Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Äitiyspakkaukseen päädyttiin, koska esikoinen. Ja ihan kivaltahan se näytti omasta mielestä ainakin. :happy:
Me ollaan ostettu jo vaunu&turvakaukalosetti (oz baby:sta ora unto & cybex anton 5 starttipaketti), koska siinä tuli kaikki tarpeellinen hyvään hintaan ja ei sitten tarvi ostella erikseen, vaikka aluksi käytettyjä mietittiinkin. Kuitenkin meille tärkeetä et on hyvät ja kestävät, kun kahden maan välillä asutaan ja paljon pitää sen vuoksi matkustella.
Ostettiin ikeasta jo hoitopöytäkin ja ollaan jo vähän rempattu kotia vauva-ystävällisemmäksi.
Jotenkin sitä ajattelee, että onhan tässä aikaa ja shoppailee sitten myöhemmin.. mutta kaverit, joilla on pieniä lapsia, sanoi että ei kannata jättää kauhean myöhäksi. Silloin et todennäköisesti jaksa enää ja iskee ahdistus siinä kiireessä :smiley-ashamed004
 
Ollaan saatu jo paljon vaatteita sisarusten nurkista, mutta kaikki toppavaatteet yms. puuttuu, joten ajateltiin ottaa pakkaus :happy: mietin vaan että onkohan tuo äitiyspakkauksen toppapuku kuinka iso? Hukkuuko vastasyntyny siihen vai pitääkö kuitenkin vielä hommata joku pienempi aluksi?

Hukkuu. :joyful: Mietin esikoisen kohdalla ihan samaa. Ostin lopulta talvivauvalle kirpparilta 62 koon toppahaalarin. Se oli ihan ehdoton. Myös esim. pieni lämpöpussi, jossa reiät turvakaukalon valjaille on hyvä vaihtoehto. Me käytettiin äp:n toppahaalaria ekan kerran 10kk:n iässä.
 
Ollaan saatu jo paljon vaatteita sisarusten nurkista, mutta kaikki toppavaatteet yms. puuttuu, joten ajateltiin ottaa pakkaus :happy: mietin vaan että onkohan tuo äitiyspakkauksen toppapuku kuinka iso? Hukkuuko vastasyntyny siihen vai pitääkö kuitenkin vielä hommata joku pienempi aluksi?

Hukkuu se toppapuku on tosi iso sopiva meille kun 80cm vaatteet käytössä! Mie otin esikoisesta pakkauksen ja meillä jäi melkein kaikki vaatteet käyttämättä kun ne on niin isoa kokoa ja meillä oli niin pieni tyttö. Ajattelin et jos seuraava kasvaa yhtä pienenä menee taas hukkaan vaatteet :angelic:
 
Toi on muuten totta, että voi olla aika isoja ne kuteet ... Heinäkuiselle ne oli aina juuri oikean kokoisia kun tuli tarve, mutta tämähän tuliskin nyt maailmaan ihan eri aikaan vuodesta :wideyed: Toisaalta oon aina aatellut, että se pakkaus on aljon arvokkaampi kuin se raha, mutta toisaalta kirppiksiltä saa varmasti kaiken tarvittavan (jos hyvä tuuri käy) sillä summalla minkä saa jos ei ota pakkausta. No pitänee vielä miettiä.
 
Me ei oteta äitiyspakkausta tällä kertaa, koska kahdelta isommalta on vielä kaikki oleellisimmat tallella (peitot, makuupussit, villavaatteet)
 
Me ei olla vielä suuremmin uskallettu hankkia vauvalle mitään. Joitakin vaatteita ollaan saatu. Pari ostosta ollaan kuitenkin tehty ja molemmat Mauri Kunnas -aiheisia: Koiramäen Martta ja Tiernapojat -kirja ja Herra Hakkarainen -pehmolelu.

Ensi viikon rakenneultran jälkeen ehkä uskaltaa innostua vähän shoppailemaankin.
 
Mä tilasin just isyyspakkaukseen TMNT-puuvillalapaset Etsystä :woot: Mies on ollu lapsena kovakin Turtles-fani, ja tän pikkutyypin työnimikin liittyy aiheeseen :grin Joten oli vähän pakko-ostos! Alkuviikosta hankin myös sitterin, saatiin mieluisa halvalla käytettynä.
 
