttysiä huiskien tytön kanssa - ketään ei ehdottanut, että olisi hoitanut edes pienen hetken tyttöä, jotta olisi saanut hetken huilahtaa.. Koko päivän aikana, joka siellä oltiin, oli tyttö mummun sylissä ehkä vartin..
Sisällä minä syötän tyttöä keittiön lattialla auton istuimessa kun muut puhelevat muualla mukavia.. Istun kaksin tytön kanssa keittiössä kun muut istuvat olohuoneessa katsomassa tv:tä, kun meille ei sieltä istumapaikkaa liikene.. Hetkeksi mies hakee tytön välillä näyttelyesineeksi muiden keskelle ja tuo takaisin kun on kakka vaipassa ja pitää siivota..
Kuvia tytöstä kyllä katsellaan ja näytetään töissä työkavereille, mutta siihen se innostus sitten jääkin.. Tyttökin oli hölmistynyt ulkona peiton päällä nurmikolla kun kaikki lehahtivat kameroineen kuvaamaan ja naurattamaan siksi aikaa kunnes saa kuvia ja yhtä nopeasti kaikki myös lehahtivat pois aurinkoa ottamaan kun saivat kuvansa napattua.. Tyttö jäi pötköttämään ihmettelemään viereeni kun kaikki muut hylkäsivät kerralla..
Miehen vanhempien lähellä olisi hieno uimaranta johon olisi mukava mennä, mutta kuumaan aurinkoon ei tyttöä viitsisi viedä kun hoitopaikka olisi lähellä.. Mutta katinkontit.. Koitin hieman vihjailla, että mahtaneeko sinne rannalle noiden vaunujen kanssa päästä, että saisi pitää varjossa niissä sitten edes... "nii.. en tiedä.." Ja se siitä.. Tuossa kohtaa kyllä en enää edes tosissani ajatellut, että tytön voisi heille rantakäynnin ajaksi jättää hoitoon.. Eiväthän he saa sitä nukkumaankaan kun ei viitsitä katsoa miten me sen teemme, tytön nukuttamisessa kun on haasteena tutin pysymättömyys ja siihen on omat konstinsa.. Ja kun tyttö alkaa sylissä huutaa niin ei yritystäkään rauhoitella vaan lykätään takaisin.. Jätä siinä nyt sitten muutamaksi tunniksi hoitoon..
Taidanpa lähteä tytön kanssa vielä myöhemmin kesällä lähteä omien vanhempien kanssa mökille lomailemaan viikoksi - tai pariksi....
Kysyin anopilta tällä viikolla olisiko hänen mahdollista syksyllä alkaa hoitamaan Oliveria säännöllisesti, jos aloittaisin vaikka kieliopinnot lukiossa. Hän sitten kysyi, että kuinka kauan ja minä päivinä, ja kun vastasin että mahdollisesti päivittäin (ma-pe) tunnista muutamaan tuntiin kerrallaan, niin hän vaikutti jopa hieman kauhistuneelta. "Ai jo nyt syksyllä? Joka päiväkö?"
Oma äitini oli paikalla kun tämän asian anopille esitin, ja anopin poistuttua ihmettelimme kumpikin hänen vastahakoisuuttaan. Hänhän oli itse oma-aloitteisesti ensin tarjoutunut hoitajaksi, eikä edes kovin kauan aikaa sitten.
Seuraavana päivänä näimme taas ja kysyin häneltä suoraan tuntuuko Oliverin päivittäinen hoitaminen sittenkin liian raskaalta. Hän vastasi, että oli ajatellut olevansa sellainen viimeinen vaihtoahto, että jos ei muutakaan hoitopaikkaa saada niin sitten hän tietysti auttaisi meitä. Olisi voinut sanoa tämän silloin heti alkuunsa! Sanoi kyllä vielä, että pari tuntia päivässä on ihan kiva viettää aikaa lapsenlapsen kanssa, mutta jos päivittäin joutuisi meidän työpäivät hoitamaan Oliveria, niin hän olisi ihan sidottu Oliveriin ja se olisi ehkä liikaa. Korosti vielä, että sitten tietysti näin saisi olla, jos ei päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle Oliveria saada.
Tää on ihan tyypillistä anoppia. Olla ensin yhtä mieltä jostakin ja parin viikon päästä jo täysin eri mieltä. No, ainakaan nyt ei tarvii enää harkita häntä hoitajana, vaan voin hyvillä mielin ottaa selvää vaikka paikallisista yksityisistä perhepäivähoitajista.
