Yöt vauvan kanssa

Vaihteeksi täälläkin valvotaan..

Ja kiitos thelma ja annin_eka, rankka on ollut alku, mutta uskon että tämä tästä helpottaa jossain välissä.. Tällä hetkellä olo on ihan hyvä. Mutta kävelemään en oikein pääse tai kyllä pääsen, mutta kauan en jaksa kun taas alkaa paikat sattumaan. Mutta toisaalta ei tässä mikään kiire ole..
 
Annin_eka vauvan yökitinä voi johtua muustakin kuin siitä et hänellä on nälkä, esim vatsavaivoista. Korvike voi näissä tilanteissa tuntua ratkaisulta, sillä vauva hotkaisee maidon pullosta nopeammin ja tulee hyvin täyteen jonka takia väsähtää.
 
Meillä vauvalla paino putosi 8,5% ja kotiuduttiin lisämaidon kanssa. Mulla ei silloin syöttöpunnituksissa tullut yhtään grammaa maitoa. Vauva viihtyi silti ihan tyytyväisenä pitkiä aikoja rinnalla. Kaksi päivää kotitumisen jälkeen käytiin neuvolassa ja silloin minulla selkeästi tuntui, että maito on noussut. Purettiin lisämaito niin, että sai vain iltaisin 40ml pullosta. Nyt käytiin neuvolassa uudestaan ja syntymäpaino oli ylitetty. Nyt saatiin ohjeeksi jättää kaikki lisämaito pois ja pelkällä tissillä mennään.
Mie en kanssa saanu sairaalassa ku kerran syömäpunnituksessa plus luvun...muuten oli aina sama ku ennen tissiä...tähön eivät hoitajat oikeen mitään sanoneet...Tissillä kyllä roikuttiin vähän väliä...
 
Nukkuuko joku perhepedissä vauvan kanssa? Me haluttaisiin siirtyä siihen, mutta kaipaisin ihan konkreettisia neuvoja, miten se kannattaa toteuttaa vauvan kannalta mahdollisimman turvallisesti. Pinnasängystä ei saa reunaa pois tai laskettua, unipesä löytyy. Eniten ehkä mietityttää peitot: kannattaako vauvalla olla oma äitiyspakkauksessa tullut peitto, kun ilmeisesti meidän peiton alle ei ole turvallista ottaa. Vai olisiko parempi kokeilla unipussia? Sänky on seinän vieressä, mutta siinä on pienen pieni pudotus laidan kohdalla. Kannattaako siihen tehdä joku pehmikevalli tyynyistä tai rullatusta peitosta? Kaikki vinkit ja kuvat on enemmän kun tervetulleita. :)

Meillä nukutaan perhepedissä vielä ainakin...Näin on äidin helpompi seurata et vieläkö hengitetään :) nimimerkillä esikoinen ja äiti jo ihmisraunio...
160cm sänky, mies seinän puolella ja me vauvan kanssa laidalla...oon laittanu petarin alle pyyhkeen rullattuna et pieni nyppylä laidassa...hyvin on ainakin tää pari yötä kotona onnistunut...vauvalla on oma fleece huopa ympärillä vähän kapalon tyylisesti laitettuna...
 
Meillä myös perhepeti. Mies nukkuu seinän vieressä, minä ja vauva valvotaan reunalla. Petarin alla pari tyynyä korottamassa reunaa ja vauva on löysässä kapalossa peittonsa sisällä. Täällä yöt vietetään täysin rinnalla, ja se on ihan ok ainakin ekat pari viikkoa. Näin pieni saa päättää tahdin itse, myöhemmin voi yrittää opettaa nukkumaan yöllä.
 
Täällä on maidon tulo tyystin loppunut. Mutta toisaalta eipä sitä saa kyllä antaakaan, viikko synnytyksestä niin sain kefexin kuurin poskiontelotulehdukseen ja sitten viime sunnuntaina jouduin uudestaan tyksiin kaavintaan kun oli jäänyt kohtuun osa istukasta.. .

Ohjeistettiinko sulle, että antibiootin kanssa ei saa imettää ollenkaan? Mulla on kans kaksi antibioottikuuria päällekkäin kohtutulehduksen hoitoon ja maanantaina meno hysteroskopiaan/kaavintaan istukanpalojen takia. Olen kuitenkin saanut koko ajan imettää. Vauva saa maitohappobakteeria ja sitä syön itsekin.
 
Ju

Kyllä ohjeistettiin. Ensin terveyskeskuksessa ja sitten tyksissä. No en imetä laisinkaan joten se sinänsä ei haittaa. Mutta pumpattu maito päätyy myös viemäriin. Itselläni on myös kaksi antibioottikuuria päällekkäin..
 
Miulla kans Kefexin ja Flagyl. Silti imetän ja siihen on kannustettu. Itellä sekä pojalla maitohappobakteerit käytössä.
 
Se, voiko imettää vai ei, riippuu täysin lääkkeistä. Toisten lääkkeiden aikan se ei vaan onnistu. Toisten aikana voi tietyssä ajankohdassa pumpata, mutta usein sekään ei ole suositeltavaa, jos lääke ei sovellu imettämisen aikaan.
 
