Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Mä en ole vielä uskaltanut hankkia mitään vauvalle! Tulee sellainen olo, että jotenkin manaa tätä raskautta huonompaan suuntaan, jos niin tekee... :eek: Ihmeellistä taikauskoa.

Minulla ei varsinaisesti taikauskoa, mutta olen ajatellut, ettei vielä kannata varmuuden vuoksi. Nyt on tilanne vasta 5+2.
 
Mäkään en ole vielä mitään ostanut, mutta lähinnä tarpeellisena ajatuksissa olisi seisomalauta esikoiselle sitten vauvanvaunuihin. Jos sellainen tulee sopiva vastaan käytettynä niin voisin hankkia jo hyvissä ajoin. Hyvin on aikaa ostaa kaikkea vauvalle ja kesällä ennen laskettua aikaa on ylensä taas aletkin, niin turha hamstrata kaikkea tavaraa kovin aikaisin :)
 
Ei onneksi tarvitse ostaa juuri mitään kun esikoinen täyttää vasta vuoden niin kaikki on tallella. Ainoastaan rattaat pitää vaihtaa tupliin.
 
Nappaankin heti kiinni tästä... Oletteko ajatelleet ihan perinteisiä tuplia vai jotain muuta?
Meillä tosiaan vauvalle ostettiin uudet Emmaljungat viime keväänä, myyjä kovasti koetti meille kaupata nxt90 mallia, jonka saa adapterilla muutettua tuplaksi...no minä vänkäsin vastaan että ei meille heti uutta vauvaa kuitenkaan tule :facepalm:
Nyt sitten olen katsellut tuota mallia, koska perinteiset tuplat ovat sen verta leveät että esim tyttären luo ei hissillä kuljettaisi. Muutenkin olen mieltynyt Emmaljungiin ihan täysin, että merkkiuskollisena on ehkä pysyttävä.
Toki vinkkejä otetaan vastaan :happy:

En osaa vielä yhtään sanoa mitään varmaksi. Meillä on nyt ollu kahet rattaat, mulla autossa aina uppababy cruz, ja niistä oon tykänny kun ovat sirot ja kevyet ja muutenkin hyvät. Niihin sais kyllä sisarusistuimen/vaunukopan, just kai tolla peräkkäisellä systeemillä.

Mut sit meillä on tosiaan toiset yhdistelmävaunut, Nord Active, ja siihen ei saa mitään lisäosia, ni jos haluis senkin tilalle jotkut niin siitä en tiiä oisko ne sit jotkut perinteiset tuplat. Meillä siis kahet siks, kun meillä talossa ei oo hissiä ja on portaat, niin ei millään jaksa aina roudata rattaita edes takas, ja ite kuljen siis usein lapsen kans autolla jonnekin niin on kätevä et autossa on rattaat. Mies sitten jos lähtee pojan kans niin raahaa noita rattaita ees taas. Ja sit lisäks nukutetaan edelleen poikaa päikkäreille parvekkeelle, ja varmasti tulevaa vauvaa myös, niin siks pitäs täällä sisällä olla jotkut välineet.
 
Mitään en ole vielä uskaltanut hankkia (ehkä NT-ultran tai rakenneultran jälkeen?), koska nyt vasta 9+6, mutta olen jo googlaillut kehtoja ja vaunuja. Olisi kiva ostaa käytettyinä, niin olisi halvempaa ja ekologisempaa, mutta aika tarkka olen minkä näköiset kelpuutan... :angelic:
 
Kaksi km kokeneena ei ostella näillä viikoilla vielä yhtään mitään. Ei kyllä muutenkaan tarvi paljoa, kun esikoiselta on lähes kaikki tallessa. Jos tulee tyttö niin varmaan ostan muutamia tyttömäisiä vaatteita yhdisteltäväks pojalta oleviin neutraalimpiin. Vaunujen/rattaiden suhteen täytyy tehdä jotain, mutten vielä tiedä mitä, tarviiko esikoinen ens syksynä vielä kuinka rattaita. Vauvan täkki täytys varmaan hommata, ja toppavaatteet talveks. Siinäpä ne melkein onkin ja noi nyt ehtii vaikka vauvan synnyttyä. :grin
 
Mä ostin jo FB-kirppikseltä ison kasan kestovaippoja vauvalle, kun löysin hyvän setin. :) Isommassa koossa löytyy esikoisen jäljiltä mutta ei pienemmässä, kun aloitettiin hänen kanssaan kestoilu vasta 1,5v iässä. Yhdet viime kesänä neulotut villahousut vaipatukseen löytyy vauvalle jo myös, piti antaa ne lahjaksi vauvan saavalle kaverille, mutta asuu kauempana eikä tullut nähtyä ennen kuin vauva oli jo kasvanut niistä ohi... jää nyt itselle käyttöön. :)
 
Täällä myös yksi odottaja jolla ennestään huonoja kokemuksia siitä ettei asiat mene kuten piti. Ajattelen kuitenkin että pienet hankinnat pitävät ajatukset positiivisena ja omalla kohdallani vahvistavat hyvin ohutta uskoa siihen että asiat voisivat mennä hyvin loppuun saakka. Siksi jo ollaan jotain pientä hankittu edellisten kaappiin säilöttyjen tavaroiden rinnalle. Jos tämä vauva ei niitä pääse käyttämään niin joku joskus varmasti, oma tai ystävän.
 