Oma äitini oli paikalla kun tämän asian anopille esitin, ja anopin poistuttua ihmettelimme kumpikin hänen vastahakoisuuttaan. Hänhän oli itse oma-aloitteisesti ensin tarjoutunut hoitajaksi, eikä edes kovin kauan aikaa sitten.
Seuraavana päivänä näimme taas ja kysyin häneltä suoraan tuntuuko Oliverin päivittäinen hoitaminen sittenkin liian raskaalta. Hän vastasi, että oli ajatellut olevansa sellainen viimeinen vaihtoahto, että jos ei muutakaan hoitopaikkaa saada niin sitten hän tietysti auttaisi meitä. Olisi voinut sanoa tämän silloin heti alkuunsa! Sanoi kyllä vielä, että pari tuntia päivässä on ihan kiva viettää aikaa lapsenlapsen kanssa, mutta jos päivittäin joutuisi meidän työpäivät hoitamaan Oliveria, niin hän olisi ihan sidottu Oliveriin ja se olisi ehkä liikaa. Korosti vielä, että sitten tietysti näin saisi olla, jos ei päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle Oliveria saada.
Tää on ihan tyypillistä anoppia. Olla ensin yhtä mieltä jostakin ja parin viikon päästä jo täysin eri mieltä. No, ainakaan nyt ei tarvii enää harkita häntä hoitajana, vaan voin hyvillä mielin ottaa selvää vaikka paikallisista yksityisistä perhepäivähoitajista.
Ei ehkä, tai oli varmaan ajatellut, ettemme vakavissamme harkitsisi hänen tarjoustaan.
Joka tapauksessa, ainakaan mun ei tarvitse enää miettiä pahastuuko anoppi, jos hänen tarjoustaan ei otetakaan vastaan, vaan voin ottaa selvää muista hoitomahdollisuuksista. Oikeastaan tosi helpotus.
Joka tapauksessa, ainakaan mun ei tarvitse enää miettiä pahastuuko anoppi, jos hänen tarjoustaan ei otetakaan vastaan, vaan voin ottaa selvää muista hoitomahdollisuuksista. Oikeastaan tosi helpotus.
Mummo meni sitten pussaamaan poikaa suulle heti kun hampaat pilkotti. Kyllä ärsyttää. Asiasta sanoin mutta tais ajatella että puhun höpöjä. Ärh. Mutta ovat onneksi sentään osallistuvia isovanhempia. Pitää vaan sanoa kovemmalla äänensävyllä.
Ei ole toisissakaan isovanhemmissa kehaisemista. Ei paljoa kuulu, nyt ehdotin että voisimme paluu matkalla ensiviikolla piipahtaa kahvilla, kauheat järjestelyt sieltä päästä monelta saa tulla ja monelta pitää lähteä.. Huhhuh. Muoks. Ja nähty siis viimeks huhtikuussa.. Eikä vieläkään ihmettele miksei olla käyty... o.O
Ei ole toisissakaan isovanhemmissa kehaisemista. Ei paljoa kuulu, nyt ehdotin että voisimme paluu matkalla ensiviikolla piipahtaa kahvilla, kauheat järjestelyt sieltä päästä monelta saa tulla ja monelta pitää lähteä.. Huhhuh. Muoks. Ja nähty siis viimeks huhtikuussa.. Eikä vieläkään ihmettele miksei olla käyty... o.O
Mua ei missään vaiheessa ärsyttäny ihmisten tavaranostelu, enemmänkin nyt tytön synnyttyä se kun mun oma äiti osaa hoitaa tyttöä paremmin kun minä. Jos en saa heti itkua rauhotettua niin "anna kun minä" ja yleensä annan tytön hetkeks ihan vaan että näkisi ettei helpota itku "vieraassa" sylissä. Ja yleensä rauhottuu, kun pääsee takaisin minun tykö. Isä on ollut paljon ihanampi, antanut mun tehdä asiat niinkuin haluan ja kehunut lähinnä miten paljon paremmin kaikki menee nyt kun ihan alussa (olin tosi varovainen ja tietysti kokematonkin).
