Yleinen keskustelu

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voisin itsekin liittyä mukaan keskusteluun. Oma olo on vielä kohtalainen, mutta päiviäkin vasta 4+6. Lähinnä vatsa tehnyt tenän ja se tekee oloa hetkittäin aika ikäväksi. Ennenkin ollut samaa oiretta, joka johtanut rajuun närästyksen ja etovaan oloon. Meille odotetaan kolmatta lasta ja ainakin edellisessä raskaudessa sain närästysreseptin ihan vain soittamalla neuvolaan varatakseni aikaa ensikäynnille. Mutta minulla oli jo takana ensimmäisen raskauden raju sairaslomaan johtanut närästys. Mutta pahoinvointilääkettä neuvolalääkäri ei määrännyt, kun en oksennellut. Sairasloman sain, koska koko ajan etoi niin paljon, että töihin en kertakaikkiaan pystynyt. Niin kovasti toivoisin, että tällä kertaa pysyisin työkykyisenä.
Kavereille olen aikaisemmin kertonut sitä tahtia, kun olen kasvokkain nähnyt. Nään liian harvoin ja tuskin ketään vielä muutamaan viikkoon, joten ei tule kerrottuakaan. Omille vanhemmille raskaudet ovat paljastuneet sairaslomien myötä. Asutaan lähekkäin ja ollaan paljon tekemisissä.
 
Täällä kanssa viikonlopun aikana on alkanut etomaan, matkapahoinvointi ja väsyttämään😴 osansa aiheuttaa varmasti mökillä huono sänky, mutta etova olo vain on. Sentään pystyy jotain syömään. Toivon todella että pysyy vain näin lievänä🫡
 
Mulla kans etovaa oloa ja vähän hutera fiilis välillä, mutta aika lievää, ruoka maistuu semi normaalisti. Syömisen jälkeen saattaa olla ällö olo. Pari kertaa yökkäyttänyt hampaita harjatessa.
Hirveä väsy ja vatsaa nippailee pitkin päivää. Rinnat on ollu arat paitsi parina päivänä yhtäkkiä hävinny se tunne hetkeks ja siitä syntyy kyl aika paniikki.
Onneks oireet on sit palannu ni heti mieli rauhottuu 😮‍💨
 
Heippa kaikille. Mä plussasin tänään ja pitäis olla vasta rv 3+1. Mutta ihan selkeä viiva jo! Ounastelin tätä myös kun olen ollut rauhallisempi/ seesteisempi.. energisempi eikä ole tullut makeanhimoa. Siis olotila eronnut selvästi normi pms oireista. Lisäksi 2-3 päivää vähän närästänyt (mua ei ikinä muuten närästä kuin raskaana..). Outoa jos se voi alkaa jo näin pian 🤔 Valkovuotoa oon myös ihmetellyt.. että on ollut runsaampaa ja vetelää. Jee 🤣 Alamahassa nipistelee.. nipistellyt jo dpo 5-6 lähtien. Nyt dpo 10. Taisin sen kiinnittymisen tuntea 🙏

Toi makeanhimon puuttuminen mulle oli oikeesti merkittävä oire.. Viimeksi myös alkuraskaudessa suklaa ym makea ällötti enemmän ja teki mieli kaikkea suolaista. Normaalisti oon ihan sokerihiiri.

Super onnellinen ja huojentunut olo jos tää nyt tosiaan on totta 🙏🙏🙏 Ja jatkuu hyvin 💖💖🩵

Nautin niin tästä vielä kun kahvi maistuu. Aiemmissa raskauksissa kahvi alkanut etoa suht pian.. Sitä hirveää väsymystä myös ootellessa 😬 Pitäis vissiin tulevana viikkona siivota kämppä lattiasta kattoon 🤣 Kunnes romahtaa 2-3kk sohvan pohjalle 😬 Noh, ehkäpä oireet eivät ole täysin samat kuin viime raskaudessa.

