Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Mulla oli tokassa raskaudessa ihan pelastus semmonen lidlin pitkulainen tyyny jolla sai tuettua mahaa ja sen sai kivasti jalkojen väliin :thumleft Jos siis joku huomaa, että näitä olis lidlin taas tulossa ni otan vinkkejä vastaan :notworthy
 
Me tullaan tarvitsemaan ihan kaikki. Nyt ollaan jo pikkuhiljaa osteltu vaatteita. Varmaa rakenneultran jälkeen uskaltaa/villiintyy ostelemaan enemmän.
Innolla osotan äitiyspakkaus ja myös sitä minkälainen se on tänä vuonna
 
Itekin odotan jo tosi paljon, että näkee millainen äitiyspakkaus on tänä vuonna! Tosiaan ensimmäinen lapsi kyseessä niin äitiyspakkaus vaikuttaa kyllä kätevältä. Me ollaan hieman ostettu jo joitakin tarvikkeita, kun on ollut alennuksessa, jotta kerralla ei tarvitse ostaa niin paljoa sitten kaikkea. Vaikka raskaus onkin vasta alussa, niin sitä aattelee, että kyllä ne jollekin tulee aina käyttöön, jos käviskin tässä vielä jotain. Mut jotenkin haluaa fiilistellä tätä ensimmäistä raskautta jo ostelemalla jotain pientä.
 
Nyt lähti lapasesta ja menin ostamaan jo kirjoja pikkuiselle. Ja kyseessä ei ole edes ihan muutama kirja, vaan seitsemän. :smiley-ashamed008
 
Mä en ole uskaltanut vielä hankkia mitään, mutta varmaan nt-ultran jälkeen tekee mieli hypistellä. Esikoinen (ja toinenkin) kun on tulossa niin saan varmasti shoppailla mielin määrin. :woot:

Oon kyllä selaillut pinterestistä sisustusideoita jo pitkään.. :love017
 
Mulla oli tokassa raskaudessa ihan pelastus semmonen lidlin pitkulainen tyyny jolla sai tuettua mahaa ja sen sai kivasti jalkojen väliin :thumleft Jos siis joku huomaa, että näitä olis lidlin taas tulossa ni otan vinkkejä vastaan :notworthy
Tämä tyyny on ollut kyllä pelastus! Minulla on ollut se jo monta vuotta jemmassa, kun ei aikoinaan oston jälkeen kovin kauaa tullut käytettyä.
Nyt ensimmäisen raskauden alussa tuli uniongelmien ja rintojen aristuksen takia kaivettua tyyny kaapista. Aristus on nyt jo helpottanut, mutta tyynystä en kyllä enää luovu. Lonkillekin saa niin hyvän asennon nukkuessa. :happy:
 
Mutta niin siis hankinnat... Vielä en ole uskaltanut edes ajatella mitään hankintoja vauvalle. Tuntuu niin oudolta edes käyttää sanaa vauva.
Alkuraskaus on mennyt niin epävarmoissa tunnelmissa oireiden vähyyden takia, että vähän aikaa sitten olen vasta saanut rauhallisen mielen, enkä mieti koko ajan, että jotain on varmaan pielessä, kun ei ole mitään kunnon tuntemuksia. :confused1
Ehkä ensi viikon ultran jälkeen uskaltaa miettiä jo jotain hankintoja.
Ei kun lipsahdin minä vähän viikko sitten ja tilasin kankaita, jos vaikka yrittäisin itse ommella vaatteita ym. :p
 
Minä olen antanut itselleni luvan ostaa jonkun pikkuisen vaatteen nt-ultran jälkeen. Pyrin tällä kertaa miettimään tosi tarkkaan millaisia vaatteita hankin, eli esim. pienimpiä kokoja aion ostaa ainoastaan kietaisubodeja, ne on niin sata kertaa helpompia pukea.
 
Mä en ole ostanut muuta kuin lakanoita Finlaysonin alesta. Ennen ekaa ultraa en uskalla ostaa mitään, vielä viikko pitää odotella. Senkin jälkeen melkeinpä odottelen vielä rakenneultran, jos saisi sukupuolen selville. Eilen näin omia vanhempia ja siellä mun äiti jo neuloi torkkupeittoa :whacky011
 
Vielä en ole mitään ostellut. Odotan kyllä että pääsee kirppiksiä kiertämään ja pieniä vaatteita haalimaan. Toki neutraaleja värejä ennen kuin sukupuoli selviää❣️
On paljon jo katseltu vaunuja ja pinniksiä, mutta kesälle varmaan menee nuo isommat hankinnat. Koitetaan pitää budjetti muutenkin maltillisena, ennemmin käytetään rahat sitten pidempään kotona olemiseen...
 
Mä täs viikonlopun aikana sain yhtä äkkiä jonkin päähänpiston että etsin valmiiksi jo vaunut. No löytyi aivan täydellinen setti jossa kaikki (vaunut, rattaat, turvakaukalo ja adapterit) nyt pitäisi malttaa edes rakenneultraan asti olla ostamatta.

