Yleinen keskustelu

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Täällä voitte keskustella kaikesta mieleen juolahtavasta, mikä ei kaipaa omaa ketjuaan. 😊 Voi liittyä tai olla liittymättä odotukseen!
 
Minä korkkaan tämän ketjun :Waving Hand Sign:

Eilen jo näkyi testissä jotain, tänään selvemmin. Ei olla enää ihan nuoria, joten riskit on olemassa erityisesti nyt alussa. Mutta ei se poista sitä, että juuri nyt jotain tapahtuu.

Masu on tänään ja eilen ollut sellainen hieman painava ja pullea. Tää oli myös viime raskaudessa ekoja oireita, jouduin hyvin pian raskaushousuostoksille. 😅
 
Mökin oon ihan yllättynyt, kun tuntuu että vatsa jotenkin jo pienesti pömpöttää jo näin alussa 😅 pakko kohta varmaan kaivaa varaston uumenista raskausfarkut, kun omat jo kiristi sen verran. Ja keksiä mitä ihmeen paitoja käytån, kun en ihan vielä halua kaikkien tietävän 😅

Milloin muuten muut aiotte kertoa raskaudesta? Esikoisen kohdalla odotettiin "varmemmille viikoille", mutta ajattelin jo omille vanhemmille kertoa ylihuomenna ja muutamalle ystävälle pian. Jos menisikin kesken, niin saisi sitten tukea. Jotenkin tylsää salailla, mieluummin iloita yhdessä 🥰 ihan kaikille en aio heti kuitenkaan kuuluttaa, vaikka vähän mieli tekisikin 😂
 
En uskalla edes neuvola vielä soittaa, takana kemiallinen ja sen takia odotan ainakin viikolle 6-7 asti kunnes soitan neuvola ja jos nt ultrassa kaikki hyvin niin silloin vasta ehkä uskallan kertoa omille vanhemmille.
 
Ehkä mäkin voisin tulla tänne varovasti kurkkimaan vaikka aikaista onkin, eilen haaleahko, mutta selkeä plussa testissä. Testailen huomenissa uudestaan onko viiva vahvistunut 🤞

Mä en oikein tiedä milloin kerrottaisiin raskaudesta, jos se tästä nyt alkua pidemmälle jatkuu. Viimeksi menetettiin vauva sen verran myöhäisessä vaiheessa, että turvallisia viikkoja odottamalla pitäisi varmaan kertoa vasta vauvan syntyessä. Ehkä sitten ensimmäisen ultran jälkeen?
 
Minä jo muutaman viestin laitoin aamun plussa-uutisista. Samoja, keille olen kertonut siitä, että toinen saisi tulla. Samoja, keille kertoisin, jos kävisi huonosti. Neuvolavarauksen teen ensi viikon alussa, jos vuoto ei ala. :smiling-eyes:
 
Mites teillä oireet?

Allekirjoittaneella on todnäk. ovulaation pohjalta laskettuna vasta 3+5 ja silti tänä aamuna oli jo merkkejä pahoinvoinnista. Yökin hampaita pestessä ja autoa ajaessa iski sellainen yökötys-kuumotus päälle. Ei siis mikään paha vielä, mutta aika varhain tämä jo antaa merkkejä.

Lisäksi tosiaan vatsa on turvonnut, ja alavatsa kipunoi.
 
Pahoinvointia on ollut hieman iltaisin mut hyvin vähän vielä. Rinnat, etenkin nännit ovat kiepeät ja vatsa on turvonnut.
 
En uskalla edes neuvola vielä soittaa, takana kemiallinen ja sen takia odotan ainakin viikolle 6-7 asti kunnes soitan neuvola ja jos nt ultrassa kaikki hyvin niin silloin vasta ehkä uskallan kertoa omille vanhemmille.
Mulla sama homma! Esikoista odotan, RV 4+6. Ensimmäinen "raskaus" oli just kemiallinen, en edes tiennyt olevani raskaani, ennen kuin alkoi vuoto 6+2. Sillon vasta tein plussan, en tiennyt mistään mitään, oletin olevani raskaana, mutta samaan aikaan oli vaan se fiilis, että kaikki ei ole hyvin, ei tämä ole normaalia alkuraskauden vuotoa vaikka kuinka neuvolasta ja naistenklinikalta rauhoiteltiin. Sitten RV6+4 aamulla tiesin, ettei ole normi "menkka"klöntti. Viivat alkoivat heti haalistua sen jälkeen, mut menin silti varhaisultraan yksityiselle (huh, että kirpas).

Mutta nyt hyvä fiilis tuosta Pavusta. Mutta en haluu vielä neuvolaan soittaa, ku viimeeks oli kamalaa heti 2 pv päästä peruu se. Ja nyt enemmälle ihmiselle kertonut tästä, jotenkin vaan sellane fiilis, että kyllä hän on tullut jäädäkseen. Viimeeks en halunnu oikeestaan kellekkään kertoo, kolme läheistä ties, joilla jo lapsia. Nyt haluis koko maailmalle kertoo:tears: mut ei nyt vielä kuiteskaan. Töissä, kun käy toimistolla tulee olla vaikeinta piilotella mahaa. Sielä en halua kenenkään tietävän ennen ku rakenneultras käyny. Tänää pitää lähtee kirpparishoppailee paitoja, nii järkyttävä jalkapallo, että:tears:
 
Toisaalta, varmaan huomenna soittelen kyllä neuvolaan jo. Alkaa 6 viikko ja eka käynti neuvolas on 8-10 viikoilla eikä ikinä tiiä, kui paljon on aikoja.