Nyt myös imetän edelleen. Mikä voi kai vaikuttaa moneen. Meillä 10kk tyttö. Tuleva isosisko 🥲🩷 Ja ymmärrän hyvin ristiriitaiset fiilikset. Just eniten jännittää oma jaksaminen. Toisaalta mulla nyt ihana tilanne etten ole töissä vielä.. kun viime raskausaikana päättyi määräaikainen työsuhde. Saan nukkua päikkäreitä tarvittaessa pikkusen kaa yms. Ei kuitenkaan niin rankkaa arkea mun mielestä kuin mitä oli kokoaikatyössä.

Pahoinvointilääkkeet nykyään kuulemma hyviä. Kannattaa asiasta kyllä neuvolalääkäriä ensin konsultoida ja pyytää resepti. Mulla ei oo aiemmin juurikaan ollut oksentelua. Vaan se jatkuva etova olo ja pystynyt syödä vaan ihan neutraaleja ruokia. Eikä oo kestänyt haistaa mitään 🤣
 
Hei,

Minäkin nyt uskaltaudun mukaan keskusteluun. Elikkäs yritys aloitettiin kesäkuussa ja nyt jos kaikki menee hyvin, meille tulee kuudes pienokainen 🥰

Tein aikaisin haalean plussan ja viime viikolla näytti digitesti jo 1-2 viikkoa. Vaihtelevia oireita on ollut ja viikonloppuna tiputteli vähän verta. Joten olin valmis heittämään hanskat tiskiin.

Keskiviikkona teen vielä digitestin ja huomenna tai keskiviikkona soittelen neuvolaan.

Miehelle pienokainen olisi toinen.

Tänään ei sitten kahvi enää maistunut ja alavatsaa vihloo välillä oikein mukavasti, kun liikkuu väärin tai nousee liian nopeasti sohvalta.

Ja ettei tämä kaikki niin yksinkertaista ole, niin mulle tuli lähete leikkaukseen perjantaina 🫠 Leikkaus on vähän pakollinen ja ei voi siirtää, kun hermokivut ovat niin lamaannuttavat. Noh 1-6kk:n sisään olisi ja täytyy nyt leikkaavan tahon ja neuvolan kautta kysellä miten nyt sitten etenee.

No olen oppinut ettei kaikki mene ikinä helpolla 🤣🤣
 
@Nimendi oii onpa raastava tilanne, mutta pakkohan se on itsensä hoitaa kuntoon 💖 Voikohan nukuttaa pelkästää kaasulla vai miten 🤔 Varmasti kaikki harkitaan niin, että pienellä vauvan alulla on kaikki hyvin. Nythän on vielä kuitenkin sit ihan suojassa kun ei istukkakaan ole muodostunut vielä 🤔
 
@Valora valitettavasti ei voi. Täytyy olla ihan täysin nukutettu. Leikataan siis kaularanka ja ei ole tietoa pitääkö mennä pelkästään etukautta vai joutuuko myös niskasta menemään. Turvallisin vaihe kai leikata on ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
 
Heips, ehkä jonkun viestin tänne jo laitan. Plussasin tänä aamuna kp26, eilen oli vielä cb:n digi "ei raskaana", mutta tänään rfsu:n early ja pc normi hailurat sekä päivällä parin tunnin pidätyksellä sain pc:n ultraan myös positiivisen viivan. Raskauteen en kuitenkaan silti pysty millään lailla luottamaan, olihan meillä hyvin rankka menetys kesäkuussa raskauden puolivälissä. En edes miehelle ole vielä kertonut, kerron sit ehkä keskiviikkona tai torstaina kun oikeasti ollaan jo kp28-29 tienoilla.

Mutta varovaisen seurailevaisesti mukana. ❤️‍🩹
 
Mä olen kertonut yhdelle ystävälle. Enkä taida kertoa muille.. siis isommille lapsillekaan.. kuin vasta nt-ultran jälkeen. Mua jotenkin jännittää tosi paljon, että miten asia otetaan vastaan.. kun on näin lyhyt ikäero. Haluan ainakin vielä suojella omaa ihanaa kuplaa 🩵🩷 Ja pelkään tulevan jotain negatiivista.