Ja kerran yhtenä tosi lämpimänä päivänä kun oltiin tytön kanssa lähdössä autolla ja pistin kaukaloon, niin äiti ihmetteli KAVERINSA kanssa ääneen että kun ei ole villasukkia. VILLASUKKIA?! Kun ulkona on lähes 20 astetta lämmintä ja autossa ei pahemmin saa viileää ilmaakaan vanhan vuosimallin takia tulemaan? Olin hetken aika äimänkäkenä mutta nielin sanani vaan ja sanoin että "no ei ole ei" ja paineltiin matkoihimme. Argh.
Ja kerran yhtenä tosi lämpimänä päivänä kun oltiin tytön kanssa lähdössä autolla ja pistin kaukaloon, niin äiti ihmetteli KAVERINSA kanssa ääneen että kun ei ole villasukkia. VILLASUKKIA?! Kun ulkona on lähes 20 astetta lämmintä ja autossa ei pahemmin saa viileää ilmaakaan vanhan vuosimallin takia tulemaan? Olin hetken aika äimänkäkenä mutta nielin sanani vaan ja sanoin että "no ei ole ei" ja paineltiin matkoihimme. Argh.
Meillä taas oma äiti pitäisi tytön mieluiten alasti jokaisena kesäpäivänä.. Aurinkoa ottamassa "kun tekin olette tuon ikäisenä ottaneet aurinkoa".. 
Itse olin viime viikolla hetken auringossa ja olkapäät polttelevat vieläkin kun paidan laittaa päälle.. Ja mies sai hetken auringossa olosta auringonpistoksen ja paloi niin, että nahka kuoriutui.. On tainnut siinä 30-40 vuotta sitten aurinko olla aikalailla erilainen kuin nykypäivänä..
Järveenkin tyttö olisi pitänyt laittaa uimaan jo tänä kesänä kun meilläkin on pyllyä järvessä kuulemma pesty jo 4 kk ikäisenä.. Itse kävin uimassa viime viikolla ja oli kyllä niin jääkylmää, etten kyllä lämpimään kylpyyn/suihkuun tottunutta tyttöä sinne laita..
Meilläkin äiti on se, joka mielestään saa tytön minua paremmin rauhoitettua ja kauhulla odotan kun tyttö pitäisi jättää hoitoon päiväksi heille parin vkon päästä.. Meillä on äidin kanssa niin erilaiset käytökset kun esim tytön kanssa kävellään välillä päiväunien ajan.. Otan silloin tällöin äidin seuraksi kun vieressä asuu.. Kun tyttö herää kesken unien ja alkaa huutaa niin minä itse lykkään tutin suuhun, unipupun tutin tueksi ja jatkan matkaa, tyttö nukkuu taas.. Äitini sitten taas alkaa suhista typerän kuuloisesti vaikka vaunut ovat minulla.. Ja jos pääsee käsiksi työntöaisaan niin tärisyttää ja keikuttaa vaunuja ilman, että laittaa edes tuttia ja tyttö jatkaa huutamistaan.. Mutta ei vain voi omaksua sitä hiljaisempaa huomiota herättämättömämpää tapaa nukuttaa tyttö uudelleen.. Ei siinä mitkään suhinat auta..
Ruokailut pitäisi väkisin venyttää tytöllä 3 tunnista 4 tuntiin kun mekin kuulemma ollaan nukuttu useasti ulkona 6 tuntia putkeen (???!!!!??) tuon ikäisenä niin ruokailuväli on ollut 6 tuntia..
Itse ollaan todella tyytyväisiä tähän nykyiseen rytmiin, tytön ruokailu ja nukkuma-aikoihin.. Ärsyttää kun joku koko ajan tuputtaa millainen sen PITÄISI olla..
Nyt on selkeää kun tyttö syö klo. 8, 11, 14, 17 ja 20. Nukkuu päivässä sen 2-3 krt 30 min-1,5 h päikkäreitä ja riittää unta vielä yöllekin koko ajan pidempiä aikoja..
Pelottaa millainen kiukkupussi kotio saadaan sitten hoitopäivän jälkeen kun mikään ei mene meidän tapojen mukaan.. Huipentuuko kiva päivä siihen, että koko ilta on kiukkuilua kotona, lopulta sitten kaikilla..