Teratologisesta tietopalvelusta kannattaa varmistaa lääkkeen sopivuus imetyksen kanssa jos itseä mietityttää. Lääkäri voi myös tarkistaa lääkkeen sopivuuden Lactbase-tietokannasta. Suurin osa lääkkeistä käy imetys aikana ja lääkärit pyrkivät määräämään sellaisia lääkkeitä joiden kanssa on mahdollista imettää. Mutta sitten on lääkäreitä jotka ovat asian kanssa varovaisia ja varmuudeksi kieltävät imetyksen eivätkä tarkista sopivuutta mistään. Myös lääkefirmat usein kieltävät tuoteselosteissa imetyksen aikaisen käytön jotta he vapautuvat vastuusta jos vauvalle tulee oireita jostain.
 
Täällä myös kaksi antibioottia lievään kohtutulehdukseen...Kefexin ja Trikozol...
Lääkkeet määrännyt gyne ohjeisti että voi imettää...Itselle ja vauvalle vaan maitohappohja ettei menisi vatsa täysin sekaisin eikä tulisi kamalia ilmavaivoja pienelle...
 
Trikozolhan on sama kui Flagyl, molemmat metronidatsoli nimistä lääkeainetta, eli samalla kombolla mentiin, mie otin viimeset antibiootit tänään päivällä.
 
Pari yötä kotona takana, ihan hyvin on mennyt, saanut jonkin verran nukuttuakin. Syönyt illalla ennen kun itse menee nukkumaan, kaksi kertaa yön aikana, sit aamulla kun voi jo itsekin nousta aamupalalle.
Sitä mietin, olisiko jollain antaa vinkkejä et mistä näen että nyt vauva on kylläinen ja valmis jatkamaan unia? Kun saattaa syödä pitkän tovin ja sitten nukahtaa, pidän vähän aikaa pystyssä ja siirrän omaan sänkyyn jos näyttää että jatkaisi uniaan. Mutta eipä välttämättä olekaan vielä kylläinen ja täytyy jatkaa imettämistä...vai onko vaan normaalia ja oppii ajan kanssa tunnistamaan...

Toinen asia on vaipanvaihto yöllä. Kakkavaipathan pitää ainakin vaihtaa mutta vielä en tiedä onko siellä kakkaa kun ei se haise millekään niin joudun yölläkin tarkistamaan joka syötöllä... Välillä syödessä kuulee että nyt tulee vaippaan tavaraa. Ja sekin herättänee vauvaa kun syönnin päälle käy vaipanvaihdolla...

T. Ensikertalainen uusien asioiden opettelija :)
 
Mä esikoista aina herättelin tissillä pari kertaa ennen ruokahetken päätöstä. (Tai no jos olin kunnolla itse hereillä, niin siinä kohtaa kun huomasin unen kutsuvan, niin jo vähän kutitttelin poskesta ja/tai suupielestä tai heiluttelin tissiä :wink ) Jos söi jo ekan kerran jälkeen hyvin lisää, en turhaa enää edes kokeillut herätellä, mutta jos söi vaan vähän lisää, niin testasin vielä uudelleen, ennen kuin suostuin uskomaan, että ruokailu on päättnyt. Poika oli kyllä ensimmäisten viikkojen jälkeen heti sellainen ruokailija, että söi reippaasti eikä tarvinut sitten kysellä josko olisi nälkä jäänyt.
 
Pari yötä kotona takana, ihan hyvin on mennyt, saanut jonkin verran nukuttuakin. Syönyt illalla ennen kun itse menee nukkumaan, kaksi kertaa yön aikana, sit aamulla kun voi jo itsekin nousta aamupalalle.
Sitä mietin, olisiko jollain antaa vinkkejä et mistä näen että nyt vauva on kylläinen ja valmis jatkamaan unia? Kun saattaa syödä pitkän tovin ja sitten nukahtaa, pidän vähän aikaa pystyssä ja siirrän omaan sänkyyn jos näyttää että jatkaisi uniaan. Mutta eipä välttämättä olekaan vielä kylläinen ja täytyy jatkaa imettämistä...vai onko vaan normaalia ja oppii ajan kanssa tunnistamaan...

Toinen asia on vaipanvaihto yöllä. Kakkavaipathan pitää ainakin vaihtaa mutta vielä en tiedä onko siellä kakkaa kun ei se haise millekään niin joudun yölläkin tarkistamaan joka syötöllä... Välillä syödessä kuulee että nyt tulee vaippaan tavaraa. Ja sekin herättänee vauvaa kun syönnin päälle käy vaipanvaihdolla...