Muutenkaan en ole mitään ostanut vielä vauvalle. Edelleen niin epävarma että onko siellä edes ketään vaikka ultrassa käytiinkin jo varmistamassa. Tuntuu että koko ultra olis ollu unta :stop: onneks kuvat jääkaapin ovessa todisteena.
 
Vielä ei olla hankittu mitään, varmaan aika paljon löytyy valmiina, isommat sisarukset syntyneet 2015 ja 2018. Äitiyspakkauksen ajattelin hankkia, koska oon ajatellut säästäväni jokaiselle lapselle sen äitiyspakkauksen laatikon, ja sinne keräilisin sitten vauva- ja lapsuusajan vaatteita, leluja ja piirroksia mitä haluan säästää kullekin. ☺️ Varmaan kyllä löytyisi vaatteita riittävästi noista poikien vanhoista käyttöönkin, kun ei niitä lopulta kovin montaa oikeasti tarvitse esikoisen kohdalla tais jäädä monet vaatteet käyttämättä, kun monesti tuli otettua vaihtovaatteet suoraan pyykkinarulta eikä tullut paljon kurkattua mitä vaatekaapista löytyi

Tuplarattaat pitää ehkä hankkia, kun tuo 2v ei vielä kovin pitkiä matkoja jaksa kävellä. Meillä oli sellaset sisarusrattaat missä vaunukoppa ja ratasistuin oli vierekkäin, mutta ne oli liian leveät ja sit ne vietti aina painavamman matkustajan suuntaan... eli seuraavaksi etsin sellasta kerrosmallia varmastikin käytettynä, koska käyttöikä on aika lyhyt.
 
Unipesän ostin eilen kun löytyi halvalla omaa silmää miellyttävä :happy: Myös vaatteita oon löytänyt jokusen. Lindexillä oli juuri kaikki lastenvaatteet -30% ni oli pakko tilata ihania bodyja :Heartred
 
Esikoista odotellaan ja otan kyllä äitiyspakkauksen, kun ei ole ennestään mitään. Toki osan vaatteista saan lainaan siskojen lapsilta jääneistä, joten en ole ryhtynyt vielä lastenvaatehankintoihin.

Jo yrittäessä ostettiin edullisesti pois siskon vanha sänky, syöttötuoli ja yhdistelmävaunut, kun hän oli niistä luopumassa jo oman maksimilapsimäärän kuulemman saaneena. Nyt pitäisi vai maalata syöttis ja sänky eri väriseksi / kunnostaa ne.

Tilasin alennusmyynnistä muutaman lasten iltasatukirjan ja vauvakirja. Libero-laukku ja Babybox tuli myös tilattua (ilmaisia).

Eilen illalla tilasin muutaman äitiysvaatteen alennuksesta. Aiemmin keväällä sisko antoi joitakin vanhoja äitiysvaatteitaan lainaan. Tuli myös käytettynä ostettua äitiystakki, jota voi myöhemmin käyttää kantotakkina, kun omat takit alkaa jo olla uhkaavan kireitä mahan kohdalta. Sisko lupasi kaivaa omasta varastostaan myös kantovöitä, kun mahaa on alkanut tällä viikolla välillä kiristämään lenkillä ja jotenkin on vaan semmonen tunne tullut, että pitää saada maha tuettua.

Tulipas pitkä lista... :smiley-ashamed008

Nyt kaipailen ehkä jotakin hyvää tyynyä, jolla saisi korjattua uniasentoa paremmaksi. Nukkumaan meno tahtoo olla sellaista pyörimistä ja oikean asennon etsimistä. Ensihätään on mennyt tuollainen ihan tavallinen sohvatyyny. Tyynysuosituksia?
 
Suosittelen Doomoo-imetystyynyä. Toimii hyvin nukkuessa raskaana ollessa ja sitten myöhemmin imettäessä :)
 
Meidän pitää varmaan taas hankkia sisarusrattaat, edelliset myin pois kun ne oli vähän liian leveät. Niillä ei mahtunut tavallisesta ovesta ulos, piti aina laittaa kasaan... niin seuraavaksi koetan löytää sellaiset missä istuimet olisivat päällekkäin. Käytettynä koetan löytää
 
Kehtoa myös harkitsen, molempien edellisten lasten kanssa sai toisinaan hakea vaunut makuuhuoneeseen kun mikään muu ei rauhoittanut uneen... niin ajatus siitä, että kehdon voisi sijoittaa oman sängyn viereen ja puoliunessa heijata vauva takaisin uneen kuulostaa kokeilemisen arvoiselta :)
 
Mä ostin vauvalle ekan jutun. Pitkään oon malttanutkin :hilarious: prisman alessa oli merinovilla/puuvilla kypärähuppu 1/2-1 1/2v niin ostin semmosen. Isosiskolle ostin 2-4v koon. Ei maksanu ku 5€/kpl :woot:
 
Takaisin
Top