Itse olin viime viikolla hetken auringossa ja olkapäät polttelevat vieläkin kun paidan laittaa päälle.. Ja mies sai hetken auringossa olosta auringonpistoksen ja paloi niin, että nahka kuoriutui.. On tainnut siinä 30-40 vuotta sitten aurinko olla aikalailla erilainen kuin nykypäivänä.. Järveenkin tyttö olisi pitänyt laittaa uimaan jo tänä kesänä kun meilläkin on pyllyä järvessä kuulemma pesty jo 4 kk ikäisenä.. Itse kävin uimassa viime viikolla ja oli kyllä niin jääkylmää, etten kyllä lämpimään kylpyyn/suihkuun tottunutta tyttöä sinne laita..
Meilläkin äiti on se, joka mielestään saa tytön minua paremmin rauhoitettua ja kauhulla odotan kun tyttö pitäisi jättää hoitoon päiväksi heille parin vkon päästä.. Meillä on äidin kanssa niin erilaiset käytökset kun esim tytön kanssa kävellään välillä päiväunien ajan.. Otan silloin tällöin äidin seuraksi kun vieressä asuu.. Kun tyttö herää kesken unien ja alkaa huutaa niin minä itse lykkään tutin suuhun, unipupun tutin tueksi ja jatkan matkaa, tyttö nukkuu taas.. Äitini sitten taas alkaa suhista typerän kuuloisesti vaikka vaunut ovat minulla.. Ja jos pääsee käsiksi työntöaisaan niin tärisyttää ja keikuttaa vaunuja ilman, että laittaa edes tuttia ja tyttö jatkaa huutamistaan.. Mutta ei vain voi omaksua sitä hiljaisempaa huomiota herättämättömämpää tapaa nukuttaa tyttö uudelleen.. Ei siinä mitkään suhinat auta..
Ruokailut pitäisi väkisin venyttää tytöllä 3 tunnista 4 tuntiin kun mekin kuulemma ollaan nukuttu useasti ulkona 6 tuntia putkeen (???!!!!??) tuon ikäisenä niin ruokailuväli on ollut 6 tuntia..
Itse ollaan todella tyytyväisiä tähän nykyiseen rytmiin, tytön ruokailu ja nukkuma-aikoihin.. Ärsyttää kun joku koko ajan tuputtaa millainen sen PITÄISI olla..
Pelottaa millainen kiukkupussi kotio saadaan sitten hoitopäivän jälkeen kun mikään ei mene meidän tapojen mukaan.. Huipentuuko kiva päivä siihen, että koko ilta on kiukkuilua kotona, lopulta sitten kaikilla..
En kestä. Pienistä asioista tulee isoja, mutta kun itse yrittää tytön parhaaksi tulla toimeen miehen vanhempien kanssa ja siitä ei vaan oikein tule mitään. Tänään tuli niin paha mieli, kun mentiin kylään ja tyttö heräsi juuri, kun oli nukkunut autossa. Vierastamista on vähän alkanut taas olla, niin pidin tyttöä sylissä ja kierreltiin vähän ympäriinsä ja anoppi heilui ympärillä. Tyttö naureskeli ja painoi päätä mua vasten, vähän ujosteli hyvällä tavalla. Yhtäkkiä sitten anoppi tuli sivulta ja otti tytön mun käsistä ja vei leikkimään 
jäin siihen ihan tyhmänä seisomaan tyhjän sylin kanssa, että mitä just tapahtu? Ikinä ei voi pyytää tai sanoa, että haluaisi ottaa tytön syliin. Sitten myöhemmin kun olin syöttänyt ja vein isovanhempien seuraan, niin kysyin että ottaako jompi kumpi vai laitanko leikkimatolle, niin vastaus vaikeasti, että kyllä minä voin ottaa, muttei elettäkään meidän suuntaan..? Ärsyttävää kun en tajua anopin ajatuksen kulkua!?!
jäin siihen ihan tyhmänä seisomaan tyhjän sylin kanssa, että mitä just tapahtu? Ikinä ei voi pyytää tai sanoa, että haluaisi ottaa tytön syliin. Sitten myöhemmin kun olin syöttänyt ja vein isovanhempien seuraan, niin kysyin että ottaako jompi kumpi vai laitanko leikkimatolle, niin vastaus vaikeasti, että kyllä minä voin ottaa, muttei elettäkään meidän suuntaan..? Ärsyttävää kun en tajua anopin ajatuksen kulkua!?!