Vauvalle en ole ostanut mitään enkä osta ennen kuin nt ultrassa on käyty.. Itselle tilasin eilen kotidopplerin. Ystävälläni oli samanlainen kun viimeksi yhtäaikaa odotettiin ja silloin taisin saada sydänäänet kuulumaan viikolla 11. Saa nähdä saako siitä mielenrauhaa vai paniikkia aikaiseksi o_O
 
Taaperon pieniä vaatteita oon laittanut nyt vähän aika jemmaan, mutta mitään en uskalla ostaa vielä aikoihin
 
Mut sit meillä on tosiaan toiset yhdistelmävaunut, Nord Active, ja siihen ei saa mitään lisäosia, ni jos haluis senkin tilalle jotkut niin siitä en tiiä oisko ne sit jotkut perinteiset tuplat. Meillä siis kahet siks, kun meillä talossa ei oo hissiä ja on portaat, niin ei millään jaksa aina roudata rattaita edes takas, ja ite kuljen siis usein lapsen kans autolla jonnekin niin on kätevä et autossa on rattaat. Mies sitten jos lähtee pojan kans niin raahaa noita rattaita ees taas. Ja sit lisäks nukutetaan edelleen poikaa päikkäreille parvekkeelle, ja varmasti tulevaa vauvaa myös, niin siks pitäs täällä sisällä olla jotkut välineet.

Meilläkin Nord Activet, 2018 mallia :grin tykkään niistä ihan superpaljon joten ajattelin niihin seisomalautaa (voin paikallisessa liikkeessä käydä testaamassa) mutta jos tuntuvat hankalalta laudan kanssa niin voi olla bugaboo donkeyden metsästys edessä :rolleyes:

Äitykkä, nxt90 ovat ilmeisesti melko raskaat ja jäykät tuplina :eek: jos peräkkäiset haluaa emmaljungalta nii arvelisin superviikkareiden olevan paras vaihtoehto. Mutta suosittelisin tutustumaan myös esim. UppaBabyn Vista-malliin, ovat aika samaa tyyliä kuin Emmaljungat.

t.Vaunuhullu :grin
 
Mitään hankintoja ei olla vielä tehty. Halusin odottaa raskaudesta kertomisenkin kanssa nt-ultraan ja oikeastaan vasta nyt alan itsekin uskoa koko asian todeksi. Vähän oli painetta kertoa siskolle jo aiemmin, koska sieltä löytyy sen ikäinen lapsi, että vauvatavaraa saattaisi löytyä, mutta niistä saatetteisiin alkaa myös luopumaan. Onneksi eivät ole vielä antaneet tavaroita eteenpäin, niin paljon saadaan serkun tarvikkeita. Muutenkin mahdollisimman vähällä shoppailulla olisi tarkoitus pärjätä, mutta saas nähdä millainen hulluus tässä vielä iskee :rolleyes:
 
Mulla on lapsilta vaatteet tallella jne joten ainoastaan vaipat puuttuu ja pesuneste. Olin viime raskaudesa naulonut sukat mutta meni kesken niin on valmiina jos ensi talvena tarvitsee.
 
Ostin käytettynä trikooliinan pikkuiselle :love7 Se olikin eka varsinainen hankinta vauvalle. Sain kasan kestovaippoja ilmaiseksi ja jonkun kuolalapun tms. mutta tämä on ensimmäinen, jossa raha liikkuu.
 
Olen hurahtanut tyystin vauvan vaatteisiin ja ostellutkin jo tulevalle babylle n. 15 bodya, 3 pyjamaa ja parit potkarit. Esikoista odottamassa niin tarviikin hieman enemmän ostella.
 
Me ostettiin jo vaunut kun halvalla lähti :laughing002 tai itseasiassa rattaat, vielä täytyy joko kova tai pehmeä koppa niihin ostaa :rolleyes:
Aikaisemmissa raskauksissa en vielä tässä vaiheessa mitään uskaltanut hankkia, mutta nyt päätin, että jos jotain sattuu, niin sitten vaan myydään ne rattaat pois.

Saadaan lisäksi kavereilta pinnasänkyä ja hoitopöytää, joten nekin on jo mietitty.
Mitään vaatetta en vielä ole ostanut :)
Tosiaan, kun edellisestä raskaudesta on jo 10vuotta, niin tarvii kaikki vauvakamat hankkia uudelleen :joyful:
 
Vielä en ole ostanut mitään, mutta katsellut ns. isompia hankintoja, kuten vaunuja, pinnasänkyä ja hoitopöytää. Vaatteita olisi kyllä kiva ostaa jotain :)
 
Minä ostin baby Björn sitterin, kun sattui tulemaan harvinaisen halvalla vastaan. Olen sellaista himoinnut, mutta en raaskinut ostaa, kun niin törkeän hintaisia käytettynäkin. Nyt huvittaa, kun kuosi on viininpunainen, niin varmasti sitten tulee poikalapsi :grin ei sillä, kyllähän tuo väri pojallekin sopii mainiosti. Ja toinen halppisosto oli kantoliina. Jos tästä vauvasta tulee samanlainen tissin tehoimijä, kuten edellinen, uskon kantoliinan olevan kultaakin kalliimpi :happy:
 
Ensimmäinen hankinta on sitten tehty. Saatan kyllä on piiiikkasen etuajassa tämän kanssa, mut mitäpä tuosta: ostin tulevaa lapselle emalisen muumimukin. :grin Nyt kun oon talvilomalla, niin on ehkä aikaa tehdä lähipäivinä vähän muitakin ostoksia. :happy:
 
Takaisin
Top