Siis mä oon tän 10kk vauvan kanssakin kuullut aika paljon että "itse olen onnellinen kun omat lapset jo isoja.. huhhuh enpä olisi enää jaksanut." Nää on alkaneet ärsyttämään yhä enemmän..miksei voisi sanoa jotain positiivista tai sitten olla hiljaa 😡

Mä niin toivoisin vaan lämpimiä onnitteluja sitten kun tämä julkaistaan 🙏🩷🩵

Mitä lisäravinteita käytätte/ aiotte käyttää? Mä oon syönyt pidempään terranovan luontaista prenatal vitskua. Erikseen vielä myös vahva d, liposomaalinen rauta ja omegat. Nyt huomaan heti alkaneet omegat nousta vähän ylös ja varmasti tulevat jäämään tässä alkuraskaudessa 😬 Mietin jatkan tota tuttua monivitskua ja taidan tilata vielä hyvin imeytyvän folaatin lisäksi.

Viime alkuraskaudessahan en sit pahoinvointiaikana saanut mitään vitamiineja alas. Siksikin tankkaillut etukäteen. Ja nyt pidettävä erityisen hyvä huoli ravitsemuksesta kun vielä imetänkin. Ja aion imettää niin kauan kuin vauva haluaa.
 
@Valora me pidetään niin pitkään salassa ennenkuin joku tajuaa. Yhdelle ystävälle kerroin viime viikolla ja enempää en kerro. Senkään takia en halua kertoa ettei anoppi osaa pitää suutansa kiinni. Ja sitten alkaa hirvee hössötys niin ei kiitos.

Mä ostan tällä viikolla onko se nyt Multivitan raskausvitamiinin. Ennen sitä nyt olen syönyt Puhdistamon vitamiineja ja rautalisää.
 
Varasin nyt sitten neuvolaan ensimmäisen ajan ja lääkärin pitäisi tänään soittaa, että katsomme mun lääkkeet kuntoon. Sen verran vahvat nuo minun hermokipulääkkeet, niin täytyy katsoa mitä sitä uskaltaa syödä ennen leikkausta. Neuvola on 7.10.

Mietin jos menisi yksityiselle varhaisultraan. Mutta hinta mietityttää.
 
Epäuskoisena liityn tänne 😊
Plussasin viikonloppuna, nyt 4+5.

Aika epätodelliset ja hämmentyneetkin fiilikset. Vauva oli ehdottomasti suunniteltu ja toivottu, mutta raskauduin vähän yllättäen tosi nopeasti, eikä pää meinaa pysyä muutoksessa mukana. Meillä on ennestään 2021 syntynyt tyttö ja 2023 syntynyt poika, ja mietityttää paljon, miten aika, jaksaminen ja syli riittää kaikille. Ja ollaan muutenkin ehkä nyt siinä iässä, että alkaisi just ja just pikkulapsiarki helpottaa, niin tässä sitä taas ollaan, lähtökuopissa 😅
 
Monta uutta osallistujaa. Onnea kaikille plussanneille❤️

Täällä pahoinvointi loppu toissailtana ja muutkin oireet pikkuhiljaa hävinneet. Tiedättekö sen painon tunteen vatsalla, se on kadonnut. Nännikipu, pystynyt sängyssä vaihtamaan asentoa, kun hipaisukin sattui niin paljon. Pahoivointi täysin tiessään nyt toista päivää, kahviakin tuli tänään hörpittyä.
Myös mieliala on parempi. Huonovointisuus selvästi boostaa ahdistuksia ja epävarmuuksia.