Tuntuu, että joillekin isovanhemmille lasta sylitellään, kun he sitä haluavat ja meillä sama vauvan kanssa seurustelun suhteen, kun heitä huvittaa niin tekee, mutta ei silloin kun esim itse tarvii tehdä jotain niin ei välttämättä vaikka pyytää. Mä en kans käsitä sitä ajatuksen juoksua 
Just juttelin kaverin kanssa, jonka äiti oli aikoinaan niin iloinnut lapsenlapsen syntymästä. Oli niiiin ihana asia jne., mullekin tää mummi kehui miten "maailma tuli täydeksi". Toistaiseksi ainoa lapsenlapsi, mahdollisesti muita ei koskaan tule. Silti nyt tän mummin elämä on muuttunut niin, ettei halua/viitsi lapsen perään lainkaan katsoa. Kokee, että oma elämä on muualla, eikä jaksa nähdä vaivaa lapsenlapsensa vuoksi.
Siinä kohtaa mietin, miten onnellinen olen ja poika samoin, kun meillä on isovanhemmat jotka ovat todella odottaneet pikkuista maailmaan ja ihan varmasti tulevat olemaan elämässä mukana jatkossakin - vaikka välillä tuntuu että ovat liiankin innokkaita.
Uskon, että tulevaisuudessa kuuntelevat kuitenkin jos sanon, ettei karkkia anneta tai ei tarvitse munkkia/pullaa/jäätelöä tm. En usko, että sortuvat ainakaan hirveästi lahjomiseen. Kaverin anoppi antaa kaikessa periksi lapselle ja tarjoaa joka päivä herkkuja, ja vierailujen jälkeen on kuulemma kauhea työ saada poika taas hyväksymään säännöt..
Silti vaan tahtoo itsellä joskus ottaa aivoon kun anoppi ei antanut poikaa takaisin mun syliin vaan aina miehelle, varmaan kun ei tiennyt, saako poikaa taas itselleen, mieheltä kehtasi ottaa mutta multa ei. Mustasukkaisuus mulla lapsesta oli vain silloin, kun poika oli alle 2-3 kk ikäinen, mutta silloinkin anoppi sai pitää poikaa pitkiä aikoja itsellään. Anopille vaan tuppaa olemaan vähän sellainen suhtautuminen, että meidän koirien ja pojan olisi tykättävä enemmän hänestä kuin esim. appiukosta ja vaikuttaa usein vähän pettyneeltä, jos näin ei ole. Mun isä on hiukan samanlainen.
Siinä kohtaa mietin, miten onnellinen olen ja poika samoin, kun meillä on isovanhemmat jotka ovat todella odottaneet pikkuista maailmaan ja ihan varmasti tulevat olemaan elämässä mukana jatkossakin - vaikka välillä tuntuu että ovat liiankin innokkaita.
Uskon, että tulevaisuudessa kuuntelevat kuitenkin jos sanon, ettei karkkia anneta tai ei tarvitse munkkia/pullaa/jäätelöä tm. En usko, että sortuvat ainakaan hirveästi lahjomiseen. Kaverin anoppi antaa kaikessa periksi lapselle ja tarjoaa joka päivä herkkuja, ja vierailujen jälkeen on kuulemma kauhea työ saada poika taas hyväksymään säännöt..
Silti vaan tahtoo itsellä joskus ottaa aivoon kun anoppi ei antanut poikaa takaisin mun syliin vaan aina miehelle, varmaan kun ei tiennyt, saako poikaa taas itselleen, mieheltä kehtasi ottaa mutta multa ei. Mustasukkaisuus mulla lapsesta oli vain silloin, kun poika oli alle 2-3 kk ikäinen, mutta silloinkin anoppi sai pitää poikaa pitkiä aikoja itsellään. Anopille vaan tuppaa olemaan vähän sellainen suhtautuminen, että meidän koirien ja pojan olisi tykättävä enemmän hänestä kuin esim. appiukosta ja vaikuttaa usein vähän pettyneeltä, jos näin ei ole. Mun isä on hiukan samanlainen.
Meillä anoppi on vähän sellainen tuputtaja kaikessa ja itse en ole siihen yhtään tottunut. Tekee myös kaiken puolesta. Ja ehkäpä jotenkin sen myötä ajatteee, että saa tehdä mitä huvittaa. Koirallekin se antoi salaa(!) herkkuja ja jäi itse teosta kiinni.. Mitähän lapsen kanssa sitten..? Surullista, kun haluaisin, että tyttöä voisi viedä hoitoon, varsinkin kun isovanhemmatkin sitä haluavat. Mutta olen tullut jo melkein siihen pisteeseen, että puistattaa ajatuskin ja olen aina surullisella mielellä sieltä lähtiessä..