Jos menis vaikka sinne 9-10 viikoille eka käynti niin sit ei olis enää pitkä aika rakenneultraan:smiling face with heart-eyes:
 
Ehkä mäkin voisin tulla tänne varovasti kurkkimaan vaikka aikaista onkin, eilen haaleahko, mutta selkeä plussa testissä. Testailen huomenissa uudestaan onko viiva vahvistunut 🤞

Mä en oikein tiedä milloin kerrottaisiin raskaudesta, jos se tästä nyt alkua pidemmälle jatkuu. Viimeksi menetettiin vauva sen verran myöhäisessä vaiheessa, että turvallisia viikkoja odottamalla pitäisi varmaan kertoa vasta vauvan syntyessä. Ehkä sitten ensimmäisen ultran jälkeen?
Tää on kyllä tosi harmi ja näitäkin tapahtuu. Mieheni menetti 2 lapsensa aika myöhäses vaiheessa:sad-face: Sitä, kun ei aina nallekarkit mee tasan. Minä haluan olla onnellinen tästä, minun esikoiseni odotusajasta ja toivottavasti mieheni pystyy myös jossain vaiheessa. Mä muutenkin ajattelen elämässä, että mitä pahemmin pelkää tai stressaa jotain, niin suuri todennäköisyys että niin myös on. Kaikkea oppinut kantapään kautta. Nyt haluan välittää pienelle elämän alulle onnellisuutta ja rakkautta, kun tunteet välittyvät myös masun asukkiin, toivoen sen kantavan läpi vielä tämän 8 kk, :Smiling Face With Heart Shaped Eyes::red-heart::Blue Heart:

Ja sinullekin toivotan sinne levollista odotusaikaa:red-heart:
 
Mites teillä oireet?

Allekirjoittaneella on todnäk. ovulaation pohjalta laskettuna vasta 3+5 ja silti tänä aamuna oli jo merkkejä pahoinvoinnista. Yökin hampaita pestessä ja autoa ajaessa iski sellainen yökötys-kuumotus päälle. Ei siis mikään paha vielä, mutta aika varhain tämä jo antaa merkkejä.

Lisäksi tosiaan vatsa on turvonnut, ja alavatsa kipunoi.
Mä heräsin eilen aamulla jo etomisen kanssa, vähän mietin tuleeko oikeasti oksennus, mutta helpotti sitten syömällä kuitenkin. Outoa sinänsä kun viimeiset 2 raskautta on ollut alkuun hyvinkin oireettomia, mutta jospa se tästä tasoittuu kun kroppa tottuu. Lisäksi väsyttää ja paleltaa, mutta ne on semmosia oireita jotka muutenkin olisi tässä menkkojen alkamisen aikaan tyypillisiä.
 
Meinasin lähteä varovaisesti tänne keskusteluihin mukaan, mutta…
ensimmäinen raskaus päättyi kkm syksyllä ja silloin en uskaltanut alussakaan iloita, nyt tuntuu siltä, että haluan olla täysillä mukana alusta alkaen ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Tällä kertaa vaan tuntuukin siltä, että nyt onnistuu 🥹❤️
 
Itsellä vasta 3+5, takana ivf, 5pv blastokysti siirrettiin kyytiin viime viikolla. Sain haaleista haaleimman haamun pp5/dpo10/kp22, parissa päivässä vahvistunut siitä ja uskalsin testata digilläkin 1-2vk 🫶

Jatkan liuskatesteillä seurailua ainakin jonkin aikaa (edellisessä sain vasta kp14 haamun, silloin ilmeisesti myöhäinen kiinnittyminen).

Onnea kaikille plussanneille! 😍🥰
 
Täällä vasta 3+4 kuukautisista laskettuna mutta testit näyttäneet plussaa jo useamman päivän. Iän tuomien riskien ja tähän asiaan totuttelun vuoksi vielä aika epäuskoinen olo.
Mulla on ollut kierto vaan 21-26 päivää, niin tiedättekö miten raskausviikot lasketaan oviksen mukaan?
 
Katso vaikka Aavan raskauslaskuri, siellä voi laskea myös hedelmöityshetken mukaan. Mulla myös lyhyt kierto ja kuukautisten mukaan vasta 3+5. Tein kuitenkin jo maanantaina selkeän plussan. Arvioidun ovulaation mukaan nyt 4+2. Eli hyvin samassa tilanteessa ollaan. 😊
 
Hei hyvä vinkki tuo Aavan laskuri! Sen mukaan mulla luultavasti 4+5. Mukavaa myös nähdä, että täällä on useampi meitä ”geriatrisia” odottajia (apua, mikä sana!!!) Itsekin kun olen jo 40-vuotias niin mielessä kummittelee kaikenlaisia iän tuomia riskejä 😔
 
Hui! @Wuwei, en pidä tuosta sanasta 😂 skipataan se. Kuulostaa siltä, että toinen jalka on jo haudassa.

Mutta tosiaan, kiva huomata, että täällä on meitä vähän vanhempia odottajia muitakin! ☺️
 
Takaisin
Top