Nyt toki sitä miettii, että onko kaikkien näiden kadonneiden oireiden takana keskenmeno. Tein raskaustestinkin ja viiva on haaleampi, mitä viimeisessä testissä..nyt on rv6+3. Voikohan näillä viikoilla jo tulla ilmiö, jolloin hcg on niin korkealla, että viiva alkaa haalistua🤔 tuntuu että ois aika aikasessa, kun ymmärtääkseni vielä pitäisi hcg:n olla nousukiidossa. Aika näyttää.
 
@Nimendi Onko teilläpäin minkälaisia vaihtoehtoja varhaisultralle? Itsekin kun katselin, niin +/-90e löytyy kyllä muutamia paikkoja, valinnanvaraa siis on, mutta yksityinen lääkäriasema, Terveystalo tmv. niin huhheijaa saa maksella jo satasia. 😅

@Annukka87 Itsellä myös vauva toivottu ja haluttu, plussasta olin onnellinen❤️ Kuitenkin jostain hiipi vielä alitajunnasta muistuttelemaan, että ei oo kuule montaa vuotta jäljellä, kun poikanen lentää pesästä. Ootko nyt ihan varma, että haluat sitoutua tähän vielä moooooneksi vuodeksi eteenpäin, kun vapaus häämöttää jo nurkan takana.😄 toki nyt on eri tilanne, kun kumppani rinnalla. Esikoisen kanssa ollaan eletty kaksin lähes hänen koko pieni elinikä.
 
Muokattu viimeksi:
@capella täällä kai olisi Kaunis odotus ainakin, missä tehdään yksityisellä ja sitten tietty nuo kalliimmat vaihtoehdot 🙈 Mulle on yleensä neuvolasta määrätty varhaisultra, mutta nyt varmasti pitäisi ite mennä yksityiselle niin jos osasin oikein katsoa Kaunis odotus olisi kai sen 80+€
 
@Nimendi aaivan, kävin vilkaseen tuolta toisesta keskustelusta l.a. listasta, niin Tampesterin suunnilta sinäkin varmaan näitä katsellut(oletan). 😄 Viimeksi kävin Perhe-Artella, ja juu, toimitti asiansa. Sijainti oli vaan, ei nyt kirjaimellisesti hankala, mutta silti vähän hankala.😅 tällä kertaa ajattelin mennä Wario Mamasille.
 
@Nimendi aaivan, kävin vilkaseen tuolta toisesta keskustelusta l.a. listasta, niin Tampesterin suunnilta sinäkin varmaan näitä katsellut(oletan). 😄 Viimeksi kävin Perhe-Artella, ja juu, toimitti asiansa. Sijainti oli vaan, ei nyt kirjaimellisesti hankala, mutta silti vähän hankala.😅 tällä kertaa ajattelin mennä Wario Mamasille.

Sä osasit etsiä niitä paremmin kuin minä 😅🤣 enkä ole varma oliko se juuri tuo Kaunis odotus vai oisko ollu peräti Artella mitä olen katsonut. Olen siis noista ihan pihalla 😄
 
Mä kävin Tampereella asuessani Kätilöpalvelu SydämenSykkeessä, ja voin kyllä suositella 😊 Ultraaja tekee (tai ainakin teki) myös Taysissa nt- ja rakenneultria.

Nykyään asun Kuopiossa ja täällä on vähemmän tarjontaa. Mutta pääsen ”onneksi” taustan vuoksi neuvolan kautta varhaisultraan. Keväällä kävin myös neuvolan kautta opetusvastaanotolla lääkärin + parin opiskelijan ultrattavana, ja sekin oli onnistunut kokemus (paitsi epäonninen tuulimuna).
 
Voi kyllä olla, että pääsen tuon mun lääkityksen takia varhaisultraan. Ainakin lääkäri tänään soitti ja vaihdettiin vahvat lääkkeet sikiöturvallisemmiksi. Kuulemma lääkkeiden takia äitiyspolilla täytyisi raskautta seurata 🤷🏼‍♀️

Ja vielä täytyy kirurgin kanssa jutella, miten nyt eteenpäin 😮‍💨
 
Takaisin
Top