Torakka
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Voi jestas menee anoppiin taas hermot! Oltiin mieheni siskon luona käymässä ja anoppi "sattui" tulemaan käymään. Yritti esittää ettei tiennyt meidän olevan siellä, vaikka kälyni kertoi äitinsä soittaneen aiemmin ja sanoi tulevansa käymään kun mekin oltiin menossa. 
Pojalla on alkanut ihan tosissaan vierastus vaihe ja varsinkin ihmisiä kohtaan jotka tulee liian lähelle liian nopeasti. Heti ovesta päästyään anoppi oli kädet ojossa tulossa ottamaan poikaa sylistäni, mutta sanoin että katsellaan hetki kun on alkanut kovasti vierastaa. Anoppi sitten kärkkyi koko ajan meidän ympärillä ja pyysi poikaa joka toinen minuutti syliinsä. Poika näytti vielä hiukan vastahakoiselta, mutta ajattelin että näkeepähän omin silmin että poika ei halua anopin syliin. No niinhän siinä kävi että poika alkoi hirveän huudon kun minun käteni hänestä irtosi. Ojensin käteni uudestaan ja olin ottamassa pojan takaisin syliini, niin anoppi lähti pois päin ja käänsi minulle selkänsä! 
Samalla selitti pojalle että että kyllä se äiti on tuossa vieressä että mummo haluaa pitää sua sylissä. Koko ajan poika huutaa pää punaisena ja kyyneleet valuu pitkin poskia. Menin ottamaan pojan puoliväkisin takaisin itselleni ja koko lopun vierailun anoppi hääri vieressä ja "maanitteli" poikaa syliinsä, samalla kun toinen painaa aina kasvonsa mun rintaa vasten kun anopin naama ilmaantui näkyviin. Voi v***** voi olla itsekäs ämmä! Sitten oli taas niin loukkaantunut kun oltiin lähdössä ja menin laittamaan kenkiä enkä antanut poikaa hänelle vaan miehelle. :banghead:
Pojalla on alkanut ihan tosissaan vierastus vaihe ja varsinkin ihmisiä kohtaan jotka tulee liian lähelle liian nopeasti. Heti ovesta päästyään anoppi oli kädet ojossa tulossa ottamaan poikaa sylistäni, mutta sanoin että katsellaan hetki kun on alkanut kovasti vierastaa. Anoppi sitten kärkkyi koko ajan meidän ympärillä ja pyysi poikaa joka toinen minuutti syliinsä. Poika näytti vielä hiukan vastahakoiselta, mutta ajattelin että näkeepähän omin silmin että poika ei halua anopin syliin. No niinhän siinä kävi että poika alkoi hirveän huudon kun minun käteni hänestä irtosi. Ojensin käteni uudestaan ja olin ottamassa pojan takaisin syliini, niin anoppi lähti pois päin ja käänsi minulle selkänsä! Samalla selitti pojalle että että kyllä se äiti on tuossa vieressä että mummo haluaa pitää sua sylissä. Koko ajan poika huutaa pää punaisena ja kyyneleet valuu pitkin poskia. Menin ottamaan pojan puoliväkisin takaisin itselleni ja koko lopun vierailun anoppi hääri vieressä ja "maanitteli" poikaa syliinsä, samalla kun toinen painaa aina kasvonsa mun rintaa vasten kun anopin naama ilmaantui näkyviin. Voi v***** voi olla itsekäs ämmä! Sitten oli taas niin loukkaantunut kun oltiin lähdössä ja menin laittamaan kenkiä enkä antanut poikaa hänelle vaan miehelle. :banghead:Jotku ihmiset ei ajattele muuta kun itseään ja omia tarpeitaan. Minusta isovanhemmuus pitäis olla antava eikä riistävä asia. Asiat kuuluisi lähteä lasten tarpeista eikä siitä mitä esim. Mummi haluaa. Me ei olla oltu miehen äitin kanssa missään tekemisissä esikoisen vauva-ajoista lähtien, keväällä esikoista alkoi kiinnostaa mummiasiat niin mies päätti että otetaan häneen äitiin yhteyttä(lasten takia siis), noh melkein puolivuotta oltiin tekemisiissä, jonka aikana nähtiin kaks kertaa, mutta hän ei vain pysty kunnioitaan toisten ihmisen päätöksiä eikä voi millään ymmärtää ettei ole meidän perheemme keskipiste.
