Yleinen keskustelu
- Ketjun aloittaja Vargynja
- Aloituspäivämäärä
Olen tosi pahoillani! Jaksamista rankkaan vaiheeseen!
Olen pahoillani! Todella surullista ja olisin niin toivonut että harmitonta!
Voimia sulle ja toivottavasti pian saatte onnellisen päätöksen!Olen pahoillani @Keväänkorvalla. 
Voimia ja onnea jatkoon!
Voimia ja onnea jatkoon!Sitähän tää on. Paitsi tässä odotellessani kuulisin mielelläni tässä tilanteessa ennenkin olleilta, että kuuleeko sen riskiluvun heti nt-ultran yhteydessä vai tuleeko se vasta myöhemmin? Ja tuleeko labrat Kantaan jo ennen ultraa?
Mulle laskettiin se niskaturvotuksen riskiluku siinä ultran yhteydessä, kirjottivat neuvolakorttiin ne arvot ihan. Ja labrat tuli ennen sitä muistaakseni kantaan, ne pappa mom mitä arvoja siinä seulassa otetaankaan. Siihen en ota kantaa voiko niistä veriarvoista lukea mitään etukäteen kotona vai onko niissä joku laskukaava sen nt-lukeman kanssa.
Kiitti! Hyvä jos saisi heti ultran yhteydessä.
Eipä nuo arvot kai hirveästi kerro ennen ultraa, kun niihin yhdistetään ainakin se niskaturvotuksen määrä, äidin ikä ja paino. Ehkä parempi siis, ettei ala liikaa tulkitsemaan itsekseen, vaikka sattuiskin tulemaan Kantaan etukäteen. 
Jotain kerrottiin ultrassa ja kotiin tuli myös kirje sitten jälkeen päin.Kiitti! Hyvä jos saisi heti ultran yhteydessä.
Täällä oli paasto just sen 5.3 ja diagnoosi tuli. Ei kuitenkaan oo näkynyt sokereissa mitenkään. Mitä epäterveellisemmin syöt, niin sitä paremmat sokeriton. Miten tämä nyt vaikuttaa vauvan eloon syntymän jälkeen? Pitääkö olla useampi päivä sairaalassa?
Meillä on kaksi koiraa ja heidän käytöksessä en ole huomannut mitään raskauksien aikana.Onkos täällä muilla lemmikkejä? Meillä on aina ollut koiria. Aiemmista raskauksista en ole koiran käytöksessä huomannut alkuraskaudessa muutosta.Nykyinen sakemanni on kokoajan mun iholla,vieressä tai vähintäänkin väijymässä sohvan kulmassaMeinaa järki pyörähtää ympäri ton elukan vahdatessa.
Aiempien lapsien kohdalla olen joutunut olemaan oliko se nyt 2 vai 3vrk synnytyssairaalassa, kun seurataan vauvan verensokeriarvoja tietyin välein. Äidin verensokerimittailut loppuu synnytykseen, uusi sokerirasitus tehdään äidille sitten joko 6kk tai 1v synnytyksestä.
Itse joudun menemään nyt tämän kolmannen lapsen synnyttyä jo 6kk synnytyksestä rasitukseen kun tässä raskaudessa jouduttiin aloittamaan tablettihoito raskausdiabetekseen, kun mun aamun paastoarvot lähti hurjasti heittelemään eikä laskenut alle viiterajan kotimittauksissa, vaikka kuinka fiksaili iltapaloja.