Nyt kun sukupuoli tiedossa olen vihdoin ryhtynyt kunnolla hankkimaan kaikenlaista. Oon kiertänyt nyt kaikki lähiseudun kirpparit ja tehnyt kivoja löytöjä. Suunnittelin listan mihin pistin vaatekappaleet ja koot, jotta pysyn perässä et on kaikki tarpeellinen kaikissa koissa. Siitä sitten tietää myös jos joku tuttava kysyy mitä vielä tarvitaan niin osaan kertoa. Pistimpä listaan myös kuukaudet vauvan kokojen viereen niin tietää mimmoisia vaatteita täytyy osaa säähän nähden. Myös tutit, tuttinauhat ja tuttipullot ostettu! Sekä itkuhälytin. :grin Niin paljon ostettavaa, en kyl yhtään tajunnut sitä aikaisemmin.. Tässä tulee kyl kiire.
 
anunen, vau mitä organisointia! :gen014 Mä haluun sit kans tehdä jotain tollaista, mut ensin pitäis ehtiä miettiin mitä tarvitaan ja sit vielä osteleen niitä vaatteita. :laughing002 Millainen lista sulla on noista tarpeellisista missäkin koossa? Mulla ei oo hajuakaan montako tuttipulloa pitäis olla, ja niissäkin kai on aika paljon eroja et millainen se tuttiosa on - mistä sen muuten voi tietää millainen sille bebelle kelpaa (jos kelpaa ollenkaan)? :wideyed:

Me bongattiin just käytettynä sellainen kehto, josta ollaan haaveiltu, joten haetaan se tarvikkeineen viikonloppuna kotiin odottelemaan tammikuuta. :) Unipesä on kans tsekattu, ei oo ehkä se ihanin kuosi mut saadaan upouusi yhdestä paikasta lahjakortilla sen verran halvalla et saa nyt luvan kelvata - mulle siis. :grin Itkuhälyttimiä on katseltu, pitäis löytää sellainen missä voi todellakin luottaa akunkestoon kylmilläkin keleillä ja kantaman tarvii mökillä olemista varten olla tarpeeksi pitkä. Kantoreppua/-liinaa oon kans koettanut katsella, mut tuntuu että se on loputon suo. Ajatuksena on ottaa yhteyttä paikalliseen kantovälinelainaamoon ja käydä tsekkailemassa vaihtoehtoja tukihenkilön luona. Nyt viikonloppuna toivottavasti ehditään ajan kanssa lastentarvikeliikkeisiin, niin ehkä sit on jo parempi käsitys noista vaunuistakin.
 
Millainen lista sulla on noista tarpeellisista missäkin koossa? Mulla ei oo hajuakaan montako tuttipulloa pitäis olla, ja niissäkin kai on aika paljon eroja et millainen se tuttiosa on - mistä sen muuten voi tietää millainen sille bebelle kelpaa (jos kelpaa ollenkaan)? :wideyed:

Mulle kaveri suositteli Phillipsin Avent tuttipulloja, sieltä se malli mikä tukee rintaruokintaa. Löytyy ainakin helposti tilattavana lasi ja muovipulloja eri koossa (ostin itse muoviset) verkkokauppa.comista. Siellä on mm.
sopivan kokoinen aloituspakkaus. Löytyy myös kaikki muut tohon sarjan tarpeelliset härpäkkeet esim. pullojen desinfionti-juttu jne.
Tuteista kaveri käski tilata raskauskeiju-sivustolta BIBS-tutteja. Sanoi, ettei heidän vauva muita ole kelpuuttanut.
Niin, siinä mun listassa on siis ihan ylhäällä vaaka-suuntaan koot: 50 (0-1kk helmikuu), 56 (1-2kk maaliskuu) ja 62 (2-4kk huhti-toukokuu). Meidän vauvan LA on tammikuun loppupuolella niin sen perusteella arvelin noin. Sitten olen listannu alaspäin: bodyt, trikoot, paksummat housut, lyhyth-paidat, pitkäh-paidat, huppari/villatakit, mekot, takit, haalarit, päähineet, jne.
Aina kun ostan vaatteita, pistän sitten koon alle esim. bodyn kohdalle viivan, ihan silleen et sit voin viivoista laskea montako on jo. Kaveri suositteli jättää vähemmälle tuon ihan pienimmän koon vaatteet ja keskittyä noihin hieman isompiin paremmin.
Joo, olen ehkä hieman järjestelmällinen perfektionisti :rolleyes:
 
Muokattu viimeksi:
Me tilasimme Hollannista babyplussasta bugaboon rattaat, cybexin kaukalo ja telakka, stokken mini sleepi sänky + kaikki härpäkkeet, säästimme 470€ verrattuna suomen hintoihin. Heiltä kannattaa s-postilla kysyä tarjousta tietyistä tavaroista, on verkkosivun hintoja edullisemmat :)
 
Me ollaan toistaiseksi saatu tai ostettu kaikki tavarat käytettynä. Ystäväpiirissä on useampia sen ikäisiä lapsia, että vanhemmat haluavat eroon vauva-ajan tavaroista. Lisäksi mulla on Torissa hakuvahdit. Tässä vaiheessa ei ole vielä kiire, niin ehtii vaania juuri sellaisia tarvikkeita, joita kaipaa.
 
Viimeisin ostos on ollut 50/56 reiman toppapuku ja on tulossa jo postissa. Ei sitten yhtään myöhempää kun vauvan käynnistys on sunnuntaina 42vko, jos ei aiemmin synny.
 
Takaisin
Top