Meille tulee vielä ongelmaksi omien vanhempien tytön riehaannuttaminen.. Aina pitäisi olla kovaääninen ja riehua..
Jo odotusaikana tyttö oli todella liikkuvainen.. Liikelaskennoista ei tarvinnut huolehtia ja elonmerkkejä löytyi jatkuvasti.. Neuvolassa sanottiin, että noin liikkuvaisen lapsen kanssa tulee olemaan raskastakin.. Ja onhan tuo.. Alusta saakka temperamenttia löytynyt.. Se on heti nollasta sataan kun jokin asia ei ole hyvin.. Koko ajan liikkeessä.. Kädet ja jalat käy.. Murinaa, vinkumista, kiljumista, huitomista.. Leikkimatolla ei pysy kun kierii ympäriinsä ja pitää meteliä.. Kaupassa käytävät kaikuu kun tyttö pitää showta.. jnejne..
Jo ennen tytön syntymään (jo ennenkuin tuosta vilkkaudesta tiesin) päätin, että opetan lapseni rauhoittumaan ja olemaan itsekseen rauhallisissa leikeissä jos vain mahdollista.. Ja jos sitten kun se aika tulee niin tykkää rauhoittua väritys- ja puuhakirjojen parissa niin olisi hyvä.. Kotona iltaisin otetaan lattialta riehumasta ajoissa vauvakeinuun rauhoittumaan, ettei ole nukkumaan mennessä ylikierroksilla..
Tyttö on meidän onneksemme alkanut jäädä paikoilleen tutkimaan leluja ja on hauska seurata miten esimerkiksi tunnustelee sormella pikkutarkasti "helminauha" purulelun "ötököiden" jalkoja.. Ja muutenkin tutkiskelee kaikkea tarkkaan.. Nyt mökillä ollessa tyttö istuu pitkään rauhassa rattaissa ja katselee lelujaan.. Jätän rattaat paikoilleen ja katselen itsekin vaikka sitten järvelle tai heittelen tikkaa.. Tyttö saa olla paikoillaan olevissa rattaissa rauhallisesti..
Täällä annan tytön monesti vanhempieni hoitoon kun itse syön tai teen muita hommia.. Aina pitää alkaa heti riehaannuttamaan tyttöä.. Nostaa kainaloista ilmaan, leikkiä kovaäänisesti ja rajusti pehmoleluilla jne.. Aina tytön syötyä joutuu muistuttamaan, että sitten tulee kyllä oksennus kun samantien alkaa hölskyttää kun juuri söi.. Pitäisi olla pystyssä ja rauhassa jonkun aikaa.. Joka kerran saa samasta asiasta sanoa..
Eilen istuttiin sohvalla kun tyttö riehui ensin vanhempieni kanssa taas kovaäänisesti.. Otin tytön itselleni ja vanhempani katsoivat telkkaria.. Ihastelin mielessäni kun tyttö istui rauhallisesti sylissä kun silittelin päätä ja annoin koittaa pehmolelun nauhoja ja kauan tyttö jaksoi niitä vain hipelöidä ja tutkia.. Sitten äitini oikein hätkähti ja kysyi tytöltä et miks sä olet niin hiljaa?! Ja samantien käsiä taputtamaan ja leluja huiskimaan ja koittivat yhteistuumin saada tytön riehumaan.. Tulin toiseen mökkiin ja otin tytön syliin istumaan ja tutkimaan lelua ja taas oli kauan rauhallisesti.. Ja jäin ihmettelemään miksi pienen ihmisen pitäisi olla kokoajan ADHD.. Ja kun itse koitetaan opettaa tyttöä rauhoittumaan.. Ja sitten ikäänkuin kielletään se rauhallisuus.. Äkkiä jotain meteliä aikaiseksi.. Mikset sä riehu.. :arghh:
Jo odotusaikana tyttö oli todella liikkuvainen.. Liikelaskennoista ei tarvinnut huolehtia ja elonmerkkejä löytyi jatkuvasti.. Neuvolassa sanottiin, että noin liikkuvaisen lapsen kanssa tulee olemaan raskastakin.. Ja onhan tuo.. Alusta saakka temperamenttia löytynyt.. Se on heti nollasta sataan kun jokin asia ei ole hyvin.. Koko ajan liikkeessä.. Kädet ja jalat käy.. Murinaa, vinkumista, kiljumista, huitomista.. Leikkimatolla ei pysy kun kierii ympäriinsä ja pitää meteliä.. Kaupassa käytävät kaikuu kun tyttö pitää showta.. jnejne..