Mulla sama syömisten suhteen! Me oltiin 2vrk sairaalassa, vauvan sokereita seurataan eka tiheämpään ja sitten harvemmin. En muista enää näitä tuntivälejä mutta noin 2vrk niitä seurattiin
meillä ei ollu sokereissa häikkää niin lyhyellä seurannalla selvittiin, jos olisi matalia sokereita niin pitää saada x-määrä peräkkäin hyvät/sallitut arvot jotta voi kotiutua.Löytyy 2xkoira ja 4xkissa. Yhdelläkään eläimistä ei tietääkseni ole kokemusta vauvoista, niin mielenkiinnolla odottelen mikä on reaktio sitten kun vauva saapuu kotiin. Eläinten ikähaitari 5-16 v.Onkos täällä muilla lemmikkejä? Meillä on aina ollut koiria. Aiemmista raskauksista en ole koiran käytöksessä huomannut alkuraskaudessa muutosta.Nykyinen sakemanni on kokoajan mun iholla,vieressä tai vähintäänkin väijymässä sohvan kulmassa
Ainakin pitää ahkerasti suojailla vauvan nukkumis yms. varusteet kissoilta, ovat takuuvarmasti menossa niiden päälle nukkumaan.
Kultanaamio
Silmät suurina ihmettelijä
Kissoja löytyy myös meiltä, kaikki esillä olevat vauvan tarvikkeet on kyllä heidän toimesta jo "testattu"
olen ajatellut että parempi pitää varusteet vaan esillä nyt jo niin ehkä suurin uutuuden viehätys ja kiinnostus on kadonnut kissoilta siihen mennessä kun vauva tulee. Eivät onneksi ole raapineet tms, uteliaita vain... Jännittää kyllä miten vauvaan suhtautuvat.Meillä kävi tänään vanhin kissamuori sairaalakassin päälle päiväunille, huoneeseen mitä normaalisti välttelee. Ei mitään tietoa syystä, mutta oli kiva havainto, sillä tämä on pelännyt tosi paljon pieniä lapsia aikanaan. Jospas ennakoisi hyvää :)Kissoja löytyy myös meiltä, kaikki esillä olevat vauvan tarvikkeet on kyllä heidän toimesta jo "testattu"
Hei kaikki! Siirryn tuolta maaliskuisten puolelta tänne, kun ei vauva syntynyt maaliskuun puolella. 
Laskettu aika oli ja meni 26.3, mutta tyttö edelleen tyytyväisenä mahassa. Perjantaina käynnistetään jos ei aiemmin ala synnytys spontaanisti.
Laskettu aika oli ja meni 26.3, mutta tyttö edelleen tyytyväisenä mahassa. Perjantaina käynnistetään jos ei aiemmin ala synnytys spontaanisti.
Voihan, toivottavasti hän nyt sieltä syntyy ilman käynnistystä. Tsemppiä!Hei kaikki! Siirryn tuolta maaliskuisten puolelta tänne, kun ei vauva syntynyt maaliskuun puolella.
Laskettu aika oli ja meni 26.3, mutta tyttö edelleen tyytyväisenä mahassa. Perjantaina käynnistetään jos ei aiemmin ala synnytys spontaanisti.
Kiitos paljon
Moikka huhtikuiset,
Kaipailisin hurjasti vertaistukea... Meidän vauvveli syntyi huhtikuun lopulla, 40+5. Synnytys oli hyvin traumaattinen kokemus, se kesti pitkään ja tuntui ettei sairaalassa kuunneltu meidän toiveita yhtään. No, se on nyt takanapäin ja pitää vaan ajan kanssa koittaa päästä sinuiksi tapahtumien kanssa.
Mutta sitten tämä lapsivuodeaika
Apua kuinka tyhmä olen ollut... Tämähän on aivan kamalaa aikaa 
Kroppaan sattuu, ompeleisiin, peräpukamiin jne. Mieli on aivan maassa, itkettää ja välillä tulee ihan syviä ahdistuskohtauksiakin. Vauva on tissillä aivan kokoajan, hyvä kun pääsen edes pissalla käymään. Näin pieni ei viihdy vaunuissa lainkaan, kun koitin päästä edes hetkeksi ulos aurinkoon kävelylle.