T. Ensikertalainen uusien asioiden opettelija :)

Siitä kakkavaippojen vaihtamisesta oli neuvolassa ja sairaalassa puhetta, että sitä ei tarvitse yöllä vaihtaa. Me ollaan tosin sitä jouduttu vaihtamaan nyt pari viikkoa kun vauvan peppu vaatii sitä. Sen sijaan kun ruokin pullolla ja korvikkeella pystyn laskemaan miten paljon vauva juo. Joten olen tehnyt sen niin että saan vauvan varmasti takaisin unille, niin olen ruokkinut ja sitten jätän tilkan maitoa ja välissä käyn vaipan vaihdolla ja sitten annan loppumaidon jotta vauva nukahtaa maitoon.. Välillä on ollut tässäkin haastetta, mutta kunnon röyhtäyttäminen on lopettanut levottomuuden.. Täällä itsekin ekan vauvan kanssa opetellaan ja jännää miten nopeasti alkaa hahmottamaan vauvan tarpeita...
 
Just piti sanomani et vaihtakaa nyt vaan hyvät ihmiset niitä vaippoja, ennenki ku peba on rikki. Meidän superkakkaajan pylly vuotaa nyt verta, kirjaimellisesti, sinkkivoiteista ja ahkerasta vaipanvaihdoista huolimatta :sad001 mikälie sai homman taas räjähtämään, kun iho oli just jo parantunut. Täs just kirjailen ylös mitä on tullu syötyä ja siitä sitten pohtimaan. Nyt vuorossa hoitoon rasvatalkki, ilma (toki ennenkin) ja isompi vaippa, pe lääkärille jos ei parane. Sanoisinko että hieman vituttaa kun ei osaa auttaa.
 
Täällä määrättii ostamaan sibicorttia, jota käytetään 5 päivää ja sitten lopetetaan ns. Kuurina käytetään. On onneksi auttanut, oli meinaan niin järkyn näköinen peba ettei olisi uskonut. Tosin nyt vaippa vaihdetaan melkein heti kun tavara on kotiutunut vaippaan ja tosiaan huomasin että koko 2 on nyt oikea koko, ykkönen päästää kaiken yli äyräiden.. Ja on melkein kerrasta täynnä. Lisäys... Meille myös sanottiin, että jos sibi ei auta, annetaan hiivalääkitys, joten täällä oltiin myös hiukan varpasillaan tuon vauvan pepun kanssa, mutta onneksi tuo rasva tehosi. On se kyllä hurja minkälaiseksi se peppu voi mennä. Tosin meinasin että voihan siinä olla sellaista atooppista ihoa myös, kun vauva kuivuu myös muualta kehosta..
 
Täällä määrättii ostamaan sibicorttia, jota käytetään 5 päivää ja sitten lopetetaan ns. Kuurina käytetään. On onneksi auttanut, oli meinaan niin järkyn näköinen peba ettei olisi uskonut. Tosin nyt vaippa vaihdetaan melkein heti kun tavara on kotiutunut vaippaan ja tosiaan huomasin että koko 2 on nyt oikea koko, ykkönen päästää kaiken yli äyräiden.. Ja on melkein kerrasta täynnä.

Meil on sibicortia esikon atopiaan, mut viel en saanut lupaa käyttää vauvalle kun kysyin. En kyl tiedä saako sitä ylipäänsä verta vuotaviin laittaakaan. Selviää varmaan lääkärissä jos ei nyt parane. Meil eilen (5,5vko iässä) neuvolapuntari näytti 5015g (jep, hyvin on syöty)joten 2 ja 3 koon välis ollaan, nyt niitä kolmosia. Meinaa itelle vaan paniikki iskeä kun ipana huutaa, verta valuu ja mä olen hukassa. Hemmetti.
 
No toi verta vuotava kuulostaa pahalle. Mä antaisin vaan ilmakylpyjä sellaiseen. :sad001 toivottavasti se paranee sitten pian, ettei vauva kärsi kauan. Meilläkin oli muodostunut siihen peppuun laikkuja joiden päälle saatiin sitä laittaa ja niihin auttoi. Toki punasuutta on vieläkin, siihen laitan sinkkivoidetta ja vuoroin talkkia. Vaikeeta arvioida minkälainen sen pepun pitäisi olla, jotta se näyttäisi edes hiukan hyvältä. Vaikka varmasti vaipankäyttö aina pitää pepun punaisena jos on herkkä iho..

Meillä oli painoa tuon n. 4,4 kg viime viikolla jolloin vauva oli 3viikon ikäinen. Että hyvin se paino täälläkin nousee, eipä kyllä ihme kun ruoka maistuu. Ja korvikkeella on kuulemma tapana aiheuttaa kasvupyrähdys.. :)
 
Syön myös Kefexiniä ja Kättäriltä sanottiin että ei vaikuta imetykseen... pienelle tuli ilmavaivoja, mutta eilen aloitettiin maitohappobakteerilliset d-tipat, jos se auttaisi.

Meille ei muuten missään vaiheessa puhuttu mitään syömispainosta tai sen mittailusta. On kyllä eri käytännöt eri paikoissa!

Perhepedin ei pitänyt olla käytössä, mutta olen nyt jo 4 yönä nukahtanut vauva viereen mun peiton alle... en ole liikahtanutkaan minään yönä, kai jokin vaisto suojelee??
 
Takaisin
Top