Jo ennen tytön syntymään (jo ennenkuin tuosta vilkkaudesta tiesin) päätin, että opetan lapseni rauhoittumaan ja olemaan itsekseen rauhallisissa leikeissä jos vain mahdollista.. Ja jos sitten kun se aika tulee niin tykkää rauhoittua väritys- ja puuhakirjojen parissa niin olisi hyvä.. Kotona iltaisin otetaan lattialta riehumasta ajoissa vauvakeinuun rauhoittumaan, ettei ole nukkumaan mennessä ylikierroksilla..
Tyttö on meidän onneksemme alkanut jäädä paikoilleen tutkimaan leluja ja on hauska seurata miten esimerkiksi tunnustelee sormella pikkutarkasti "helminauha" purulelun "ötököiden" jalkoja.. Ja muutenkin tutkiskelee kaikkea tarkkaan.. Nyt mökillä ollessa tyttö istuu pitkään rauhassa rattaissa ja katselee lelujaan.. Jätän rattaat paikoilleen ja katselen itsekin vaikka sitten järvelle tai heittelen tikkaa.. Tyttö saa olla paikoillaan olevissa rattaissa rauhallisesti..
Täällä annan tytön monesti vanhempieni hoitoon kun itse syön tai teen muita hommia.. Aina pitää alkaa heti riehaannuttamaan tyttöä.. Nostaa kainaloista ilmaan, leikkiä kovaäänisesti ja rajusti pehmoleluilla jne.. Aina tytön syötyä joutuu muistuttamaan, että sitten tulee kyllä oksennus kun samantien alkaa hölskyttää kun juuri söi.. Pitäisi olla pystyssä ja rauhassa jonkun aikaa.. Joka kerran saa samasta asiasta sanoa..
Eilen istuttiin sohvalla kun tyttö riehui ensin vanhempieni kanssa taas kovaäänisesti.. Otin tytön itselleni ja vanhempani katsoivat telkkaria.. Ihastelin mielessäni kun tyttö istui rauhallisesti sylissä kun silittelin päätä ja annoin koittaa pehmolelun nauhoja ja kauan tyttö jaksoi niitä vain hipelöidä ja tutkia.. Sitten äitini oikein hätkähti ja kysyi tytöltä et miks sä olet niin hiljaa?! Ja samantien käsiä taputtamaan ja leluja huiskimaan ja koittivat yhteistuumin saada tytön riehumaan..
Tulin toiseen mökkiin ja otin tytön syliin istumaan ja tutkimaan lelua ja taas oli kauan rauhallisesti.. Ja jäin ihmettelemään miksi pienen ihmisen pitäisi olla kokoajan ADHD.. Ja kun itse koitetaan opettaa tyttöä rauhoittumaan.. Ja sitten ikäänkuin kielletään se rauhallisuus.. Äkkiä jotain meteliä aikaiseksi.. Mikset sä riehu.. :arghh:
Tuo on kyllä ikävää Mariel jos ei voi rauhallisiakin leikkejä leikkiä lapsen kanssa. Oisko mahollista ettei osaa muuta? Tai oletko sinä ite (tai mahdolliset sisaruksesi) ollut "ylivilkkaita"? Että vanhempasi olettaisivat sen vuoksi että lapsen kuuluu "riehua" aina.
Omasta kokemuksesta sanon et meillä ainakii mies leikkii vaa kovaäänisiä leikkejä pojan kaa. Monta kertaa joutunu sanoo illalla ettei soittais niitä nopeita musiikkeja pojan leluista tai et ei yrittäis saaha poikaa hekottamaan just ennen nukkumaan käyntiä... Se on vaa nii paljon helpompaa riehaannuttaa toinen kun rauhottaa.
Omasta kokemuksesta sanon et meillä ainakii mies leikkii vaa kovaäänisiä leikkejä pojan kaa. Monta kertaa joutunu sanoo illalla ettei soittais niitä nopeita musiikkeja pojan leluista tai et ei yrittäis saaha poikaa hekottamaan just ennen nukkumaan käyntiä... Se on vaa nii paljon helpompaa riehaannuttaa toinen kun rauhottaa.