Puolisolla meni vauvaan hermot viidentenä päivänä ja en uskalla enää hänelle huutavaa vauvaa antaa vahdittavaksi. Hän poistuu lähes joka päivä kotoa muutamaksi tunniksi jonnekin (kuntoilemaan, lenkille, saunomaan jne), mikä toki tuntuu itsestäni epäreilulle isyysvapaan puitteissa. Toisaalta en kait saa olla siitä mustasukkainen, että hän nyt on mies ja mies ei tässä kohtaa voi vauvan eteen paljoa tehdä.
Koitan rauhoitella itseäni ja lukea kokemuksia, mutta suoraan sanottuna ahdistun vaan lisää kun luen muiden kertomuksia siitä, kuinka tämä väsymys, valvominen, itsestä kaikkensa antaminen ja muut (täysin siis normaalit vauva-arjen asiat) kestävät sinne 1v asti.
Olo on todella lohduton. Itken päivisin ja öisin välillä aivan hulluna. Lopulta en edes osaa sanoa miksi.
Vauva nyt 10pv ikäinen, ihana häntä kohtaan mulla ei ole mitään negatiivista ajatusta. Olen vaan jo nyt niin loppu henkisesti, tälläistäkö tämä on, tuntevatko kaikki tässä kohtaa vain iloa ja mikä itseä vaivaa
Kertokaa miten tästä ajasta saisi voimia, miten osata nauttia ja miten te muut olette kokeneet ensimmäiset viikot? Helpottaako tämä ja koska!?
Kaipailisin hurjasti vertaistukea... Meidän vauvveli syntyi huhtikuun lopulla, 40+5. Synnytys oli hyvin traumaattinen kokemus, se kesti pitkään ja tuntui ettei sairaalassa kuunneltu meidän toiveita yhtään. No, se on nyt takanapäin ja pitää vaan ajan kanssa koittaa päästä sinuiksi tapahtumien kanssa.
Mutta sitten tämä lapsivuodeaika
Apua kuinka tyhmä olen ollut... Tämähän on aivan kamalaa aikaa Kroppaan sattuu, ompeleisiin, peräpukamiin jne. Mieli on aivan maassa, itkettää ja välillä tulee ihan syviä ahdistuskohtauksiakin. Vauva on tissillä aivan kokoajan, hyvä kun pääsen edes pissalla käymään. Näin pieni ei viihdy vaunuissa lainkaan, kun koitin päästä edes hetkeksi ulos aurinkoon kävelylle. Puolisolla meni vauvaan hermot viidentenä päivänä ja en uskalla enää hänelle huutavaa vauvaa antaa vahdittavaksi. Hän poistuu lähes joka päivä kotoa muutamaksi tunniksi jonnekin (kuntoilemaan, lenkille, saunomaan jne), mikä toki tuntuu itsestäni epäreilulle isyysvapaan puitteissa. Toisaalta en kait saa olla siitä mustasukkainen, että hän nyt on mies ja mies ei tässä kohtaa voi vauvan eteen paljoa tehdä.
Koitan rauhoitella itseäni ja lukea kokemuksia, mutta suoraan sanottuna ahdistun vaan lisää kun luen muiden kertomuksia siitä, kuinka tämä väsymys, valvominen, itsestä kaikkensa antaminen ja muut (täysin siis normaalit vauva-arjen asiat) kestävät sinne 1v asti.
Olo on todella lohduton. Itken päivisin ja öisin välillä aivan hulluna. Lopulta en edes osaa sanoa miksi.
Vauva nyt 10pv ikäinen, ihana
häntä kohtaan mulla ei ole mitään negatiivista ajatusta. Olen vaan jo nyt niin loppu henkisesti, tälläistäkö tämä on, tuntevatko kaikki tässä kohtaa vain iloa ja mikä itseä vaivaa Kertokaa miten tästä ajasta saisi voimia, miten osata nauttia ja miten te muut olette kokeneet ensimmäiset viikot? Helpottaako tämä ja koska!?